Keväinen ateria

Heippa!

Ruokatalouden tunneilla tiistaina valmistui ihana keväinen ateria, jossa oli jo ripaus pääsiäistä. Pääsiäinenhän on ihanaa aikaa; suklaata vaikka missä muodossa, ja vieläpä monen päivän ajan! Synttärit ja muut kekkerit ovat ohi yleensä yhdessä päivässä, mutta pääsiäisenä saattaa olla tavanomaisesta poikkeavaa ohjelmaa 3-4 päivän ajan. Pääsiäinen ei suinkaa ole pelkkää juhlaa, sillä pitkäperjantaina voi jokainen pysähtyä hetkeksi ja pohdiskella. Pohdiskella sitä, miten tähän on tultu, mistä voi olla kiitollinen ja kenties hieman sitä elämän ikävääkin puolta. Elämä ei aina ole niin kovin ruusuista, ja itselleni juuri pääsiäisen aika oli viime vuonna kovin hankala. Niin hanakala, ettei sitä oikein tahdo muistella.

Tästä pääsiäisestä tulee joka tapauksessa ainakin parempi, olen siitä aivan varma. Tämä kevät ateria oli hyvä tapa aloittaa kevään ja pääsiäisen fiilistely. Meillä oli menussa ihana aurajuusto-avokado keitto, sushit, pestolohta lisäkkeineen ja jälkiruoaksi kinder-kakkua ja persikkarahkapiirasta. Oma tehtävämme aterian hyväksi oli asioida kaupassa ja valmistaa pääruoalle lisäke. Teimme lohen kaveriksi kukkakaali-parsakaali-pyreen ja salaatin, joka oli myös oman sovellukseni tulos.

Salaattiin tuli jäävuorisalaattipohja, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, uunipunajuurta (oliiviöljy + suolaa + pippuria + 200 asteessa n. puol h) sekä curryssa paistettuja kesäkurpitsalohkoja. Hommaa oli lähinnä pilkkomisessa ja tietenkin kukkakaalien ja parsakaalien keittämisessä, mutta muuten saimme ottaa melko rennosti. Kuuntelimme musiikkia ja jutustelimme niitä näitä kokkailun lomassa. Kukkakaali-parsakaali-pyree on näinkin yksinkertainen:

1 iso kukkakaali

3 pientä parsakaalia

2 liemikuutiota

yrttejä, herbamarea, nokare voita

Nuput keitetöön runsaassa vedessä ja liemikuutioissa. Kun ne ovat pehmenneet siivilöidään koko komeudesta neste talteen. Muutama desi säästetään pyreeseen, loput pakkaseen (vitamiinipitoisesta liemestä saa oivallisen keittopohjan). Sitten vain soseutus, ehkä hieman herbamarea ja basilikaa, sekä reilu nokare voita. Muutama desi lientä on sivussa siltä varalta, että sitä pitää soseen notkistamista varten lisäillä.

Toisissa keittiöissä valmistui ihania lohi- ja kasvissusheja, avokado-aurakeitto, maukas gluteeniton focaccia (kirsikkatomaatti, punasipuli, timjami), sitruunaisia broilerinkoipia (leivitys) sekä jälkiruokana suussasulava persikkapiiras ja kinder-kakku. Sushien rullailua kävin seuraamassa, sillä se ei ole minulle tuttua. Täytyy joskus ottaa kotona projektiksi! Susheja en ole kovin paljoa syönyt, ja opettelen vasta. Siinä yhdistyy joitakin makuja, jotka eivät ole omia lemppareitani; wasabi ja soija. Sellainen hapan polte, joka nousee hieman nenään, ei ole mielestäni kovin miellyttävä vaikka haluaisinkin kovasti susheja rakastaa. Todella moni on menettänyt sydämensä niille täysin, ehkä minäkin vielä joskus. 

Koko aterian hitti oli kuitenkin tuo taivaallisen ihana avokado-aurakeitto. Kinder-kakun kaveriksi oli tuotu karkkirakeita, jotka ovat pääsiäisenä must. Hieno ateria, mukavaa hengailua yhdessä ja hyviä makumaailmoja, siitä oli tiistain koulupäivä tehty!

Laiskottelija

Mä olen kyllä mahdoton laiskottelija ton koulun suhteen. Ei oo yhtään mun tapasta jättää luentoja väliin tai koulujuttuja roikkumaan. Miksi niin sitten on käynyt? Koska oon ilmeisesti nauttinut keväästä muilta osin - pitänyt itseni kiireisenä muilla jutuilla. Tämä kiireisenä pitäminen saattaa olla esimerkiksi kotikotona hengailua sallittua pidempään, sillä nytkin istun äiteen sohvalla villasukat jalassa, vaikka mun pitäs vissiin 10 min päästä istua luennolla. 

Jos kyseessä olis ihan kuka tahansa muu kun just minä, konrollihirmu ja yksi ankarimmista tyypeistä itselleen mitä tunnen, olisi tämä varmaan kauhean paheksuttavaa. Mä olen ehkä oppinut hölläämään - mikä on mun kohdalla vaan ihan hyvä. Toisaalta koulujutut on kasaantunut nurkkiin, joten mä koitan tän päivän purkaa niitä ahkerasti.

Aloitan keskiviikon ruokatunneista, jossa valmistui kaikkea herkkuja erilaisista taikinatyypeistä.

Omalle keittiölle napsahti pikkuleivät ja muffinit, johon tuli marenkia päälle. Muffinit oli söpöjä ja sai väriä mustaherukoista. Muna-sokerivaanhtotaikinaa esipaistettiin muffinivuoissa, jonka jälkeen päälle pursotettiin pieni marenkipilvi merjoineen.  Muna-sokervaahtotaikinan muuten voi melko helposti pilata varkaamalla liikaa - kannattaa olla todella tarkkana taikinaa valmistaessa, että vatkaa ainoastaan siihen asti, että tulavuus kasaa. Sitten kun saa vatkaimella kasin taikinan pintaan, pitöä ihan oikeasti lopettaa. Liikaa vatkattu taikina ei kohoa uunissa.

toi säälittävän pieni reppana on mun!

Muffinit vielä hertkeksi takaisin uuniin, ja valmista tuli. Pikkuleipätaikina pyörähti kätevästi vatkaamalla sulan voin ja sokerin, lisämäällä munan ja jauhot leivinjauheineen ja vaniljasokereineen. Teimme esimerkiksi hauskoja shakkiruutuja, jolloin taikina jaettiin ensin puoliksi, ja toiseen puolikkaaseen lisättiin 3 rkl kaakaojauhetta. Massa sai suklaisen värin, jonka jälkeen nämä kaksi massaa jatettiin sitten edelleen kahtia. Pyöriteltiin 3 tankoa, jotka astetiin aivan vierekkäin shakkiruudun muotoon. Sitten vain leikattiin alle sentin mittaisia keksijä ja uunin lämpöön. Todella suloisia ja helppoja tehdä!

Muissa keittiöissä valmistui muun muassa tuulihattuja, joiden paiston kanssa tulee olla tarkkana. Vesihöyry kohottaa nämä leivonnaiset, joten uunia ei saa avata paiston aikana tai muutenkaan kauheasti tömistellä ja riekkua uunin edessä. Ihan oikeasti, se häiritsee näitä hienohelmoja kohoamasta.. Yhdessä keittiössä rypytettiin myös suloisia karjanpiirakoita, joista tuli kerrassaan persoonallisia kun kaikki kävivät kokeilemassa ja rypyttämässä omansa. Minun piiraastani tuli säälittävän pinei - mutta ihan suloinen! Täytekakun reunojen siistimisen jälkeen jäo melko paljon yli sukalaista kääretorttupohjaa, joista teimme hienon hävikkikakun - kakkupohjaa, kermavaahtoa, marjoja ja rahkaa vain kerroksittain isoon lasiseen maljaan ja voila, ihana lohtukakku odottaa lusikoita. Kakku näytti juuri siltä, että se pitäisi tempaista kainaloon leffatuokion ajaksi neljän (tai kolmen jos on nälkäinen) kaveruksen lusikkaetäisyydelle.

Tuulihattut kahdella täytteellä

Munakasrulla kinkusta

ylimääräisenä tehdyt S-pikkuleivä; aikaa kun oli! Pyöritelty kanelissa ja sokerissa

karjalanpiirakat munavoilla

kolmen juuston päärynäpiiras

muffinipohjat odottavat esipaistumista

Seuraavaksi muistiinpanoja kahdelta kehitys ja oppiminen luennolta.

Ihmiseen liittyvät erilaisuuksia, jotka muuttuvat ajassa, on esimerkiksi paino, lihasvoima, ulkinäkö, uskomukset, arvot, motivaatio ja mielenkiinto. 

Ajattelun operationaaliset skeemat

•  8-12 v lapsi ajattelee konkreettisesti. Hän luokittelee asioita, haluaa ajatella ne pysyvinä ilmiöinä (esimerkiksi lukumäärän säilyvyys), järjestelee mielessään asioita ja ajattelee myös käänteisesti. Kun ihminen vanhenee, hänen ajattelunsa alkaa uudestaan olla enemmän konkreettista. Konkreettinen ajattelija tarvitsee ajattelun ja havainnoimisen tueksi tuttuja toimintoja, esineitä ja kokemuksia. Konkreettiselle ajattelulle on tyypillistä asioiden luokittelu, säilöminen ja järjestely sekä 1-1-vastaavuuden hakeminen ongelmatilanteissa. Jos oppimistilanne edellyttää pitkää seuraamista tai tietyn toimintaohleman noudattamista, tarvitsee konkreettinen ajattelija reseptiomaisen ohjeistuksen. Konkreettinen ajattelija ei aina ole täysin selvillä omasta tavastaan ajatella; ei kykene näkemään "teorioiden" ja tosiasioiden välisiä ristiriitoja.
•  12 ikävuodesta ylöspäin yleisyy formaali ajattelu, jossa voidaan hahmottaa esimerkiksi sama vesimäärä erikokoisissa astioissa hämääntymättä visuaalisesta näystä. Formaaliin ajatteluun kuuluu verrannollinen päättely, kombinatorinen päättely, todennäköisyyteen perustuva päättely, korrelaatioon perustuva päättely, korkeamman kertaluvun säilyvyydet (joista ei voi tehdä suoria havaintoja). Formaali ajattelija ymmärtää käsitteitä, riippuvuuksia ja teorioita, jotva ovat yhetydessä formaalia ajattelua luonnehtiviin skeemoihin. Formaali ajatteija tiedostaa, mikä on hänen oma näkemyksensä asiasta, ja mikä kuuluu johonkin tiettyyn teoriaan. Formaali ajattelija osaa suunnitella omaa toimintaa toimintaohjelman tavoitteiden mukaisesti. Hän soveltaa verrannollista päättelyä, luokittelua, säilyvyyttä ja järjestyksen asettamista spontaanisti ongelman niin vaatiessa. Hän pystyy myös kriittisesti arvioimaan omaa ajattelutyöntään, ja osaa siis tarkastaa johtopäätöksiensä oikeellisuuden vertaamalla niitä hankkimaansa tietoon. Konkreettinen ajattelija ei välttämättä aina kykene tällaiseen kriittiseen arviointiin. 

 Piaget ja kehitys ja oppiminen

Sveitsiläinen psykologi Jean Piaget tunnetaan laajalti lasten älyllistä kehittymistä selittävistä teorioista, joihin viitataan usein geneettisen epistemologian käsiteellä. Suurelta osin Piaget´n ansiona voidaan pitää kehityspsykologisen näkökulman tuomista kognitiiviseen psykologiaan. 

Piaget´n mukaan lapsi muodostaa oppimisprosessissa havaintojensa perusteella jäsentyneitä toiminta- tai tietokokonaisuuksia eli skeemoja. Skeemat kehittyvät Piaget´n mukaan akkomodaation ja assimilaation välityksellä. Assimilaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa vanhaan skeemaan ”sulautetaan” uutta informaatiota. Akkomodaatiossa vanhaa skeema hylätään kokonaan ja korvataan uudella.

Piaget´n mukaan lapsen älyllinen kehittyminen ja oppiminen tapahtuu kognitiivisten konfliktien kautta. Kognitiivinen konflikti tarkoittaa tilannetta, jossa lapsi huomaa omien tietorakenteidensa puutteellisuuden tai soveltumattomuuden ja seurauksena on uuden tietorakenteen, skeeman muodostuminen. Piaget korostaa kognitiivisen kehityksen yksilöllisyyttä. Hänen mukaansa kognitiiviset prosessit ovat yksilön tietorakenteissa tapahtuvia ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys on aktivoida yksilöllisiä ajatteluprosesseja. Piaget´n mukaan erityisesti samalla tiedollisella tasolla olevien välinen vertaisvuorovaikutus synnyttää tehokkaasti kognitiivisia konflikteja oppimisprosesseissa oppijoiden pyrkiessä ymmärtämään toistensa käsityksiä.

Piaget´n kognitiivisen konfliktin käsitettä voidaan havainnollista niin sanotulla säilyvyyskokeella. Lapselle näytetään muovailuvahasta tehtyä palloa. Kun pallosta muotoillaan tanko alle kouluikäinen lapsi sanoo siinä olevan vähemmän muovailuvahaa, kuin pallossa, koska se on ohuempi. Kun vahaa muotoillaan edelleen ja siitä tehdään yhä ohuempi ja pitempi tanko lapsi saattaa sanoa, että vahaa on taas enemmän, sillä tanko on pitkä. 

Toinen teroa vs. Piaget

Tämän teorian mukaan ihmisen kyvyr ovat seurausta ennen kaikkea aiemmasta oppimisesta määriteltyjen kehitysvaiheiden sijaan. Oppilas on kerryttänyt aiempien kokemuksiensa kautta tietoa, joita soveltamalla ja joihin pohjaamalla hän ratkaisee uusia ongelmia. Oppilas ei voi suoraan siirtyä tekemään esimerkiksi ylemmän luokan vaativampia tehtäviä, jos hänellä ei ole taitoja vielä alemman vaatimustason tehtävistä. Johdonmukainen eteneminen tasolta tasolle on tyypillistä tässä teoriassa. Alemman tason taidot ovat siis edellytys ylemmän tason taitojen oppimiselle. Yleinen maailman kuva on seurausta tästä. Opettemiselle on tulavaisuudessa ehdotettu tällaisia suuntaviivoja:

• Kontekstiperusteinen opetussuunnitelma, joka ei siis pyri yleiseen tietoon
• Kohteista oppiminen, jossa fyysinen kohde tai tiedonalue on oppimisen kohde
• Ajattelun kehittäminen, eli pääpainon siirtäminen oppimiskyvyn kehittämiseen
• Yheteiskehittely sosiaalisena innovaationa = osallistava oppiminen elinvoimaisena oppimikäsityksenä ja internet teknologian infrastruktuurina

Tulevaisuuden kouluun voisi liittää tällaisia termejä: evolutionäärinen, ekologinen, itseorganisoituva, soveltava, yhteisymmärryksen rakentaja, monimutkaisuuden hyväksyjä, oman kehityksensä määrittelevä, kasvava, heittäytyvä, päivittävä, neuvotteleva.Haasteena on se, että tämän päivän ekaluokkalaiset ovat työelämässä vielä 2070 - luvulla, ja on kovin vaikeaa arvioida, millaista työelämä on silloin. Jos koulun yksi pääperiaatteista on valmistaa yksilöä työelämään, tulisi tulevaisuuden rakenteita hahmotella jo koulun kehittämisen kannalta. 

Mitä sitten luultavasti tapahtuu koulumaailmassa?  On arvioitu, että yksin opettamisesta siirrytään yhteisölliseen toimintakulttuuriin. Ilmiöpohjaisuus, autenttisuus ja pelillisyys ovat tulevaisuuden koulun tapa työskennellä. Koulun ulkopuolisia asiantuntijoita hyödynnetään opiskelussa.Koulun verkostoineen on muututtava jatkuvasti kehittyväksi, oppivaksi yhteisöksi. Tulevaisuuden koulussa kaikki ympäristöt ovat oppimisympäristöjä. Oppiminen laajenee myös virtuaalisiin tiloihin. Digitaalisuus ei ole itseisarvo, vaan teknologia sulautuu oppimisympäristöön, on huomaamatonta ja verkottunutta.

Opettamisen tulevaisuus

Suomalainen koulutusjärjestelmä on nykymuodossaan hieman jäykkä, eikä se kuuntele riittävästi opillaiden tai opettajien toiveita. Perusteltaan se on reaktiivinen, eli jatkuvaan toimintaa edellyttävä. Koulutusjärjestelmä ei kenties salli kokeiluja ja muutoksia.  Opetuksen ongelmana on keskittyminen liikaa ekspliittisessä tiedossa, kun pääpainon pitäisi olla osallistamisen mudoissa, eli oman aktiivisen asiantuntijuuden omaksumisessa.

Tulevaisuuden kouluun voisi liittää tällaisia termejä: evolutionäärinen, ekologinen, itseorganisoituva, soveltava, yhteisymmärryksen rakentaja, monimutkaisuuden hyväksyjä, oman kehityksensä määrittelevä, kasvava, heittäytyvä, päivittävä, neuvotteleva.Haasteena on se, että tämän päivän ekaluokkalaiset ovat työelämässä vielä 2070 - luvulla, ja on kovin vaikeaa arvioida, millaista työelämä on silloin. Jos koulun yksi pääperiaatteista on valmistaa yksilöä työelämään, tulisi tulevaisuuden rakenteita hahmotella jo koulun kehittämisen kannalta. 

Mitä sitten luultavasti tapahtuu koulumaailmassa?  On arvioitu, että yksin opettamisesta siirrytään yhteisölliseen toimintakulttuuriin. Ilmiöpohjaisuus, autenttisuus ja pelillisyys ovat tulevaisuuden koulun tapa työskennellä. Koulun ulkopuolisia asiantuntijoita hyödynnetään opiskelussa.Koulun verkostoineen on muututtava jatkuvasti kehittyväksi, oppivaksi yhteisöksi. Tulevaisuuden koulussa kaikki ympäristöt ovat oppimisympäristöjä. Oppiminen laajenee myös virtuaalisiin tiloihin. Digitaalisuus ei ole itseisarvo, vaan teknologia sulautuu oppimisympäristöön, on huomaamatonta ja verkottunutta.

Opettajan rooli tulevaisuudessa on enemmänkin tiedon kriittiseen tarkasteluun kannustajana ja oppiympäristöjen ohjailijana. Hän ei ole päävastuussa tiedon välittämisestä, vaan monet muutkin tahot, asiantuntijat ja etenkin teknologia osallistuvat opettamistapahtumaan ja tiedon välitykseen. Opettajia tarvitaan myös arvioimaan ja soveltamaan yleisiä operusperiaatteita yksilöiden mukaan, kun yhä enemmän halutaan tukea jokaisen yksilön omaa oppimiskykyä. Voidaanko vielä 2070 -luvulla käyttää kaikille suunnattua opetussuunnitelmaa, jonka pohjalta opettajat pitävät oppituntinsa, kun haluemm jo tänä päivänä huomioida luokassa olevat yksilöt erilaisine taustoineen? 

Tässä erään tutkijan näkemys tulevaisuuden koulusta: " Tulevaisuuden koulussa oppija pääsee käsiksi sähköiseen pulpettiinsa ja työpöytäänsä mistä tahansa ja koska tahansa, kunhan hänellä on käytettävissään selain ja internet-yhteys. Oppijan sähköinen pulpetti sijaitsee pilvessä, joten oppisisällöt, työkirjat sekä projektit, tehtävät ja läksyt eivät ole koskaan hukassa. Työasemaksi käy mikä tahansa päätelaite, jossa vain toimii selain. Myös vanha käytöstä poistettu työasema on voitu ottaa uusiokäyttöön ja laitteiden käyttöikä on saatu siten kaksinkertaiseksi verrattuna entisiin työasemapohjaisiin ratkaisuihin." Lähde täältä.

Digitaalinen kompetenssi ja oppimaan oppimisen kompetenssi ovat mielestäni näitä tulevaisuuden avainteemoja. Oppimisympäristöjä otetaan kattavammin huomioon, ja koulut muuttuvat varmasti paljon myös arkkitehtuurisesti. Perinteisistä luokkahuoneista katoaa varmaan ainakin pulpetit, joiden tilalle tulee erilaisia ATK-tiloja ja muita ympäristöjä. Tiloja erilaisille tutkimuksille, kokeille ja havainnoimiselle lisätään, ja oppilaan omaan tutkijuuteen ja oppimiskykyyn kiinnitetään yhä enemmän huomiota.

Mietteitä ajattelusta

Ajattelutyylien teorian luova, Carl Gustav Jung, tunnisti omissa tutkimuksissaan kahdeksan erilaista ajatteluun osallistuvaa osatekijää, joita hän kutsui ajattelun funktioiksi. Näistä tekijöistä neljä hoitaa sisäistä maailmaa ja neljä ulkoista maailmaa. Näiden tekijöiden yhteistoiminta mahdollistaa sen, että ihminen sopeutuu muita lajeja paremmin uudenlaisiin ympäristöihin. 

Jungin yksi keskeisiä havaintoja oli se, että yksi näistä ajattelun osatekijöistä alkaa hallita ajattelua kuin johtaja organisaatiotaan. Tätä tekijää hän nimitti ajattelun ykkösfunktioksi. Se voi olla mikä tahansa näistä kahdeksasta osatekijästä. Toinen Jungin havainto oli, että ihminen eikä kasvattaja tai opettaja voi vaikuttaa tämän ykkösfunktion valintaan, vaan se valikoituu persoonan muodostumisen mukana. Se on geeniemme ohjaamaa. Lisäksi Jung huomasi, että jokaisella on ajattelussaan yksi ns. tukifunktio, joka täydentää ykkösfunktion toimintaa. Muiden tekijöiden vaikutus on vähäisempi. 

Muikut ovat Savonlinnan ylpeys

Siksipä me omistimme muikuille kokonaisen demon! Muikkuhan on aivan loistava raaka-aine, siinä on paljon proteiinia, hyvää rasvaa ja vitamiineja. Muikut vain turhan usein pyöritellään jauhoissa ja paistetaan voissa, jolloin terveyshyödyt tietenkin hieman laskevat, mutta herkuttelu on aivan sallittua aina silloin tällöin. Kalakoulun sivuilla muikusta sanotaan seuraavaa:

ruiskuoren alle laittettiin muikkuja, pekonia, mausteita ja riisiä

"Muikku on suosittu ruokakala Suomessa, mutta se arvostus on korkeimmillaan Järvisuomen alueella. Muikku on helppo perata ja käsitellä ruoanvalmistuskuntoon. Muikun mäti on arvostettu ruoka-aine ja sillä herkuttelu on mahdollista ympäri vuoden. Muikussa on rasvaa keskimäärin noin 3,3 prosenttia ja se kuuluu rasvaisiin kaloihin."

Nämä fileet odottavat maustemarinadia

Me käsittelimme muikut pääasiassa painamalla pään kohdalta etusormella ja peukalolla, jolloin niska niksahtaa poikki. Pään mukana saa vedettyä sisälmykset ja suolet näppärästi pois. Vatsan voi vielä avata ja loput suolenpätkät ym. poistaa ja kalan vielä huuhdella. Jos fileen haluaa erotella ruodoista ja selkärangasta, painelee vain selkärankaa pitkin huolellisesti evään asti ja nostaa sitten selkärangan ja ruodot pois. Jäljelle jää kätevä pieni filee, jossa on vielä nahka tallella. Sitä ei kannata poistaa, sillä juuri nahassa ovat ne tärkeimmät vitamiinit.

Eikun täytteet ruiskuoren sisään

seljankaan tuli persiljaa ja maustekurkkua

 Me valmistimme kalaseljankaa muikkufileistä. Kalaseljanka on tuttu ruoka itänaapurista, meillä Suomessa kalakeitto halutaan syödä usein pelkittettynä (perunaa, tilliä ja kalaa) ja paksumpana (kermaa tai maitoa), mutta seljanka on lähes kirkasta, siinä on kasviksia ja tomaattimurskaa. Lisänä keittoon laitetaan mausterkurkkua. Seljankaan käytetään tavallisesti lohta tai kuhaa, mutta muikku toimi siinä myös oikein hyvin. Kasvisten lisäksi keittoon tulee perunaa. 

Toisissa keittiöissä muikkuja piilotettiin taikinakuoren sisään

 

Tässä ohje perinteiseen seljankaan:

 

8 dl vettä

1 liemikuutio

10 kokonaista valkopippuria ja mustapippuria

1 sipuli

3 porkkanaa

4-6 perunaa

1 tlk tomaattimurskaa

300-400 g kalaa (lohta, kuhaa, muikkuja) paloina

 2-3 maustekurkkua

1 purkki ruokakermaa

Persiljaa

Kiehauta vesi. Lisää liemikuutio, pippurit, hienonnettu sipuli sekä suikaloidut porkkanat ja perunat. Keitä hiljalleen kunnes kasvikset ovat juuri ja juuri kypsiä. Lisää tomaattimurska. Paloittele kala ja lisää joukkoon. Anna hautua kunnes kala kypsyy. Lisää pieniksi kuutioidut maustekurkut ja ruokakerma. Kuumenna. Tarkista maku. Viimeistele persiljalla.

Laskimme, kuinka paljon muikuista tuli painohävikkiä. Tulos oli fileroinnin jälkeen 47%, joka on aika hurjaa. Toisaalta muikun kilohinta ei päätä huimaa, 6,95€/kg. Sitten vain muikuilla herkuttelemaan, viimeistään kesällä. Savonlinnasta saa muikkujen parhaimmistoa, eli jos tänne eksyy, muikut ovat must-listalla.

Sisäelimet

Tänään ruoka 1 tunnilla kuulkaas kiehautettiin kieliä ja vaivattiin makkaraa. Munuaismuhennos valmistui padassa ja pulled pork - uunissa hautumalla. Itse syön melko nihkeästi punaista lihaa, ja tämä lihakerta oli minulle etukäteen hieman ahdistava. Maksan ja munuaisen haju oli melko hankala ja ohjeen kehoitukset "lisätä pari ruokalusikallista verta" nostattivat niskavilloja ajoittain pystyyn, mutta muuten pärjäsin mielestäni aika hyvin! Mitä sisäelimet nyt sitten ovat, ja mitä niistä voi esimerkiksi valmistaa?

Sisäelimet

Sisäelimiä ovat ne eläinten sisälmykset, joita me syömme, esim. maksa ja munuaiset. Kaikki sisäelimet ovat ravitsevia ja huolellisen käsittelyn ja valmistuksen jälkeen yhtä herkullisia kuin konsanaan lihat.

Teurastuksen sivutuotteita

Teurastuksen yhteydessä talteenotetuista ja tarkastetuista sivutuotteista tärkeimpinä siirtyy kaupan kautta kuluttajan kassiin eri eläinten sisäelimiä sekä verta. Lihan tavoin ruoaksi valmistettavista elimistä käsitellään tässä tutuimmat eli maksa, munuainen, kieli, sydän, vähemmän käytetty kateenkorva kuten myös veri, joka ruoanvalmistuksessa rinnastetaan sisäelimiin.

Varmuus ennen kaikkea

Sisäelimet on käsiteltävä huolellisesti ja tuoreus on kaiken ehto. Lihan on oltava kostean kiiltävää eikä siinä saa olla kuivia kohtia: vihertävyys, niljakkuus ja vahva haju ovat epäilyttäviä merkkejä. Säilytä tuoreet sisäelimet jääkaapissa ja käytä ne kahden päivän kuluessa. Pese kaikki sisäelimet hyvin ennen käyttöä.

Ravintosisältö

Maksasta, munuaisesta ja sydämestä saa energiaa suunnilleen saman verran kuin naudanpaistista. Kateenkorva ja kieli ovat rasvaisempina myös energiapitoisempia. Vähärasvainen veri on energia.arvoltaan alhaisin.

Vitamiini- ja kivennäisaineannillaan sisäelimet ohittavat lihan selvästi. Maksa esim. on A-vitamiinin lähteessä ruoka-aineiden ykkönen ja veri on puolestaan raudan lähteenä vertaansa vailla. Sisäelimissäkin rautaa on runsaasti ja raudan imeytymistä edistävä C-vitamiinia on maksassa, munuaisessa ja kateenkorvassa itsessään saman verran kuin marjoissa ja hedelmissä. B-ryhmän vitamiinien lähteenä sisäelimet ovat hyviä ja raudan lisäksi niiden muukin kivennäisainesisältö on monipuolinen.

Puriiniaine- ja kolesterolipitoisuuksiensa takia sisäelimet eivät sovi kaikille. Terveen suomalaisen ruokavaliota sisäelin- ja veriruoat monipuolistavat perustellusti suunnilleen joka toinen viikko nautittuina. On silti suotavinta käyttää nuorten eläinten elimiä.

Sydän

Sydämen lihakset ovat kiinteitä ja sitkeitä. Kokoonsa ja painoonsa nähden tämä sisäelin vaatiikin kaikkein pisimmän kypsymisajan. Nuoren eläimen ( vasikka, porsas ) sydän kypsyy kokonaisena keittäen n. 1 1/2 - 2 tunnissa, mutta isompaa naudansydäntä voi joutua keittämään ainakin 3 - 4 tuntia.

Sydämessä olevat viillot ovat osoituksena lihantarkastuksesta, jossa elin on todettu terveeksi ja myyntikelpoiseksi. Oikean puoliskon sisällä voi olla hyytynyttä verta runsaastikin. Huuhdo siksi sydän huolellisesti kylmällä vedellä ja pusertele samalla veri pois. Irrota tyvipuolelta ainakin isot suonenkappaleet ja poista myös enin rasva. Ellet valmista sydäntä kokonaisena, leikkele lihakset melko kapeiksi suikaleiksi tai pieniksi kuutioiksi kypsymisen jouduttamiseksi. Käytä pataruokiin, höystöihin, keittoihin, muhennoksiin, kastikkeisiin. Jauhettu sydän on yksinään kuivaa, mutta jauhettuun sianlihaan tai tavalliseen jauhelihaan yhdistettynä sitä voi käyttää kuten jauhelihaa yleensäkin.

Munuainen

Nautaeläinten munuaiset ovat pitkänsoikeita ja moneen lohkoon poimuttuneita. Kokoerot riippuvat eläimen iästä. Raavaan munuainen painaa 300 - 500 g, nuoren naudan ja vasikan 100 - 300 g. Sianmunuainen painaa 200 g ja on myös pitkänomainen mutta sileäpintainen ja lievemmin pavunmuotoinen kuin sitä pienempi, samoin sileäpintainen lampaanmunuainen. Myös poronmunuaiset ovat herkullisia.

Munuaisen esikäsittelyssä on kaksi koulukuntaa: liottamista vastustavat (imee nestettä) ja liuottamista suosittelevat (hajun poistaminen). Munuaisruokien onnistumisen edellytys on ennen kaikkea kypsennysaika. Pitkään haudutettaessa mureatkin munuaiset sitkistyvät, kuivuvat ja kitkeröityvät. Ohuet viipaleet kypsyvät jo ruskistuessaan, eikä paksumpiakaan paloja kannata hauduttaa n. 10 min. kauempaa.

Munuainen sopii monenlaisiin ruokiin käytettäväksi. Keittojen, kastikkeiden ja muhennosten ohella se käy myös pataruokiin, risottoihin, paistoksiin, piirakoihin sekä grillattavaksi. Jauhettaessa munuaisen maku mietonee ja heikkenee edelleen, jos joukkoon lisää jauhelihaa. Elimen pikanttiin ominaismakuun totuttelu käynee murekeruokien muodossa mutkattomimmin.

Kielen käsittely ja valmistaminen

Liota kieltä kylmässä vedessä 2 - 3 tuntia usein vettä vaihtaen - näin tuoreesta kielestä saadaan veri ja suolatusta kielestä liika suola pois. Pane kieli isoon kattilaan, peitä kylmällä vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Ryöppää 10 min. sitten valuta ja jäähdytä kylmän juoksevan veden alla. Keitä kieltä vedessä makua antavien kasvisten kuten sipulin, porkkanan ja sellerin ja maustekimpun kanssa kunnes se on kypsää - 2 - 4 tuntia kielen tyypistä riippuen. Anna jäähtyä haaleaksi, sitten nosta liemestä ja leikkaa mahdollinen kielentyven rusto pois terävällä veitsellä. Tee nahkaan pitkittäisviilto ja irrota se sormin. Nyt kielen voi viipaloida ja tarjota lämpimänä tai panna painon alle ja tarjota kylmänä. Espagnolekastike on kuuman kielen klassinen seuralainen.

Kieli

Tiivissyinen ja kiinteä kieli vaatii pitkän kypsennysajan. Korkeaselkäinen, n. 1 1/2 kg painava raavaankieli kypsyy keittäen 2 - 3 tunnissa. Edellistä pienempää, n. 800 g painavaa vasikankieltä saa keittää miltei yhtä kauan. Sian 300 - 500 g painava ja harvemmin saatavat pienempikokoiset lampaan- ja poronkielet kypsyvät n. 1 - 1 1/2 tunnissa. Kieliä on myynnissä paitsi tuoreena myös suolattuna ja savustettuna.

Harjaa kieli ennen ruoanvalmistusta juoksevan veden alla puhtaaksi. Kypsennä kokonaisena keittäen. Poista nahka ainakin raavaan ja vasikankielestä nylkemällä välittömästi keittämisen jälkeen. Kuumasta kielestä ohutkin nahka irtoaa helpoimmin.

Kauan kypsyviä kieliä kannattaa kerralla keittää useampia. Pakasteeseen pannuista, valmiiksi keitetyistä kielistä saa nopeasti lämpimiä ruokia kuorruttaen ja kielet voi tarjota yhtä hyvin kylminäkin. Leikkeleenä kieli on erinomaista ja kielisuikaleita ja -kuutioita voi sekoittaa paitsi salaatteihin myös moniin lämpimiin ruokiin, piirakoiden täytteisin jne.

Maksa

Maksa kypsyy viipaleina ja paloina nopeasti riippumatta siitä, onko se yleisimmin saatavilla olevaa naudan-, sian- tai broilerinmaksaa. Rakenteeltaan, väriltään ja maultaan nämäkin tutuimmat sisäelimet eroavat toisistaan. Miedoimman makuisia ja hienorakenteisimpia ovat vasikan- ja broilerinmaksat, mutta kovin voimakkaalta ei sianmaksakaan maistu.

Maksankin voi tarvittaessa pyyhkiä kostealla talouspaperilla ja kuivata ennen ruoaksi valmistusta. Poista naudanmaksasta pintaa peittävä kalvo. Sian- ja porsaanmaksasta ei ohutta kalvoa kannata ryhtyä poistamaan.

Maksa ruskistuu sisältämänsä sokerin ansiosta helposti, eikä pannua siitä syystä pidä päästää kovin kuumaksi. Mureimman ja maukkaimman lopputuloksen saa jättämällä maksan sisältä punertavaksi.

Maksan voi kypsentää kokonaisena tai käyttää paloiteltuna/ jauhettuna mitä erilaisimpiin ruokiin. Nopeasti kypsyvänä se soveltuu hyvin myös grillattavaksi.

 Sisäelinten lisäksi meille viherpiiperöille oli falafel - pyöryköitä, jotka olivat oikein hyviä. Lisäkkeenä oli perunaa monella tapaa. Olimme tämän kerran kaupparyhmä, mutta lihoja meidän ei itse tarvinnut hankkia. Olisi ollut mielenkiintoista kysyä, kuinka usein Savonlinnan kokoisessa kaupungissa asiakas haluaa tilata maksaa tai munuaisia, eli onko niillä suuri menekki?

Oma tehtäväni oli pyöritellä falafelit palloiksi ja paloitella kasvikset patoihin ja lisukkeisiin. Muutamassa keittiössä valmistui myös makkaroita, jotka tehtiin suoleen koneen avulla. Sen seuraaminen oli kieltämättä oikein mielenkiintoista. 

Pannut kuumiksi, täältä tulee lihaa

Tiistaina kokkailtiin pihviä jos toistakin. Omalle vastuulleni viherpiiperönä napsahti punajuuripihvimassan valmistus (eli perunan ja punajuuren raastaminen, sipulin pilkkominen yms. pihvien muotoilu pellille) ja maustevoin sekoitus. Sekoitus sen takia, että kaikki aineet tosiaan vain sekoitetiin keskenään (voi, mausteet, yrtit, sitruunamehu), muotoiltiin pötköksi ja laitettiin viileään. Itsehän sujautin pötkön pakkaseen ajatuksella "se ei sitten ainakaan ole sula", jonka seurauksena se sitten oli ihan jäässä. Meinasin jopa fiksuna ratkaista asian laittamalla pötkön mikroon, kunnes onneksi tajusin käyttää hieman järkeä.. Lihoja nuijittiin ensin jokaisessa keittiössä, ja sen jälkeen oltiinkin "lihapöllyissä". Ilmanvaihto ei nimittäin ole mikään parhain meidän opetuskeittiöissä, ja saamme aina kivat aromit koko loppupäiväksi (tai elämäksi) mukanamme kokkailujen jälkeen. Etenkin oma kuontaloni imaisi nytkin lihaiset aromit todella tiiviisti itseensä!

Alla kuvamateriaalia tästä pihvikerrasta!

omalle lautaselle valikoitui punajuuripihvejä salaatin kera

Lihan käsittely

Lihan käsittelyyn kotona kannattaa varata laadukkaita pakastepusseja, terävä veitsi ja leikkuulauta.

Jauheliha jauhetaan samana päivänä, kun se toimitetaan asiakkaille. Se on pakattu irtotavarana pussiin, joten nopea pakastaminen on tärkeää. Pakasta jauheliha litteisiin, tiiviisiin paketteihin, jolloin pakkaus pakastuu ja tarvittaessa sulaa nopeasti. Jauheliha kannattaa sulattaa hitaasti, eli jääkaappiin edellisenä päivänä. Paistit ja pata-/keittolihat voi pakastaa vakuumipakkauksissa tai avata ne ja paloitella omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi.

Lihan säilytys

Liha on herkästi pilaantuva tuote. Lihapakettiemme pakkaaja on määrittänyt lihan säilytyslämpötilan ja viimeisen käyttöpäivän. Myymämme liha on tuoretta eli sitä ei ole raakakypsytetty eli mureutettu. Halutessaan lihaa voi raakakypsyttää kaksi viikkoa alle +2 asteessa. Oman jääkaapin lämpötila kannattaa tarkastaa ennen raakakypsytystä, jonka aikana vakuumipakkaus ei saa vuotaa. Jos pakkaus vuotaa, ota yhteyttä meihin. Raakakypsytetyn tuotteen tuntomerkit ovat hapahko tuoksu ja lihan pehmeys. Tuoksu ei saa olla pistävä ja jäädä lihaan. Raakakypsyneen lihan leikkauspintaan jää sormella painettaessa painallusjälki. Raakakypsytys parantaa ainoastaan paistien ja fileiden mureutta. Pata/keittolihat ovat heti valmiita ruoanvalmistukseen tai pakastettaviksi. Niitä ei tarvitse mureuttaa. Keitto-/patalihoista eli ruhon etuosan lihaksista valmistetaan ruokaa hauduttamalla. Lihan sidekudoksen pehmeneminen ja lihan mureutuminen tapahtuu miedon ja pitkän kypsennyksen aikana.

Raakakypsytys

Raakakypsytys, mureuttamien ja riiputtaminen tarkoittavat samaa eli lihan mureuttamista sen omien entsyymien avulla. Myös marinointi ja pakastaminen mureuttavat lihaa jossain määrin. Lihan mureuteen vaikuttavat myös eläimen ikä, sukupuoli ja rotu.

Optimilämpötila mureutumiselle on lähellä nollaa, jolloin lihaa voidaan raakakypsyttää useita viikkoja. Mitä korkeampi lämpötila, sitä nopeampaa mureutuminen on. Lämpötila ei kuitenkaan saa olla yli +4 astetta. Tällöin lihassa olevat bakteerit lisääntyvät ja aiheuttavat pilaantumisen. Lihaa on suositeltavampaa raakakypsyttää matalassa lämpötilassa pidemmän aikaa kuin korkeassa lämpötilassa lyhyemmän aikaa.

Lähteet täältä.

Keittiön suuret ruoanvalmistusastiat

Pidimme tänään mittavan esitelmän pannuista, kipoista, vuoista ja kattiloista. Tyttöjen kanssa kokosimme mittavan powerpointin, ja rustasimme loppuun muutaman tehtävän. Oma osuuteni esitelmästä käsitti etenkin pannut ja leikkuulaudat, joihin etsiskelin tietoa netistä. Tässä koottuna juttuja, joita löysin.

Hyvän paistinpannun ominaisuudet

Hyvä paistipannu on kestävä, helppokäyttöinen ja hygieeninen, ei polta ruokaa pohjaan, kestää konepesun, on ergonomisesti oikein muotoiltu ja on helppo pinota/ sijoittaa kaappiin. Pannun reunan tulee olla sopivasti kalteva (45 - 50 astetta) ja suora. Suorareunaisessa pannussa on helpompi paistaa ohukaisia ja munakasta ja se on lastan käytön kannalta parempi kuin kovera. Kaatoreunan on hyvä olla sellainen että neste ei valu pitkin paistinpannun kylkeä. Sisäreunan ja pohjan yhtymäkohdan pyöristäminen lisää pannun käyttömukavuutta.  Kahvan tulee olla lämmönkestävä ja varustettu ns. sormituella, joka estää sormia koskettamasta pannun seinämiin sekä riittävän pitkä (180 - 200mm) ja muotoiltu niin, että siitä saa kunnon otteen. (Purhonen 2012.)

Valurautapannu

Valurautapannu kestää korkeita lämpötiloja ja se on tehty kovaan kulutukseen. Se on pitkäikäinen ja siirtyykin usein vanhemmilta lapsille. Valurauta pannu on hyvä esimerkiksi pihvien, lettujen ja ruskean kastikkeen valmistukseen. Se on työteliäämpi kuin pinnoitepannu, sillä sitä ei saa pestä astianpesukoneessa tai pesuaineella. Puhdistetaan esimerkiksi talouspaperilla pyyhkimällä tai kuumalla vedellä ja harjalla Valurautapannun kuivausta ei saa unohtaa; muutoin vaarana on pannun ruostuminen. Huonokuntoisen valurauta-astian voi vielä koettaa pelastaa rasvapoltolla. Ensiksi pestään poikkeuksellisesti pesuaineella ja hangataan ruoste pois esimerkiksi ruokasuolalla, jonka jälkeen pannu kuivataan hyvin. Seuraavaksi pannun sisäpintaan hierotaan esimerkiksi suolatonta sianihraa tai ruokaöljyjä ja kuumennetaan astia uunissa. (Purhonen 2012.)

Alumiinipannu

Alumiiniset paistinpannut yleensä päällystetään joko PTFE- eli muovipohjaisella pinnoitteella tai keraamisella pinnoitteella. Alumiinin lämmönjohtokyky on erittäin hyvä. Lämmönjakautuminen pohjaan ja seinämille nopeuttaa ruoan kypsymistä. Myös energiaa säästyy. Alumiini on sitkeä ja joustava materiaali, jota on kevyt käsitellä. Pinnoitetut alumiinipannut ovat erinomaisia kevyeen paistamiseen. Alumiinipannuja on sekä puristettuna että valettuna. Valettu alumiinipannu on äärimmäisen tehokas. Puristettu on kevyempi käsitellä. (Autio 2012.)

Ruostumaton teräs

Ruostumaton teräs on erinomainen keittoastiamateriaali, joka sopii kaikkeen ruoanlaittoon. Se on turvallista, kestävää ja helppohoitoista. Teräs on mainio astiamateriaali, pinnoitteella tai ilman. Ruostumattoman teräspannun ulkonäkö on myös hieno. (Purhonen 2012.)

Kuparituotteet

Kuparin suurin etu on sen erinomainen lämmönjohtokyky. Kupari kestää hyvin kaikenlaiset, vahvatkin puhdistusaineet, joten se on siinä mielessä helppohoitoinen. Käytä kuparipannua liekityksessä ja voit laittaa kupariastian myös uuniin. Kupariastiat eivät sovellu astianpesukoneeseen. (Autio 2012.)

Pinnoitettu pannu

Pinnoitettuja pannuja ovat muovipohjaiset pinnoitetut pannut. Ne lämpenevät nopeasti ja niissä voi valmistaa ruokaa ilman rasvaa (tarttumaton pinta). Pannut ovat melko painavia. Teflon on vain yksi muovipojaisista pinnoitteista, mutta se on kuluttajien suussa kasvanut yleisnimeksi kaikille tarttumattomille pinnoille. (Purhonen 2012.)

Wokkipannu

Wokkipannun hyviä puolia ovat ruoanlaiton helppous, nopeus ja pienempi rasvan tarve. Wokkipannun paksut reunat edesauttavat lämmön kerääntymistä laidoille, jolloin esim. kasvikset lämpenevät ja kypsyvät tasaisesti. Raaka-aineiden oikea koko, eli tarpeeksi pienet ja samankokoiset palat, on kaiken a ja o. Lisää raaka-aineet pannulle kypsymisjärjestyksessä. Älä wokkaa liian monelle yhtä aikaa sillä tuotos alkaa kiehua, eikä paistu kuten wokkauksessa on tarkoitus. Kastikkeet lisätään wokkiin vasta paistamisen loppuvaiheessa. (Purhonen 2012.)

LEIKKUULAUDAT

Hyvä leikkuulauta ei kuluta veistä eikä tylsytä sen terää. Keittiössä on hyvä olla useampia lautoja eri ruoka-aineita varten. Lihalla, kalalla ja kasviksilla (+ sipuli) on hyvä kotikäytössäkin olla omat lautansa Leikkuulautaa voi käyttää myös tarjoiluun (esimerkiksi puinen pyöreä lauta juustoille). Laudassa olevat urat on tarkoitettu kuvuille, ja joissakin laudoissa on paikka dipille tai juomalasille. Laudan materiaali valitaan käytetyn raaka-aineen mukaan. Esimerkiksi puisessa pinnassa kalapiikki pysyy hyvin paikallaan ja kalaa on helppo käsitellä. Laudasta ei saa irrota mitään leikattaviin aineksiin. Eikä se saa olla sellaisilla villoilla, että siitä muodostuu bakteeripesä. Leikkuulauta, joka on valmistettu poikkisyin leikatusta puusta kestää parhaiten kulutusta. Leikkuulauta tulee aina puhdistaa hyvin käytön jälkeen eikä sitä saa missään tapauksessa laittaa tiskikoneeseen. Pesun jälkeen lauta on hyvä kuivata ja tarpeen vaatiessa öljytä. Öljyämiseen sopii parhaiten pellavaöljy. Ruokaöljyt härskiintyvät laudan pinnassa ja siksi niiden käyttö ei ole suositeltavaa. Jos lauta pääsee kuivumaan, se kannattaa liottaa vedessä ja sen jälkeen öljytä huolellisesti. (Jussila 2008.)

Lähteet

Autio, S. 2012. Paistinpannut testissä. Yhteishyvä.fi. Luettu: 1.2.2014

Purhonen, A. 2012. Paistinpannun valinta lieden mukaan. Ruoka.fi. Luettu: 1.2.2014

Jukka Lagerblom haastattelu iltalehdessä 4.1.2008, Jussila, T. 2008. Haussa hyvä leikkuulauta. Luettu: 1.2.2014