Hei, kuka siellä?

Jotain minusta.

Olen ollut aina luonnonlapsi. Viipotin pentuna metsissä, ratsastin ja keräsin etanoita lemmikeiksi. Sain helposti kavereita niin vaipoissa hiekkalaatikolla kuin sitten myöhemmin ekaluokkalaisena. Lapsuuteni vietin Savonlinnassa kaupungin laidalla, uimarannoilla, pienissä piireissä. Olin onnellinen lapsi.

Muutto Porvooseen oli rankka paikka, mutta sopeuduin nopeasti. Isomman kaupungin tarjoamat uudet mahdollisuudet vaikuttivat varmaan paljon, muistan olleenni erityisen innoissani suuresta ratsastuskoulusta. Ala-asteen kaksi viimeistä vuotta kului sopeutuen ja uuden perheenjäsenen, Steffi koiran kanssa puuhastellen. Ylä-asteella ratsastus vaihtui tanssiin, johon jäinkin koukkuun pahemman kerran.

Lukio oli todella hyvää aikaa. Opiskelu ei paljon verottanut, mulla oli hyvä uusi ystäväpiiri, sain treenata tanssia ja ohjata sitä ja mulla oli maailman ihanin poikaystävä. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, niin myös lukio, ja oli aika miettiä jatkoa. Hain erinäisiin paikkoihin opiskelemaan ja pääsin yhteen vähemmän mieluiseen sisään.

 

Terveys meni samana syksynä, kun uusi koulu alkoi. Etsin ruokavaliosta apua, kuljin kotoa Helsinkiin kouluun, koska en ollut vaan valmis. Tiesin, ettei se koulutus ollu mua varten. Mun elämä oli vielä Porvoossa.

Joulun jälkeen jäin tyhjän päälle. Lopetin koulussa, koska mulle oli luvattu töitä kyläkoulusta. Selvisi, ettei sellaisia nyt sitten olekaan. Jos muutto Porvooseen oli aikanaan mulle kriisin paikka, tämä oli se toinen, ehkä jollain tapaa vielä rankempi käänne mun elämässä. Olin 19 v, tyhjän päällä, ei koulua tai töitä. Se ei sopinut mulle, pienelle perfektionistille. 

Vaikka lopulta sainkin sen työn, jotain jälkiä kriisistä jäi. Mä muutuin ihmisenä. Terveys ei ollu ennallaan ja mieli oli omituinen, purin kaikkea urheiluun joka meni varmasti överiksi. Sotkin oman parisuhteeni, josta kärsin vielä tänäkin päivänä. Jos jotain neuvoa voin koskaan kenellekään antaa, taistelkaa oman parisuhteen puolesta, se on vaan mielettömän tärkeä asia ihmisen elämässä.

 

Terveys on aina kiinnostanut. Ravitsemus, ruoka ja noiden juttujen pyörittely. Aloin kokkailla, kyttäillä pakkausselosteita ja etsiä kuumeisesti itselleni jotain sopivaa ruokavaliota. Ensin jäi gluteeni, punainen liha, sitten laktoosi, paistettu ruoka, leipä ja lopulta hedelmät ja mehutkin. Loputon kierre jossain superfoodien ja ruokasuositusten rajamailla. Olin varmasti epäterveempi kuin koskaan, vaikka asianhan piti olla päinvastoin. 

Onneksi se jäi lyhyeksi vaiheeksi, ja herätys tuli lopulta jo muutamassa kuukaudessa. Seurauksista kärsitään kyllä edelleen, mutta pikku hiljaa takaisin "lihaan ja luuhun". Varoituksen sananen siis myös ympäröivästä tiedosta ja buumeista. Kaikkeen löytyy ratkaisu omaa kehoa kuulostelemalla, mikään painettu teksti tai muotidieetti ei tunne juuri oman elimistön tapaa toimia. Aamulenkit tyhjään vatsaan tekivät minusta kipeän. 

Sain luettua jotenkuten pääsykokeisiin, mutta paikkaa ei auennut ihan sieltä mistä piti. Olin samassa, mutkikkaassa tilanteessa kuin vuotta aiemmin. Mulle teki kuitenkin hyvää vaihtaa maisemaa, aloittaa jossakin alusta, joten tänne mä päädyin. Savonlinnaan opiskelemaan"kaulintiedettä".

Ympyrä on siis sulkeutunut ja mä palasin tänne, missä mä kerran olin niin onnellinen lapsi.