Se kauan pelkäämäni joulukin tuli ja meni, niin kuin koko vuosi 2015. Olipahan melkoinen vuosi, niin hyvässä kuin pahassa.
Vuonnat 2015 koen olleeni aika laiska opiskelija. Toisaalta kirjoitin kyllä keväällä kandin ja saan edelleen pitää opintotukeni. Jotenkin tuntuu, ettei ajatus ole kuitenkaan yltänyt noihin pisteisiin asti. Kumpa koululöysäily loppuisi edelliseen vuoteen ja saisin nyt jostain suuren inspiraation. Sitä tarvitaan, jos haluan valmistua ensi jouluna. Mikä noissa jouluissa aina on sellaista, että ne ovat minulle dediksiä ja aiheuttavat lähinnä stressiä ja kammotusta? Voisin koittaa vaihtelun vuoksi asettaa itselleni tavoitteita juhannukseen.
Juhannuksena voisin viimein kasvattaa raakojen leukojen määrää, hyppiä ilman taisteluarpia korkealle boxille ja tehdä yhden puhtaan skin the catin. Treenin suhteen tavoitteita onkin todella helppo asettaa ja jostain syystä treenille löytyi intoa myös vuonna 2015. Tämän vuoden olen myös tiiviisti viettänyt rakkaalla boxilla.
Lähes kaikki läsnäoloa vaativat opinnot olen yrittänyt tunkea tähän kevääseen. Lisäksi harjoittelu jonnekkin sinne ennen Suomen suvea. Aloin jo melkein innostua harjoittelupaikasta Porvoossa, mutta en vielä uskalla avata kuohuvaa. Jos harkkapaikka ei nyt Itä-Uusimaalta aukea, minulle tulee enemmän Savonlinna aikaa. Kaikki tässä pienessä yksiössä asuvat henkilöt eivät ole tästä lainkaan innoissaan.
Gardu on edelleen yhtä tyhjä kuin vuonna 2015. Ei ajatuksen ajatusta, jotakin pientä yritystä ennen joulua. Haluaisin nyt jotakin ihan muuta, jotain minkä osaan ja hallitsen. Äsken hain töitä, koska en ilmeisesti saanut tarpeeksi harmaita hiuksia syksyllä 2015. Välillä tuli huudettua raakaa huutoa tyynyä vasten ja vanhettua varmaan 2 vuotta muutamassa kuukaudessa. Toisaalta nyt ne muutaman liikuntatunnit on rustattu kaikkien nähtäville ja ensi maanantaina sen sitten pitäisi alkaa. Ensi viikko voi olla aika kauhistus, tai sitten se menee hyvin. En osaa sanoa.
Joulun tienoilla olen kyläillyt ja löhönnyt. Löhöän päivästä noin 85 %, loput vietän treenatessa. Okei, tällä viikolla jouduin myös avaamaan läppärin. Ruoka on hyvää ja siksi jouduin aloittamaan säälittävän yrityksen sokerittomasta tammikuusta, koska en halua uusia koko vaatevarastoa vuonna 2016. Ainakin toistaiseksi kaikki vaatteet ovat saaneet pysyä tiiviisti päälläni kun menee tuonne ulos jäätymään. Miten voisi oikeasi pukeutua tarpeeksi lämpimästi, jos on lähes 30 astetta pakkasta? Ihanaa Suomi ja paukkupakkanen. Ihanaa taitava, nuori suomalainen leijona!
Suomi on junnukiekon maailmanmestari vuosimallia 2016. Minä voisin olla tehokkaan opiskelun maailmanmestari vuosimallia 2016. Tästä ajatuksesta on ainakin hyvä lähteä liikkeelle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajattelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajattelu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. tammikuuta 2016
tiistai 27. lokakuuta 2015
Uusi sivu elämässä
Tiedättekö sen tunteen, kun on ikään kuin aloittanut uuden luvun, joku jakso elämässä on päättänyt? Syksy on tuonut uusia tuulia ainakin henkisellä tasolla. Kaikki kesän epäselvyydet, vaivattomuus ja huolettomuus on tipotiessään. Minun piti viettää Savonlinnassa melko vähän aikaa, mutta täällä sitä ollaan jo kolmatta viikkoa putkeen. Porvoossa odottaa koti ja kaikki sellainen turvallinen ja stressitön. Oma treenis, pieni oranssi yksiö, koira ja perhe.
Tein viime viikolla kandin kypsyysnäytteen ja nyt olen herätellyt ajatusta gradusta. Pää lyö sen suhteen tyhjää. Mistä ihmeestä kirjoitan? Tutkimussuunnitelma tulisi esittää jo joulukuussa ja tällä hetkellä tuntuu kuin kaulan ympärillä kiristäisi panta. Lisäksi Savonlinnassa alkaneet työkuviot tuottavat lievästi sanottuna minulle harmaita hiuksia. Miten ihmeessä minä tulen selviytymään kaikesta tästä tässä minimalistisessa aikataulussa? Jouluun mennessä tulisi olla selvillä ohjaajat, liikuntatilat, tarramyynnit ja kaikki muu sellainen oheissälä, jota suuri hanke vaatii. Projektisuunnittelija hikoilee täällä ja laskee öisin lampaita.
Keväälle olen valinnut kauhen kasan opintoja. En edes tiedä, miksi minulla on niin kamala kiire tämän koulun kanssa. Haluan ihan toiseen kouluun, ja nyt on tämä on jo näinkin pitkällä, kannattaa se tehdä loppuun. Ihan kaueasti ei ensivuodelle mitään jää, jos saan nyt kaiken suunnittelemani pakettiin. Tosi osallistumiseni joillekkin opintojaksoille varmaankin evätään, kun ei ole ihan kaikki vaadittavat nallekarkit pussissa.
Terveystieto netin kautta tuntuu oikealta ja hyvältä. Siellä vilahtelee ajatuksia ravitsemuksesta ja terveydestä, sairaudenkuvista ja psykologiasta. Voi että, kun koko pääaine olisikin jotakin nutriotason juttua. Toisaalta odotan tieteellistä opiskelua kauhulla (kvanti 2 tällä hetkellä lähinnä naurattaa, mutta onhan tässä vuosi aikaa sevittää tentti) toisaalta jollakin masokistisella innolla. Haluan viimein nähdä, onko minusta sellaiseen opiskeluun. Riittääkö motivaatio saavuttamaan unelmieni ammatin.
Kaikkein luonnollisinta olisi suunnata ensi vuonna vielä himpun verran lähemmäs susirajaa Kuopioon. Jos parempi puoliskoni saa sieltä opiskelupaikan, lähden varmaan joka tapauksessa vaikka omalla kohdalla ensi vuosi tulee olemaan enemmän tai vähemmän tänne opintojen viimeistelyä. Pitäisikö koko luku-urakka unohtaa ensi keväältä, en osaa sanoa. Jatkuuko minulla vielä kaiken sen päälle työt ensi keväänä? Missä tehdä harjoittelu, täällä asioiden helpottamiseksi vai sitten Porvoossa omissa tutuissa ympäristöissä? Kallistun jälkimmäiseen. Joudun kuitenkin matkustamaan, elämän perässä Porvooseen.
Kaupassa käydessäni tarkastelen muuttolaatikko alennuksia ja muutenkin teen tiedostamatonta lähtöä täältä. Aika näyttää, onko täällä enää pian mitään, mihin palata. Erillisrahoituksen lakkauttaminen uhkaa meidän pientä kampusta pahemman kerran. Minä itse, jos vain voisin, lahjoittaisin Savonlinnan kampukselle ne muutamat tarvittavat miljoonat. Koska en voi sitä tehdä, voin vain seurata vierestä miten huoli kampuksen kohtalosta näkyy ja tuntuu yleisessä ilmapiirissä. Se kiristää gradupantaani vielä entisestään; entä jos ensivuonna kukaan ei ohjaa työtäni?
Kauhukuvista mukavempaan, minulla on tällä hetellä myös aikaa. Olen liikkunut rennolla otteella, varmaan liian vähän mutta juuri nyt tämä tuntuu sopivalta. Nautin eniten kotipäivistä, jolloin saan möllöttää sängyssä viiman piiskatessa ikkunaruutuihin. Töitä olisi vaikka ja mitä, mutta olen tällä hetkellä hiukan jumissa. En ole lainkaan varma, onko minusta tähän työhön. Sen varmaan näkee sitten jouluna, olen varmaan ihan puhki palanut ja kaikkeni antanut.
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Maanatain pohdintoja
Taas yksi skipattu massaluento, enkai ole ottamassa tätä tavaksi? No, oman pohdiskelun haluan hoitaa kunnialla, joten tässä siis ajatuksia kehityksestä ja oppimisesta.
Piaget
Piaget’n mukaan lapsi on
aktiivinen oppija, ympäristönsä pieni tutkija, joka tekee kokeita nähdäkseen,
miten fysikaalinen ja sosiaalinen maailma toimii. Piaget’n teorian perusajatus
on, että ajattelun kehitys on kulttuurista riippumatonta ja
vaiheittaista. Nykykäsitys lapsen ajattelun kehittymisestä perustuu
pitkälti tähän teoriaan. Lapsen
kognitiivinen kehitys ajatellaan rakentuvan lapsen oman tutkivan toiminnan,
ongelmanratkaisun ja aikaisempien kokemusten kautta. Kognitiivisia eli
tiedollisia toimintoja ovat muun muassa havaitseminen, ajattelu, kieli ja
muistaminen. Lapset käyvät läpi samat kehitysvaiheet samassa järjestyksessä,
mutta eri nopeudella. Piaget’n teoriaa
on täydennetty ympäristötekijöiden merkityksellä. Suotuisa ympäristö –
esimerkiksi kannustavat vanhemmat ja motivoivat opettajat – voi siivittää
lapsen ajattelun kehittymistä.
Nykyään kielellisen
vuorovaikutuksen ja sosiaalisen ympäristön merkitystä pidetään tärkeänä.
Läheisten aikuisten toiminnalla ja suhtautumisella on merkitystä, ja alan tutkimuksessa
korostuvat muun muassa oppijan oma aktiivisuus ja toiminnanohjaus.
Harrastusten, kuten
liikunnallisten taitojen harjoittelun ja musiikki-instrumentin soittamisen, on
todettu stimuloivan aivojen hermoratayhteyksiä. Suoraa näyttöä niiden
yhteydestä älykkyyden kehittymiseen ei ole, mutta sitkeä ja tuloksellinen
harjoittelu vahvistaa itsetuntoa ja minäkuvaa sekä sisäistä motivaatiota.
Vanhempien sinnikkyys ohjatessaan lapsiaan harrastusten pariin voi siis olla
hyvinkin palkitsevaa.
Lapsia tulee siis
- Haastaa pohtimaan (älyllinen päättely tapahtuu kielen varassa)
- Lapsen sisäinen halu oppia tulee houkutella esiin (osoittamalla uteliaisuutta lapsen kiinnostuksen kohteita kohtaan, tukemalla ponnisteluja sekä arvostamalla oppimista ja omaehtoista taitojen opettelua)
Vygostsky
Tuntuu, että olen kirjoittanut
tästä ennenkin. Historia siis toistaa itseään!
Kielen, symbolisten työvälineiden
ja ajattelun välinen suhde
V:n eräänä suurimpina
saavutuksina pidetään ideaa siitä, että ajattelu ja lapsen kehitys (tai myös
aikuisen oppiminen) on suhteessa lapsen (tai aikuisen) oppimiin symboleihin,
käsitteisiin ja kieleen. Kielen, erilaisten käsitteiden ja symbolien oppimista
voidaan pitää eräänlaisten "ajattelun työvälineiden" hankkimisena,
välineiden joiden kautta pystymme jäsentämään ulkopuolista maailmaa. Kielellä
V:n ajattelussa tarkoitetaan kuitenkin puhuttua ja kirjoitettua kieltä
laajemmin kaikkia kielenkaltaisia käsite- ja symbolijärjestelmiä joita yksilö
voi käyttää ajattelunsa jäsentämisessä, ei siis vain esimerkiksi sanoja.
Sisäistymisen periaate
V:n mukaan lapsen oppiminen tapahtuu
sosiaalisessa ja kulttuurisessa toiminnassa tietyntyyppisten vaiheiden kautta.
Yksilö ikään kuin sisäistää kollektiivisen (sosiaalisen) toiminnan - kulttuurin
- ja sen käyttämät työvälineet ja merkit oman yksilöllisen toimintansa ja
yksilöllisen tietoisuutensa ja toimintansa osaksi. Yksilö ikään kuin keksii
uudelleen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kulttuurin vaikutuspiirissä ne
toiminnan, ajattelun ja ulkoisen sekä sisäisen toiminnan tavat, jotka kyseinen
kulttuuri on aikojen saatossa kehittänyt.
Lähikehityksen vyöhykkeen teoria
Lähikehityksen vyöhykkeen teoria
on sosiaalis-konstruktivistinen näkemys ympäristön vaikutuksesta ajattelun ja
kielen kehitykseen. V:n mukaan lapsi oppii vuorovaikutuksen kautta esimerkiksi
vanhemmiltaan. Lähikehityksen vyöhyke (ZPD) on tila, jossa ihminen voi
ympäristön vaikutuksesta oppia jotain sellaista, mihin hän ei yksin kykenisi.
Teoriaan kohdistettu kritiikki huomioi, että V korostaa syntyaikansa ja
-paikkansa mukaan (1920-luvun Neuvostoliitto) voimakkaasti sosiaalisen
ympäristön ja historiallisen ajan vaikutusta ihmisen kehitykseen, jolloin
biologiset tekijät jäävät vähäiselle huomiolle.
Chomsky
Kieltä ei ole totuttu pitämään
synnynnäisenä taitona. On lähes vakiintunut olettamus, että kieli tulee hankkia
oppimalla. Puhekykyä voidaan luonnehtia myös vaistoksi, joka on verrattavissa
linnun vaistomaiseen lentokykyyn.
Pienen kieliryhmän edustajana me
suomalaiset koemme itsemme usein muusta maailmasta eristyneiksi. Vaikka tämä
eristyneisyys on meille todellinen ongelma, kielitieteilijät ovat nykyään
kuitenkin sitä mieltä, että kielet ovat rakenteeltaan itse asiassa hyvin
lähellä toisiaan. Kielitiede sanoo myös, että ihmiset eivät ajattele suomeksi,
englanniksi tai kiinaksi. Me ajattelemme ajattelun kielellä, jota voisi myös
kutsua mielen kieleksi. Tämä kieli on yleismaailmallinen. Ihmismielen rakenne
on perusominaisuuksiltaan samanlainen kaikkialla.
Kielitieteen mullistaja,
amerikkalainen professori Noam Chomsky arvelee, että kieltämme ohjaavat
perussäännöt ovat synnynnäisiä ja kaikille ihmisille yhteisiä. Kun lapset
oppivat vanhempiensa kielen, heidän ei tarvitse opetella lukemattomia sääntöjä,
koska kielen perusperiaatteet ovat heidän aivoissaan jo syntymälahjana.
Tällainen peritty kielitaito ja
kulttuurin synnynnäinen omaksuminen on toki turvallinen ajatus, mutta onko
meillä todisteita sellaisesta? Kaikki tuntevat tarinan Mouglista, joka eli
susien kasvattamana. Mougli äänteli kuin susi, eikä siis oppinut ihmispuhetta,
vaikka hänen äitinsä ja isänsä luultavasti puhuivat kieltä. Mougli ei ollut
varhaisvuosina ihmiskontaktissa, joten hän sai vaikutteita ja ”oppia”
ainoastaan susilta. Myöhemmin Mouglille voitiin kyllä opettaa joitakin sanoja
ja lauseita, mutta automaattisesti poika ei alkanut tuottaa kieltä.
Tällainen ajattelu kyseenalaistaa
Chomskyn teorian. Kielen perusrakenteen yleismaailmallisuus viittaa siihen,
että ihmismielet ovat perusolemukseltaan samanlaisia kansallisuudesta, rodusta,
kielestä ja sukupuolesta riippumatta. Tämä näkemys asettaa radikaalilla tavalla
kyseenalaiseksi aikamme yhteiskuntatieteiden suosiman perusolettamuksen, jonka
mukaan eläimet ovat biologiansa talutusnuorassa mutta ihmisten käyttäytymistä
määrää kulttuuriympäristö. Perittyjen ja ympäristön luomien ominaisuuksien välisestä
suhteesta käyty keskustelu on mielestäni ajoittain puutteellista; haluan
ajatella kokonaisuuden monimutkaisempana syy- ja seuraussuhteiden kaaviota,
joka lähtee siitä, että ihmisaivot ovat kaiken havainnoinnin, oppimisen ja
käyttäytymisen välitön aiheuttaja. Oppiminen ei ole vaihtoehto synnynnäisille
ominaisuuksille; ilman synnynnäistä mekanismia oppimisen mahdollistamiseksi
emme oppisi mitään. Ihmismielen ääretön monimutkaisuus ei ole oppimisen
tulosta, päinvastoin mielen rakenteen rikkaus tekee oppimisen
mahdolliseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






