Lisää miehiä historiasta. Seuraavana vuorossa Lev
Vygotsky (1896–1934). Lyhennän hänet tuttavammin V:ksi, jos en jaksa kokonaan
kirjoittaa, pahoittelut siitä.
Elämä
V syntyi Valko-Venäjällä samana vuonna kuin Jean Piaget.
Myöhemmin perhe muutti Gomeliin, jossa V vietti vietti lapsuuden ja nuoruuden.
V:n isä työskeneteli pankissa ja äiti oli opettaja. Perheeseen kuului V:n
lisäksi 7 muutakin lasta. Perhe oli kaupungin sivistyneimpiä.
V:llä oli juutalainen tausta, joka rajoitti hänen kouluttautumismahdollisuuksiaan.
Hän opiskeli vuosi yksityisten opettajien ohjauksessa, ja valmistui
juutalaisesta lukiosta 1913. Yliopistoissa oli tuolloin kiintiöt juutalaisille,
eikä V voisi juutalaisena työskennellä valtiolle tsaarin Venäjällä opettajan
tai oikeusvikamiehen tehtävissä, vaikka häntä kiinnostikin historia ja
filosofia.
V päätyi opiskelemaan vanhempiensa toiveiden mukaan
lääketiedettä Moskovan yliopistoon. Opintojen alettua kului tuskin kuukautta,
kun hän vaihtoi pääainetta oikeustieteiseen, todennäköisesti tavoitteenaan
lakimiehen tehtävät.
V meni vuonna 1914 Moskovassa Šanjavskin kansanyliopistoon. V:n
pääaineet Šanjavskissa olivat historia ja filosofia.
Valmistuttuaan
oikeustieteistä 1917 hän muutti takaisin Gomeliin opettamaan kirjallisuutta ja
psykologiaa, ja asui siellä seuraavat seitsemän vuotta. Hän perusti myös
psykologisen laboratorion Gomelin opettajakorkeakouluun, jossa hän piti
lukuisia luentosarjoja, ja jotka lopulta tuottivat pohjatyön hänen 1926
ilmestyneelle Pedagoginen psykologia -teokselleen.
37 vuotiaana V sairastui tuberkuloosiin ja kuoli. Lyhyen
elämänsä aikana V hahmotteli kulttuurihistoriallisen psykologian teoreettiset
peruslähtökohdat. Valtavan tuotantonsa vuoksi häntä onkin sanottu psykologian
Mozartiksi.
Kielen, symbolisten
työvälineiden ja ajattelun välinen suhde
V:n eräänä suurimpina saavutuksina pidetään ideaa siitä,
että ajattelu ja lapsen kehitys (tai myös aikuisen oppiminen) on suhteessa
lapsen (tai aikuisen) oppimiin symboleihin, käsitteisiin ja kieleen. Kielen,
erilaisten käsitteiden ja symbolien oppimista voidaan pitää eräänlaisten
"ajattelun työvälineiden" hankkimisena, välineiden joiden kautta
pystymme jäsentämään ulkopuolista maailmaa.
Kielellä V:n ajattelussa
tarkoitetaan kuitenkin puhuttua ja kirjoitettua kieltä laajemmin kaikkia
kielenkaltaisia käsite- ja symbolijärjestelmiä joita yksilö voi käyttää
ajattelunsa jäsentämisessä, ei siis vain esimerkiksi sanoja.
Sisäistymisen periaate
V:n mukaan lapsen
oppiminen tapahtuu sosiaalisessa ja kulttuurisessa toiminnassa tietyntyyppisten
vaiheiden kautta. Yksilö ikään kuin sisäistää kollektiivisen (sosiaalisen)
toiminnan - kulttuurin - ja sen käyttämät työvälineet ja merkit oman
yksilöllisen toimintansa ja yksilöllisen tietoisuutensa ja toimintansa osaksi.
Yksilö ikään kuin keksii uudelleen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja
kulttuurin vaikutuspiirissä ne toiminnan, ajattelun ja ulkoisen sekä sisäisen
toiminnan tavat, jotka kyseinen kulttuuri on aikojen saatossa kehittänyt.
Lähikehityksen
vyöhykkeen teoria
Lähikehityksen vyöhykkeen teoria on
sosiaalis-konstruktivistinen näkemys ympäristön vaikutuksesta ajattelun ja
kielen kehitykseen. V:n mukaan lapsi oppii vuorovaikutuksen kautta esimerkiksi
vanhemmiltaan.
Lähikehityksen vyöhyke (ZPD) on tila, jossa ihminen voi
ympäristön vaikutuksesta oppia jotain sellaista, mihin hän ei yksin kykenisi.
Teoriaan kohdistettu kritiikki huomioi, että V korostaa syntyaikansa ja
-paikkansa mukaan (1920-luvun Neuvostoliitto) voimakkaasti sosiaalisen
ympäristön ja historiallisen ajan vaikutusta ihmisen kehitykseen, jolloin
biologiset tekijät jäävät vähäiselle huomiolle.
Muita pohdintoja
V:n laaja-alaisuus tarkoitti paneutumista läntiseen
filosofiaan ja sen piirissä tehtyyn tutkimukseen, ja hän vieroksui psykologian
kytkemistä fysiologiaan ja biologiaan. Näin hän myös kritisoi Piaget´n teoriaa:
lapsuusiän kehityksessä ei ole kyse biologisesta lainalaisuuksista vaan kehitys
on ennemminkin tulosta opetus- ja kasvatusympäristöstä, joka siirtää
yhteiskunnallisia arvoja yksilöön.
Yksilötasolla korostuu ulkoa (sosiaalisuudesta) sisään
(psykologiseksi) kasvamisen suunta. V vastusti Piaget´n ja Freudin käsitystä
siitä, että puheen ja ajattelun ensimmäiset muodot olisivat vain lapsen omassa
kokemus- ja mielikuvamaailmassa tapahtuvaa "autistista" tai
"egoistista" "mielihyväperiaatteen" määräämää toimintaa;
lapsi vasta kehittyessään ikään kuin astuisi ulos sisäisistä maailmoista
sosiaaliseen ja tosiasioiden maailmaan. Sen sijaan hän näki puheen ensimmäisenä
tehtävänä juuri tiedottamisen, sosiaalisen suhteen ja ympäristöön
vaikuttamisen. Teoriassa on siis keskeistä näkemys toiminnasta, jossa ulkoinen
ja sisäinen kohtaavat.
V korosti siis sosiaalista tilannetta ihmisen psyykkisen
kehityksen perustana, eli lapsi on yhteisön jäsen joka toimii omien psyykkisten
voimavarojensa avulla hänen osallistuessaan yhteistoimintaan.
Jokainen toimintatapa lapsen kulttuurikehityksessä tulee
esille silloin kahdesti ja kahdella tasolla: ensin sosiaalisella ja sitten
psykologisella, aluksi ihmisten välillä ja sitten lapsen sisällä. Psyykkisen
kehityksen avaintekijä on siis konkreettinen toiminta.
Yksilöllisen tietoisuuden vaiheet:
1.
kollektiivinen (sosiaalinen) toiminta
2.
kulttuuri
3.
merkit
4.
yksilöllinen toiminta
5.
yksilöllinen tietoisuus.
Pääväittämät:
1.
Ihmisten yhteiskunnallinen oleminen määrää
heidän tajuntaansa ja ihmisolemus on yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuus.
2.
Psyykkisten ilmiöiden kehittyminen tapahtuu
vain, kun yksilö alkaa omaksua konkreettisessa toiminnassa aikaisempien
sukupolvien kehittämät konkreettisesti olemassa oleviksi tekemät "henkiset
rikkaudet".
3.
Toiminnan keskeisin piirre on sen esineellinen
luonne. Keskeistä psykologian kannalta on se, että sisäiset toiminnat syntyvät
ulkoisten toimintojen sisäistyessä, minkä jälkeen nämä sisäiset prosessit
kehittyvät edelleen ulkoisessa esineellisessä toiminnassa.
En ollut tänään ainoallakaan luennolla, kävin koululla vain syömässä. Ruoka on melkein yhtä oleellinen asia kuin opiskelu, eikö niin?
