Kehittyvä ihminen

Kasvatuspsykologia, luento 3

Valmistauduin torstain luentorupeamaan massiivisella aamiaisella. Se sisälsi leipää, rahkaa, banaania, kananmunan ja omenapiirakan jämiä. Tankkauksen jälkeen psykologia luisti hienosti!

Kehittyvä ihminen (kehityspsykologia)

·         Kehityspsykologia on tiede, jossa tutkitaan ihmisen kehittymistä vauvasta vaariin, eli syntymästä kuolemaan. Kiinnostuksen kohteita ovat ajattelu, tunteet ja sosialisaatio, näiden kehittyminen, integroituminen ja vaikutus toisiinsa.

·         Kehityspsykologia on produktiivista. Se kehittymiseen vaikutti muun muassa se, että lapsi on jo pienestä pitäen julkisen kasvatuksen alla, sillä hän saattaa jo vuoden iässä käydä päiväkodissa. Sen vuoksi meidän tulee tuntea vauvavaiheet, ja tutkimus sen osalta on mielekästä.

·         Kehityspsykologiassa merkittäviksi koetaan usein ihmisen kolme ensimmäistä ikävuotta, jolloin lapsen kehitys on todella vauhdikasta niin motorisesti, kielellisesti kuin sosiaalisestikin. Aivoissa tapahtuu niin valtavasti, ettei meille oikeastaan jää edes muistikuvia ensimmäisestä kolmesta vuodestamme. Toki joitakin välähdyksiä sieltä täältä saattaa ihmisillä olla, mutta toisaalta on hankalaa erottaa omaa kokemusta siitä, mitä meille on kerrottu. Saatamme hyvin vahvasti luoda jopa visuaalisia muistikuvia asiayhteyksiin, joista meillä ei todellisuudessa ole muistikuvaa, vaan äiti on asiasta meille joskus maininnut. Kyseessä on tällöin fragmentoituminen. 

·         Kehityspsykologia on luonnollisesti hyvin monitieteistä. Aiheen sisällä tulee tutkimusta neurotieteestä sosiaalipolitiikkaan, ja kaikkeen siltä väliltä.

·         Kehityspsykologia ei hae absoluuttisia totuuksia, koska sellaisia ei oikeastaan ole. Voimme hahmotella kehityksen vaiheita suurpiirteisesti, mutta koska me olemme kovin yksilöllisiä, ei ehdottomia totuuksia voida luoda. Ei esimerkiksi ole perusteltua väittää, että jokainen lapsi oppii kävelemään yhden vuoden iässä. Tietyn loogisen järjestyksen voidaan kuitenkin ajatella olevan olemassa.

Kehitystä ohjaavat tekijät

·         Biologinen kehitys, eli perintötekijät.

·         Ympäristön vaikutus. 

Kiinnostavaa on, missä määrin geeneissämme määräytyy se, millaisiksi tulemme ja kuinka paljon siihen voidaan vaikuttaa ulkopuolelta. Kaksi sisarusta, jotka elävät ja asuvat samassa perheessä, voivat olla täysin erilaisia keskenään, vaikka heillä on samanlaiset perintötekijät ja kasvuympäristö. Entäpä identtiset kaksoset, jotka ovat kasvaneet eri perheissä. Miten niin samanlaisesta geeniaineksesta voikaan muovaantua kaksi niin erilaista persoonaa ja henkilöä? Tai tätä vastoin samanlaista, vaikka elettäisiin eri puolilla maapalloa?

Entä onko luonne joku sisäänrakennettu ohje, muuttuuko se ja voiko siihen vaikuttaa? Itse koen olevani aika erilainen ihminen, kuin 10 vuotta sitten. Kun kysytään läheisiltäni, he voisivat olla täysin erimieltä. Temperamentti on varmaan luonteenpiirre, jota on vaikea kytkeä pois. Voimme tietoisesti oppia hallitsemaan sitä, mutta se on silti aina olemassa. 

KEHITYS käsite pitää sisällään kolme pääulottuvuutta

1.       Kypsyminen = Sisäisesti ohjautuva kehitys

2.       Oppiminen = tietoinen tai tiedostamaton tiedon vastaanotto. Herkkyyskaudet ajoittuvat varhaislapsuuteen ja –nuoruuteen.

3.       Sosialisaatio = Ympäröivien ihmisten arvoihin ja normeihin asettuminen

 

Kehityksen alueet

1.       Fyysinen kehitys = Ruumiillinen kasvu, motoriikka, kehon toiminnot, fyysinen terveys

2.       Kognitiivinen kehitys = Älyllisen kyvyn kehitys, tarkkaavaisuus, muisti, kieli, mielikuvitus, ongelmanratkaisu, luovuus

3.       Emotiaalinen ja sosiaalinen kehitys = emotiaalinen kommunikointi, itseymmärrys, empatia, sosiaaliset taidot, ystävyys, moraali, itsesäätely

Kehittyvä ihminen on näiden kokonaisuus, eikä niitä todellisuudessa ole helppo erotella toisistaan. Eri alueet integroituvat ja vaikuttavat toisiinsa. Kävelemään oppiva lapsi kehittyy sekä fyysisesti, kun hän tavoittaa pystyasennon ja liikkeen, mutta myös esimerkiksi kognitiivisesti ottamalla uuden ja suuremman tilan haltuunsa. 

Omia oivalluksia

·         Itse opin lukemaan koulussa. Olin silti kauhean kiinnostunut kirjaimista jo aiemmin, ja selailin usein kirjoja ja opuksia joissa ei ollut lainkaan kuvia. Avasin kirjan joltain sivulta ja aloin ”lukea”, eli kertoa omia tarinoita. Päiväkodissa tarinatuokioissani saattoi olla useampikin kuulija, ja hetkittäin tarhatädit saattoivat erehtyä minun oikeasti lukeneen muille satua. Luonnollinen järjestys olisi ollut ensin oppia lukemaan, ja sitten harjoitella luovaa ajattelua ja tarinan kerrontaa. Olen usein ajatellut, että koska minulla nämä kaksi asiaa menivät vähän hassussa järjestyksessä, minun on aina ollut kovin luontevaa tuottaa tekstiä ja tarinoita. Looginen järjestys kehityksessä ei siis ole aina niin yksiselitteinen, ja toisaalta yksilölliset erot voivat rikastuttaa henkilöä jollain toisella osa-alueella. 

·         Jos jokin lapsi sitten jo varhain osoittaa poikkeavaa lahjakkuutta jossakin asiassa, esimerkiksi kielissä, saattaa vanhemmille tulla tarve harjoittaa tätä ominaisuutta oikein kovasti. Lapsi laitetaan ehkä vieraskieliseen päiväkotiin tai pidetään huolta, että kielellistä aktiviteettia ja ärsykkeitä on saatavilla runsaasti. Lapsen itsetuntoa kasvatetaan tekemällä jatkuvasti numeroa siitä, että ”meidän Maija se osaa jo niin hienosti englantia”. Tämä voi kasvattaa lapsen motivaatiota kyseistä asiaa kohtaan siten, että oppimistulokset ovat todella oikein hienoja. Lapsi saa myös muita enemmän harjoittaa tätä osa-aluetta, jolloin hän myös harjaantuu enemmän muihin nähden. Jos lapselta vaaditaan liikaa, tai hänelle asetetaan liian suuria paloja purtavaksi kehitystasoon nähden, saattaa vaikutus olla päinvastainen. Lapsi oppii inhoamaan englantia, koska sen kanssa pitää aina väkertää ja osoittaa olevansa siinä jotenkin hyvä. Pienen lapsen on kuitenkin vaikea ymmärtää olevansa jotenkin erityinen tai lahjakas jossakin asiassa. Pieni lapsi toimii impulsiivisesti ja tekee asioita, joita saattaa kokea helpoiksi ja mielekkäiksi. Lapsi on myös suuressa määrin aikuisten ohjailtavissa, eli vanhempien valinnoilla on väliä. Olenkin kiitollinen siitä, että äitini lykkäsi minut balettikouluun neljä vuotiaana, kun olin herkimmilläni oppimaan motorista hallintaa. Minun on ollut luultavasti paljon helpompi näin myöhemminkin hallita kroppaani juuri tästä syystä. En osannut pienenä haluta erityisesti juuri balettikouluun, vaan menin vähän sinne, minne minut nyt satuttiin laittamaan. Viihdyin kuitenkin mainiosti vähän kaikkialla, kyllä jalkapallokin olisi varmaan uponnut? Suomi on nyt selkeästi saattanut menettää jalkapallolahjakkuuden, koska en vain saanut koskaan näyttää siipiäni siinä? Tuskimpa sentään.

Maisemaa saimaalle, äsken kotimatkalla otettuna.

Saan yhden ihanan ystävän kylään tänne Savonlinnaan, ja olen todella iloinen. Kävin jopa ostamassa talouteeni kahvia, jota en itse juo ollenkaan, jotta vieraani viihtyisi. Ja tietenkin tuoreita lörtsyjä, jotta pöydässä on jotain paikallista.

Näihin tunnelmiin lopetan tällä kertaa, rauhallista torstai-iltaa kaikille.