Taloudellinen yksikkö
- kuluttaminen ja yhteiskunnan muutos Suomessa, kulutuksen jakaantuminen ja kulutusmenot
- kotitalouden tulot (mistä rahaa saadaan = tulot ja perintö) sekä verotus
- kotitaloudet rahoitusmarkkinoilla (varat, velat, säästäminen, sijoitus, vakuuttaminen)
- tulojen jakautuminen Suomessa, köyhyys
Sosiaalinen yksikkö
- sosiaali- ja terveysmenot
- kuka käyttää terveyspalveluja?
- sosiaalipalvelut ja sosiaaliturva
- avio-onni
- nuorten hyvinvointi
Suomi kulutusyhteiskuntana
Suomen muuttumisessa moderniksi kulutusyhteiskunnaksi 1900-luvulla
oli roolinsa niin elinkeinoelämällä ja sen instituutioilla,
julkisella vallalla sekä kansalaisjärjestöillä kuin
kotitalouksilla ja yksittäisillä kansalaisillakin. Taistelu puutetta ja köyhyyttä vastaan tuotti
lopulta toisen maailmansodan jälkeen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa
intressien yhteensovittaminen on toteutettu neuvottelun ja lainsäädännön
kehittämisen kautta. Kehitys kohti nykyisenlaista kulutus- ja hyvinvointiyhteiskuntaa
on ollut siis monien tekijöiden summa. Myös teknologian, tiedonvälityksen
ja koulutuksen kehityksellä on ollut tärkeät tehtävänsä
prosessissa.
Vuonna 1950 suomalaset saivat elantonsa pääasiassa maa- ja metsätaloudesta ja valtaosa väestöstä asui maaseudulla (70%). Oltiin kuitenkin vähitellen siirtymässä pelloilta tehtaisiin ja maaseuduilta kaupunkeihin, joka oli osin Länsi-Euroopan jälleenrakentamisen ja suotuisan kehityksen ansiota. Maailmataulouden vakiinnuttua hyvinvointi lisääntyi oleellisesti myös Suomessa. Vuoteen 1952 mennessä kulutus oli
kaksinkertaistunut vuosisadan vaihteeseen verrattuna. 1950-luvulla Suomi
alkoi muuttua toden teolla kulutusyhteiskunnaksi. Kulutusyhteiskunta löi itsensä lopullisesti läpi parinkymmenen vuoden aikana, vaikka vastaava kehitys olis kestänyt muissa Pohjoismaissa useampia vuosikymmeniä. Yhä useampi saattoi kuluttaa tavaroita, joka osaltaan lisäsi tasa-arvoa yhteuskunnassa olojen vakautuessa ja elintason noustessa.
Kaupan myymäläverkosto laajeni nopeasti 1950-luvulla, etekin pienet yksiköt lisääntyivät runsasaasti. Oulussa avattiin itsepalvelymyymälä vuonna 1948, ja ensimmäinen Osuusliike Elanto avasi pienen myymälän Helsingin Sörnäisissä vuonna 1950. Suomalaisten kotien varustetaso oli tuolloin kovin vaatimaton, sieltä puuttuivat sellaiset mukavuudet kuten WC, vesijohto ja viemäri. 1950 luvun jälkeen ne alkoivat kuitenkin yleistyä, lähtien jääkaapeista ja pölynimureista. Kotitalouksiin hankittiin myös muita kotitalouskoneita ja -kalustoa. 1950- luvulla suomalainen teollinen muotoilu saavutti suosiota myös maailmalla kotimaan väestön lisäksi.
1950-luvun alussa suomalaisten ruokavalio sisälsi paljon rasvaa. Juuston, lihan, sokerin, hedelmien ja vihannesten kulutus alkoi lisääntyä vuosikymmenen puolivälin jälkeen, jolloin leivän ja perunan kulutus puolestaan väheni. Yleisesti ottaen lähes kaikissa kodeissa tulotasosta tai asemasta riippumatta nautittiin yllättävän samankaltaista ruokaa. Tyypillisiä arkiruokia olivat puuro, hernekeitto, läskisoosi,
makkarakastike keitettyjen perunoiden tai muusin kera ja jauhelihamakaronilaatikko. Koulu- ja työpaikkaruokailun yleistyminen muutti ruokailutottumuksia terveellisempään suuntaan.
Ravinnon osuus suomalaisten kokonaiskulutusmenoista väheni vuodesta
1950 seuraavan 15 vuoden aikana lähes 40 prosentista 30:een, mikä
kuvastaa elintason nousua. 1950-luvun kuluessa liikenteen, kulkuvälineiden
sekä virkistys- ja huvimenojen osuudet kokonaiskulutuksessa suurenivat.
Kuluttajien suosiosta kilpaili nyt myös elokuvat, musiikki, radion kuuntelu ja tanssi-iltamat. Vuosikymmenen lopulla alettiin yleisölle tarjota myös säännöllisiä televisiolähetyksiä. Matkustaminenkin alkoi pikkuhiljaa yleistyä,
vaikka harva perhe teki tuolloin matkoja ulkomaille, sen vuoro oli vasta vuonna 1960. Alkoholijuomien kulutus oli Suomessa vielä
1960-luvun alussakin vähäisintä Pohjoismaissa.
Hyvinvointi lisääntyi edelleen kansaneläkejärjestelmän uudistuksen myötä 1950-luvulla. 1960-luvulla merkittäviä toimia olivat esimerkiksi vuosiloman pidennys neliviikkoiseksi. Vuonna 1965 säädettiin vapaat lauantait mahdollistava laki, jonka jälkeen lisääntyvä vapaa-aika näkyi selkeästi kulutuksen kasvuna. Inflaatio tuli ongelmaksi vasta seuraavalla vuosikymmenellä.
1960-luvulla kulutuksen rakenne muuttui, kun yhä suurempi osa kulutusmenoista käytettiin liikenteeseen, asumiseen, virkistymiseen ja muuhun kulutukseen. 75% väestöstä omisti television, ja perheet hankkivat muun muassa autoja. Nuorisosta tuli uusi kuluttajaryhmä.
Kun yksityinen kulutus oli vuosisadan alkupuoliskolla kaksinkertaistunut,
se kaksinkertaistui jälleen 1950-luvun alusta vuoteen 1975 mennessä.
Ravinnon ja vaatetuksen osuus kokonaiskulutuksessa pieneni edelleen. Ruokavalio
muuttui selvästi 1960-luvulta lähtien. Esimerkiksi kasvisten
ja hedelmien osuus kulutuksessa suureni. Samoin lihan, maidon ja piimän
sekä juustojen kulutus lisääntyi selvästi. Perunan
ja viljan sijasta suomalaiset alkoivat käyttää yhä
enemmän makaronia, riisiä tai kasviksia ruoan lisukkeena. Kotitalouskoneet
löivät itsensä läpi Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla, koteihin hankittiin muun muassa pakastin ja kahvinkeitin.
1970-luvun puolivälissä siirryttiin julkiseen kuluttajapolitiikkaan, ja Suomeen perustettiin ensimmäinen kuluttajaneuvosto ja kuluttajajärjestö. Valituskanavana toimi muun muassa televiso, koska se tavoitti suuria katsojajoukkoja. Vuonna 1978 tuli voimaan kuluttajasuojalaki, laki kuluttaja-asiamiehestö, laki kuluttajavalistuslautakunnasta sekä laki kunnallisesta kuluttajaneuvonnasa.
1980-luvulla Suomella meni hyvin, talouskasvu oli kohtuullista, vienti veti ja työllisyys pysyi korkeana. Maa alkoi muistuttaa yhä enemmän muita Pohjoismaita hyvinvointi- ja runsauden yhteiskuntana. Rahamarkkinoiden säätelyn purkaminen johti talouden ylikuumentymiseen.
1980-luvulla väestön aineellinen vauraus lisääntyi, koteihin hankittiin muun muassa stereoita, mikroja, videonauhureita ja vesisänkyjä. 90% väestöstä oli televisio. Vuosikymmenen loppupuolella kaupunkilainen ruoka- ja juomakulttuuri levisi median esittelemien gourmet-ohjelmien sekä viinisivujen kautta yhä laajemmalle. Ruoasta ja sen nauttimisesta tuli harrastuksia. Kiinnostavia trendejä ruoan kulutuksessa olivat lihan ja makkaroiden kulutuksen väheneminen vuosikymmenen lopulla. Myös rasvojen ja sokerin kulutus vähenivät.1990-luvun alun talouslama katkaisi kehityksen, konkurssit ja työttömyys lisääntyivät ja vaikuttivat etenkin vaatteiden, kestokulutustavaroiden ja matokojen ostamiseen. Suomi selvisi kuitenkin lamasta ja voi aineellisesti suhteellisen hyvin. 1990-luvun loppupuolella kulutus on lisääntynyt ripeästi.
Termistö
Kuluttaja = hankkii tavaroita ja palveluksia omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä ilman myyntitarkoitusta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa
Kuluttajan toimintakenttä ja rooli
- Julkinen sektori/kolmas sektori/kansalaisyhteiskunta = kansalainen, aktivisti, kapinallinen
- Markkinat = valitsija, kommunikoija, löytöretkeilijä, identiteetin etsijä, hedonisti, uhri, kapinallinen
- Kotitalous = käyttäjä, kommunikoija, identiteetin etsijä, hedonisti
- Kulttuuriset tekijät (arvot, perinteet, tavat)
- Yhteiskunnallistaloudelliset tekijät (taloudellinen rakenne, vienti, tuonti, resurssit, markkinointi, kotitalouksien varallisuus, tulonjako, talous- ja sosiaalipolitiikka)
- Demografiset tekijät (väestön määrä-, ikä- ja -sukupuolirakenne, koulutus, työllisyys, varallisuus, kaupungissa asuminen/maalla asuminen)
- 1920- ja 1930 = vapaa-aika, kaupunki, vuokra-asunnot
- 1952 = olympialaiset, kulutusyhteiskunnan läpimurto
- 1960 = kestohyödykkeet, nuoriso
- 1970 = öljykriisi, ympäristö, ruokavalion monipuolistuminen, sisustaminen, runsauden yhteiskunta
- 1990 = lama, EU (1995), Euroopan integraatio ja globalisaatio
- Perhe/kotitalous = työvoima
- Markkinat = hyödykkeet, työ, rahoitus (korot)
- Julkinen sektori = lainsäädäntö, verot, rahoitus
Hestian-Hermean malli jäsentää kotitalouden ja perheen, eli yksityisen talouden (oikos), yhteyttä yhteiskuntaan eli julkiseen alueeseen (poli). Oikos ja polis palvelevat kahta erilaista sosiaalista maailmaa, joiden tavoitteet ja mielenkiinnon kohteet ovat erilaiset. Malli pyrkii siis integroimaan kotoisen ja julkisen alueen yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Tässä toetutuu siis holistinen ajattelu, sillä koko systeemin yhteunen hyvinvointi ohjaa osa-alueiden tarkastelua. Hestian-Hermean malli korostaa julkinen-yksityinen - vastakkainasettelua mieluummin kuin nais-miesnäkökulmaa, vaikka oiko onkin feminiininen ja polis maskuliininen maailma.
