Kasvatuspsykaa ja ruokakulttuuriluento

Tässä tulee puuduttava setti, innostuin näin perjantai-illan ratoksi kirjoittelemaan!

Varhaislapsuus 1-3v, kehitys

Psykodynaaminen lähestymistapa

·         Freud: oraalinen, anaalinen vaihe (potalla käynti, suolen hallinta ensimmäistä kertaa ite)

·         Erikson: perusturvallisuus, luottamus – epäluottamus, itsenäisyys – häpeä (”ei”)

·         Mahler: minuuden syntyminen (kolmen ensimmäisen vuoden aikana)

·         Bowlby: kiintymyssuhdeteoria

·         Klein, Stern: objektisuhdeteoria

·         Winnicot: ”kyllin hyvä äiti”, kannattelu, transitionaaliobjekti

Ekologinen systeemiteoria

·         Bronfenbrenner: ensisijainen mikroympäristö (perhe, päivähoito)

·         Korostaa lapsen omaa biologiaa ensisijaisena mikroympäristönä, joka toimii kehityksen perustana

Kognitiivinen lähestymistapa

·         Piaget: ajattelun kehitys, lapsi on tutkija

·         Vygotsky: kieli ja ajattelu, kehitys sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, informaation prosessointi

Sosiaalinen oppimisen teoria

Vygotskyn keskeisimmät teoreettiset ajatukset liittyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen keskeiseen merkitykseen oppimisessa sekä kielen ja ajattelun väliseen yhteyteen.

Vygotskyn mukaan lapsen kehityksessä kieli on aluksi sosiaalisen vuorovaikutuksen väline, mutta kehityksen myötä siitä muodostuu myös ajattelun väline, jolloin kieli ”sisäistyy”. Ajattelun kielellisyyttä Vygotsky kuvasikin sisäisen puheen käsitteellä (inner speech) erotuksena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa käytettävästä puheesta.

Yksilön tietoisuus rakentuu sosiaalisissa suhteissa, yhteiskunnan kulttuurin ja tradition pohjalta. Tiedollisen kehityksen päämääränä on tällöin yhteisöön sosiaalistuminen. Vygotskyn mukaan lapsen sosiaalisuus on synnynnäistä ja juuri sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta yksilön ajattelutoiminta itsenäistyy ja yksilölliset kognitiiviset prosessit kehittyvät.

Fyysinen kehitys

·         leikki-ikää luonnehtii fyysinen ja motorinen aktiivisuus

·         Nopea kehitys yksinkertaisista liikkeistä monimutkaisiin liikkeisiin (esimerkiksi pallopelit)

·         Karkeamotoriikka = kehon kontrolli ja koordinaatio

·         Hienomotoriikka = kädet ja sormet (värien ja muotojen hyödyntäminen esimerkiksi piirtäessä)

·         Kätisyys vakiintuu = aivopuoliskojen harjaantuminen 

Kognitiivinen kehitys

·         Esittävän ja symbolisen toiminnan kasvu (kieli, mielikuvitus, esineellistyminen)

·         Ajattelussa loogisen toiminnan esiaste (yhdistely, erottelu ajattelun avulla)

·         Piaget: sensomotorisesta vaiheesta siirrytään esioperatiiviseen vaiheeseen (2-6/7 v.) = lukumäärän ymmärtäminen, massan havainnointi (onko iso möykky vahaa enemmän kuin litteä möykky vahaa?), koko, luokittelu, animistinen ajattelu, maaginen selitys

·         vuorovaikutusta sosiaalisen ja materiaalisen maailman välillä = ympäristön ongelmien ratkaisu, ”yksityinen puhe” (esimerkiksi leikin aikana lapsi saattaa puhutella itseään)

·         Vygotsky: toisen ihmisen tuki mentaalisille prosesseille on tärkeä = Lähikehityksen vyöhyke

 

LEIKKI

·         kognitiivinen, sosiaalinen ja emotiaalinen kehitys (ajattelu, kieli, vuorovaikutus, itsesäätely, arvot)

·         sosiaalisen leikin kehittyminen = yksinäisestä leikistä siirrytään vierekkäisleikkiin, josta sitten yhteisleikkiin

·         Leikki-ikä = siirrytään funktionaalisesta leikeistä mielikuvitusleikkeihin

·         funktionaalinen leikki, harjoitusleikki tai esineleikki, jossa käytetään joko kehoa tai esineitä leikin välineenä

·         mielikuvitusleikki, jossa on keskeisessä asemassa esiintyvyys ja symboliset merkitykset

·         sääntöleikki kuuluu operaation vaiheeseen: siihen liittyy myös yhteisöllisyys ja muiden kanssa leikkiminen. Lapsi on yleensä hyvin tarkka sääntöjen noudatuksesta, vaatii sitä sekä itseltään että muilta.

Fuksiaisissa mekin intouduttiin leikkimään, seippuakuplilla

  Leikin merkitys lapselle. Läheet täältä.

Leikki on lapsen tapa käsitellä todellisuutta tiedostetusti. Tiedostamaton käsittely tapahtuu esimerkiksi unien välityksellä. Leikki kehittää lasta kokonaisvaltaisesti, ja se on edellytys tasapainoiseen kasvuun.

Leikki on vapaaehtoista, erillistä, ennakoimatonta, tuottamatonta, säännönmukaista ja kuvitteellista toimintaa. Leikki erottuu muusta elämästä, vaikka saakin usein sisällön todellisista tapahtumista. Leikin tila ei vastaa ihmisen psyykkistä todellisuutta.

Leikin monet merkitykset

Leikin merkitystä ei voi liikaa korostaa, ja sitä voidaan pitää perustarpeen kaltaisena välttämättömyytenä. Leikki on välttämätöntä lapsen emotionaaliselle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Leikkiessä kehittyvät kieli, syy-seuraus ajattelu, joustava yhdisteleminen, luova ajattelu, assosiatiivisuus, ongelmanratkaisutaito ja kyky erottaa ulkoinen todellisuus leikistä. Leikkiessään lapsi oppii esineiden käsittely- ja toimintatapoja, yhteistoimintaa ja sääntöjä sekä tunteiden säätelyä. Leikki voi parantaa lapsen luottamusta itseensä ja omiin kykyihinsä. Leikki opettaa ymmärtämään sosiaalista vuorovaikutusta, moraalia ja arvoja sekä vastaanottamaan empatiaa toisilta leikkijöiltä.

Arjen terapiaa

Leikkiessään lapsi on motivoitunut tutkimaan ympäröivää maailmaa, sen ilmiöitä ja asioita. Hän haluaa kyseenalaistaa asioita, ja tekee tätä mielikuvituksensa avulla. Kehittyminen vaatii lasta harjoittelemaan, kokeilemaan ja etsimään mielekästä toimintaa. Kaikki kehityksen osa-alueet houkuttelevat lasta, ja siksi hän liikkuu, puhuu, ajattelee, kysyy, kuuntelee ja puuhaa jatkuvasti. Toimiessaan lapsi oppii, harjaantuu, käsittelee sisäistä maailmaansa ja käy läpi tunteitaan. Hän oivaltaa itsestään uusia asioita, näkee uusia näkökulmia sekä selkiinnyttää minäkuvaansa ja itsetuntoaan.

Toiminta, tekeminen, aikuisen näkökulmasta katsottuna "pelkkä leikki" on arkipäivän terapiaa. Leikki on lapsen tapa sopeutua ympäristöstä ja itsestä tuleviin paineisiin ja etsiä niille luovia ratkaisuja. Leikissä lapsi voi harjoitella erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa.

Paras tapa oppia

Leikin avulla lapsi omaksuu normeja, arvoja ja tietoa lähes huomaamatta. Lapsi ei leiki oppiakseen mutta oppii leikkiessään. Leikki on lapselle ainoa hyvä ja kestävä tapa oppia. Lapsen innostusta oppia ja omaksua leikinomaisesti voidaan hyödyntää, kun opetetaan hänelle arjen puuhia, tietoja, hyviä tapoja jne. Leikkien oppiminen on iloista ja elämänläheistä. Se luo myönteistä asennoitumista tiedon hankkimiseen ja tutkimiseen. Leikin pitää aina tapahtua lapsen ehdoilla.

Luovuuden kehittyminen ja ongelmanratkaisutaidot ovat myös oppimista. Ongelmanratkaisuun tarvitaan avointa mieltä ja uteliaisuutta.

Leikki kehittyy lapsen mukana

Vauva tutkii sormiaan ja oivaltaa vähitellen, että ne ovat osa häntä. Ensin lapsi leikki yksin, omalla itsellään, koskettelemalla, jäsenten liikuttelulla ja katselulla ja vasta sitten hän haluaa aikuisen mukaan. 2-3-vuotiaat leikkivät rinnakkain ja siirtyvät vähitellen vuorovaikutusleikkeihin. Niistä muodostuu roolileikkejä, joihin ilmestyy juoni.

Lapset kilpailevat rooleista

Ympäristöön suuntautuminen ja halu leikkiä ovat luontaisia lapselle. Koska leikin yllykkeet ja motiivit ovat lapsilla valmiina, tarvitaan vain otollinen tilanne ja lapset ryhtyvät leikkimään keskenään. Leikkitoverit vaikuttavat voimakkaasti sekä leikki-ideoihin että niiden toteuttamiseen. Yksin leikkivä voi päättää kaikesta itse, toisten kanssa joutuu tekemään kompromisseja.

Lasten yhteisöön kuuluminen merkitsee myös leikkiyhteisöön kuulumista. Päiväkodissa uuden lapsen ensimmäisiä haasteita on päästä leikkiin mukaan. Hyväksytyksi tuleminen ei ole itsestään selvää, varsinkin jos tulokas kohtaa vakiintuneen ryhmän. Päästäkseen mukaan leikkiin lapsi voi käyttää monenlaisia menettelytapoja aikaisempien kokemuksiensa, ominaisuuksiensa ja taitojensa mukaan.

Leikistä päättäminen ja roolijako ovat usein vaativia tehtäviä. Usein mieleisen roolin saaminen on leikkijälle äärimmäisen tärkeää, ja moni neuvottelu katkeaa siihen, että joku lähtee leikistä. Rooleista kilpaillaan, koska roolijaossa on kysymys vallasta ja hierarkiasta.

Leikki on uhattuna

Nykyään leikki on uhattuna. Lapsuus lyhenee, leikit loppuvat liian varhain. Monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus leikkimiseen ja heidän leikkimiskykyään rajoitetaan. Lapset eivät välttämättä vastaavalla tavalla enää osaa leikkiä, sillä leikkimaailma on köyhtynyt. Leikki saattaa mennä riehumiseksi, koska keskittymiskykyä ei ole. Monet leikkivät myös yksipuolisia, varsinkin television tuomia leikkejä, jotka eivät jätä tilaa mielikuvitukselle ja sisältävät väkivaltaa.

"Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme - vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen." Herbert Spencer

banskulettuja, joihin olen jäänyt koukkuun. Eivät taida edustaa ihan sitä suomalaista ruokaperinnettä?

Ulla Rauramon luento ”Lautasta laajemmalta”

Seuraavaksi omia pohdintojani, jotka nousivat luennon aiheauleista.

Ruuan mediasuosio on jatkuvasti kasvussa, vaikka ihmiset tekevät yhä vähemmän ruokaa kotona. Erilaiset puolivalmisteet ja ruoanlaiton oikotiet valtaavat hyllytilaa kaupoissa pelkiltä raaka-aineilta, vaikka toisaalta jatkuvasti vaaditaan lähellä tuotettua lihaa ja luomua. Luomu on etenkin todella tärkeää suomalasille, mutta lopulta hinta ratkaisee, ja luomu jää ostamatta. Onko kiinnostus ruokaa kohtaan jonkinlaista omantunnon puhdistamista, kun sitten taas tuli valittua eines? Eineksiä syynätään ja haukutaan, kouluruokakin on niin kamalaa, että on ymmärrettävää ettei meidän Maija sitä syö. Silti kotona jääkaapissa odottavat valmishampparit ja viikonloppuisin lapsia hemmotellaan pizzalla. Pöydälle jätetään aamulla muutamia euroja, jotta Maija voisi ostaa suklaata välipala-automaatista. Kunhan se nyt jotain söisi. Mielestäni on suorastaan huolestuttavaa, että lasten vanhemmilla käy edes mielessä, että suklaapatukka nyt sitten on maittavampi vaihtoehto kuin koulussa tarjottu lounas. Jos asenne kotona on tämä, onko ihme tai mikään, ettei lapsille maistu ruoka koulussa?

Koululounaassa on kaikki lähtökohdat tasapainoiseen ateriaan. Lapsi saa valita kasviksia, usein erikseen asetetuista vihanneksista, raasteista ja salaateista niitä mieleisiä ja lorauttaa sekaan hyviä öljyjä tai kastiketta. On harvinaista, että kotona nautittu päivällinen olisi kasvisvalinnoissa näin monipuolinen. Koululounaalla voi valita veden oheen ainakin rasvatonta maitoa tai piimää. Kotona saatetaan juoda makautettuja limuja, täysmehuja tai mitä nyt sattuu tekemään mieli, esimerkiksi energiajuomia. Nämä energiapitoiset juomat täyttävät hetkellisesti, jolloin ruokaa tulee nautittua vähemmän. Ne eivät korkeasta energiapitoisuudestaan huolimatta silti pidä kylläisenä kauan, vaan sokeriarvot laskevat nopeasti alas. Näillä juomilla ei siis voi korvata aterioita. Pääruokana voi olla esimerkiksi kastike, jonka ravintoarvot vastaavat yleisesti hyväksyttyjä säädöksiä. Ihan oikeasti, sitä ruokaa siellä koulussa tarkkaillaan, jotta lapset saisivat ravinto-aineita monipuolisesti. Kuinka moni vanhempi vastaavassa määrin miettii jauhelihapihvejä paistaessaan, onko tässä nyt rasva-arvot ja vitamiinit kohdillaan? Entä valitsee valmistettavat lisukkeet sen mukaan, mikä täydentää parhaiten kyseisen pääruoan ravintoarvoja? Koulussa saattaa usein olla valittavana sekä esimerkiksi perunoita, että riisiä. Koulussa tarjotun perunan vitamiinihävikki on toki varmasti suurempi kuin kotona keitetyn perunan, sillä valmistusajat ovat pidempiä ja massiivisempia. Lisäksi ruoan säilyvyyteen tulee kiinnittää valmistuksen osalta huomiota. Nämä perunat, mitä koulussa tarjotaan, ovat kuitenkin parempi vaihtoehto niille kotona pakkasesta uuniin heitetyille ranskalaisille. 

Ateriaa voi vielä täydentää ainakin näkkileivällä, jonka kansaa tarjoillaan margariinipohjaista levitettä. Kuulostaako tämä nyt jotenkin niin kauhealta, ettei sitä kerta kaikkiaan voi lapsille syöttää, tai sen voi helposti korvata suklaapatukalla?

Lapset saavat tänä päivänä 40 % kokonaisenergiasta napostelun myötä. Juuri sokeroidut juomat, jogurtit, murot ja karkit ovat käytössä kaikissa kotitalouksissa enemmän, kuin koskaan ennen.  Näissä tuotteissa ei ole lähes lainkaan suojaravintoaineita tai vitamiineja, sen sijaan usein paljon tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria. 

Suomessa perheet syövät yhdessä vähemmän, kuin missään muussa Pohjoismaassa. Ei ole ihme, että kauppojen valikoimista löytyy yhä enemmän ateriavalmisteita yhdelle henkilölle. Yleisin tapa ruokailla onkin juuri yksin. 10 vuotta vanhat lapset seurustelevat perheenjäsenten kanssa keskimäärin 12 minuuttia vuorokaudessa. Tämä on todella huolestuttavaa.

Lihavuusriski on yleistyvä ongelma, joka juontaa juuri vääristyneistä ruokatottumuksistamme. Kun emme valmista ruokaa kotona, emme ole samalla tavalla tietoisia, mitä ravintomme sisältää. Ostamme ruokapalveluita yhä enemmän yhteiskunnalta, ja valitettavasti kiireinen elämäntyyli ajaa meitä pikaruokaloiden pariin. Se ei kuitenkaan selitä koko totuutta, vaan makumieltymyksemme ovat muuttuneet paljon yhdysvaltojen kaltaisiksi. Erilaiset XL kokoiset ateriat joita on nykyään yhä enemmän saatavilla vääristävät sitä käsitystä, kuinka paljon ruokaa ihminen peruselintoimintoihinsa tarvitsee. Yhä enemmän istuva työskentely tapa ja liikkumattomuus vähentävät energian tarvettamme jatkuvasti, mutta silti nostamme annoskokoja ja markkinoimme kuluttajille ”mega-mättöhampurilaisia” ja ”tuplaranskalaisia”.

Jos nämä tuotteet eivät ole aina kuuluneet suomalaiseen ruokakulttuuriin, voidaan ne katsoa nyt kuuluvan siihen. On romanttista ajatella, että täällä nautitaan vain karjalanpaistia, uusia perunoita ja karjalanpiirakoita, koska se on kaukana todellisuudesta. Itse asiassa juuri kaupassa myytävät puolivalmisteet ja einekset ovat säilyttäneet joitakin perinneruokia suomessa, joita ei enää kotona samalla tavalla valmisteta tai edes osata valmistaa. Hyvänä esimerkkinä on maksalaatikko, joka erään suomalaisen julkkis kokin sanoin on ”koiranruokaa”. Entä milloin suomalaisissa ravintoloissa tarjotaan alkuruoaksi puuroa? Me täällä häpeämme omia, kerrassaan loistavia perinneruokiamme, ja jatkuvasti haemme vaikutteita eri kulttuurien keittiöistä. Omastamme löytyy kattava kirjo terveellisiä valintoja, joita suosimalla me emme olisi pohjoismaiden lihavin kansa. Kaikki eväät olisi saatavilla, mutta mielihalumme tietynlaista ruokaa kohtaan on liian voimakas. Siitä tuskin tulee syyttää esimerkiksi koululounasta, joka on paljon lähempänä näitä pyrkimyksiä kuin useimman suomalaisen päivittäiset lounasvalinnat.

Nälkä on biologinen tarve, ruokahalu opittu tapa. Tästä tavasta ei viime kädessä voi syyttää kuin itseään, tai sitten hieman vanhempia, jotka istuttavat lapsiin tiettyjä ajattelumalleja. Esimerkiksi taaperoikäisen maistellessa eri ruokia pitäisi olla rutkasti kärsivällisempi. Jos lapsi nyrpistelee tiettyä ruokaa, pitäisi sitä sinnikkäästi yrittää tarjota ainakin 10-15 kertaa. Useimmissa perheissä luovuttaminen tapahtuu viidennen kohdalla. Tämä yleinen pikkulasten nirsoilu onkin lähinnä vanhempien laiskuutta tai taistelutahdon puutetta. Liian usein tapaa kaupassa perheitä, joiden isit ja äidit juoksevat lapsien perässä kysellen, mitäs me tänään syötäisiin, haluatteko Maija ja Ville nakkeja? Aikuisen tulee aina valita ruoan laatu, lapsi saa valita ainoastaan määrän. Poimin luennolta hauskan Ville Vallattoman siteerauksen: ”Sinä syöt mitä sinä haluat, ja minä mitä sinä haluat”

Ruoan eettisyys oli toinen kattavampi kokonaisuus, joka tuli esiin luennolla. Yksi kammottava poiminta on muun muassa se, kuinka on tarvittu 10 miljoonaa afrikkalaista orjaa tyydyttämään eurooppalaisten sokerin tarve. Lähempään tarkasteluun haluan ottaa myös juottovasikat, jotka ovat mielestäni suuri surullinen epäkohta suomalaisessakin kulttuurissa. Lähde täältä.

”Juottovasikka sijoitetaan 1-2 viikon ikäisenä ahtaaseen, hämärään karsinaan, jossa se ei mahdu edes kääntymään tai makaamaan jalat ojennettuina. Vasikka voidaan myös sitoa kaulastaan kiinni parteen. Vasikka seisoo ritiläpohjalla, jossa ei käytetä olkea tai muuta kuiviketta. Ulosteen ja virtsan liukastamalla lattialla vasikan on vaikea käydä makuulle ja nousta ylös.

Vasikka viettää koko noin 4-6 kuukauden pituisen elämänsä tällaisissa oloissa, vailla mahdollisuutta liikkua ja olla tekemisissä toisten vasikoiden kanssa.

Juottovasikan kasvatus on kielletty Suomessa, mutta meille saa vapaasti tuoda – ja tuodaankin – valkoista vasikanlihaa. Myös eräissä muissa maissa tällainen tuotantotapa on kielletty, esimerkiksi Englannissa, mutta säädöksiä kierretään viemällä vasikoita kasvatettavaksi Hollantiin, Italiaan ja Ranskaan.”'

Siinä teille, ajatuksia herättämään!

Tässä muutamia Ulla Rauramon ajatuksia netistä poimittuna. 

Ruoka on positiivisen vallankäytön väline

Ruokamuistot syntyvät jo imeväisiässä. Kiinnostus ruokaan herää päiväkoti-iässä, ja murrosikäisillä monet tavat ja tottumukset ovat jo niin vahvassa, että ne säilyvät läpi elämän. Ruoka on nautinto ja ilo, keskustelun virittäjä ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Jo kasvuiässä omaksutut hyvät ruokailutavat auttavat terveyden ylläpitämisessä.

Ruuasta puhutaan nykyään paljon. Kokkiohjelmat ja ruokablogit ovat suosittuja, keittokirjat myyntimenestyksiä. Perheissä ruuanlaittoon käytetään kuitenkin yhä vähemmän aikaa ja ruokailu on ilotonta – kouluruokailutilanteista puhumattakaan.

Suomalaisia vaivaa halvan ruuan huuma, jonka takia ruuan laatu ja maku ovat jääneet sivurooliin. Kouluruoka ei ole enää tuttua lapsille, eikä se sen takia maistu. Kiirettä pidetään tekosyynä välinpitämättömään suhtautumiseen ruokaan ja ruokakulttuuriin.

Yhteiset ruokailutilanteet antavat lapselle ja nuorelle sellaista rauhaa ja turvallisuuden tunnetta, jota hänelle voi myöhemmin olla vaikea tarjota. Ruoka on ennalta ehkäisevä lääke – miellyttävä positiivisen vallankäytön väline, todetaan tänään ilmestyneessä teoksessa Makumatkalla – Innostavia ideoita ruokakasvatukseen.

”On hälyttävää, että Suomessa perheet syövät yhdessä niin vähän, koska kaikissa kulttuureissa se kuitenkin kuvastaa hyväksyntää, toisen arvostusta ja toisesta välittämistä. Lasten pöytätapoihin liittyvät kysymykset aiheuttavat huolta. Monet lapsista eivät osaa käyttää veistä ja haarukkaa vielä koulua aloittaessaankaan”, Rauramo toteaa.

Päiväkodeissa harjoitellaan syömistä ja tutustutaan ruokailuun liittyviin käytöstapoihin ja kulttuuriin. Kouluissa ruokailutilanteita pidetään yhä enemmän oppimistapahtumana ja sosiaalistavana tekijänä. Viimeistään siirryttäessä yläasteelle tilanne kuitenkin muuttuu, vaikka koululounas on usein yläasteikäisenkin päivän laadukkain ateria.

Koulun ruokailutilanteisiin liittyvillä säännöillä ja toimintatavoilla, esimerkiksi opettajien osallistumisella ruokailuun, voidaan edistää nuorten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. 

Lähteet täältä.