 |
| Päivä oli harmaa. Näkymä yksiöni ikkunasta. |
Kasvatustieteen perusteet 3/5
Tälle keralle oli siis tarkoitus tutkia ryhmää. Miten ryhmän
toiminnassa edistää/estää oppimista?
A.
Opettajan näkökulma
Innokkaat, motivoituneet opiskelijat edistävät opettajan
oppimista ja hyötyjä opetustuokiossa. Oppilaat voivat mielellään myös
kyseenalaistaa ja haastaa opettajaa. Sopivan kokoinen ryhmä, jossa pystyy
jonkun näköistä vuorovaikusta harjoittamaan. Hyvä pohjatyö on opettajalle
eduksi, eli tuntien suunnittelu. Myös tunnin aikana käytettävä teknologia,
esimerkiksi videoheitin, kannattaa käynnistää ja kokeilla ennen tunnin
aloitusta, jotta ei tule turhaa sähläilyä.
Opettajakaan ei jaksa innostua, jos oppilaat ovat
passiivisia. Huono ”yleistila”, eli esimerkiksi väsymys, rassaa varmasti.
Huonon suunnittelun johdosta saattaa huomata paasaavansa liikaa perinteisesti
luennoimalla, eikä esimerkiksi erilaisia aistiärsykkeitä (kuva, ääni) käyttäen.
Jos keskustelua ei tunnin aikana synny, on opettajan vaikeaa oppia tilanteesta
juurikaan mitään.
B.
Oppilaan näkökulma
Innostava opettaja, tai sitten haasteeksi koettava huono
opettaja, jolta voi oppia eritavalla (näin en tee). Sopivassa määrin
muistiinpanoja, eli tiiviit kalvot jota tukee puhe. Ehkäpä jotain kuvia ja
havainnollistavaa materiaalia tukemaan oppimista, varsinkin jos on lapsista
kyse, tai jos halutaan herättää vahvasti mielikuvia. Oppilas saa osallistua
tunnilla keskusteluun ja ottaa kantaa. Kanssa oppilaat ovat joko tuttuja,
joiden kanssa on helppo toimia, tai vastaavasti joillekin toimii paremmin
täysin vierasseura, jolloin ulkoisia houkutuksia on varmaan vähemmän.
Ulkoisista houkutuksista päästäänkin niihin oppimista
estäviin puoliin. Kännykkä, netti, musiikki ja juoruilu ovat näitä tyypillisiä.
Liian puuduttava luennoiminen, tai
kärryiltä putoaminen turhauttavat ja estävät oppimista. Nälkä ja väsymys ovat
esimerkkejä konkreettisesti keskittymistä haittaavista olotiloista.
C.
Yhteisön näkökulma
Ryhmätilanteessa on usein muitakin kuin opettaja ja ”minä”.
Se on usein ainoastaan vahvuus, ja vuorovaikutuskehään saadaan heti lisää
ulottuvuuksia. Ryhmän koko sekä ikä- ja sukupuolirakenne vaikuttavat siihen,
millainen ryhmäytymisprosessista tulee. Kiinnostavaa on, millä perusteella
valitaan esimerkiksi istuin paikka luokassa, tai kenties ryhmän sisällä
muodostettujen pienryhmien henkilöt. Millä tavalla oppivat ”takapenkkiläiset”
ja millä tavalla eturivin ”kyselijät”? Otetaanko omaan pienryhmään vain tuttuja
kavereita, ja mistä syystä. Ujostuttaako muiden seura, eivätkö muut vain ole
cool, vai halutaanko päästä helpommalla? Itse muistan joskus huokaisseeni
syvään, kun ryhmään sattuivat ne parhaat kaverit. Tiesin, ettei tässä nyt
mitään oikeasti saada aikaiseksi, kunhan jauhetaan Villestä ja perjantain
discosta. Millä tavalla pienryhmän sisällä valta jaetaan, ottaako joku liideri
heti johtajan roolin ja jättäytyykö joku heti suosiolla taka-alalle?
Yhteisöstä puhuttaessa vaikuttavat jo ihmisten taustat ja
historiakin. Pianokonsertissa vuorovaikutuksessa on väline, musiikki, ja
pianolla historia joka vaikuttaa. Yhteisö tarkoittaa siis eittämättä
systeemisen kehän toteutumista, ja se on kiinnostavaa.
D.
Kontekstin näkökulma
Tilan tulee palvella tarkoitusta. Esimerkiksi jos
valmistetaan ruokaa köksässä, tulee tietenkin olla keittiö. Tämä oli nyt
ensimmäinen ajatus, joka minulla putkahti. Kontekstillahan tarkoitetaan
sijainnin lisäksi organisaatiota, sen taustalla toimivia henkilöitä, suhteita
ja esimerkiksi kommunikaatiokanavia. Kontekstin sisään menevät niin ajankohta
(aamu vai ilta) kuin tilan valaistus ja mukavuudet. Aikainen aamu sopii
joillekin oppimisen kannalta oikein hyvin, ja aamupäivään tulisikin sijoittaa
kaikki keskittymistä vaativat oppiaineet. Aamun ensimmäinen hetki menee tietysti
sopeutuessa taas siihen, että nyt ollaan taas nukuttu yksi yö, on tiistai ja
ollaan koulussa. Sitten voidaan työskennellä tehokkaasti hetki, mutta jo
ruokatauon lähestyessä alkaa nälkä ja turhautuminen näkyä levottomuutena. Heti
ruoan jälkeen voi osa porukasta olla virkeänä, kun on verensokeri sopivasti
korkealla, mutta iltapäivää kohti painaa päälle jo väsymys ja taas pyöritään ja
hyöritään.
Tilan tulee olla sopivasti valaistu, tekniikan pelata ja
esimerkiksi videopätkää näytettäessä tulee voida pimentää jollain tapaa, että
nähdään hyvin. Liiat mukavuudet tilassa voivat kääntyä houkutuksiksi,
esimerkiksi oikein kiva löhöilysohva. ATK – luokassa lasten kanssa touhunneet
tietävät varmasti, että jo se saattaa aiheuttaa ylimääräistä hössötystä:
poikkeavuudet ja uudet tilanteet toki voivat herättää motivaatiota, mutta vain
tiettyyn rajaan asti.
Taustalla toimiva organisaatio, vaikka nyt koulu, vaikuttaa
tietenkin esimerkiksi ennakkokäsityksiin. Lapset asennoituvat tulemaan kouluun,
eli paikkaan jossa opitaan. Koulussa on opettajia, eli organisaatiossa toimivia
henkilöitä, joihin luodaan erilaisia suhteita. Koulu voi herättää silti
yksilöissä erilaisia ennakkokäsityksiä, joidenkin mielestä siellä ainoastaan
”hengaillaan, safkataan ja nähdään kavereita”, kuten yksi poika sanoi kun
kysyin mitä koulussa tehdään, kun taas toisen mielestä ehkä oikeasti haetaan
oppia ja opastusta. Opettajalle koulu on työpaikka, oppilaalle jotain ihan
muuta.
Proffa kertoi meille aivan liikuttavan tarinan Tomaksesta,
joka aloitti päiväkodin. Äiti teki taustatyötä, tutki erilaisia päiväkoteja ja
kävi tutustumassa. Löytyi yksi oikein hyvä, jossa lapsien esimerkiksi ei ollut
välttämätöntä nukkua päiväunia ja jossa pääsi kulkemaan ylä- ja alapihan väliä
vapaasti, jos esimerkiksi sisarukset olivat eri ryhmissä. Päiväkodissa
tarjottiin oikein hyvää ruokaa, ja seinillä ei ollut lasten piirustuksia
ainoastaan sen takia, että joulu lähestyi ja ne oli viety jo kotiin. Päikkäri
oli kaksikielinen.
Tomas ja äiti menivät tutustumaan päiväkotiin. Selvisi, että
päikkärissä jonotetaan paljon: kun tullaan sisälle ulkoa, kun mennään pesemään
kädet, kun mennään ottamaan ruokaa. Jatkuva jonottelu ilman selitystä sai
lapset vähän levottomiksi ja totta kai nälkäisiksi. No, koska oli
tutustumispäivä, eikä päiväkotimaksua vielä oltu maksettu, ei sitä ruokaa
kuitenkaan voinut silloin ottaa. Piti vain tutustua jonotteluun. Äiti vähän
kummasteli tätä, mutta antoi kuitenkin olla.
Seuraavana päivänä Tomas meni yksin päiväkotiin. Samojen
jonottelurutiinien jälkeen Tomas ajatteli että no, nyt sitten saa sitä
herkkuruokaa. Se oli tällä kertaa pinaattikeittoa, jota Tomas ei ollut ennen
maistanut. Tomas oli kuitenkin niin nälkäinen, että otti oikein ison annokset.
Pinaattikeitto ei sitten ollutkaan ihan mieluinen ruoka, mutta koska äiti oli
sanonut ettei koskaan sanota yök, niin Tomas päätti sanoa vain: ”kiitos, ruoka
oli oikein hyvää, mutta en jaksa syödä kaikkea”. Jälkiruokana lapset saivat
jäätelöä. Tomakselle hoitotäti sanoi: ”Tomas ei nyt saa tätä jäätelöä, koska on
niin täynnä”.
Sitten oli päiväunet. Tomas ei koskaan nukkunut päiväunia,
ja oli oikein innoissaan kun täällä ei tarvitse, saa ehkä leikkiä ja tutustua
uusiin ystäviin. Hoitotäti sanoi kuitenkin: ”Tomas, riisu pikkuhousuisillesi ja
mene peiton alle puoleksitoista tunniksi. Ei ole pakkoa nukkua, mutta pitää
maata siellä hiljaa.”
Pikkusiskoa Ainoa
Tomas ei nähnyt koko päivän aikana. Aino oli aina ollut todella reipas
ikäisekseen, puki jopa vaatteita itse, vaikka oli vasta alle 2 vuotta vanha.
Ainolla oli aina painokasta sanottavaa, ja hän leikki aina ikäistään vanhempien
kanssa. Tässä päiväkodissa Aino muuttui kuitenkin sellaiseksi liimautuvaksi
reppanaksi, joka tarrautui äitiin kiinni kun tämä teki lähtöä. Ainon kehitys
pysähtyi, hän ei enää pukenut vaatteita, ei puhunut, ei nauranut.
Äiti päätti mennä katsomaan, miksi Tomas ja Aino eivät
viihdy päiväkodissa. Päivän aikana äiti huomasi, että pieni Oskar aloitti itkun
heti päiväkodin portilla. Oskarin äidille hoitotädit sanoivat, että Oskar
lopettaa itkun aina, kun äiti häviää näkyvistä. Oskarin äiti siis lähti, mutta
Oskar ei lopettanut itkua. Ei koko päivänä, eikä kukaan tehnyt asialle mitään.
Tomaksen ja Ainon äitiä harmitti kovasti, kun hoitotädit vain juoruilivat
omista asioistaan samalla, kun pieni Oskar kökötti hiekkalaatikolla ja
nyyhkytti. Pieni lippiskin putosi maahan. Tomaksen ja Ainon äiti meni, ja nosti
Oskarin lippiksen, painoi sen pojan päähän ja teki yhden hiekkakakun Oskarin
kanssa.
Oskar lopetti itkun välittömästi ja otti kovasti kontaktia
Tomaksen ja Ainon äitiin. Niin pieni teko, mutta niin suuri vaikutus. Tomaksen
ja Ainon äiti päätti ottaa lapsensa pois päiväkodista.
Tomaksen oli kuitenkin vuoden kuluttua aloitettava
esikoulussa. Tomakselle oli jäänyt niin ikävä mielikuva kaksikielisestä päiväkodista,
ettei hän enää suostunut puhumaan sanaakaan ruotsia. Ei, vaikka yritti
tosissaan. Äitiä harmitti, ja hän yritti kuitenkin vielä viedä Tomaksen uuteen
kaksikieliseen esikouluun, ihan vain kokeiluna. Apea Tomas jäi pihalle
seisomaan, kun äiti sitten sulki portin. Muutaman tunnin päästä, kun äiti
palasi hakemaan Tomaksen, vastaan juoksi säteilevä poika, joka vuodatti
suustaan täydellistä ja sulavaa ruotsia!
Tarinan opetuksena oli se, kuinka paljon pienet asiat
vaikuttavat ihmisen elämässä. Tietty johdonmukaisuus ja yhteiset pelisäännöt
sekä aikuisilla että lapsilla, ovat välttämättömiä. Jos pitää jonottaa joka
välissä, tulee ainakin selvittää, miksi näin tehdään. Pieni huomion osoitus
surulliselle lapselle voi olla se kaikista merkittävin juttu. Hoitotädeillä on
valtavasti paineita, mutta heidän tulisi silti pystyä jakamaan hieman huomiota
lapsille. Lapsetkin jakavat valtavasti
huomiota heille.
Tarinoituani tarpeeksi, jaan loppuun vielä sen omenapiirakan
ohjeen, sekä yhden uuden todella hyvän pääruoan reseptin.
 |
| Kvinoa-kalkkunapaistosta |
2-3 annosta
1 dl kvinoaa
1 pussi pikastepinaattia
5 rkl punaista pestoa
1 iso porkkana
1 dl ruokakermaa
150 g kalkkunaa
Ripaus mustapippuria ja suolaa
Keitä kvinoaa ensin 2 desissä vettä noin 10 min, lisää sitten pinaatti ja paloiteltu porkkana. Sekoittele kunnes pinaatti on sulanut. Ruskista kalkkuna erillisellä pannulla.
Itse ostin kalkkunaleikkelettä joka oli varustettu -50% alelapulla. Sopii opiskelijabudjettiin, helppo vain paloitella joukkoon ja jos lihapitoisuus on yli 95% mikä tässäkin nyt oli, eivät lisäaineet päätä huimaa. Jos käyttää leikkelettä, kannattaa suola jättää pois.
Lisää punainen pesto, ruokakerma, mausteet ja kalkkuna. Hauduttele vielä noin 5 min ja nauti
 |
| Omenapiirakka |
Pieni pellillinen/vuoallinen
100 g
|
margariinia
|
1,2 dl
|
sokeria (itse käytin Steviaa, jota
voi siis käyttää sokerin tapaan)
|
1
|
muna
|
2,5 dl
|
jauhoja (käytin 1 dl kaurajauhoja
ja 1 dl gluteenittomia, mutta vehnäjauho toki käy)
|
1,5tl
|
leivinjauhetta
|
1dl
|
mantelijauhetta
|
1 tl
|
kanelia
|
0,5 tl
|
kardemummaa
|
1 dl
|
luomujogurttia
(tai jotain muuta jogurttia, rasvaton ei kuitenkaan ehkä ihan toimi)
|
Täyte
2
|
isoa, hapahkoa omenaa
|
1,5 tl
|
kanelia
|
juoksevaa hunajaa
|
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna, keskenään sekoitetut
kuivat aineet sekä jogurtti.
Levitä seos (24-25 cm) piirakkavuoan tai pellin pohjalle ja reunoille. Viipaloi omput ja levittele pohjan päälle. Ripottele kaneli pinnalle ja tee hunajalla muutama raita vielä siihen päälle. Paista 175 asteessa n. 35 min.
Parasta tarjottuna reilun jätskinokareen kanssa, itse sekoittelin rahkaa, steviaa ja vaniljaprotskujauhetta. Nam!
