Seuraavaksi pohdintoja kehityksestä ja oppimisesta.
 |
| Mulla oli täällä ihana vieras muutaman viikon |
Synnynnäinen idealismi
Lapsi on täydellinen syntyessään maailmaan, ja hänellä on kaikki oppimiseen tarvittavat välineet jo entuudestaan. . Lapsen ajatellaan omaksuvan esimerkiksi kieliopin jo äidinmaidosta. Meillä on erityiset puhekeskukset aivoissa: toinen luo tai tuottaa
puhetta ja toinen ohjaa muiden puheilmaisun ymmärtämistä. Yhteistyössä
keskenään ja muiden aivojen osien kanssa nuo molemmat keskukset
mahdollistavat sen edistyneen kielenymmärryksen muodostumisen, jota
yksin ihminen edustaa.Tällaisen idealismin mukaan radikaalisti ajatellen kehitystä ei tapahdu, sillä lapsella on jo kaikki valmiudet. Tämä seuraa siihen, että sellaiset lapset ovat tavoiteltavia, jotka ovat syntyessään jollakin tapaa mahdollisimman hyviä. Vähemmän radikaalin kuvauksen mukaan lapsella on synnynnäiset reunaehdot sille, mitä hän tulee oppimaan ja mitä hän voi maailmasta konstruktoida.
Mielestäni meillä jokaisella tosiaan on erilaiset lähtökohdat lähteä oppimaan uusia asioita. Jotkut ovat selkeästi kielellisesti lahjakkaampia, jolloin kielen omaksuminen on helpompaa. Jokainen voi kuitenkin harjaannuttaa omaa kielitaitoaan harjoittelemalla ahkerasti, jolloin puutteellisen taidon kohdalla tapahtuu kehitystä. Mielestäni myös ympäristö on keskeisessä roolissa asioiden omaksumisessa ja oppimisessa, jota synnynnäinen idealismi ei tue. Puheen aktivoitumiseksi ja sanavaraston kartuttamiseksi tarvitaan varhaisia ihmiskontakteja ja mallia; tuskin kukaan lapsi oppisi sujuvaa kieltä ilman esimerkkiä.
Strukturalismi
Lapsi syntyy maailmaan varustettuna tietyillä heikoilla refleksien struktuurilla, joka muokkaan ja kehittyy iän karttuessa kohti vahvaa struktuuria. Suurempi kokonaisuus muodostuu peruselementeistä. Kehitys tapahtuu vaiheittain tietyssä järjestyksessä. Mentaalinen struktuuri määrittää jokaisen kohdalla sen, mitä yksilön on mahdollista oppia. Jokainen käsittää ympäristön oman struktuurinsa mukaan, mutta ympäristö myös muokkaa struktuurin muodostumista. Kun opitaan uusia asioita, näitä mielen struktuureja sovelletaan.
Struktuuri on käsitteenä vaikea, mutta jos ymmärrän sen henkilökohtaiseksi oppimiskapasiteetiksi ja käsitykseksi tuntuu se luontevalta. Jokaisen oma, yksilöllinen struktuuri on kehittynyt vuorovaikutuksen, ympäristön ja oman geeniperimän seurauksena. Tarkastelemme periaatteessa samaa asiaa hieman erilaisista lähtökohdista, koska jokaisen mielen struktuuri on erilainen. Tässä suuntauksessa otetaan huomioon ympäristön vaikutus, joka on mielestäni väistämätön.
Behaviorismi
Syntyessään lapsella ei vielä ole tietoa eikä struktuureja. Lapsella on ainoastaan valmiuksia, joiden avulla hän pystyy erottemaan asioita ympristöstä ja reagoimaan niihin. Radikaalin behaviorismin mukaan lapsi ei omaa valmiita rakenteita eikä niitä myöskään kehity; olemassa on vain oppimista, eikä ennalta määriteltyä kehitystä. Mitä useammin jokin tietty asia kohdtaan, sitä voimakkaampi assosiaatio on. Mitä lähempänä asiat ovat ajallisesti ja paikallisesti, sitä voimakkaampaa oppimista tapahtuu. Oppimisessa maailmaa ikään kuin kopioidaan omaan mieleen. Koska rakenteita ei ole, myöskään kehitystä ei tapahdu, ja ympäristö on kaiken perusta yksilön oppimiselle.
Kehitys ja oppiminen - opintojakson demokka tänään meille näytettiin hauska sarja Piagetin teoriaan sisältyvistä skeemoista. Siinä lapsi ja isä ennen iltapäiväkävelyä keskustelivat koirasta. Isä kertoi lapselle, että koiralla on neljä jalkaa, häntä ja kaksi korvaa. Lapsi painoi nämä asiat mieleensä. Kun isä ja lapsi sitten pääsivät puistoon, oli puistossa vastassa eläin. Lapsi tutki eläintä; sillä oli neljä jalkaa, häntä ja kaksi korvaa. Voisiko se olla koira? Eläin oli myös karvainen ja se haukkui. Lapsi tarkisti isältään, oliko eläin koira. Isä varmisti eläimen koiraksi, jolloin lapsi painoi nämä uudet piirteet koirasta mieleensä. Tapahtui assimilaatio, jolloin lapsi täydensi aiemmin opittua uusilla käsityksillä. Seuraavaksi isä ja lapsi menivät hiekkatielle, jossa vastaan tuli taas eläin. Eläimellä oli neljä jalkaa, kaksi korvaa ja häntä. Voisiko se olla koira? Eläin päästi kuitekin erilaisia ääni; se maukui, ja lopulta kiipesi puuhun. Lapsi tarkisti isältä, oliko eläin koira. Isä sanoi, että tämä eläin on kissa. Lapsi muodosti nyt aivan uudenlaisen käsityksen eläimestä kissa; karvainen, neljä jalkaa, kaksi korvaa, maukuu ja kiipeää halutessaan puuhun. Tapahtui akkomodaatio, eli kokonaan uuden käsityksen luominen.
Kognitiivinen kehitys ja oppimisen kuvaamisen perusteet
- Prsoonallisuus on osittain synnynnäinen ominaisuus, osittain tulosta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta kulttuurisessa ympäristössä.
- John Locken mukaan ihmisen mieli on kuin tyhjä taulu - tabula rasa, ennen kuin empiirinen kokemus on siihen piirtänyt jälkensä. Eli missä tahansa kehityksen vaiheessa olevan yksilön tiedot ja ymmärrys perustuvat niihin kokemuksiin, joita ympäristö on yksilölle tuottanut siihen elämänvaiheeseen mennessä.
- Empirismin mukainen havaintojen piirtyminen passiivisesti mieleen antaa periaatteessa melko yksinkertaiset lähtökohdat kasvatukselle ja opetukselle.
- Tieteen traditioissa on vaiheita, jolloin empirismin hengessä on pyritty muotoilemaan yleispäteviä opettamisen periaatteita (esim. behaviorismi).
- Empiristinen tulkinta mielen sisällöistä avaa suunnattomat mahdollisuudet mutta asettaa tätä kautta lasten ja nuorten kasvatuksesta ja kasvuympäristöstä vastaaville myös suuren vastuun.
- Immanuel Kantin mukaan teemme merkityksellisiä havaintoja esim. ilmiöiden välisestä kausaalisesta vaikutussuhteesta, koska meillä on jo valmiina tämä kausaalinen ajatus. Näin Kantin väite liittää havainnon ja ajattelua määräävät kategoriat yhteen. Kantin mukaan merkityksellinen kokemus on mahdollista vain siten, että aktiivinen mieli omien loogisten ennakkoehtojensa varassa jäsentää kokonaisuudeksi sen kaaoksen, jonka se aistien kautta kohtaa. Kantin oppirakennelma ei kuitenkaan ole psykologinen teoria, vaan filosofinen näkemys.
- 1900-luvulla korostettiin ympäristön voimakasta vaikutusta sosiaali- ja käyttäytymistieteissä. Näin ollen psyykkisiä ja sosiaalisia ilmiöitä selitettäessä pyrittiin kieltämään tai unohtamaan ihmisen biologinen luonne.
- Viimeisen vuosikymmenen aikana kiinostus ihmisen oppimisen ja ajattelun biologista perustaa kohtaan on voimakkaasti lisääntynyt: ihminen ei olekaan syntyessään ”tyhjä taulu”, vaan hänellä on paljon biologisesti määräytyneitä alaspesifejä valmiuksia, jotka määrittelevät ja rajoittavat sitä, miten yksilö pystyy havainnoimaan ympäristöään ja toimimaan siinä = nativistinen tai evoluutiopsykologinen suuntaus.
