torstai 23. tammikuuta 2014

Vähennysten ihmeellinen maailma



Luennolla tuli vastaan ihan uudenlaisia juttuja. En ole tiennytkään, että esimerkiksi opettaja voisi saada hyvitystä veroissa ostamastaan tietokoneesta tai jopa työhuoneesta, joka hänellä on kotonaan. Toki näissä vähennyksissä on kuntakohtaisia eroja, mutta aina kannattaa yrittää. Meistä alkaa muovaantua jo pieniä sijoittajien alkuja ;)
 
Kotitalousvähennys
  • Vähennykseen oikeuttaa tavanomainen: kotitaloustyö, hoiva- tai hoitotyö, asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö, tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus- ja kunnossapitotyö.
  • Vuodesta 2014 alkaen enimmäismäärä 2 800 €. Puolisot voivat saada yhteensä 4 800 €. Kotitalousvähennyksen omavastuu 100 €. 
  • Kotitalousvähennys tehdään verosta, eli jos vähennystä saa 1 500 €, tarvitsee vuoden aikana maksaa 1 500 € vähemmän veroa kuin ilman kotitalousvähennystä.
Verottaja huomioi suoraan
  • Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut & työttömyyskassamaksut
  • Pakolliset vakuutusmaksut (työntekijän eläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu sekä eläkevakuutus)
Pitää vaatia itse
  • Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut
  • Työasuntovähennys (enintään250 €/kk)
Tulonhankkimiskulut
  • Tulonhankkimisvähennys on 620 €, joka kattaa myös todellisesti aiheutuneet tulonhankkimiskulut vähennyksen määrään saakka, joten niitä voi vähentää vain tulonhankkimisvähennyksen ylittäviltä osin. 
  • Tulonhankkimisvähennyksiä voi hakea ammattikirjallisuudesta, työvälineistä, työvaatteista, työhuoneesta aiheutuvista kuluista (opettaja 380€/vuosi, aviopuolisot 570€/vuosi) ja tietokoneesta (50–100%).
Kustannusten korvaukset
  • Palkansaajalle maksetut työmatkakustannusten korvaukset ovat verovapaata tuloa verotuksessa vain silloin, kun ne on maksettu Verohallinnon vuosittain antaman ns. kustannuskorvauspäätöksen mukaisin perustein. Tällaisia korvauksia ovat työmatkasta maksettava kilometrikorvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja yömatkaraha. Verovapaasti voidaan korvata myös työntekijän maksamat työnantajalle kuuluvat kulut, kuten tarveaineet.
  • Työnantaja voi korvata palkansaajalle muutkin työstä välittömästi johtuvat kustannukset (esim. rakennusalan työvälinekorvaus ja perhepäivähoitajan kulukorvaus). Muut korvaukset ovat saajan veronalaista tuloa. Korvauksista ei kuitenkaan toimiteta ennakonpidätystä. Palkansaajan tulee vaatia todelliset kustannukset vähennettäviksi verotuksessa. Esimerkiksi rakennusalan työvälinekorvaus on veronalaista tuloa ja työntekijä voi vaatia vähennystä hankkimiensa työvälineiden perusteella.
  • Työntekijän on pyydettävä vähentämistä ja esitettävä kustakin menosta selvitys. Palkkatulon hankkimisesta aiheutuneet menot otetaan verotuksessa huomioon vain siltä osin, kuin ne ylittävät tulonhankkimisvähennyksen (620 €) määrän.
Opintolainavähennys
  • Opintolainavähennys on 30 % (kun lainan määrä ylittää 2500€ ja opiskelu on aloitettu 1.8.2005 tai sen jälkeen).
Kotitaloudet rahoitusmarkkinoilla
  • Kotitalouksilla on yhteyksiä pankkeihin ja muihin rahoituslaitoksiin.
Iän tuoma vastuu
  • 15 v. = Rikosoikeudellinen vastuu, mahdollisuus kokopäivätyöhön, oikeus tehdä työsopimus huoltajan suostumuksella, voi omistaa pankkitilin ja saada siihen automaatti- tai Visa Electron –kortin vanhemman suostumuksella, voi saada mopokortin
  • 17 v. = Lapsilisän maksatus päättyy, mahdollisuus saada opintotukea
  • 18 v. = Voi saada tietyin edellytyksin luottokortin, oikeus määrätä omista varoistaan, vastaa tekemistään sopimuksista ja veloista (luotot, takaajana toiminen), voi saada ajokortin, pääsee anniskeluravintoloihin, voi ostaa tupakkaa ja mietoja alkoholijuomia, toimeentuloasiakkuus mahdollista
Käsitteet
  • Kotitalouksien säästämispäätös on kaksiosainen = Kuinka paljon säästetään ja mikä on säästämiskohde?
  • Säästäminen = käytettävissä oleva tulo – kulutus
  • Kotitalouden nettovarallisuus = varat – velat
  • Nettovarallisuuden muutos = säästäminen
  • Varallisuus = reaalivarallisuus + rahoitusvarallisuus
  • Reaalivarallisuus = asunnot + vapaa-ajan asunnot + kulkuvälineet
  • Rahoitusvarallisuus = pankkitalletukset + arvopaperit + vakuutussäästäminen
Raha
  • Käteinen (kolikot, setelit), tiliraha, pankkikortti (Depit), online-maksukortti (Visa), automaattikortti, luotto (Credit), maksuaikakortti, yhdistelmäkortti (Depit/Credit), puhelin, osamaksu, pikavipit
Muut maksutavat
  • Verkkopankkitunnuksilla tai pankissa tehty tilisiirto, suoraveloitus, valuuttasekki, pankkisekki ja yksityissekki
Pankkitilit
  • Käyttötili, määräaikainen tili, tavoitetili, ASP-tili, osakkeet, luovutusvoitto (30 % veroa), osinkotuotto (osingon ja osakkeen markkina-arvon välinen suhde, joka ilmoitetaan prosentteina), sijoitusrahastot (korkorahastot, osakerahastot, yhdistelmärahastot), joukkovelkakirjat (valtion tuotto-obligaatiot, depentuurit)
 Vakuutukset
  •  Eläkevakuutus = Eläkevakuutuksen ottaneet pääsevät 63-vuotiaana eläkkeelle, paitsi vuonna 2013 aloittaneet vakuutussäästäjät voivat nostaa eläkettä vasta 68-vuotiaana (vähennyskelpoisia 5000€/v saakka)
  • Sijoitusvakuutus = Ostetaan rahastoja (vapaa lahjaverosta 8500€ saakka ja perintöverosta 35 000€ saakka)
  • Säästövakuutus = Sijoitetaan korkokohteisiin, jolloin saa samat veroedut kuin sijoitusvakuutuksessa
  • Sijoituskohde = metsä, asunto, taide, jalometallit jne.
Sijoittajan sanasto
  • Alijäämähyvitys = Jos pääomatuloista tehtävät vähennykset ovat suuremmat kuin pääomatulot, syntyy alijäämä. Osan siitä saa vähentää ansiotulojen veroista alijäämähyvityksenä. Alijäämähyvitys on 30 % pääomatulolajin alijäämästä.
  • Arvopaperi = Arvopaperikaupan kohteena oleva asiakirja tai arvo-osuus kuten osake tai joukkovelkakirja.
  • Arvopäivä = Valuutta-, arvopaperi- tai muun kaupan toteutumispäivä.
  • Depentuuri = Velkakirja, jonka voi laskea liikkeelle kuka tahansa kirjanpitovelvollinen elinkeinonharjoittaja.
  • Diileri = Omaan tai työnantajan lukuun arvopaperi-, rahamarkkina- tai valuuttakauppaa käyvä henkilö.
  • Down Jones = New Yorkin pörssin vaihdetuimpien osakkeiden kurssikehitystä kuvaava indeksi.
  • FOX-indeksi =  Helsingin pörssin laskema osakeindeksi, joka kuvaa 25 vaihdetuimman päälistan osakesarjan kehitystä. Yhden yhtiön paino indeksissä rajoitettu 20 %:iin.
  • Fuusio = Osakeyhtiöiden yhteensulautuminen
  • HETI = Helsingin Arvopaperipörssin automaattinen kaupankäynti- ja informaatiojärjestelmä.
  • Julkinen osakeyhtiö =  Yhtiö, joka on hakeutunut julkiseksi osakeyhtiöksi. Kaikki pörssilistatut yhtiöt ovat julkisia, oyj.
  • Likvidi = Nopeasti rahaksi muutettava. Likvidi osake pörssissä sellainen, jonka vaihto on suurta.
  • Listautuminen = Arvopaperin ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi.
  • Marginaali = Luotonannossa asiakkaalle korkoon lisättävä pankin tuotto-osuus. Arvopaperikaupassa marginaalina pidetään summaa, jonka asiakas joutuu tallentamaan arvopaperivälittäjän tilille voidakseen osta osakkeita.
  • Markkina-arvo = Julkisessa noteerauksessa kulloinkin arvopapereille ym. Muulle omaisuudelle määräytyvä hinta. Yhtiön markkina-arvo saadaan kertomalla osakkeiden määrä yhden päivän osakkeen kurssilla.
  • Meklari = Arvopaperivälittäjän lukuun kauppaa käyvä henkilö.
  • Rekyyli = Osakkeiden kurssikehityksen äkillinen heilahdus vastakkaiseen suuntaan. Seurausta usein markkinoiden ylireagoinnista johonkin uutiseen tai tapahtumaan.
  • Korko = Sijoittajalle  (lainan antajalle) maksettava korvaus ajalta, jolloin lainattu raha ei ole lainan antajan käytössä.
  • Tase = Yksi yrityksen taloudellisen tilanteen arvioimiseen käytetyistä taloudellisista raporteista. Tase mittaa yrityksen omaisuuden ja velkojen arvoa tiettynä ajankohtana.
  • Velkaantumisaste = Kansantalouden tunnusluku, jolla kuvataan kotitalouksien velkaantumisen tasoa. Velkaantumisaste kertoo, kuinka paljon maan kotitalouksilla on velkaa suhteessa niiden tuloihin vuositasolla. Kansakunnan velkaantumisaste lasketaan jakamalla kaikkien kotitalouksien yhteinen velkakanta niiden yhden vuoden tuloilla.