Taas yksi skipattu massaluento, enkai ole ottamassa tätä tavaksi? No, oman pohdiskelun haluan hoitaa kunnialla, joten tässä siis ajatuksia kehityksestä ja oppimisesta.
Piaget
Piaget’n mukaan lapsi on
aktiivinen oppija, ympäristönsä pieni tutkija, joka tekee kokeita nähdäkseen,
miten fysikaalinen ja sosiaalinen maailma toimii. Piaget’n teorian perusajatus
on, että ajattelun kehitys on kulttuurista riippumatonta ja
vaiheittaista. Nykykäsitys lapsen ajattelun kehittymisestä perustuu
pitkälti tähän teoriaan. Lapsen
kognitiivinen kehitys ajatellaan rakentuvan lapsen oman tutkivan toiminnan,
ongelmanratkaisun ja aikaisempien kokemusten kautta. Kognitiivisia eli
tiedollisia toimintoja ovat muun muassa havaitseminen, ajattelu, kieli ja
muistaminen. Lapset käyvät läpi samat kehitysvaiheet samassa järjestyksessä,
mutta eri nopeudella. Piaget’n teoriaa
on täydennetty ympäristötekijöiden merkityksellä. Suotuisa ympäristö –
esimerkiksi kannustavat vanhemmat ja motivoivat opettajat – voi siivittää
lapsen ajattelun kehittymistä.
Nykyään kielellisen
vuorovaikutuksen ja sosiaalisen ympäristön merkitystä pidetään tärkeänä.
Läheisten aikuisten toiminnalla ja suhtautumisella on merkitystä, ja alan tutkimuksessa
korostuvat muun muassa oppijan oma aktiivisuus ja toiminnanohjaus.
Harrastusten, kuten
liikunnallisten taitojen harjoittelun ja musiikki-instrumentin soittamisen, on
todettu stimuloivan aivojen hermoratayhteyksiä. Suoraa näyttöä niiden
yhteydestä älykkyyden kehittymiseen ei ole, mutta sitkeä ja tuloksellinen
harjoittelu vahvistaa itsetuntoa ja minäkuvaa sekä sisäistä motivaatiota.
Vanhempien sinnikkyys ohjatessaan lapsiaan harrastusten pariin voi siis olla
hyvinkin palkitsevaa.
Lapsia tulee siis
- Haastaa pohtimaan (älyllinen päättely tapahtuu kielen varassa)
- Lapsen sisäinen halu oppia tulee houkutella esiin (osoittamalla uteliaisuutta lapsen kiinnostuksen kohteita kohtaan, tukemalla ponnisteluja sekä arvostamalla oppimista ja omaehtoista taitojen opettelua)
Vygostsky
Tuntuu, että olen kirjoittanut
tästä ennenkin. Historia siis toistaa itseään!
Kielen, symbolisten työvälineiden
ja ajattelun välinen suhde
V:n eräänä suurimpina
saavutuksina pidetään ideaa siitä, että ajattelu ja lapsen kehitys (tai myös
aikuisen oppiminen) on suhteessa lapsen (tai aikuisen) oppimiin symboleihin,
käsitteisiin ja kieleen. Kielen, erilaisten käsitteiden ja symbolien oppimista
voidaan pitää eräänlaisten "ajattelun työvälineiden" hankkimisena,
välineiden joiden kautta pystymme jäsentämään ulkopuolista maailmaa. Kielellä
V:n ajattelussa tarkoitetaan kuitenkin puhuttua ja kirjoitettua kieltä
laajemmin kaikkia kielenkaltaisia käsite- ja symbolijärjestelmiä joita yksilö
voi käyttää ajattelunsa jäsentämisessä, ei siis vain esimerkiksi sanoja.
Sisäistymisen periaate
V:n mukaan lapsen oppiminen tapahtuu
sosiaalisessa ja kulttuurisessa toiminnassa tietyntyyppisten vaiheiden kautta.
Yksilö ikään kuin sisäistää kollektiivisen (sosiaalisen) toiminnan - kulttuurin
- ja sen käyttämät työvälineet ja merkit oman yksilöllisen toimintansa ja
yksilöllisen tietoisuutensa ja toimintansa osaksi. Yksilö ikään kuin keksii
uudelleen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kulttuurin vaikutuspiirissä ne
toiminnan, ajattelun ja ulkoisen sekä sisäisen toiminnan tavat, jotka kyseinen
kulttuuri on aikojen saatossa kehittänyt.
Lähikehityksen vyöhykkeen teoria
Lähikehityksen vyöhykkeen teoria
on sosiaalis-konstruktivistinen näkemys ympäristön vaikutuksesta ajattelun ja
kielen kehitykseen. V:n mukaan lapsi oppii vuorovaikutuksen kautta esimerkiksi
vanhemmiltaan. Lähikehityksen vyöhyke (ZPD) on tila, jossa ihminen voi
ympäristön vaikutuksesta oppia jotain sellaista, mihin hän ei yksin kykenisi.
Teoriaan kohdistettu kritiikki huomioi, että V korostaa syntyaikansa ja
-paikkansa mukaan (1920-luvun Neuvostoliitto) voimakkaasti sosiaalisen
ympäristön ja historiallisen ajan vaikutusta ihmisen kehitykseen, jolloin
biologiset tekijät jäävät vähäiselle huomiolle.
Chomsky
Kieltä ei ole totuttu pitämään
synnynnäisenä taitona. On lähes vakiintunut olettamus, että kieli tulee hankkia
oppimalla. Puhekykyä voidaan luonnehtia myös vaistoksi, joka on verrattavissa
linnun vaistomaiseen lentokykyyn.
Pienen kieliryhmän edustajana me
suomalaiset koemme itsemme usein muusta maailmasta eristyneiksi. Vaikka tämä
eristyneisyys on meille todellinen ongelma, kielitieteilijät ovat nykyään
kuitenkin sitä mieltä, että kielet ovat rakenteeltaan itse asiassa hyvin
lähellä toisiaan. Kielitiede sanoo myös, että ihmiset eivät ajattele suomeksi,
englanniksi tai kiinaksi. Me ajattelemme ajattelun kielellä, jota voisi myös
kutsua mielen kieleksi. Tämä kieli on yleismaailmallinen. Ihmismielen rakenne
on perusominaisuuksiltaan samanlainen kaikkialla.
Kielitieteen mullistaja,
amerikkalainen professori Noam Chomsky arvelee, että kieltämme ohjaavat
perussäännöt ovat synnynnäisiä ja kaikille ihmisille yhteisiä. Kun lapset
oppivat vanhempiensa kielen, heidän ei tarvitse opetella lukemattomia sääntöjä,
koska kielen perusperiaatteet ovat heidän aivoissaan jo syntymälahjana.
Tällainen peritty kielitaito ja
kulttuurin synnynnäinen omaksuminen on toki turvallinen ajatus, mutta onko
meillä todisteita sellaisesta? Kaikki tuntevat tarinan Mouglista, joka eli
susien kasvattamana. Mougli äänteli kuin susi, eikä siis oppinut ihmispuhetta,
vaikka hänen äitinsä ja isänsä luultavasti puhuivat kieltä. Mougli ei ollut
varhaisvuosina ihmiskontaktissa, joten hän sai vaikutteita ja ”oppia”
ainoastaan susilta. Myöhemmin Mouglille voitiin kyllä opettaa joitakin sanoja
ja lauseita, mutta automaattisesti poika ei alkanut tuottaa kieltä.
Tällainen ajattelu kyseenalaistaa
Chomskyn teorian. Kielen perusrakenteen yleismaailmallisuus viittaa siihen,
että ihmismielet ovat perusolemukseltaan samanlaisia kansallisuudesta, rodusta,
kielestä ja sukupuolesta riippumatta. Tämä näkemys asettaa radikaalilla tavalla
kyseenalaiseksi aikamme yhteiskuntatieteiden suosiman perusolettamuksen, jonka
mukaan eläimet ovat biologiansa talutusnuorassa mutta ihmisten käyttäytymistä
määrää kulttuuriympäristö. Perittyjen ja ympäristön luomien ominaisuuksien välisestä
suhteesta käyty keskustelu on mielestäni ajoittain puutteellista; haluan
ajatella kokonaisuuden monimutkaisempana syy- ja seuraussuhteiden kaaviota,
joka lähtee siitä, että ihmisaivot ovat kaiken havainnoinnin, oppimisen ja
käyttäytymisen välitön aiheuttaja. Oppiminen ei ole vaihtoehto synnynnäisille
ominaisuuksille; ilman synnynnäistä mekanismia oppimisen mahdollistamiseksi
emme oppisi mitään. Ihmismielen ääretön monimutkaisuus ei ole oppimisen
tulosta, päinvastoin mielen rakenteen rikkaus tekee oppimisen
mahdolliseksi.
