Vuosi 2016

Se kauan pelkäämäni joulukin tuli ja meni, niin kuin koko vuosi 2015. Olipahan melkoinen vuosi, niin hyvässä kuin pahassa.

Vuonnat 2015 koen olleeni aika laiska opiskelija. Toisaalta kirjoitin kyllä keväällä kandin ja saan edelleen pitää opintotukeni. Jotenkin tuntuu, ettei ajatus ole kuitenkaan yltänyt noihin pisteisiin asti. Kumpa koululöysäily loppuisi edelliseen vuoteen ja saisin nyt jostain suuren inspiraation. Sitä tarvitaan, jos haluan valmistua ensi jouluna. Mikä noissa jouluissa aina on sellaista, että ne ovat minulle dediksiä ja aiheuttavat lähinnä stressiä ja kammotusta? Voisin koittaa vaihtelun  vuoksi asettaa itselleni tavoitteita juhannukseen.

Juhannuksena voisin viimein kasvattaa raakojen leukojen määrää, hyppiä ilman taisteluarpia korkealle boxille ja tehdä yhden puhtaan skin the catin. Treenin suhteen tavoitteita onkin todella helppo asettaa ja jostain syystä treenille löytyi intoa myös vuonna 2015. Tämän vuoden olen myös tiiviisti viettänyt rakkaalla boxilla.

Lähes kaikki läsnäoloa vaativat opinnot olen yrittänyt tunkea tähän kevääseen. Lisäksi harjoittelu jonnekkin sinne ennen Suomen suvea. Aloin jo melkein innostua harjoittelupaikasta Porvoossa, mutta en vielä uskalla avata kuohuvaa. Jos harkkapaikka ei nyt Itä-Uusimaalta aukea, minulle tulee enemmän Savonlinna aikaa. Kaikki tässä pienessä yksiössä asuvat henkilöt eivät ole tästä lainkaan innoissaan.

Gardu on edelleen yhtä tyhjä kuin vuonna 2015. Ei ajatuksen ajatusta, jotakin pientä yritystä ennen joulua. Haluaisin nyt jotakin ihan  muuta, jotain minkä osaan ja hallitsen. Äsken hain töitä, koska en ilmeisesti saanut tarpeeksi harmaita hiuksia syksyllä 2015. Välillä tuli huudettua raakaa huutoa tyynyä vasten ja vanhettua varmaan 2 vuotta muutamassa kuukaudessa. Toisaalta nyt ne muutaman liikuntatunnit on rustattu kaikkien nähtäville ja ensi maanantaina sen sitten pitäisi alkaa. Ensi viikko voi olla aika kauhistus, tai sitten se menee hyvin. En osaa sanoa.

Joulun tienoilla olen kyläillyt ja löhönnyt. Löhöän päivästä noin 85 %, loput vietän treenatessa. Okei, tällä viikolla jouduin myös avaamaan läppärin. Ruoka on hyvää ja siksi jouduin aloittamaan säälittävän yrityksen sokerittomasta tammikuusta, koska en halua uusia koko vaatevarastoa vuonna 2016. Ainakin toistaiseksi kaikki vaatteet ovat saaneet pysyä tiiviisti päälläni kun menee tuonne ulos jäätymään. Miten voisi oikeasi pukeutua tarpeeksi lämpimästi, jos on lähes 30 astetta pakkasta? Ihanaa Suomi ja paukkupakkanen. Ihanaa taitava, nuori suomalainen leijona!

Suomi on junnukiekon maailmanmestari vuosimallia 2016. Minä voisin olla tehokkaan opiskelun maailmanmestari vuosimallia 2016. Tästä ajatuksesta on ainakin hyvä lähteä liikkeelle.

Uusi sivu elämässä

Tiedättekö sen tunteen, kun on ikään kuin aloittanut uuden luvun, joku jakso elämässä on päättänyt? Syksy on tuonut uusia tuulia ainakin henkisellä tasolla. Kaikki kesän epäselvyydet, vaivattomuus ja huolettomuus on tipotiessään. Minun piti viettää Savonlinnassa melko vähän aikaa, mutta täällä sitä ollaan jo kolmatta viikkoa putkeen. Porvoossa odottaa koti ja kaikki sellainen turvallinen ja stressitön. Oma treenis, pieni oranssi yksiö, koira ja perhe. 

 Tein viime viikolla kandin kypsyysnäytteen ja nyt olen herätellyt ajatusta gradusta. Pää lyö sen suhteen tyhjää. Mistä ihmeestä kirjoitan? Tutkimussuunnitelma tulisi esittää jo joulukuussa ja tällä hetkellä tuntuu kuin kaulan ympärillä kiristäisi panta. Lisäksi Savonlinnassa alkaneet työkuviot tuottavat lievästi sanottuna minulle harmaita hiuksia. Miten ihmeessä minä tulen selviytymään kaikesta tästä tässä minimalistisessa aikataulussa? Jouluun mennessä tulisi olla selvillä ohjaajat, liikuntatilat, tarramyynnit ja kaikki muu sellainen oheissälä, jota suuri hanke vaatii. Projektisuunnittelija hikoilee täällä ja laskee öisin lampaita.

Keväälle olen valinnut kauhen kasan opintoja. En edes tiedä, miksi minulla on niin kamala kiire tämän koulun kanssa. Haluan ihan toiseen kouluun, ja nyt on tämä on jo näinkin pitkällä, kannattaa se tehdä loppuun. Ihan kaueasti ei ensivuodelle mitään jää, jos saan nyt kaiken suunnittelemani pakettiin. Tosi osallistumiseni joillekkin opintojaksoille varmaankin evätään, kun ei ole ihan kaikki vaadittavat nallekarkit pussissa. 

Terveystieto netin kautta tuntuu oikealta ja hyvältä. Siellä vilahtelee ajatuksia ravitsemuksesta ja terveydestä, sairaudenkuvista ja psykologiasta. Voi että, kun koko pääaine olisikin jotakin nutriotason juttua. Toisaalta odotan tieteellistä opiskelua kauhulla (kvanti 2 tällä hetkellä lähinnä naurattaa, mutta onhan tässä vuosi aikaa sevittää tentti) toisaalta jollakin masokistisella innolla. Haluan viimein nähdä, onko minusta sellaiseen opiskeluun. Riittääkö motivaatio saavuttamaan unelmieni ammatin. 

Kaikkein luonnollisinta olisi suunnata ensi vuonna vielä himpun verran lähemmäs susirajaa Kuopioon. Jos parempi puoliskoni saa sieltä opiskelupaikan, lähden varmaan joka tapauksessa vaikka omalla kohdalla ensi vuosi tulee olemaan enemmän tai vähemmän tänne opintojen viimeistelyä. Pitäisikö koko luku-urakka unohtaa ensi keväältä, en osaa sanoa. Jatkuuko minulla vielä kaiken sen päälle työt ensi keväänä? Missä tehdä harjoittelu, täällä asioiden helpottamiseksi vai sitten Porvoossa omissa tutuissa ympäristöissä? Kallistun jälkimmäiseen. Joudun kuitenkin matkustamaan, elämän perässä Porvooseen.

Kaupassa käydessäni tarkastelen muuttolaatikko alennuksia ja muutenkin teen tiedostamatonta lähtöä täältä. Aika näyttää, onko täällä enää pian mitään, mihin palata. Erillisrahoituksen lakkauttaminen uhkaa meidän pientä kampusta pahemman kerran. Minä itse, jos vain voisin, lahjoittaisin Savonlinnan kampukselle ne muutamat tarvittavat miljoonat. Koska en voi sitä tehdä, voin vain seurata vierestä miten huoli kampuksen kohtalosta näkyy ja tuntuu yleisessä ilmapiirissä. Se kiristää gradupantaani vielä entisestään; entä jos ensivuonna kukaan ei ohjaa työtäni? 

Kauhukuvista mukavempaan, minulla on tällä hetellä myös aikaa. Olen liikkunut rennolla otteella, varmaan liian vähän mutta juuri nyt tämä tuntuu sopivalta. Nautin eniten kotipäivistä, jolloin saan möllöttää sängyssä viiman piiskatessa ikkunaruutuihin. Töitä olisi vaikka ja mitä, mutta olen tällä hetkellä hiukan jumissa. En ole lainkaan varma, onko minusta tähän työhön. Sen varmaan näkee sitten jouluna, olen varmaan ihan puhki palanut ja kaikkeni antanut.

Maanatain pohdintoja

Taas yksi skipattu massaluento, enkai ole ottamassa tätä tavaksi? No, oman pohdiskelun haluan hoitaa kunnialla, joten tässä siis ajatuksia kehityksestä ja oppimisesta. 

Piaget

Piaget’n mukaan lapsi on aktiivinen oppija, ympäristönsä pieni tutkija, joka tekee kokeita nähdäkseen, miten fysikaalinen ja sosiaalinen maailma toimii. Piaget’n teorian perusajatus on, että ajattelun kehitys on kulttuurista riippumatonta ja vaiheittaista. Nykykäsitys lapsen ajattelun kehittymisestä perustuu pitkälti tähän teoriaan.  Lapsen kognitiivinen kehitys ajatellaan rakentuvan lapsen oman tutkivan toiminnan, ongelmanratkaisun ja aikaisempien kokemusten kautta. Kognitiivisia eli tiedollisia toimintoja ovat muun muassa havaitseminen, ajattelu, kieli ja muistaminen. Lapset käyvät läpi samat kehitysvaiheet samassa järjestyksessä, mutta eri nopeudella.  Piaget’n teoriaa on täydennetty ympäristötekijöiden merkityksellä. Suotuisa ympäristö – esimerkiksi kannustavat vanhemmat ja motivoivat opettajat – voi siivittää lapsen ajattelun kehittymistä.

Nykyään kielellisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen ympäristön merkitystä pidetään tärkeänä. Läheisten aikuisten toiminnalla ja suhtautumisella on merkitystä, ja alan tutkimuksessa korostuvat muun muassa oppijan oma aktiivisuus ja toiminnanohjaus.

Harrastusten, kuten liikunnallisten taitojen harjoittelun ja musiikki-instrumentin soittamisen, on todettu stimuloivan aivojen hermoratayhteyksiä. Suoraa näyttöä niiden yhteydestä älykkyyden kehittymiseen ei ole, mutta sitkeä ja tuloksellinen harjoittelu vahvistaa itsetuntoa ja minäkuvaa sekä sisäistä motivaatiota. Vanhempien sinnikkyys ohjatessaan lapsiaan harrastusten pariin voi siis olla hyvinkin palkitsevaa.

Lapsia tulee siis

• Haastaa pohtimaan (älyllinen päättely tapahtuu kielen varassa)

• Lapsen sisäinen halu oppia tulee houkutella esiin (osoittamalla uteliaisuutta lapsen kiinnostuksen kohteita kohtaan, tukemalla ponnisteluja sekä arvostamalla oppimista ja omaehtoista taitojen opettelua)

Vygostsky 

Tuntuu, että olen kirjoittanut tästä ennenkin. Historia siis toistaa itseään!

Kielen, symbolisten työvälineiden ja ajattelun välinen suhde

V:n eräänä suurimpina saavutuksina pidetään ideaa siitä, että ajattelu ja lapsen kehitys (tai myös aikuisen oppiminen) on suhteessa lapsen (tai aikuisen) oppimiin symboleihin, käsitteisiin ja kieleen. Kielen, erilaisten käsitteiden ja symbolien oppimista voidaan pitää eräänlaisten "ajattelun työvälineiden" hankkimisena, välineiden joiden kautta pystymme jäsentämään ulkopuolista maailmaa. Kielellä V:n ajattelussa tarkoitetaan kuitenkin puhuttua ja kirjoitettua kieltä laajemmin kaikkia kielenkaltaisia käsite- ja symbolijärjestelmiä joita yksilö voi käyttää ajattelunsa jäsentämisessä, ei siis vain esimerkiksi sanoja.

 Sisäistymisen periaate

V:n mukaan lapsen oppiminen tapahtuu sosiaalisessa ja kulttuurisessa toiminnassa tietyntyyppisten vaiheiden kautta. Yksilö ikään kuin sisäistää kollektiivisen (sosiaalisen) toiminnan - kulttuurin - ja sen käyttämät työvälineet ja merkit oman yksilöllisen toimintansa ja yksilöllisen tietoisuutensa ja toimintansa osaksi. Yksilö ikään kuin keksii uudelleen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kulttuurin vaikutuspiirissä ne toiminnan, ajattelun ja ulkoisen sekä sisäisen toiminnan tavat, jotka kyseinen kulttuuri on aikojen saatossa kehittänyt.

Lähikehityksen vyöhykkeen teoria

Lähikehityksen vyöhykkeen teoria on sosiaalis-konstruktivistinen näkemys ympäristön vaikutuksesta ajattelun ja kielen kehitykseen. V:n mukaan lapsi oppii vuorovaikutuksen kautta esimerkiksi vanhemmiltaan. Lähikehityksen vyöhyke (ZPD) on tila, jossa ihminen voi ympäristön vaikutuksesta oppia jotain sellaista, mihin hän ei yksin kykenisi. Teoriaan kohdistettu kritiikki huomioi, että V korostaa syntyaikansa ja -paikkansa mukaan (1920-luvun Neuvostoliitto) voimakkaasti sosiaalisen ympäristön ja historiallisen ajan vaikutusta ihmisen kehitykseen, jolloin biologiset tekijät jäävät vähäiselle huomiolle.

Chomsky

Kieltä ei ole totuttu pitämään synnynnäisenä taitona. On lähes vakiintunut olettamus, että kieli tulee hankkia oppimalla. Puhekykyä voidaan luonnehtia myös vaistoksi, joka on verrattavissa linnun vaistomaiseen lentokykyyn. 

Pienen kieliryhmän edustajana me suomalaiset koemme itsemme usein muusta maailmasta eristyneiksi. Vaikka tämä eristyneisyys on meille todellinen ongelma, kielitieteilijät ovat nykyään kuitenkin sitä mieltä, että kielet ovat rakenteeltaan itse asiassa hyvin lähellä toisiaan. Kielitiede sanoo myös, että ihmiset eivät ajattele suomeksi, englanniksi tai kiinaksi. Me ajattelemme ajattelun kielellä, jota voisi myös kutsua mielen kieleksi. Tämä kieli on yleismaailmallinen. Ihmismielen rakenne on perusominaisuuksiltaan samanlainen kaikkialla.

Kielitieteen mullistaja, amerikkalainen professori Noam Chomsky arvelee, että kieltämme ohjaavat perussäännöt ovat synnynnäisiä ja kaikille ihmisille yhteisiä. Kun lapset oppivat vanhempiensa kielen, heidän ei tarvitse opetella lukemattomia sääntöjä, koska kielen perusperiaatteet ovat heidän aivoissaan jo syntymälahjana.     

    

Tällainen peritty kielitaito ja kulttuurin synnynnäinen omaksuminen on toki turvallinen ajatus, mutta onko meillä todisteita sellaisesta? Kaikki tuntevat tarinan Mouglista, joka eli susien kasvattamana. Mougli äänteli kuin susi, eikä siis oppinut ihmispuhetta, vaikka hänen äitinsä ja isänsä luultavasti puhuivat kieltä. Mougli ei ollut varhaisvuosina ihmiskontaktissa, joten hän sai vaikutteita ja ”oppia” ainoastaan susilta. Myöhemmin Mouglille voitiin kyllä opettaa joitakin sanoja ja lauseita, mutta automaattisesti poika ei alkanut tuottaa kieltä. 

Tällainen ajattelu kyseenalaistaa Chomskyn teorian. Kielen perusrakenteen yleismaailmallisuus viittaa siihen, että ihmismielet ovat perusolemukseltaan samanlaisia kansallisuudesta, rodusta, kielestä ja sukupuolesta riippumatta. Tämä näkemys asettaa radikaalilla tavalla kyseenalaiseksi aikamme yhteiskuntatieteiden suosiman perusolettamuksen, jonka mukaan eläimet ovat biologiansa talutusnuorassa mutta ihmisten käyttäytymistä määrää kulttuuriympäristö. Perittyjen ja ympäristön luomien ominaisuuksien välisestä suhteesta käyty keskustelu on mielestäni ajoittain puutteellista; haluan ajatella kokonaisuuden monimutkaisempana syy- ja seuraussuhteiden kaaviota, joka lähtee siitä, että ihmisaivot ovat kaiken havainnoinnin, oppimisen ja käyttäytymisen välitön aiheuttaja. Oppiminen ei ole vaihtoehto synnynnäisille ominaisuuksille; ilman synnynnäistä mekanismia oppimisen mahdollistamiseksi emme oppisi mitään. Ihmismielen ääretön monimutkaisuus ei ole oppimisen tulosta, päinvastoin mielen rakenteen rikkaus tekee oppimisen mahdolliseksi.