Lihapyörykkähöyryissä tenttiin

Haisin tänään koko päivän rasvalle. Aamulla kokkailimme lihapyöryköitä neljästä erilaisesta erilaisesta jauhelihasta (paisti, sika-nauta, broileri ja kevyt jauheliha) ja koska liesituuletin ei ilmeisesti meidän opetuskeittiössä ole ihan terävimmillään, minä ainakin tarjosin oivallisen tarttumapinnan rasvaiselle aromille. Ei varmaan ollut mukavaa tentissä istahtaa viereeni, ja koko kaksituntisen unelmoin ainoastaan vaahtokylvystä.

aamun tunnelmia

Ruoka oli kuitenkin maittavaa ja sen laittaminen oli taas kerran hauskaa ja antoisaa. Pyöryköiden resepti oli kovin tavanomainen, puolikas sipuli 100g lihaa kohden, korppujauhoja (meidän tapauksessamme gluteenitonta leipää turvotettuna), vettä ja mausteita. Sipulit pulliin pannun kautta ja korppujauhojen turvotus ennen massaan lisäämistä. Jauhelihasta saa helposti lounaan tai päivällisen koko perheelle, ja se onkin suomalaisten suosikki raaka-aine ja lasten lemppari. Jauheliha on mureaa ja nopeasti kypsyvää. Siksi sen valmistaminen ei vaadi paljoa aikaa eikä kokkaustaitoja. Jos kaipaa mehevyyttä lihapulliin, kaali- tai lihamakaronilaatikkoon, sitä saa sika-nautajauhelihasta. Siinä on enemmän rasvaa ja se hiukan pehmeämpää ja vaaleampaa kuin paistijauheliha. Lihapullat ja laatikot voi yhtä hyvin tehdä vähärasvaisesta paistijauhelihasta. Mitään tiukkoja sääntöjä jauhelihan käytölle ei ole. Omiksi lemppareiksemme nousi paistijauhelihasta valmistetut pyörykät, jotka siavat uunissa kauniin värin ja olivat koostumukseltaan lihaisia. Voisin kuvailla niitä jopa maskuliinisiksi ainakin broileripullien rinnalla. Broileripullat nyt maistuivat broilerille, niihin pitäisi upottaa enemmän mausteita, ja väriltään ne jäävät vaaleiksi, joka on vähemmän jännittävää. Itse suosin kuitenkin broilerin jauhelihaa valmistaessani ruokaa, koska se ei mene punaisen lihan kastiin ja on luonnostaan vähärasvaista. Oikein oivallinen liha siis, vaikka perinteiset lihapullat pitääkin tehdä punaisesta lihasta, ei siitä mihinkään pääse. Rasvaisin liha, eli sika-nautajauheliha oli ehkä jollain tapaa maukkain, mutta myös koostumukseltaan hieman häiritsevä: Ehkä vähän limainen? Rasva valuu uunissa tehtäessä pullan alaosaan, joten nämä olisivat toimineet luultavasti parhaiten paistamalla pannussa.

Kotikotoa minä olen saanut käsityksen murekemassan ja kananmunan kuulumisesta yhteen, mutta mielestäni tänään emme lisänneet massaan kananmunaa. Äidille terveisiä kotiin, siellä saa edelleen parhaita lihapullia mitä on. Voi toki olla että työparini lisäsi kananmunan massaan jossain vaiheessa huomaamattani. En ollut täysin teravimmilläni murekemassan asiassa, sillä huomioni vei jokin vaaleampi veijari, nimittäin kotitekoinen majoneesi.

Tässä tärppejä majoneesin valmistukseen. 

2 keltuaistaa
1 tl sinappia
suolaa
valkopippuriaa
1,5 rkl sitruunamehua
2,5 dl öljyä (joissakin ohjeissa kahta keltuaista kohti jopa 4 dl joka kuulostaa aika hurjalta, mutta siis voi varioida oman mielen mukaan)

Sekoita keltuaiset ja mausteet hyvin keskenään kierrevatkaimella mieluiten pyöreä- ja kapeapohjaisessa kulhossa. Pane kulhon alle kostea keittiöpyyhe, jolloin kulho pysyy valmistuksen aikana paremmin paikoillaan. Lisää öljy aluksi tipoittain tehokkaasti sekoittaen ja sitten ohuena ja tasaisena nauhana.

Sekoita koko ajan tehokkaasti mutta rauhallisesti. Maista valmista kastiketta ja lisää mausteita tarvittaessa. Kirpeyttä saat lisää sitruunamehulla. Jos majoneesi on mielestäsi liian paksua, ohenna sekoittamalla joukkoon vähän lämmintä vettä tai hedelmämehua. Mausta majoneesi hienonnetuilla yrteillä niin saat kauniin vihreän kastikkeen. Majoneesipohjaisia kastikkeita voit keventää lisäämällä joukkoon puolet vaahdotettua kermaa, kermaviiliä tai jogurttia.

Jos kastike juoksettuu, lisää 1-2 ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Jos se ei tepsi niin aloita uudesta keltuaisesta ja sekoita siihen juoksettunut kastike vähin erin voimakkaasti sekoittaen.

Majoneesin valmistuksessa ei ollut ongelmia, ja olimme liikkeellä perinteisesellä linjalla, emmekä lisänneet ylimääräisiä mausteista. Keltuaisten sekaan tuli väkevää sinappia, öljyn lisäämisen jälkeen suolaa, pippuria ja sokeria. Kotona haluaisin kokeilla oikein yrttistä majoneesia, jossa saisi olla kunnolla vihreää väriä. Meille korostettiin, kuinka tällaiset paljon kovaa rasvaa sisältävät kastikkeet ovat lähinnä herkutteluun ja juhlaan. Jos öljynä käyttää esimerkiksi oliiviöljyä, on ravsakoostumus kuitenkin jo paljon parempi. Toki kananmunan keltuaiset ovat aika moisia kolesterolipommeja, mutta sillöin tällöin nautittuna kaikki on sallittua. 

Haastavampi kastike oli sitten bearnaise-kastike, joka onnistui meidän kohdallamme keskinkertaisesti. Pelkäsin kai liikaa juoksettumista, ja innostuin vatkailemaan rasvan lisäämisen aikan kai liikaa, jolloin muodostui ilmakuplia ja lopputulos oli täyteläisen sijaan melko ilmava. Maussa ei ollut kuitenkaan kauheasti moittimista, ja eipä ainakaan juoksettunut! Kastikkeen säilymisen kanssa tulee olla tarkkana, ja se olisi siis ideaalista tarjoilla lämpimänä. Bearnaise-kastike on oivallinen esimerkiksi naudan sisäfileen tai paistin kanssa tarjoiltuna, meillä se maustoi ja piristi tänään siis erilaisista lihoista tehtyjä pyöryköitä.

Vinkkejä kastikkeen valmistukseen:

3 keltuaista
1 dl vettä
5 valkopippuria rouhittuna
suolaa
2 rkl sitruunamehua
150-200g voita (käytimme 150g, joka riitti vallan hyvin)

Pane kattilaan vesi, rouhitti valkopippuri, suola ja sitruunamehu. Mausteliemeen voisi kenties lisätä myös sipulia, persiljaa ja viinietikkaa, joka toisi erilaista vivahdetta. Nestettä keitetään kokoon, kunnes noin 70 % on haihtunut. Nestettä jäähdytellään hetki, jonka aikana voidaan esimerkiksi keltuaiset erotella ja rasva kuutioida ja sulattaa.

Rasvasta erotetaan hera sulattamalla sitä liedellä. Sulaneen rasvan pinnalle jaa valkoista vaahtoa ja massaa, jonka voi lusikoida varovaisesti pois. Kirkastettu voi erottuu pinnalla, kun painavampi hera painuu pohjalle.

Keltuaisten kanssa sekoitetaan rikastettu liemi, ja kuumennetaan vesihaudetta apuna käyttäen. Lämpötila ei saa nousta yli 70 asteen. Olin tässä vaiheessa ehkä liiankin kärppänä, enkä antanut keltuaisten saostua riittäväksi, jolloin lopputulos tosiaan ei ollut niin täyteläinen. Seoksen tulee siis saostua ennen rasvan lisäämistä. Sulanut rasva lisätään ensin tipoittain ja sitten ohuena nauhana kokoajan vatkaten. Jos ei ole kokemusta, kuten meillä nyt ei ollut, voi käyttää myös sähkövatkainta jolloin juoksettumisen riskikin sitten pienenee. Kuplien riski varmaankin kasvaa, eikös niin, ja niin nyt sitten kävi. Jätimme kastikkeen lämpimään paikkaan odottelemaan tarjoilua, eli jäähtyvän haudekattilan päälle, jolloin sen rakenne vielä hieman paksuni, ja lopputulos oli parempi.

Juoksettunutta kastiketta voi pelastaa lisäämällä uuden keltuaisen. Silloin ei enää keitetä, mutta suomalaisia munia voikin melko huoletta syödä raakanakin ilman salmonellan pelkoa. Ei hätää siis! Jälkkärinä nautiskeltiin uunilämpimiä marenkeja, koska meillä luonnollisesti oli aika paljon valkuaisia käytettävänä.

hengailua jump suitissa

 Tentissä sai tosiaan istuskella rauhassa, kun kukaan ei varmaan siihen parin metrin säteelle halunnut tulla istumaan. En tiedä, kärsikö kukaan muu tästä rasvaisesta aromista, ehkä se tarrautui minuun jotenkin erityisen voimakkaasti. Tiedä häntä, tentti sujui kuitenkin ihan ok, ja kotona oli taas valmiina lohdutusmässyt: tällä kertaa ihka oikeaa pizzaa, paksulla pohjalla, paprikalla ja currylla maustetulla kanalla. En valita.

Tunnetko itsesi?

Täällä sataa ja on kylmä. Onko täällä aina ollut tällaista, silloin kymmenen vuotta sittenkin?

syysiltana poltettu kynttilä

Luulen, että niinkin konkreettiset asiat, kuin sää, ovat paljon kiinni siitä miten ne kokee. Jos mieli on aurinkoinen ja iloinen, ei ole väliä, vaikka taivaalta tulisi rakeita. Lapsena en kovinkaan usein ollut onneton, ja tämä kaupunki avautui minulle aina kovin turvallisena ja kauniina, mukavana.

Nyt se ei ole niin kovin mukava aina. Lapsena luultavasti tuli käsiteltyä kaikki tunteet juuri silloin, kun ne olivat päällä. Jos kiukutti, kiukutti heti ja jos oli iloinen, oli ilo välitöntä. Ehkä tällainen oman itsensä kirjaimellinen tulkinta, olotilojen välitön näyttäminen, on lapselle luontaista. Harmi puskee läpi heti, ja kun se helpottaa, tunne on varmasti kontrastiltaan monin kerroin miellyttävämpi. Meille aikuisille harmi saattaa tulla päälle vähitellen, muodostaen sellaisia tiloja kuin ”stressi” tai ”ylisuorittaminen”. Aikuinen saattaa kasata erilaisia tunteita paljon päällekkäin, ja purkaa ne vasta sitten kerralla voimakkaammin. 

Minulle on vuoden aikana kertynyt paljon surua. En ole ihan heti ymmärtänyt, että jotkut asiat ovat olleet tosi rankkoja. Nyt niiden käsittelyn pitkittyessä ovat ne ikään kuin tiukemmassa, ja niiden avaamisessa tarvitaan enemmän voimavaroja. Ihan kirjaimellisesti, minä olen vähän väsynyt olemaan surullinen. 

Silloin, kun ei ole hyvä olla itsensä kanssa, ei ole myöskään hyvä toisille. Onko siis itsekästä olla onneton? Tavallaan hyvinkin itsekästä, sillä surullisuus vaikuttaa myös ympärillä oleviin ihmisiin. Minä olin negatiivinen ja kiukkuinen ulkopäin, ja aiheutin negatiivisuutta ja kiukkua läheisimmille myös sisältä päin, sillä he joutuivat kantamaan huolta. Huolta siitä, aikooko tuo toinen enää koskaan olla onnellinen?

Voiko sitten päättää, että nyt on onnellinen? On tietenkin ilmiselvää, ettei se ihan niin ole. Paljon on silti kiinni asenteesta. Onnen kohdalla pahiten jarrutamme itse itseämme. Sääli, sillä oman itsemme kanssa meidän on aivan pakko oppia pärjäämään ja tulemaan toimeen. Miten sitten voi oppia pitämään itsestään, jos se on kerta pakko tehdä. Listasin muutamia asioita, joiden kautta voi oppia ensinnäkin tunnistamaan, minkälainen tyyppi sitä nyt edes on. Ja ehkä jopa pitämään siistä tyypistä?

1. Anna itsellesi arvo

Itsetunto on se tapa, jolla suhtaudutaan itseensä ja arvo, joka itselle annetaan. Jos jo lähtöhinta on kivin matala, ei ole paljon tinkimisvaraa. Jos on taipuvainen ajattelemaan, että en osaa enkä pysy, täytyy ajatus kääntää – vaikka väkisin. Aloita aamu katsomalla peiliin ja sanomalla, minä osaan.

 2. Päivässä annos naurua

Elämä ei ole niin kovin vaikeaa, ihminen tekee siitä vaikean. Huomaamattamme ihannoimme negatiivisuutta: pessimististä ihmistä pidetään helposti älykkäänä, ja positiivinen tuomitaan tyhmäksi. Myönteinen ajattelu vääristyy yhteiskunnassamme pinnalliseksi haihatteluksi ja todellisuuspaoksi, vaikka se on avain onneen. Ole positiivinen väkisin, tietoisesti. Hymyilemisen tiedetään huijaavan oikeasti endorfiineja aivoissa liikkeelle, joten annos naurua päivässä auttaa. Ajattele nauru yhdeksi perustarpeeksi. Tarvitset sitä samalla tavalla, kuin ruokaa ja unta. 

3. Kommunikoi itsesi kanssa

Keskustele itsesi kanssa. Tämä tapahtuu esimerkiksi päiväkirjaa kirjoittamalla tai maalaamalla. Ota eteesi jotain, mihin voit luoda. Kirjoita ihan mitä vaan, mitä mieleen tulee. Yhtäkkiä edessäsi on tekstiä, joka on ehkä kaikkein merkittävin viesti mitä yleensä ottaen voit saada: viesti itseltäsi. Yksi loistavimmista itsetuntemuksen välineistä on liikunta. Pääset lähelle sisintäsi niin rauhallisessa joogassa kuin hikisellä lenkillä.

4. Kysy ympäröiviltä ihmisiltä

Sinulla on ympärilläsi ihmisiä, joille olet rakas. Kaikkein huonoimpina hetkinä ei tarvitse ajatella itse, tai keksiä ratkaisua itse. Silloin voi puhtaasti sanoa ystävälle, että nyt en enää tiedä, mitä tehdä, kerro sinä. Ota läheisen vastaus kirjaimellisena käskynä, älä kehitysideana. Jos olet siinä pisteessä, ettei keinoja löydy omasta takaa, anna vastuu toiselle. 

5. Täydellisyys on tylsää

Inhoan sellaisia lauseita kuin ”kukaan ei ole täydellinen” tai ”olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet”. Ne menevät samaan kastiin, kuin ympäripyöreät elämän ohjeet naistenlehdissä: uni, ravinto ja hyvät ruokatavat. Missä on konkreettiset ohjeet ja keinot, miten noihin tiloihin päästään? Kai jokainen ymmärtää, että pitäisi nukkua joka yö 9h. On ainoastaan ahdistavaa, että siitä toitotetaan joka puolella, kuin muistutetaan itsestään selvyyksistä, joihin ihmiset eivät syystä tai toisesta pysty. Kyllä minäkin karsisin turhan perfektionismin, jos se olisi niin kovin helppoa. Tärkeintä olisi tietää, miten perfektionismia voisi karsia, miten voisin asiaa työstää? 

 Minä ajattelen, että täydellisyyden täytyy olla aika tylsää. Jos kaikki on kokoajan mallillaan, eikä ole kehitysvaraa mihinkään suuntaan, tulee sen tilalle jotain muita keinoja olla onneton. Ihminen kuitenkin tarvitsee alakuloisuutta ja hämmentyneisyyttä, surua ja kaikkea sellaista. Muuten meillä ei olisi sen kaltaisia tunteita lainkaan. Hollywoodin julkkikset, jotka ovat saavuttaneet vähän niin kuin kaiken, saattavat masentua ja alkaa vaikka käyttää alkoholia ja huumeita. Ihminen tarvitsee jotain, mitä tavoitella. Olkoon se vaikka tylsästi täydellisyys, joka on ihan hyvä tavoite sinänsä, sillä se on todella haastavaa. Ja tylsää. Puutteet tekevät ihmisestä mielenkiintoisen, joten kannattaa ihan vaikka listata kaikki se, mikä omassa itsessä on pielessä. Kun ne ovat siinä edessä mustaa valkoisella, tulevat ne astetta tiedostetummiksi. Sitä kautta niitä voi alkaa purkamaan. 

6. Unohda numerot ja normit

Ihmiset tykkäävät kauheasti määritellä ”normaalin”. Jos meillä on jotain normaalia, on meillä myös normaalista poikkeavaa. Kun katselemme ympärillemme, näemme ainoastaan kovin erilaisia ihmisiä: Eri muotoisia, eri näköisiä, eri pituisia ja eri ikäisiä. Miten ihmeessä kaikessa tässä monimuotoisuudessa voisi päteä joku yksi ainoa normaali? Ja kuka sen sitten päättää, mikä on normaalia? Monella on tapana mittailla, tarkkailla ja laskeskella niin painoaan, vaatekokoaan kuin ympärysmittojaan. Numeroista ja luvuista on tullut meille pakkomielle ja itseruoskinnan väline. Jos vaatekoko masentaa, leikkaa lappu irti. Keskity fiilikseen: jos olo tuntuu tukalalta tai farkut kiristävät, lähde liikkumaan. 

Kokemuksen äänellä puhun, että sellainen normaaliuden tavoittelu saattaa vääristää yhtäkkiä aivan kaiken ja siinä sitä ollaan, epänormaalimpana kuin koskaan. Kun asetat itsellesi tavoitteita, älä tuijottele liikaa muiden laatimia normeja. Laadi itsellesi oma ”normaali”, sillä ainoastaan sinä tiedät tarkkaan, milloin olet sen saavuttanut. Normaalius onkin jotain, minkä voi tuntea hyvänä olona. Eikä kukaan muu voi tasan tarkkaan tietää, milloin juuri sinulla on hyvä olla. 

7. Päivitä suhteet, joissa elät 

Onko ympärilläsi paljon ihmisiä, joiden seurassa tunnet olosi mitättömäksi? Tai jotka kerta toisensa jälkeen lannistavat tai latistavat sinua? Energiasyöppöjä, jotka vievät hapenkin hengitysilmasta? Uskalla kohdata vaikeat tyypit ja tee heille ystävällisesti mutta jämäkästi selväksi, miltä heidän käytöksensä tuntuu. Ei ole lainkaan hassumpaa miettiä etukäteen, miten puolustautua jotakin tyyppiä vastaan. Kaiva vaikka taskustasi paperi, ja lue se tyypille päin naamaa. Olosi keventyy välittömästi. Usein tällaiset tosia latistavat tyypit ovat hirveän epävarmoja itsestään, ja jaksaakseen eteenpäin he tarvitsevat juuri muiden energiaa. Teet palveluksen palauttamalla tyypin maanpinnalle. 

Kuinka usein kahvihuoneessa naiset kotkottavat kuin kanat, kun joku on jäänyt taas dieetille. Ihan kuin se oikeasti olisi muilta pois, jos yksi ei otakaan kahvipullaa. Auta armias, jos tämä henkilö vielä onnistuu tavoitteissaan. Kaikki se kateus ja oma saamattomuus ovat ylitsepursuavia ja saattavat tuntua kovin pahalta. Silloin tulee muistaa, että negatiivisuuteen on latautunut paljon enemmän energiaa, kuin positiivisuuteen. Se pitää oppia kääntämään itselleen eduksi. Jokainen ilkeä kommentti tai huomautus on kuin hiiltä pyttyyn: Nyt minä ainakin pystyn tähän juttuun, saattepa nähdä. 

Joskus ystäväpiiriä tulee päivittää, jos haluaa aloittaa itsetuntorempan. Kaikkien seura ei sovi, jos haetaan hyvinvointia. Tärkeitä ihmissuhteita ei tarvitse kokonaan katkaista, mutta ne tulee asettaa hetkeksi syrjään, olla itsekäs tässäkin tapauksessa. Joskus jokin henkilö saattaa olla kokonainen syy siihen, miksi voidaan huonosti. Tällöin päivityksen tekeminen on äärimmäisen tärkeää 

Varoituksen sana: ole todella tarkkana, ketä päästät lähtemään elämästäsi. Joskus tulee tehtyä virhearviointeja, ja pahasta olosta voidaan syyttää ihmistä, joka ei liity siihen oikeasti mitenkään. Saattaa tulla päästäneeksi karkuun ihmisen, joka olisikin ollut ainoastaan suureksi avuksi selviytymisen kannalta. Puhun taas kokemuksen äänellä. 

8. Kyllä ja ei

Jos joku kysyy sinulta kysymyksen, sano suoraan, että anna minä mietin hetken. Näin saat aikaa reagoida. On helppoa myötäillä, tai toisaalta torjua ehdotus heti. Itse olen kova keksimään valkoisia valheita, ja pian saatan huomata, että olisinkin kaivannut sitä ystävän ehdottamaa kävelylenkkiä. Jos on hieman sekaisin itsensä kanssa, käy vähän hitaalla. Muista myös, että kieltäytyminen ei tee sinusta epäsuosittua – itse asiassa päinvastoin: on tutkittu, että jämäköitä ja itsevarmoja tyyppejä pidetään miellyttävimpinä kuin niitä, jotka aina myöntyvät ja sanovat kyllä.

 

9. Anna anteeksi 

Anna itsellesi anteeksi. Luovu syyllisyydestä, kanasta ja menneisyyden virheistä. Olet kärsinyt niistä jo tarpeeksi. Ainoastaan anteeksi annon kautta voit päästä eteenpäin. Jos haavat ovat liian kipeitä, virheet liian suuria, opettele pikku hiljaa elämään niiden kanssa. Joskus elämässä tapahtuu niin suuria menetyksiä, ettei niitä voi koskaan unohtaa. Niiden kanssa tulee tällöin vain opetella elämään. 

Jos itselle anteeksi antaminen tuntuu vaikealta, kirjoita kirje. Kirjoita siihen, miksi niin kävi, mikä siihen johti ja miltä sinusta tuntui. Joskus vaikeina aikoina ajatuksen juoksu on niin sekavaa tai pimennossa, ettei sitä voi jälkikäteen edes ymmärtää. Tällaisen kirjeen laatimalla voit kenties ymmärtää itseäsi edes hieman paremmin: Anna itsellesi hieman armoa, olet tarpeeksi kovilla muutenkin. Vankilastakin pääsee aina rangaistuksen istuttuaan pois, mutta sisäistä taakkaa, syyllisyyttä ja häpeää joutuu kenties kantamaan loppuikänsä. Pohdi, mitä elämältäsi oikeasti haluat. Aseta tavoitteita ja ryhdy rohkeasti toteuttamaan haaveitasi. Pilko haasteet välietappeihin ja iloitse pienistäkin onnistumisistasi. Silloin tunnet olevasi voittaja joka päivä. 

Ohjeita tuli vain 9, mutta sehän onkin paljon mielenkiintoisempaa kuin se ainainen pyöreä kymppi. Hyvää viikonloppua kaikille, nauttikaa etenkin omasta seurastanne!

Psykan pohdintoja

Tulin näin torstai aamun kunniaksi pohdiskelemaan yhtä psykan tenttikysymystä.

bongasin eilen joutsenen! Muutoin fiilis oli kylmän harmaa ja utuinen..

Miten voisin kasvattajana tukea lapsen/nuoren kognitiivista kehitystä?

Kognitiivinen kehitys käsittää sekä fyysisen että sosiaalisen maailman ymmärtämisen. Kasvattaja auttaa lasta toimimaan sosiaalisissa yhteisöissä osoittamalla hänelle moraalisia sääntöjä. Piaget oletti lapsen moraalisen ajattelun olevan voimakkaasti yhteydessä kognitiiviseen kehitykseen. Piagetin mukaan lapset harjoittelivat sääntöjen noudattamista leikin kautta. Viisivuotiaalla alkaa olla jo yheteisiä sääntöjä leikeissään, ja lapset kokevat sääntöjen olevan jonkin ulkopuolisen auktoriteetin asettamia. Näin ollen kasvattaja voi sääntöjä laatimalla vaikuttaa lapsen moraalin kehitykseen.
 

Kasvattaja voi sääntöjä laatiessaan painottaa etenkin tekojen lopputuloksia. Arvioidessaan jonkun teon "pahuutta" esioperationaalisen ajattelun kautta lapset kiinnittvät huomiota etenkin teon tulokseen, ei tarkoitukseen. Esimerkiksi monta lautasta rikkonut poika on "tuhmempi" kuin poika, joka rikkoi ainoastaan yhden kupin varastaessaan piparkakkuja.

Konkreettisten operaatioiden kaudella lapset ymmärtävät jo enemmän sääntöjen sopimusluonteisuutta, eli niitä voidaan yhteispäätöksellä muuttaa. Muodollisten operaatioiden kaudella nuori pohtii filosofisia ja uskonnollisia kysymyksiä. Kun ajattelu on kehittynyt kylliksi, hän pystyy myös arvioimaan vallitsevia normeja älyllisesti ja osaa yleistää ne myös oman elämäntilanteensa ulkopuolelle.

Yhdysvaltalainen Robert J. Havighurst laajensi Eriksonin psykososiaalisen tehtävän käsitteen kehitystehtäväksi, joka voidaan ymmärtää kehitystavoitteeksi. Vauvaiän tai pikkulapsen kehitystehtäviä ovat perusturvallisuuden saavuttaminen, alkeellisen ruumiinkuvan muodostuminen, kävelyn ja puheen oppiminen sekä selviäminen erotilanteista. Kasvattaja voi omalla toiminnallaan edistää ja tukea näiden kehitystehtävien saavuttamista. Kehitystehtävien onnistunut ratkaisu lisää yksilön itseluottamusta ja yrittämisen halua, jolloin myös mieli pysyy tutkivana ja aktiivisena. Epäonnistumiset lannistavat ja estävät saavuttamasta haluttua tavoitetta. Kehityksen yhteydessä puhutaan usein “matteusvaikutuksesta”: se, joka on saanut elämässään hyvät lähtökohdat, onnistuu kehitystehtävissään ja saa jatkuvasti kannustusta ja vahvan itseluottamuksen.Vastaavasti se, joka on alussa saanut vähän, joutuu helpommin huono-onniselle kehitysuralle.

Leikki-iän ja varhaisen kouluiän kehitystehtävinä voidaan nähdä minän kehittyminen, itsearvostuksen eli itsetunnon kehittyminen, oman sukupuoliroolin oppiminen, omantunnon kehittyminen, ikätovereiden kanssa toimiminen ja työperiaatteen oppiminen. Käsittelemättömiä tehtäviä voi ratkaista myös myöhemmissä vaiheissa, vaikka tietyn pohjan luominen jo varhain on tärkeää. Kasvattajan tulee tiedostaa, missä vaiheessa lapsen on hyvä omaksua mitäkin taitoja, ja edistää näiden taitojen kehitystä esimerkiksi ympäristöjä muokkaamalla. Lapsi oppii tekemisen, leikin ja vuorovaikutuksen kautta, ja mitä vahemmaksi lapsi varttuu, sitä suuremassa roolissa ovat samanikäisten kanssa käyty sosiaalinen vuorovaikutus. Leikki-ikäinen lapsi tutustuu parhaillaan etenkin itseensä: Hän tulkitsee omia tunnetilojaan, etsii minäänsä ja on tietyllä tavalla kovin itsekeskeinen. Tämä on vältämätöntä lapsen kognitiiviselle kehitykselle, sillä tervettä empatiaa voi oppia ainoastaan tunnistamalla omat toimintatapansa ja tunteensa. 

Kolmivuotiaan lapsen lauseet ovat jo monimutkaisempia ja niissä esiintyy aikamuotoja, verbien taivuttamista, apuverbejä. Taivutusmuotojen omaksuminen on nopeimmillaan 2-4 vuoden iässä. Kolmivuotiaat rakastavat loruja ja riimejä. Tässä iässä alkaa myös toinen kyselykausi, jolloin lapsi on erityisen kiinnostunut syy ja seuraus –suhteista eli siitä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Hän haluaa aikuiselta perusteltuja selityksiä. 

Lapsen sosiaalinen tausta ja kodissa käytetty puhetapa heijastuvat lapsen kieleen. Kasvattajan suhtautuminen lukemiseen, satuihin ja keskusteluun lapsen kanssa vaikuttaa lapsen kielellisen ilmaisun tasoon. Joissakin perheissä keskustellaan enimmäkseen konkreettisista, esinemaailmaan kuuluvista asioista, kun taas toisissa perheissä puhutaan paljon myös tunteista ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. 

Kieli on ajattelun väline ja lapsi kehittää eritasoisia malleja luodessaan käsiterakennelmiaan. Abstraktisen ajattelun edellytyksenä ovat hyvin kehittyneet sisäiset mallit. Jos lapsen kieli jää köyhäksi varsinkin abstrakteja käsitteitä tarkoittavien sanojen osalta, hänellä ei ole välineitä abstraktiseen ajatteluun. Heikko suoriutuminen koulutyössä on usein yhteydessä heikkoon kielelliseen tasoon. Silti hyvä kognitiivinen suoritustaso ei riipu pelkästään kielellisestä kehityksestä, vaan vähintään yhtä suuri osuus suorituksessa on tunne-elämän kehityksellä ja motivaatiolla.

 

Lisää voi lukea täältä.

Miten voisin kasvattajan tukea lapsen/nuoren sosiaalista ja emotiaalista kehitystä?
 
Lapsen varhaiset kokemukset, joissa hänen tarpeisiinsa vastataan johdonmukaisesti, vaikuttanevat myönteisesti lapsen itsetuntoon. Itseensä luottava lapsi uskaltaa ottaa rohkeasti  kontaktin muihin lapsiin. Vanhemmat antavat myös mallin lapsen sosiaaliseen käyttäytymiseen. He voivat keskustella lapsen kanssa hänen tunteistaan ja niistä keinoista, joilla voi päästä mukaan muiden lasten ryhmiin, tai he voivat vähätellä lapsen ongelmia ja karttaa niistä keskustelemista.  Lapsen moraali alkaa kehittyä jo vauvaiässä, alle vuoden ikäisenä. Hyvän moraalin opettaminen ei edellytä termien ja käytäntöjen suusanallista avaamista lapselle. Yleensä riittää silkka huolenpito

Kasvattaja ei aina osaa arvostaa elämässä pitkälle kantavia ominaisuuksia kuten vaikkapa leikkitaitoja, huumorintajua, empatiakykyä, rohkeutta kokeilla uusia asioita, harkitsevuutta tai maailman säteilevintä hymyä. Lisäksi haluamme tukea ”vahvuuksia” esimerkiksi harrastuksilla, kun lapsi tarvitsisi eniten tukea juuri ”heikkouksissaan”. Leikki on lapsen kannalta erityisen kehittävää, sen kautta lapsi oppii sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja, kokee jännitystä ja iloa sekä oppii pettymyksen sietokykyä. Kasvattajan tulee huomioida lapsilähtöinen toimina, ja juuri leikkiessään lapsi on omimmillaan. Leikeissä lapsi harjoittelee ja kokeilee elämisen taitoja.

Nuori siirtää lähellä oleviin aikuisiin kokemansa pienuuden ja epävarmuuden tunteet. Hän tarkkailee aikuisen reaktioita kommentteihinsa ja kritiikkiinsä. Usein irrottautuminen on vaikeinta läheisimmäksi koetusta aikuisesta ja hänen kanssaan syntyy eniten ristiriitoja. Konflikteja vanhempien kanssa tarvitaan. Niiden avulla nuori tekee eroa itsensä ja vanhempiensa välille ja luo pohjaa tulevalle aidosti itsenäiselle minälleen

Tärkeää on kohdata lapsi tai nuori, viettää aikaa hänen kanssaan ja olla aidosti läsnä. Lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa, vaikka ei osoittaisikaan sitä konkreettisesti. Lapselle tai nuorelle on tärkeää, että hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita. Kasvattajan tulee pyytää lasta kertomaan hänelle ajankohtaisista asioista. Kun lapsi tai nuori rakentaa omaa identiteettiään, on tärkeää osoittaa, että hän on tärkeä omana itsenään. Koulu- ja harrastussuoritteita ei saa koskaan liikaa korostaa, tai lasta suoraan kuvata negatiivisella sävyllä, kuten. Jos lapsi tai nuori tekee väärin, tulee kritiikki muotoilla näin: ”Se mitä teet, on tyhmää.” Lapsen tai nuoren on hyvä kuulla, miksi juuri hänen äitinään, isänään tai opettajaan on hyvä olla.

Kasvattajan tulee viljellä positiivista palautetta, ei kaivella heikkouksia, vaan korostaa vahvuuksia. Aikuinen on myös kuuntelija, lapsen sanaa varten läsnä. Lasta tulee auttaa hänen ongelmissaan, mutta ei antaa valmiita ratkaisuja. Näin tuetaan pohtivaa mallia, jossa lapsi tai nuori löytää ratkaisun itse. Piaget on muotoillut asian näin: ”Kun opetamme lapselle jotain, me samalla estämme häntä keksimästä sitä itse.”

Lapselle ja nuorelle tulee antaa sopivasti läheisyyttä, silloin kun hän sitä itse haluaa. Välittäminen osoitetaan myös rajojen ja sääntöjen asettamisella: vaikka lapsi tai nuori saattaa asettua rikkomaan rajoja, ovat ne hänen omasta mielestäänkin pohjimmiltaan osoitus siitä, että hänestä todella välitetään. Säännöt ovat pohja myös perusturvallisuudelle. Lapselle ja nuorelle tulee silti jättää tilaa itsenäistyä: hänen tulee saada päättää itse omaan persoonaansa liittyvistä asioista, kuten musiikkimausta.

Lapselle ja nuorelle tulee osoittaa, että kaikenlaisiin tunteisiin on lupa. Kuohuvia tunteita ei voi välttää eikä niitä tule pelästyä, ainoastaan itseään tai toista vahingoittavaa käytöstä ei pidä hyväksyä. Lapselle tai nuorelle tulee esimerkillisesti osoittaa, että vaikka elämässä tapahtuu ikäviäkin asioita, niistä selvitään. Lapselle tai nuorelle tulee antaa mahdollisuus tunnistaa itsensä aikuisen kokemuksista. Aikuisen tuleekin asettautua välillä lapsen asemaan ja eläytyä hänen kokemuksiinsa ja tunteisiinsa: näin nuorta autetaan tarkastelemaan itseään pienen etäisyyden päästä ja ajattelemaan asioita eri näkökulmista. 

Opettaja on ensimmäisinä kouluvuosina yleensä lapselle tärkeä auktoriteetti. Lapsi ei useinkaan arvostele opettajaa, kouluaineita tai opetusmenetelmiä. Hän haluaa aikuisen kiitosta ja hyväksyntää. Opiskelua motivoi halu toimia mieliksi tärkeille aikuisille, opettajalle ja vanhemmille. Vanhemmat ovat edelleen lapsen tärkeimmät aikuiset, mutta he eivät ole enää hänen ainoita auktoriteettejaan. 

Stressi, mikäs se sellainen on?

En oikeastaan koskaan stressaa. Tai luulen niin, koska en tunnista omaa stressiäni. Se on sellaista piiloista haittaa, unettomuutta, kiukuttelua, alakuloisuutta ja levottomuutta. Itsensä kiireisenä pitämistä, vetäytymistä ja suorittamista.

Maailaman paras marjatee Porvoon Paahtimossa

 Kun on sellainen suorittaja, kuten minä, ei stressiltä voi välttyä. Suoritan monia asioita, joita ei ollenkaan pitäisi nähdä suorituksina, kuten suihkussa käyminen. En osaa olla läsnä tietyssä hetkessä tai elää hetken mielijohteesta. Soimaan itseäni monistakin asioista, kuten siitä että nuo pyykit nyt ovat edelleen tuossa pesemättä ja siitä, etten ole vielä avannutkaan tenttikirjaa. Kiukustun sellaisista asioista, kuin se, että jonkun muun oyykit pyörivät nyt pesulan koneessa, ja omat aikatauluni menevät sen takia pieleen. Mihin se sitten vaikuttaa, etten saa pyykkejä sinne juuri tällä sekunnilla, kun olen kuitenkin koko illan kotosalla. Mitä väliä, että vien ne sinne vasta klo 19? 

Rauhallisen koti-illan lämppärit

 Minulle tämä saattaa aiheutua ongelmaksi ja tulen levottomaksi. En tiedä että se on stressiä, mutta sitä sen täytyy olla. Minä en ole se tyyppi, joka avaa tenttikirjan edellisenä iltana ja rennosti selaa sivut läpi turhia murehtimatta. Minä olen avannut sen jo ajat sitten, tai jos en ole avannut, olen tietoisesti perille asioista ja tehnyt jo tarvittavan työn tentin eteen. Tällä kertaa en ole perillä, enkä silti avaa kirjaa.

En avaa sitä periaatteesta. Koen, että tämä on nyt minulle hyväksi. On päästävä eroon tästä suorittaja-Heidistä, joka ei osaa elää ja jolla pyörii villasukat jalassa jatkuvasti. Joka ei salli itselleen hetkeä television ääressä, koska se ei nyt vain hyödytä mitenkään tässä elämässä.

Miksi kaiken pitäisikään hyödyttää, miksi jatkuvasti pitäisi olla edistämässä jotain asiaa? Mihin minäkään oikeastaan pyrin? Minua hyödyttää ja edistää ihan varmasti monellakin tapaa se, että rentoudun aavistuksen verran television ääressä. En ole ihan aina ollut tällainen levoton tyyppi. Jos totta puhutaan, viihdyin paremmin siinä entisessä minässäni. Levottomuus on kuluttavaa, käyn vähän kierroksilla jatkuvasti. Niin kuin auto, jolla ajetaan kovaa pienellä vaihteella, ja vielä ilman selkeää päämäärää. Moottori huutaa ja valittaa, mutta eteenpäin pusketaan kovalla tahdilla, vaikka ei edes olla menossa minnekkään.
 

Eilisillä synttäreillä herkuteltiin korvapuusteilla

Tunnistan itsessäni tällaisen pienen amisauto-ongelman, ja aion työstää sitä nyt pois. En pidä siitä.
Tänään kun tavalliseen tapaani avasin silmät täysin virkeänä seitsemältä aamulla, kävi mielessäni heti aamun hydyntäminen opiskellen. Päätin kuitenkin, että nyt pakottaudun uudestaan uneen, koulu alkaa vasta klo 12, ja menin vasta puolenyön jälkeen nukkumaan. Heräsin uudestaan kymmenen maissa, ja olo oli levollinen. Käytin aamupalaan kaksi tuntia ja valuin kouluun ilman turhia aikatauluja. Ulkona oli niin mieletön viima, että en meinannut päästä eteenpäin. Jostain syystä se ei nyt haitannut, eikä edes se, että myöhästyin luennolta muutaman minuutin ja nenä oli ihan punainen ja tukka pystyssä. 

Koulun jälkeen olisi ollut jumppaa ja kaikkea muutakin aktiiviteettia, mutta minä pyöräilinkin tänne kämpille, otin kasan naistenlehtiä ja söin muutaman pullan. Tällainen rentoilu tuntui hyvältä tähän asti, kunnes päätin viedä pyykit, ja turhauduin pesutuvan ollessa varattu. Selvisin siis iltapäivään saakka ilman suorittaja minääni. Ihan hyvä alku siis!

Tarkoitukseni oli tulla pohtimaan yhtä herraa historiasta. Jean Piaget, olkaa hyvät.

kuva täältä.

"Kun opetamme lapselle jotain, me samalla estämme häntä keksimästä sitä itse", Jean Piaget (1896-1980).
Ehdin jo odotellakin P:n ilmaantumista, onhan hän sentään kasvatuspsykologian puolella jatkuvasti esillä ollut, aikansa merkittävin kehityspsykologi.

Hassua sinänsä, sillä P ei koskaan opiskellut psykologiaa. Hän oli biologi, lapsinero, joka julkaisi ensimmäisen tieteellisen teoksensa vain 11 vuoden iässä (teos muuten käsitteli albiino varpusia). P tuli perheestä, joka oli tasapainoinen ja älykäs, isä professori ja sitä rataa. Hänellä oli kaikki lähtökohdat pärjätä urallaan, mutta silti 22-vuotiaana tohtoriksi väittely ei onnistuisi kaikilta.

P ei halunnut tuputtaa ideologiaansa kenellekään, ei saarnata tai välittää oppejaan jonkun isomman instituution kautta. Hän ei siis perustanut kouluja, kirjoitti vain julkaisuja ja teoksia. Hän oli aidosti kiinnostunut siitä, miksi lapset ajattelevat eri tavalla kuin aikuiset. Hänellä oli kolme omaa lasta, joita P havainnoi ja  tutki kehitellessään älyn kehityksen mallia. Vaiheet etenevät loogisessa järjestyksessä, ja pitävät sisällään tietyt asiat. Nämä vaiheet ovat lähes poikkeuksetta samanlaiset, geneettisesti määritellyt.

P:n mukaan äly kehittyy neljässä vaiheessa, joista ensimmäinen on sensomotorinen vaihe. Vaihe kestää syntymästä noin kahden vuoden ikään asti. Lapsi on tällöin ikään kuin refleksikone, hän reagoi siis ärsykkeisiin refleksien omaisesti. Vauva oppii ymmärtämään, että tekemällä asian A, seuraa siitä asia B. Vauva oppii siis pistämään itkuksi, kun sillä on nälkä. Vauva oppii myös hyvin aikaisessa vaiheessa ymmärtämään, että äiti on olemassa, vaikka hän ei ole ihan koko ajan esimerkiksi samassa huoneessa. Näinä ensimmäisinä vuosina luodaan pohja kaikelle myöhemmälle oppimiselle.

Toinen, esioperatiivinen vaihe, ulottuu kahdesta vuodesta koulun aloitukseen. P:n mukaan lapsi on tällöin ennen kaikkea itsekeskeinen, eikä hänellä ole vielä juurikaan kykyä empatiaan. Lapsi ajattelee vielä epäloogisesti, hän ei esimerkiksi huomaa, että kahdessa erimuotoisessa lasissa voi olla saman verran maitoa. Kielikuvat ja sanonnat avautuvat lapselle kirjaimellisesti: mustasukkaisuus tarkoittaa ihan oikeasti mustia sukkia. Lapsi myös ajattelee täysin eri tavalla kuin aikuinen, joten lasta ja aikuista ei voi mitata samanlaisilla kriteereillä. P:n mukaan ihmisten erot perustuvatkin juuri ajattelun erilaisiin tapoihin. Kuitenkin lapsien, jotka ovat saman ikäisiä ja siis samassa kehitysvaiheessa, ajattelusta voidaan löytää yhtäläisyyksiä. Tämän vuoksi lapsen tulisikin ennen kaikkea saada toimia ikäistensä kanssa ryhmässä, sillä silloin hän oppii parhaiten. Hän oppii keskustellessa, väitellessä, argumentoidessa ja toimiessa. Opettajan roolia P painottaa vähemmän, kuin toimimista ryhmässä.

Kolmas, konkreettisen operaation vaihe, käsittää ala-kouluiän. Tällöin lapsi oppii empatiaa, toisten asemaan asettumista. Hän huomaa ja havainnoi muutenkin muiden ihmisten olemassa- ja läsnäolon. Maailma avartuu ikää kuin omaa itseä laajemmalle, ja itsekeskeisyys jää vähemmälle. Lapsi kykenee myös abstraktiin ajatteluun, eli ymmärtää asioita, jotka eivät ole tässä ja nyt, kuten historian tapahtumat.

Neljäs vaihe on formaalisen operaation vaihe, joka on siis 12 ikävuodesta ylöspäin. Nyt lapsi on saavuttanut kehityspisteen, jossa hän kykenee myös loogiseen abstraktiin ajatteluun. Hän ymmärtää syy-seurraussuhteita: jos lintsaan koulusta, saatan saada jälki-istuntoa, enkä näin ollen pääse kokkikerhoon. Lapselle avautuvat uudenlaiset käsitteet ja tunnetilat, kysymykset hyvästä ja pahasta ja oikeasta sekä väärästä. 

P:n teoksista voi rivien välistä lukea, ettei älyllinen kehitys ehkä pysähdykkään neljään, vaan jotain tapahtuu senkin jälkeen. Myöhemmin hänen teostensa pohjalta on hahmoteltu viidennettä vaihetta, postformaalia ajattelua, jossa korostuu kokonaisvaltaisuus, ristiriitaisuuksien tulkinta ja avaaminen sekä omien näkökulmien luominen.Juuri ristiriitojen ja ongelmien avaaminen on P:n mukaan tie oppimiseen. Ongelman myötä etsitään sille ratkaisumalleja, eli työstetään ja ajatellaan.

P:n mukaan lapsen tulisikin saada tällä tavoin olla aktiivinen ja tutkiva. Hänen pitää ymmärtää, eikä vain osata. Tärkeintä ei aina ole se, mitä opitaan, vaan että ylipäätään opitaan. Opettajan rooli oppimisessa on vähemmän merkittävä, jossain tapauksissa jopa haitallinen. Lapsen tulee saada muodostaa oma maailmansa, oppia itse havainnoimalla. Tässä kohtaa toteutuu konstruktionistinen ajattelu, jossa lapsi itse aktiivisesti hakee ja jäsentää tietoa.

P:n mukaan lapsen suhtautumisessa sääntöihin on kolme kehitysvaihetta: heteronomisen moraalin vaihe, orastavam yhteistyömoraalin vaihe ja autonomisen moraalin vaihe. Heteronomisen moraalin vaiheessa noin 4-7-vuotiaana laspi pitää sääntöjä ennalta sovittuina ja muuttumattomina: on vain yksi oikea tapa pelatat peliä. Toisaalta lapsilla on tässä vaiheessa vielä vaikeuksia ymmärtää sääntöjä täysin ja he saattavat leikkiä leikkejä siten, että jokaisella on ihan omat säännöt. Leikki on heistä kuitenkin hauskaa ja se toimii mainiosti. Kun lapsi tulee kouluikään, hän siirtyy orastavaan yhteisövaiheeseen, jolloin hän oppii hyvin leikin tai pelin säännöt ja pelaa niiden mukaan "oikealla" tavalla. Saantöjä pidetään kuitenkin yhä edelleen muuttumattomina

Autonomisen moraalin vaihe alkaa noin 10. ikävuonna. Sääntöjä voidaan tällöin muuttaa yhteisestä sopimuksesta. Kouluikäinen ymmärtääkin, että säännöt ovat ihmisten välisiä sopimuksia. Leikistä tulee vieläkin vahvemmin yhteistoiminnallista kuin aiemmin, ja lapset noudattavat yhdessä sovittuja leikin sääntöjä, vaikkakin heidän mielestään on "oikea" tapa toimia. Tässä vaiheessa myös teon tarkoitus otetaan huomioon teon moraalisuutta arvioidessa. Rangaistuksen tulee siis ottaa huomioon teon motiivi.

Täsä P:n teoriaa on kritisoitu myöhemmin melko laajasti. Kritiikissä on korostettu, että sosiaalisilla tilanteilla ja oppimisella on tärkeä merkityksensä lapsen prososiaalisille taidoille. Lapsi oppii toisten auttamista, empatian ilmaisemista ja sääntöjen noudattamista yhteistoimminassa toisten kanssa. P:n näkemys osittain aliarvioi lapsen kykyä moraaliseen päättelyyn. Tutkimuksissa on todistettu, että jo 3-vuotiaat lapset ymmärtävät teon tarkoituksen ja osaavat arvioida sitä. Seuraamalla toisten käytöstä lapsi omaksuu sosiaalisia taitoja, ja kun mallia rohkaistaan tai palkitaan, se toimii sosiaalisena mallina. Harrastuksissa lapset toimivat erilaisissa prososiaalisia taitoja vaativissa tilanteissa ja saavat niistä aineksia omalle ajattelulle ja moraalipäättelylle.

P myös painotti paljon kielellistä ajattelua. Hän oli kiinnostunut erityisesti loogisesta ja tieteellisestä ajattelusta muttei niinkään luovasta ajattelusta (kuten musikaalisuus). P:n teorian puutteena on pidetty sitä, että hänen mukaansa kehitys on hyvin vahvasti sidoksissa buologiseen ikään tau buologiseen kupsymiseen. P uskoi, että ajattelun vaiheet käydään aina samassa järjestyksessä. Hän ei huomioinut kulttuurin ja sosiaalisen ympäristön vaikutusta siihen, millaiseksi ajattelu kehittyy. Nykyisin ajatellaan, että ajattelun kehitys voi edetä vaihtelevasti, sillä kypsymisen lisäksi ajattelun kehitykseen vaikuttavat myös ympäristö ja lapsen oma aktiivisuus.

P korosti, että kognitiiviset skeemat eli jäsentyneet kokemukset asiosita muuttuvat kokoajan. Uusi tieto sulautuu vanhaan skeemaan (assimilaatio) tai vanha mukautetaan uuteen tietoon (akkomodaatio).

P vastusti Vygotskyn tavoin behaviorismia, jonka mukaan kenestä tahansa voidaan oikeastaan tehdä mitä tahansa ulkoisesti ohjailemalla. Käytännössä luokassa on opettaja, joka kysyy kysymyksen, ja lapsi, joka vastaa kysymykseen. Vastauksesta seuraa joko positiivinen tai negatiivinen palaute, jonka kautta lapsi sitten oppii. Lapsi on ikään kuin aikuisen toiminnan kohde, joka on P:n ja V:n mielestä suuri epäkohta kaikessa kasvatuksessa. Selkösaunan saatuaan hän ei toista samaa virhettä uudelleen, voisi bahavioristi todeta.

Muuten P:n ajattelu erosi paljon Vygotskyn omasta. Vygotskyn mukaan lapsi oppii vuorovaikutuksen kautta esim. vanhemmiltaan, häntä hoitavilta aikuisilta, toisilta lapsilta. Lähikehityksen vyöhykkeellä tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen oppi ympäristön avulla jotain sellaista, mitä hän ei yksin voisi vielä oppia. Karkeasti verrattuna Piaget korosti enemmän kehityksen yksilöllisyyttä, kun taas Vygotsky liitti sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen oppimiseen.

Lapsen ajattelun ja oppimisen tutkimus on pitkään nojautunut juuri P:n ja V:n ajatuksiin. P:n teoria peustuu siis vaiheajatteluun: ajattelu etenee toisiaan seuraavien vaiheiden kautta. Kehitystä vie eteenpäin kolme tekijää, jotkva ovat fyysinen ympäristö ja siitä hankittu kokemus, synnynnäiset ja perinnölliset tekijät sekä kolmantena sosiaalisen ympäristön vaikutus. Ajattelussa tapahtuu laadullisia muutoksia, jotka saavat aikaan epätasapainotilan. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi uudet kokemukset, jotka vaatimat skeemojen mukautumista. Skeemat ovat organisoituja toimintamalleja, jotka sopeutuvat ja muuttuvat kehityksen kuluessa. Kun lapset sitten kokoontuvat yhessä ratkaisemaan jotakin muodostunutta ongelmaa, on heillä kaikilla asiaan omanlaisensa näkökulma Näkökulmat eroavat toisistaan, jolloin niitä kutsutaan sosiokognitiivisiksi konflikteiksi eli tiedollisiksi ristiriidoiksi. Lapsen ajattelun kehitystä tukee siis samanvertaisten yhteistoiminta eikä niinkään se, että osaavampi (eli tavallisimmin opettaja) opettaa häntä.

V:n kulttuurihistoriallinen teoria taas perustuu sihen, että ihmisen oppiminen ja ajattelu on vahvasti sidoksissa kulttuuriin ja kulttuuriperusteisiin ajattelutapoiuhin, jotka välittyvät yksilöille osallistumisen ja kulttuuriperustaisten välineiden käytön välityksellä. Tällaisia ovat kieli ja muut arkipäivän symbolit ja merkit. Oppimisessa on tärkeää vuorovaikutus osaavan henkilön (esimerkiksi opettajan) ja oppilaan välillä, koska sen avulla oppilas kykenee vuorovaikutuksessa ratkaisemaan muös sellaisia ongelmia, joistä hän ei vielä selviäisi yksin. Tätä ohjatun ja itsenäisen suoriutumisen välistä aluetta sitten kutsutaan lähikehityksen vyöhykkeeksi. Lapsi esimerkiksi osaa piirtää hienosti moottoripyörän, jos hän voi ensin tutkia sitä yhdessä aikuisen kanssa. 

V siis haluaa luokkaan oppimistilanteisiin opettajan, jolla on keskeinen asema ja vaikutus lapsen oppimiseen. P puolestaan istuttaisi opettajan mieluiten pulpettiin taka-alalle, lapsilta oppimaan. 

P oli biologi, joten hänen ideologiassaan korostuu geneettiset kysymykset. Hän esittää, ettei ympäristöllä ole oikeastaan merkitystä, vaan kaikki pohjautuu perimään ja geeneihin. Mustavalkoisesti ajateltuna tämä voisi tarkoittaa sitä, ettei rengin lapsista ole lääkäreiksi. P:tä on tämän lisäksi kritisoitu myös siitä, miten älyn kehityksen vaiheissa ei oteta huomioon kulttuurieroja tai harjoituksen merkitystä. Niissä ei myöskään sanallakaan mainita ympäristöä muokkaavana ja kehittävänä elementtinä. Jos kaikki ulkoapäin tuleva on ikään kuin tarpeetonta, ei kasvatus voi optimaalisesti toteutua. Miten kasvattaa lasta, joka on jo valmis, johon ei voi ulkoapäin tuoda mitään? Ristiriitaista on myös se, miten P korostaa ryhmässä oppimisen merkitystä, jos ympäristöllä ei niinkään ole merkitystä.

P:tä on kritisoitu myös siitä, miten hän voi pohjata kokonaisen kehitysteorian vain kolmen tapauksen perusteella. P siis tarkkaili lähinnä vain omaa jälkikasvuaan. Tutkimuksia on kuitenkin tämän jälkeen toistettu lukuisia kertoja, jotka lisäävät niiden perusteltavuutta ja yleistettävyyttä. Mihinkään yleisiin totuuksiin P ei koskaan halunnutkaan pyrkiä, ja varoitti niistä myös muita. Jos perustetaan ainoastaan P:n ideologiaan, on vaarana myös se, että alamme luokitella lapsia "normaaleihin" ja "epänormaaleihin". Aina, jos meillä on ehdottomia kategorioita ja niin sanottuja normeja, meillä on myös niistä poikkeavia tapauksia. Tällöin törmäämme väkisinkin "erityislapsiin" ja puutteelliseen kehityskulkuun, koska meillä on olemassa oikeaoppinen kehityskulku. Voimme ennustaa älyn kehityksen vaiheita, ja jäädä tässä kohtaa myös jarruttamaan lapsen kehitystä: Kauan oli pinnalla käsitys, jonka mukaan ennen kouluikää lapsen ei ollut sopivaa oppia lukemaan. Lukemaan oppimista jopa esteltiin, sillä lapsi ei vielä ole sopivassa kehitysvaiheessa.

Onko P:n ajattelu siis hieman aikaansa jäänyttä, pystyikö hän esimerkiksi ymmärtämään millaisessa kehityksen ja teknologian myllerryksessä me nykyajan ihmiset pyörimme? Lapset saavat esimerkiksi paljon suuremman medialastin osakseen jo pienestä pitäen, joka väkisinkin kehittää heitä johonkin suuntaan. Ehkä he jopa saavat sen myötä uudenlaista informaatiota, ja ovat hieman "valmiimpia". Ainakin teknologian osalta melkein jokainen 6 vuotias on lapsineron kaltainen, tablettia taitavasti käyttävä mini-insinööri. Voidaanko tällaisten älyn kehitysten vaiheiden ajatella pätevän enää 2000-luvun lapsiin, joilla lähtökodatkin ovat täysin erilaiset?

Jos Sputkinikin ilmoihin laukausu aikanaan ajoi Deweyn ajattelun alas, se ponnisti Piagetin ajattelun ylös. Huomattiin maailmalman laajuisesti, että kasvatuksessa on massiiviset kehitysmahdollisuudet. Sellä todella voidaan ja pitääkin kehittää maailmaa. En tiedä, missä määrin tässä tavoitteessa on onnistuttu, mutta ainakin se on tuonut kasvatuksen ja psykologian pinnalle. Olemme yhä enemmän kiinnostuneita ihmisen ajattelusta ja syvemmästä olemuksesta, toimintatavoista ja niitä ohjaavista mekanismeista. Naisten kuulee usein aloittavan lauseet tyylillä "Terapeuttini sanoi, että minun on hyvä tehdä näin." Psykologiaa lukeneita ihmisiä arvostetaan ja heidän sanaansa uskotaan. Psykologia mielestäni etenkin sitä, miten ihminen toimii. Jos tietää, miten ihminen toimii. Kumpi sitten on hyödyllisempi taito, lukea insinööriksi ja työstää koneita, vai lukea psykologiaa ja työstää ihmistä? Yhä useampi ainakin täällä Suomessa valitsee psykologian, sillä se on jatkuvasti suosituimpia opiskelualoja, jota hakeutuu opiskelemaan sadoittain ihmisiä joka vuosi.

Nyky päivänä voidaan yhä enemmän kuulla myös versiota "Personal trainerini sanoi, että minun on hyvä tehdä niin."  Tulevaisuudessa haluamme tueksemme luultavasti ammattilaisia, jotka tietävät vähän kaikesta kaien. Pelkkä psykologin tai personal trainerin koulutus ei riitä, vaan halutaan elämänhallinnan ammattilaisia, jonka puoleen voidaan kääntyä kaiken laisten ongelmien kanssa. Ehkä sellainen personal-psykofyysis-traineri voisi olla polttava ammatti muutamien vuosien päästä?

Lämmintä uunijuustoa kera hillon

Tänään olikin aiheena vakuaisaineet, ja saimme tehdä juustoja ja jäätelöä. Ensimmäisenä pieni tietoisku valkuaisaineista, joka meille suomalaisille tutummin tarkoittaa maitoa!

Valkuaisaineet

Valkuaisaineet eli proteiinit ovat pääasiassa elimistön solujen ja kudosten jatkuvan uudistamisen rakennusaineita. Jos hiilihydraatteja ja rasvoja ei saada tarpeeksi, elimistö käyttää valkuaisaineita myös energiana muuttamalla verensokeriksi niiden aminohapporakenneosia.

Yhdestä grammasta valkuaisaineita elimistö saa energiaa 17 kJ eli 4 kcal. Tietyt valkuaisaineiden aminohapot ovat ihmiselle välttämättömiä, koska elimistö ei kykene itse niitä rakentamaan. Niitä saa kuitenkin helposti ja riittävästi normaalista ruuasta, eikä diabeetikko tarvitse valkuaisaineita enemmän kuin muutkaan. Valkuaisaineiden saantisuositus on 0,8 g painokiloa kohti vuorokaudessa. Myös kasvaville lapsille riittää normaali ruokavaliosuosituksen mukainen valkuaisainemäärä.

Valkuaisaineiden päivittäinen saanti on riittävä, jos nauttii päivittäin maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia (noin) 2–3 lasillista ja syö 1–2 kertaa päivässä liha- tai kalaruokaa. Silloin leivän päällä ei tarvita valkuaisainepitoisia leikkeleitäkään. Runsasta valkuaisaineiden käyttöä suositellaan vähentämään, jos munuaisten toiminta on häiriintynyt diabeteksen tai jonkin muun syyn takia.
Myös lakto-vegetaarinen ruokavalio sopii hyvin, siinä ei käytetä lainkaan lihaa. Valkuaista saadaan riittävästi maitotuotteista.

Maito

Tuore maito, suoraan eläimestä, pastöroituna tai ilman, sopii juustonvalmistukseen. Myös pakastettua maitoa voi käyttää. Minkä eläimen maitoa käytetään, vaikuttaa juuston tyyppiin ja laatuun. Juustoa voidaan tehdä lehmän-, vuohen-, lampaan-, tamman-, kamelin-, poron-, jakin- ja vesipuhvelin maidosta. Osa juustomestareista on sitä mieltä että pastörointi vie juustolta makua. Onhan se totta että pastöroitaessa maidosta katoaa myös hyviä mikrobeja. Pastörointi pitää kuitenkin haitallisen mikrobikannan kurissa.

Maitohappobakteerit ja bakteeriviljelmät

Juustoon suositellaan lisättäväksi hapatettuja maitotuotteita kuten kirnupiimää, piimää, viiliä tai hapankermaa, josta saadaan maitohappobakteerit. Emmentalissa käytetään Propionic shermannii -lajia. Erityisen tärkeää tämä on jos kyseessä on pastöroitu maito, jotta hyvä bakteerikanta saadaan palautettua. Juustossa oleva bakteerikanta vaikuttaa kypsymiseen ja juuston makuun sekä suojelee haitallisilta mikrobeilta.

Maitohappobakteereita myydään myös bakteerimuodossa kuivapakastettuina. Näitä tuotteita säilytetään kylmässä, etteivät ne menetä tehoaan.

Juusto

Tietyt juustot tarvitsevat tietyn bakteerikannan, jotta ne saisivat ominaismakunsa. Tälläisiä juustoja ovat mm. Camembert (Geotrichum candidum, Penicillum candidum), Rotschmiere, Gorgonzola (Penicillum roqueforti), Brie (Penicillium candidum, Geotricum candidum), Roquefort (Penicillum roqueforti). Netistä voi ostaa erilaisia juustobakteeriviljelmiä. Artikkelin loppuosassa on osoitteita.

Happamuus

Maidon happamuus vaikuttaa myös siihen, minkälaista juustoa syntyy. Onko maito jo esihapatettu, osittain hapanta vai hapanta määrittää juustolajin.

Rasvapitoisuus

Maidon rasvapitoisuus määrittää myös juuston rasvapitoisuuden. Rasvapitoisuuteen vaikuttaa myös se lisätäänkö joukkoon kermaa.

Juoksutin tai juoksute

Juoksutinta lisätään maitoon juoksettumisen parantamiseksi. Noudata juoksuttimen lisäämisessä tarkasti pakkauksen ohjeita, jos eroavat tästä. Juoksutin vaikuttaa hyvin paljon myös juuston kiinteyteen ja makuun. Juuston juoksuttimena käytettiin ennen eläinten (yleensä teurastetun sonnivasikan, lampaan tai vuohen) juoksutusmahan sisältöä tai kasvisperäisiä juoksuttimia, kuten keltamataran (Galium verum), kardoni-ohdakkeiden (Cynara-lajit) tai viikunan oksien (Ficus carica) maitiaisnestettä, viinietikkaa, sitruunamehua, appelsiinimehua, limettimehua tai sitruunahappoa, viinihappoa).

Kasvisperäistä juustonjuoksutinta valmistetaan myös geenimuunnellusta bakteerista, johon on siirretty juoksutinta valmistava geeni. Kauppanimi on renniini tai kymosiini. (rennin, chymosin)
Myös kalsiumkloridia (CaCl2) käytetään juoksuttimena tai juoksute-apuna muita juoksutteita käytettäessä. Kalsiumkloridi myös tekee juustosta kovempaa ja sitä lisätään siksi koviin juustoihin.(1/8 - 1/16 tl litraa maitoa kohti riippuen juustolajista ja halutusta kovuusasteesta.) Kyseistä ainetta käytetään myös maantiesuolana, joten en ole kovin innostunut sen käytöstä.

Yleisohje nestemäiselle juoksutteelle on 1 pisara/ 1 l maitoa. Jauhemaista tai tablettimaista juoksutetta käytettäessä, juoksute liotetaan ensin veteen. Noudata pakkauksen ohjeita. Jos asut alueella, jossa käyttövesi kloorataan tai fluorataan (kuten Suomessa), joudut käyttämään juoksutetta hieman enemmän. Samoin jos teet kovia juustoja.

Ternimaitoa, pihkamaitoa, raakamaitoa eli juustomaitoa käytettäessä juoksutetta ei tarvitse lisätä maitoon. Maidosta tulee juustoa, kunhan sen vain kuumentaa lähelle kiehumispistettä. Kyseessä on maito, jota lehmä alkaa muodostaa vähän ennen poikimista ja n. 4-5 vuorokautta poikimisen jälkeen.
Ternimaidon voi pakastaa ja sitä voi käyttää juoksuteapuna kun tehdään juustoa tavallisesta maidosta, jolloin muita juoksutteita ei tarvitse käytää niin paljon ja juustosta tulee miedomman makuista.

Suola

Käytä normaalia suolaa juuston suolaukseen, ei jodisuolaa. Jodin yliannosvaara. Suola laitetaan juustoon yleensä ennen kun se laitetaan juustomuottiin. Moniin koviin juustoihin hierontaan/lisätään suolaa kypsytysvaiheessa ja säilytysvaiheessa, koska suola estää haitallista bakteerikasvustoa lisääntymästä.

JÄÄTELÖKONEEN KÄYTTÖ

Tässä muutami apoimintoja, joita tein demon aikana

• Jäätelökone täytyy säilyttää pakastimessa, jotta neste astian sisällä on jäätynyt. Tavallisesti tämä tapahtuu 8 tunnin aikana, mutta jos pakastin on säädetty melko pienelle, tulee konetta säilöä jopa 24 tuntia ennen sen käyttöön ottoa.
• Jäätelökone koostuu erillistä osista, ja riippuu koneesta, kootaanko se ennen massan lisäämistä vai lisätäänkö massa ensin kulhoon, jonka jälkeen asetetaan moottori ja vatkain.
• Jäätelökone tulee puhdistaa ilman pesuainetta erikseen, jotta muut ruokailuastiat eivät naarmuta se pintaa. Odota, etä jäätelökone on sulanut, sillä muuten tiskiharja voi tarttua koneeseen!
• Älä täytä konetta liian täyteen, vaan jätä "tekeytymistila". Älä säilö jäätelöä tekoastiassa, vaan siirrä se erilliseen astiaan. Tarjoile jäätelö mieluiten heti valmistuksen jälkeen, se kärsii hieman uudelleen pakastaessa.

Kermainen vaniljajäätelö

(iso kone, valmistaa max. 1,5 l jäätelöä)

6 dl kuohukermaa

6 pientä keltuaista

vajaa 1,5 dl sokeria

1,5 vaniljatankoa tai 1,5 tl vaniljasokeria

(n. 1 dl hienoksi rouhittua tummaa suklaata)

Koneen käyttö oli yksinkertaista, sillä massan lisäämisen jälkeen kone valmistaa jäätelön napin painalluksella. Vatkatun jäätelön annetaan tekeytyä noin muutama minuutti.

KOKKAILUT

Meidän keittiömme keskittyi juustoihin. Laitoimme heti ensimmäiseksi uunin lämpenemään, ja valitsimme kaapista silikonisen vuoan. Meille oli varattuna muutama lirta ternimaitoa, josta sitten valmistimme uunijuuston. Resepti oli todella yksinkertainen: Maito lisättiin vuokaan, sen kaveriksi 1 tl suolaa/litra. Sitten vain uuniin, 175 astetta ja noin tunti. Meidän tuli säätää uunia vähän kuumemmalle rajallisen aikataulun takia, mutta juusto saatiin silti valmiina pöytään tarjottavaksi. Uunijuusto kuitenkin tykkää rauhallisesta kypsyttelystä, joten sille kannattaa antaa aikaa. Juusto oli oikein herkkua tarjottuna mansikkahillon kanssa!

Tässä vielä muutama sana ternimaidosta

Ternimaito sisältää maidon kaikki hyödylliset aineet, mutta tämän lisäksi huomattavia pitoisuuksia kasvua edistäviä ja taudinsiemeniltä puolustavia aineita, kuten kasvutekijöitä, immuunitekijöitä ja immunoglobuliineja. Näitä on toki myös tavallisessa maidossa, mutta hyvin pieninä pitoisuuksina. Edelleen ternimaidossa on korkeampi proteiini-, vitamiini- ja mineraalipitoisuus ja alhaisempi laktoosipitoisuus.

Valmistimme myös piimäjuustoa, tässä kokemuksia ja ohje siihen.

nokare voita
3 l punaista maitoa
1 l piimää
3 munaa
suolaa
(yrttejä mausteeksi)

Voi ei ole välttämätön, mutta kotona kokeillessani se toimi oikein hyvin, ja tuo tietenkin lisää makua. Voi lisätään kattilaan ensimmäisenä, jos sitä haluaa käyttää. Tarvittaessa voi litätä myös hieman vettä, jottei maito tartu pohjaan. Sopivia maidon valmistukseen käytettyjä astioita ovat teflon ja emalia, terästä tulee välttää (maito palaa pohjaan todella helposti). Maitoa kuumentaessa tulee muutenkin olla tarkkana.

Maito siis kiehautetaan kattilassa, jonka jälkeen se siirretään pois liedeltä. Seuraavaksi sekoitetaan keskenään piimä ja munat, joiden rakenne on valmiiiksi rikottu. Munia ei vatkata tai vispata, ne vain rikotaan. Seuraavaksi piimämunat kaadetaan maidon sekaan, ja seos asetetaan takaisin levylle. Seos sekoitetaan kerran sekaisin, ja sitten annetaan olla ihan rauhassa. Neste alkaa heroittumaan.

Kun heraa kertynyt pintaan melkein koko kattilan alalta, otettiin kattila pois levyltä. Jätimme juuston tekeytymään lämpöiseen paikkaan (ei kuitenkaan levylle).

Seuraavaksi kastettiin kagasta lämpöiseen veteen, ja asetettiin se sitten siivilän suojaksi. Juustomassa nosteltiin reikäkauhalla kankaan päälle, ja kääräistiin sitten reunat niin, että juusto jäi nyytin sisään. Siivilän alle tulee asettaa kulho, johon ylimääräionen neste painelun avulla valuu.  Ennen massan lisäystä voitiin kangas maustaa suolalla, mutta me unohdimme tehdä sen! Ensi kerralla tarkkana.. Tässä vaiheessa juustoon voi myös lisätä yrttejä oman valinnan ukaan, esimerkiksi ruohosipulia tai basilikaa. Jotkut ryhmät tekivätkin niin, ja saivat heti aivan erilaisen juuston aikaiseksi. Me halusimme valmistaa juuston perinteisesti ilman mausteita, sillä juuston alkuperäinen maku kiinnosti.

Sitten vain pieni paino juustonyytin päälle, ja jääkaappiin tekeytymään. Jäljellejääneen nesteen voi käyttää vaikkapa sämpylöiden leivontaan ja huhujen mukaan myös pannukakkutaikinan nesteenä.

Juoksutinjuusto

Monille lapsuudestakin tuttu kotijuusto kuuluu ainakin joulupöytään. Yllätyimme kaikki, miten helppoa kotijuuston valmistu olikaan! Valmis juusto säilyy jääkaapissa 2-3 päivää ellei se tule syödyksi jo sitä ennen. Juusto kannattaa myös suojata kelmulla, sillä se kuivuu ja ottaa itseensä hajua/makua jääkaapissa herkästi.

3 l täysmaitoa
2 tl juustonjuoksutinta
1½ tl suolaa 

• Lämmitä maito kattilassa 37 asteeseen, meillä oli käytössä ihan mittarit ja kaikki!
• Hämmentele juoksutin ja suola rauhallisesti joukkoon.
• Anna seisoa lämpimässä paikassa (nosta kattila esim. astianpesualtaaseen juoksutettuun n. + 40 asteiseen veteen ).
• Jätä juoksettumaan 20 - 30 min.
• Viillä massa ristisuuntiin juoksettumisen puolivälissä.
• Kerää juustoutunut massa siivilään tai kehään ja painele hera pois. Jätä juustoon nestettä, jos haluat siitä mehevämpää
• Jäähdytä

Juoksutinjuusto oli ehkä asetta hankalampi, ja lopputulos jäi joillakin keittiöillä hiukan kuivakaksi. Piimäjuustoon sen sijaan ihastuin oikein kovasti, kun menen seuraavan kerran kotikotiin, teen varmasti näitä juustoja. Uunijuuston tekeminenkin oli naurettavan helppoa!

Toisissa keittiöissä valmistui juustojen lisäksi siis myös jäätelöitä, vaniljajäätelöä suklaahipuilla ja mansikkasorbettia. Kumpikin onnistui oikein hyvin, ja varsinkin vaniljan kohdalla lopputulos oli lähes täydellisen kermainen. Tekisi mieli hankkia tuollainen kapistus kotiin, mutta ne tiedä, tulisiko sitä kuitenkaan käytettyä.. Kaupan jäätelö ei kyllä ole mitään verrattuna tuohon!

Myös mansikkasorbet oli ihanan raikasta, ohjeessa ei ollut lainkaan maitoa tai kermaa. Mansikat maistuivat ja kesä tuli mieleen. Meitä hemmoteltiin taas samaisella suklaakakulla, kuin viimeksi, joten ei voi valittaa. Massu on täynnä juustoja ja makeaa!

Lisään kuvat myöhemmin, kun pääsen kotiin.