Viikonloppuani kuvien kera. Vietin sitä kotikotona, ja oli taasen mukavaa.
Ensimmäisenä kuitenkin muutama kuva viimeviikon timpparisteilyltä, jonne suunnattiin tiistaina. Matkustettiin laivalla saareen ja metsästeettiin "leijonia ja karhuja", oli tosi hauskaa! Söin myös varmaan parhaimman illallisen ikinä, nuotiolla foliossa valmistettua lohta ja salaattia.. Tai sitten oli vaan niin kova nälkä ym, että toi ateria maistu ihan taivaalliselta.
Seuraavana aamuna sitten kuudelta pirteänä bussilla kohti Porvoota!
Siellä odotti tällainen söpöläinen, jota olikin jo ehtinyt tulla kauhea ikävä. Tehtiin muutama pitkä lenkki vierailun aikana Steffin kanssa, esimerkiksi vanhassa kaupungissa ja ihailtiin syksyä.
Perjantaina mulla oli etäopiskelua verkon kautta, joka oli hassu kokemus. Luennolla oleilua kotisohvalta tabletin kanssa.
Viikonloppuna sai nauttia hyvien ystävien seurasta, messuista ja shoppailustakin. Herkuteltuakin tuli!
Nyt nukkumaan, huomenna jaan tänne muutaman reseptin. Hyvää yötä!