Psykan pohdintoja

Tulin näin torstai aamun kunniaksi pohdiskelemaan yhtä psykan tenttikysymystä.

bongasin eilen joutsenen! Muutoin fiilis oli kylmän harmaa ja utuinen..

Miten voisin kasvattajana tukea lapsen/nuoren kognitiivista kehitystä?

Kognitiivinen kehitys käsittää sekä fyysisen että sosiaalisen maailman ymmärtämisen. Kasvattaja auttaa lasta toimimaan sosiaalisissa yhteisöissä osoittamalla hänelle moraalisia sääntöjä. Piaget oletti lapsen moraalisen ajattelun olevan voimakkaasti yhteydessä kognitiiviseen kehitykseen. Piagetin mukaan lapset harjoittelivat sääntöjen noudattamista leikin kautta. Viisivuotiaalla alkaa olla jo yheteisiä sääntöjä leikeissään, ja lapset kokevat sääntöjen olevan jonkin ulkopuolisen auktoriteetin asettamia. Näin ollen kasvattaja voi sääntöjä laatimalla vaikuttaa lapsen moraalin kehitykseen.
 

Kasvattaja voi sääntöjä laatiessaan painottaa etenkin tekojen lopputuloksia. Arvioidessaan jonkun teon "pahuutta" esioperationaalisen ajattelun kautta lapset kiinnittvät huomiota etenkin teon tulokseen, ei tarkoitukseen. Esimerkiksi monta lautasta rikkonut poika on "tuhmempi" kuin poika, joka rikkoi ainoastaan yhden kupin varastaessaan piparkakkuja.

Konkreettisten operaatioiden kaudella lapset ymmärtävät jo enemmän sääntöjen sopimusluonteisuutta, eli niitä voidaan yhteispäätöksellä muuttaa. Muodollisten operaatioiden kaudella nuori pohtii filosofisia ja uskonnollisia kysymyksiä. Kun ajattelu on kehittynyt kylliksi, hän pystyy myös arvioimaan vallitsevia normeja älyllisesti ja osaa yleistää ne myös oman elämäntilanteensa ulkopuolelle.

Yhdysvaltalainen Robert J. Havighurst laajensi Eriksonin psykososiaalisen tehtävän käsitteen kehitystehtäväksi, joka voidaan ymmärtää kehitystavoitteeksi. Vauvaiän tai pikkulapsen kehitystehtäviä ovat perusturvallisuuden saavuttaminen, alkeellisen ruumiinkuvan muodostuminen, kävelyn ja puheen oppiminen sekä selviäminen erotilanteista. Kasvattaja voi omalla toiminnallaan edistää ja tukea näiden kehitystehtävien saavuttamista. Kehitystehtävien onnistunut ratkaisu lisää yksilön itseluottamusta ja yrittämisen halua, jolloin myös mieli pysyy tutkivana ja aktiivisena. Epäonnistumiset lannistavat ja estävät saavuttamasta haluttua tavoitetta. Kehityksen yhteydessä puhutaan usein “matteusvaikutuksesta”: se, joka on saanut elämässään hyvät lähtökohdat, onnistuu kehitystehtävissään ja saa jatkuvasti kannustusta ja vahvan itseluottamuksen.Vastaavasti se, joka on alussa saanut vähän, joutuu helpommin huono-onniselle kehitysuralle.

Leikki-iän ja varhaisen kouluiän kehitystehtävinä voidaan nähdä minän kehittyminen, itsearvostuksen eli itsetunnon kehittyminen, oman sukupuoliroolin oppiminen, omantunnon kehittyminen, ikätovereiden kanssa toimiminen ja työperiaatteen oppiminen. Käsittelemättömiä tehtäviä voi ratkaista myös myöhemmissä vaiheissa, vaikka tietyn pohjan luominen jo varhain on tärkeää. Kasvattajan tulee tiedostaa, missä vaiheessa lapsen on hyvä omaksua mitäkin taitoja, ja edistää näiden taitojen kehitystä esimerkiksi ympäristöjä muokkaamalla. Lapsi oppii tekemisen, leikin ja vuorovaikutuksen kautta, ja mitä vahemmaksi lapsi varttuu, sitä suuremassa roolissa ovat samanikäisten kanssa käyty sosiaalinen vuorovaikutus. Leikki-ikäinen lapsi tutustuu parhaillaan etenkin itseensä: Hän tulkitsee omia tunnetilojaan, etsii minäänsä ja on tietyllä tavalla kovin itsekeskeinen. Tämä on vältämätöntä lapsen kognitiiviselle kehitykselle, sillä tervettä empatiaa voi oppia ainoastaan tunnistamalla omat toimintatapansa ja tunteensa. 

Kolmivuotiaan lapsen lauseet ovat jo monimutkaisempia ja niissä esiintyy aikamuotoja, verbien taivuttamista, apuverbejä. Taivutusmuotojen omaksuminen on nopeimmillaan 2-4 vuoden iässä. Kolmivuotiaat rakastavat loruja ja riimejä. Tässä iässä alkaa myös toinen kyselykausi, jolloin lapsi on erityisen kiinnostunut syy ja seuraus –suhteista eli siitä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Hän haluaa aikuiselta perusteltuja selityksiä. 

Lapsen sosiaalinen tausta ja kodissa käytetty puhetapa heijastuvat lapsen kieleen. Kasvattajan suhtautuminen lukemiseen, satuihin ja keskusteluun lapsen kanssa vaikuttaa lapsen kielellisen ilmaisun tasoon. Joissakin perheissä keskustellaan enimmäkseen konkreettisista, esinemaailmaan kuuluvista asioista, kun taas toisissa perheissä puhutaan paljon myös tunteista ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. 

Kieli on ajattelun väline ja lapsi kehittää eritasoisia malleja luodessaan käsiterakennelmiaan. Abstraktisen ajattelun edellytyksenä ovat hyvin kehittyneet sisäiset mallit. Jos lapsen kieli jää köyhäksi varsinkin abstrakteja käsitteitä tarkoittavien sanojen osalta, hänellä ei ole välineitä abstraktiseen ajatteluun. Heikko suoriutuminen koulutyössä on usein yhteydessä heikkoon kielelliseen tasoon. Silti hyvä kognitiivinen suoritustaso ei riipu pelkästään kielellisestä kehityksestä, vaan vähintään yhtä suuri osuus suorituksessa on tunne-elämän kehityksellä ja motivaatiolla.

 

Lisää voi lukea täältä.

Miten voisin kasvattajan tukea lapsen/nuoren sosiaalista ja emotiaalista kehitystä?
 
Lapsen varhaiset kokemukset, joissa hänen tarpeisiinsa vastataan johdonmukaisesti, vaikuttanevat myönteisesti lapsen itsetuntoon. Itseensä luottava lapsi uskaltaa ottaa rohkeasti  kontaktin muihin lapsiin. Vanhemmat antavat myös mallin lapsen sosiaaliseen käyttäytymiseen. He voivat keskustella lapsen kanssa hänen tunteistaan ja niistä keinoista, joilla voi päästä mukaan muiden lasten ryhmiin, tai he voivat vähätellä lapsen ongelmia ja karttaa niistä keskustelemista.  Lapsen moraali alkaa kehittyä jo vauvaiässä, alle vuoden ikäisenä. Hyvän moraalin opettaminen ei edellytä termien ja käytäntöjen suusanallista avaamista lapselle. Yleensä riittää silkka huolenpito

Kasvattaja ei aina osaa arvostaa elämässä pitkälle kantavia ominaisuuksia kuten vaikkapa leikkitaitoja, huumorintajua, empatiakykyä, rohkeutta kokeilla uusia asioita, harkitsevuutta tai maailman säteilevintä hymyä. Lisäksi haluamme tukea ”vahvuuksia” esimerkiksi harrastuksilla, kun lapsi tarvitsisi eniten tukea juuri ”heikkouksissaan”. Leikki on lapsen kannalta erityisen kehittävää, sen kautta lapsi oppii sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja, kokee jännitystä ja iloa sekä oppii pettymyksen sietokykyä. Kasvattajan tulee huomioida lapsilähtöinen toimina, ja juuri leikkiessään lapsi on omimmillaan. Leikeissä lapsi harjoittelee ja kokeilee elämisen taitoja.

Nuori siirtää lähellä oleviin aikuisiin kokemansa pienuuden ja epävarmuuden tunteet. Hän tarkkailee aikuisen reaktioita kommentteihinsa ja kritiikkiinsä. Usein irrottautuminen on vaikeinta läheisimmäksi koetusta aikuisesta ja hänen kanssaan syntyy eniten ristiriitoja. Konflikteja vanhempien kanssa tarvitaan. Niiden avulla nuori tekee eroa itsensä ja vanhempiensa välille ja luo pohjaa tulevalle aidosti itsenäiselle minälleen

Tärkeää on kohdata lapsi tai nuori, viettää aikaa hänen kanssaan ja olla aidosti läsnä. Lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa, vaikka ei osoittaisikaan sitä konkreettisesti. Lapselle tai nuorelle on tärkeää, että hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita. Kasvattajan tulee pyytää lasta kertomaan hänelle ajankohtaisista asioista. Kun lapsi tai nuori rakentaa omaa identiteettiään, on tärkeää osoittaa, että hän on tärkeä omana itsenään. Koulu- ja harrastussuoritteita ei saa koskaan liikaa korostaa, tai lasta suoraan kuvata negatiivisella sävyllä, kuten. Jos lapsi tai nuori tekee väärin, tulee kritiikki muotoilla näin: ”Se mitä teet, on tyhmää.” Lapsen tai nuoren on hyvä kuulla, miksi juuri hänen äitinään, isänään tai opettajaan on hyvä olla.

Kasvattajan tulee viljellä positiivista palautetta, ei kaivella heikkouksia, vaan korostaa vahvuuksia. Aikuinen on myös kuuntelija, lapsen sanaa varten läsnä. Lasta tulee auttaa hänen ongelmissaan, mutta ei antaa valmiita ratkaisuja. Näin tuetaan pohtivaa mallia, jossa lapsi tai nuori löytää ratkaisun itse. Piaget on muotoillut asian näin: ”Kun opetamme lapselle jotain, me samalla estämme häntä keksimästä sitä itse.”

Lapselle ja nuorelle tulee antaa sopivasti läheisyyttä, silloin kun hän sitä itse haluaa. Välittäminen osoitetaan myös rajojen ja sääntöjen asettamisella: vaikka lapsi tai nuori saattaa asettua rikkomaan rajoja, ovat ne hänen omasta mielestäänkin pohjimmiltaan osoitus siitä, että hänestä todella välitetään. Säännöt ovat pohja myös perusturvallisuudelle. Lapselle ja nuorelle tulee silti jättää tilaa itsenäistyä: hänen tulee saada päättää itse omaan persoonaansa liittyvistä asioista, kuten musiikkimausta.

Lapselle ja nuorelle tulee osoittaa, että kaikenlaisiin tunteisiin on lupa. Kuohuvia tunteita ei voi välttää eikä niitä tule pelästyä, ainoastaan itseään tai toista vahingoittavaa käytöstä ei pidä hyväksyä. Lapselle tai nuorelle tulee esimerkillisesti osoittaa, että vaikka elämässä tapahtuu ikäviäkin asioita, niistä selvitään. Lapselle tai nuorelle tulee antaa mahdollisuus tunnistaa itsensä aikuisen kokemuksista. Aikuisen tuleekin asettautua välillä lapsen asemaan ja eläytyä hänen kokemuksiinsa ja tunteisiinsa: näin nuorta autetaan tarkastelemaan itseään pienen etäisyyden päästä ja ajattelemaan asioita eri näkökulmista. 

Opettaja on ensimmäisinä kouluvuosina yleensä lapselle tärkeä auktoriteetti. Lapsi ei useinkaan arvostele opettajaa, kouluaineita tai opetusmenetelmiä. Hän haluaa aikuisen kiitosta ja hyväksyntää. Opiskelua motivoi halu toimia mieliksi tärkeille aikuisille, opettajalle ja vanhemmille. Vanhemmat ovat edelleen lapsen tärkeimmät aikuiset, mutta he eivät ole enää hänen ainoita auktoriteettejaan. 

Keskiviikon psykologiaa

Tarjolla olisi keskiviikon psykologisia pohdintoja. Meille on annettu tenttikysymykset etukäteen, joten käsittelen aiheita täällä jotta oppisin niistä (ehkä) jotain.

Mun herkkuaamiainen, banskulettuja (marjat ja rahka puuttuu)

1. Varhaisvuosien merkitys
 

VARHAISVUODET JA AIVOJEN KEHITTYMINEN

Aivojen kehitys alkaa jo raskausaikana. Se alkaa alkeellisemmista rakenteista ja siten myös alkeellisemmista toiminnan mahdollisuuksista. Kehitys etenee vähitellen yhä pidemmälle kehittyneitä rakenteita.

Sekä aivotutkimuksen että kehityspsykologian näkökulmasta nimenomaan varhaisvuosien kehityksellä, oppimisella ja kokemuksilla on valtavan suuri merkitys aivojen ja mielen rakentumiselle: se mitä pieni lapsi jo raskausaikana sekä ensimmäisinä elinvuosinaan kokee, rakentaa ja muokkaa hänen aivojaan erityisellä tavalla.

Aivojen kehityksessä alkaa kiihkeimmän kehityksen vaihe n. 3 kk ennen syntymää ja se jatkuu n. 3 vuoden ikään asti. Kehitys jatkuu hitaampana, mutta edelleen vahvana läpi koko lapsuuden. Toki tämänkin jälkeen tapahtuu kehittymistä. Aivotutkimus on osoittanut, että ihmisen kyky oppia ja arvioida ympäröivää maailmaa yhä paremmin säilyy koko elämän ajan.

Lapsen aivojen kehitykseen vaikuttavat muun muassa biologinen kypsyminen, perinnölliset ja yksilölliset ominaisuudet, tunne- ja vuorovaikutuskokemukset, virikkeet ja harjoittelu sekä perushoivan laatu (uni, ravinto ym.)

Positiiviset ja negatiiviset kokemusketjut

Aivoihin syntyy tietynlaisia soluyhteyksiä sen mukaan mitä lapsi kokee. Aivojen kehitys on siis käytöstä riippuvaista. Kun sama kokemus toistuu, se vahvistaa tiettyjä soluyhteyksiä ja niiden rakenteita. Merkittävää onkin läheiseltä hoitajalta saatu pitkäaikainen hoiva ja arjen toistuvat kokemukset: ovatko ne pääsääntöisesti myönteisiä, ennustettavia ja luottamusta herättäviä vai kielteisiä.

Varhaisissa kokemuksissa toistuu ikään kuin ketju. Esimerkiksi kun lapsella on nälkä, hän itkee, jolloin hänet otetaan syliin, ja annetaan kenties ruokaa. Näin ollen lapsen mieleen muotoutuu myönteinen rata siitä, että itkun kautta hän saa apua ja hänen tarpeensa todennäköisesti tyydytetään. Se saa lapsen myöhemminkin ajattelemaan, että tarpeeni ovat tärkeitä eikä minua jätetä yksin. Tätä kautta lapsi rakentaa myös luottamusta aikuisiin.

Kielteiset kokemukset voivat synnyttää toisenlaisia ketjuja ja kytkentöjä, esim. tiettyyn hajuun tai ääneen voi liittyä pelon tunne. Vaikeat, toistuvat laiminlyönnit, hylkäämiset tai suoranainen pahoinpitely varhaisvuosina voivat vaurioittaa jopa pysyvästi aivojen kehitystä ja toimintaa.

Perintötekijät

Siihen miten lapsi kokee erilaiset tapahtumat ja kuinka kokemukset rakentavat soluyhteyksiä hänen aivoissaan, vaikuttavat myös lapsen yksilölliset perintötekijät. Lapsen aivojen kehitys on perintötekijöiden ja ympäristön vaikutusten yhteispeliä – kuten lapsen kaikki muukin kasvu ja kehitys.

Se, kuinka lapsen perintötekijöiden mukana tulevat ominaisuudet, kyvyt, mahdollisuudet ja uhatkin lopulta tulevat käyttöön ja ilmenevät, on pitkälti riippuvaista siitä ympäristöstä, missä lapsi elää. Vauvan leimaaminen esimerkiksi ”superlahjakkaaksi” ei kuitenkaan kannata, sillä aivojen tulee antaa kehittyä luonnollista tahtia, omalla painollaan. Vauvat oppivat parhaiten uusia asioita, kun he ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Rakkauden kautta vauvalle annetaan sitä parasta ”aivotreeniä”.

Luovuus ja mielikuvitus

Lapselle tulee antaa virikkeitä etenkin koulu- ja leikki-iässä. Kouluaherruksen vastapainoksi lapsi tarvitsee aikaa vapaalle olemiselle, oman luovuuden ja mielikuvituksen käytölle. Mukavia tapoja ruokkia lapsen aivoja ovat sadut, lorut, yhteiset keskustelut ja pohdinnat, käsillä tekeminen sekä liikkuminen.

Kun lapsi saa juosta, hyppiä, kiipeillä, keinua, heitellä kiviä, tasapainoilla puun rungolla tai kiipeilytelineellä, kulkea ja havainnoida vaihtelevassa metsämaastossa, poimia kukkia, suunnitella ja rakentaa risumajoja, hermosolut saavat muodostaa uusia monimutkaisempia kytkentöjä uusista aistimuksista ja liikekokemuksista stressittömässä ja muutenkin kasvua tukevassa tilassa.

 

Aivojen kehityksen eri vaiheet

Vauvan aivot kehittyvät suurelta osin vasta syntymän jälkeen. Aivoissa on jo syntymän hetkellä samat rakenteet kuin aikuisena, esim. oikea ja vasen aivopuolisko, mutta aivojen toiminta, hermosolujen ja aivojen eri osien väliset yhteydet, kypsyvät vasta vähitellen.

0–1-vuotias

Vauva tarvitsee kehittyäkseen vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen. Vauvalla on valmiuksia ja tarve vuorovaikutukseen syntymästä alkaen. Pysyvä ja läheinen suhde äitiin, isään tai molempiin on ensiarvoista. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että hänelle kehittyy vauvavaiheessa ja varhaisvuosina hyvä perusturvallisuus.

•  Vuorovaikutus vanhemman kanssa
• Aistit kehittyvät
• Vurovaikutustaidot kehittyvät
• Temperamentti muotoutuu
• Lapsi kiinnostuu muista lapsista ja ihmisistä
• Itku on vauvan viesti
• Karkea motoriikka kehittyy
• Kehitysheijasteet

1–2-vuotias

Toisella ikävuodella lapsi pystyy vaikuttamaan entistä enemmän asioihin ja tapahtumiin. Lapsi oppii kävelemään ja ilmaisemaan itseään ja hän tutustuu itseensä, läheisiinsä ja ympäristöönsä innokkaasti. Lapsi oppii koko ajan uusia asioita – omassa tahdissa. Vanhempien tehtävänä on asettaa rajoja ja kestää lapsen kiukkua.

• Rajojen merkitys
• Lapsi takertuu vielä vanhempiin
• Leikkien kautta opetellaan pelisääntöjä
• Laspi oppii sosiaalisia taitoja
• Lapsi oppii ymmärtämään puhetta ja puhumaan

2–3-vuotias

Kolmannella ikävuodella lapsesta tulee yleensä rauhallisempi ja mukautuvampi kuin ennen. Hän tarkkailee, touhuaa ja oppii uusia taitoja. Lapsi tarvitsee kuitenkin vielä aikuisen jatkuvaa huolenpitoa ja suojelua. Vanhempien tehtävänä on rohkaista lasta uusien asioiden pariin ja tukea häntä pettymysten ja epäonnistumisten keskellä. Vanhempien tulee myös asettaa rajoja ja kestää lapsen kiukkua.

• Lapsi harjoittelee tahtomista
• Lapsi pelkää eroa
• Tunne elämä kehittyy (arjen ilo)
• Lapsi oppii huolehtimaan toisista
• Lapsi haluaa tuottaa iloa
• Mielikuvitus värittää leikkejä
• Kyselykausi
• Tyttöjen ja poikien väliset erot
• Muisti kehittyy
• Sorminäppäryys 

eilisiä naposteluja: köksän tunnilta jääneitä kalapullia, nachoja ja dippivihanneksia

 
2. Identiteetti ja sen muodostuminen murrosiässä

Identiteetillä tarkoitetaan yksilön yksilön psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia ja hänen suhdettaan ympäristöön. Kuka olen, mihin kuulun? Identiteettiä ovat luomassa erilaiset sosiaaliset sidosryhmät, kuten sukupuoli, ammatti ja kansallisuus. Tavoitteena on luoda ehjä ja jatkuva käsitys itsestä sekä tiedostaa paikkansa ja tavoitteensa elämässä.

Identiteetillä on eri puolia. Se voidaan jakaa

 1) Henkilökohtaiseen identiteettiin, jolla tarkoitetaan yksilön käsitystä siitä, millainen hän on.  

2) Sosiaaliseen identiteettiin, johon liittyy sisäistetty ryhmäsidonnaisuus, esim. olen porukan vitsiniekka.  

3) Kulttuuri-identiteettiin, joka erittäin keskeinen osa yksilön identiteettiä. Se tarkoittaa yksilön kuulumista esim. johonkin rotuun, kansallisuuteen tai uskonnolliseen yhteisöön. 

4) Sukupuoli-identiteettiin eli yksilö on sisäistänyt sukupuolensa ja sukupuoliroolinsa.

5) Seksuaaliseen identiteettiin eli yksilön kokemukseen miehenä tai naisena olemisesta. Esimerkiksi seksuaalinen orientaatio. Seksuaalinen identiteetti ilmenee vahvasti kulttuurin arvojen ja asenteiden luoman ilmapiirin rajoitteiden mukaan.

Murrosikä ja nuoruus ovat identiteetin muodostamisen aikaa. Prosessi jakautuu kahteen vaiheeseen: identiteettikriisiin ja sitoutumiseen arvoihin ja tavoitteisiin. Murrosiällä tarkoitetaan nuoren identiteetin etsintää, jonka ominaispiirteitä ovat kriittinen ajattelu, tulevaisuuden suunnittelu ja uudenlaisen suhteen muodostaminen vanhempiin ja ikätovereihin.

Murrosiässä yksilö kokee myös rajuja fyysisiä muutoksia, kun pojat kasvavat miehiksi ja tytöt naisiksi. Seksuaalisuus sekä pelottaa että kiihottaa, ja vieraana asiana seksuaalinen kehitys voi horjuttaa identiteetin kehitystä erittäin paljon. Nuori voi kokea myös ulkonäköpaineita riippuen siitä, saako hän positiivista vai negatiivista palautetta esim. painostaan, pukeutumisestaan tai piirteistään. Myös vallitsevat kulttuurimallit, sallivuus, asenteet ja tavat vaikuttavat nuoren identiteetin kehitykseen erittäin paljon. Ympäristö voi joko tukea yksilön kehitystä oman identiteetin löytämisessä, esim. sallimalla homoseksuaalisuuden tai sitä vastoin rajoittaa ja luoda paineita nuorelle suvaitsemattomuudellaan.

Psykososiaalisen teorian mukaan nuoruuden itsenäistymisvaiheessa riippuu identiteetin kehityksestä mihin suuntaan mahdollinen uhma ratkeaa: vanhempiin, kouluun, järjestelmään, ideologiaan tai arvoihin. Nuori hakee murrosiässä omaa identiteettiään ja tyypillistä on kaikkivoipainen ja mustavalkoinen ajattelu asioista. Välillä tulee voimakkaita kuohuntavaiheita, jotka purkautuvat ulkopuolisiinkin. Nuorisokulttuurin merkitys on alussa suuri ja siten identiteetti voi olla lainattu. Musiikki-, urheilu- ja muotimaailman idolit ovat tärkeitä identiteettiään etsivälle nuorelle. Niiden avulla nuori luo identiteettiään ja ottaa eroa vanhempien ja perheen maailmasta.

3. Kognitiiviset ominaisuudet aikuisilla ja vanhuksilla

Kognitiivisella vanhenemisella tarkoitetaan ihmisen kognitiivisten perustoimintojen, kuten ajattelemisen, muistamisen, oppimisen ja havaitsemisen heikkenemistä iän myötä.

Normaaliin vanhenemiseen ei välttämättä liity psyykkistä heikkenemistä, mutta toiminnot voivat silti muuttua jonkin verran. Ikääntyvän suoritustaso yleensä säilyy, mutta aikaa ja erilaisia toimintatapoja tarvitaan enemmän. Ikääntyessä vanhusten nokkeluus, keskittymiskyky, nopea päättely, laaja-alainen tarkkaavaisuus, monen tehtävän rinnakkainen suorittaminen sekä nopea tiedonkäsittely vaativissa tilanteissa heikkenevät. Ihmisen psyykkisten ja fyysisten toimintojen välillä on tiivis vuorovaikutus. Mikäli ihminen on fyysisesti sairas, kärsii usein myös hänen psyykkinen toimintakykynsä.

Vanhenemiseen vaikuttavat koko hänen elämänaikaiset olosuhteensa kuten perimä, ympäristö, työn laatu, ravinto, elämäntavat, käytetyt lääkeaineet, ilman ja työympäristön saastuneisuus sekä psykologiset tekijät.

Älykkyys

Älykkyyteen luetaan ajattelukyky, kyky ongelmien ratkaisemiseen, kyky tulla toimeen uusissa tilanteissa ja uudessa ympäristössä. Ihmisen älylliset toiminnot kehittyvät koko elämän ajan. Tutkimusten mukaan useimmissa älykkyystekijöissä tapahtuu iän mukana heikkenemistä kuten päättelykyvyssä, tilan mieltämisessä sekä kielellisissä ja numeerisissa kyvyissä

Älyllinen rakenne muuttuu ihmisen vanhetessa sillä tavalla, että kokemukseen perustuvat toiminnot saavat suuremman merkityksen. 

Muisti

Oppiminen ja muisti liittyvät tiiviisti yhteen. On erilaisia muisteja, kuten näkö- ja kuulomuisti, sekä välitön-, lyhytaikainen- ja pitkäaikainen muisti. Osa näistä muisteista joko heikkenevät tai pysyvät samanlaisena vanhuuteen asti. Iän karttuessa asiamuisti, sanavarasto, hyvin opittujen tietojen muisti sekä lyhyt muisti säilyvät muuttumattomina pitkään. Lähimuisti, uuden oppiminen sekä mieleen palauttaminen heikkenevät iän myötä. Muistiaineksen säilymistä edesauttaa sen aktiivinen käyttö elämän varrella. Muisteleminen voi olla tärkeää myös iäkkään ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille ja mielenterveydelle. Käymällä läpi mennyttä hän rakentaa itselleen kokonaiskuvan elämästään ja itsestään ihmisenä. Muistitoimintoihin vaikuttavat myös terveys, mieliala ja elämäntavat; psyykkinen ja sosiaalinen aktiivisuus sekä myönteinen mieliala ja oikea ravitsemus tukevat muistitoimintojen säilymistä.

Oppiminen

Iäkäs ihminen oppii eri tavoin kuin nuori. Iäkäs ihminen tarvitsee enemmän aikaa ja työtä oppiakseen uutta. Ikääntyvä ihminen jäsentää kokemuksia ja elämää muistojen kehityksessä. Vanhus oppii sitä paremmin asioita, jotka on mahdollista yhdistää omaan elämänhistoriaan. Oppiminen vanhana sujuu parhaiten, jos on nuorempana tottunut opiskelemaan ja käsittelemään uutta tietoa. Iäkäs oppii paremmin kokonaisuuksia kuin irrallisia asioita. Vanhusten oppimiskyky vaihtelee suuresti yksilöllisesti. Tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn, reaktiokyvyn heikkeneminen, sairaus, väsymys, stressi, aikarajoitukset sekä nopeassa tahdissa tuleva tieto vaikeuttavat oppimista. Vanhemman ihmisen on helpompi opiskella kielellistä aineistoa kuten kirjallisuutta, historiaa ja vieraita kieliä kuin esimerkiksi kemian ja fysiikan kaltaisia aineita, jotka vaativat aivan toisenlaisten kykyjen käyttämistä.

Tarkkaavaisuus

Iän vaikutukset tarkkaavaisuuteen vaihtelevat aistialueittain. Näköaistin alueella vaikutus on vähäistä, kun taas kuuloaistin alueella tarkkaavaisuuden kohteen vaihtaminen hankaloituu iän myötä. Tarkkavaisuuden kohteen vaihtamisen hidastuminen on yhteydessä tehtävien luonteeseen. Mitä hankalampi ja vieraampi tehtävä on, sitä selvemmin hidastuminen on havaittavissa. Myös tarkkaavaisuuden ylläpitäminen ja valikoiva tarkkaavaisuus vaikeutuvat jossain määrin. 

Havaitseminen

Iän myötä heikentyy näkökyky sekä havaintomotoriikka, jolla tarkoitetaan toimintaa, jossa yksilö kokoaa ja käsittelee tietoa pystyäkseen valitsemaan tilanteeseen sopivan motorisen vasteen, esimerkiksi kädellä tarttumisen. Hidastuminen ilmenee selvimmin reaktionopeutta vaativissa tehtävissä ja on yhteydessä myös koulutuksen pituuteen, ammatilliseen taustaan ja sosiaalistaloudelliseen asemaan.

Lähteet täältä, ja täältä sekä täältä.