tiistai 26. marraskuuta 2013

Observointitehtävä

Maanantai 25.11

Meidän pitää tämän harjoittelun aikana seurata kahta eri lasta kahdella oppitunnilla. Oppitunteja on kaksi vertailun vuoksi. Itse halusin ottaa tarkkailuun tytön ja pojan, ja yritin valita kaksi mahdollisimman erilaista tapausta. En onnistunut siinä oikein hyvini, sillä lopulta huomasin kahden tarkkailtavani olevan melko samanlaisia!

Havainnot tytöstä

Matematiikan tunti
  • Aamunavaus (päivän ohjelman läpikäyminen, tunnelmat, päivämäärä ym) = Seurailee hiljaa, tarkkailee opettajaa, viittaa yleisiin kysymyksiin mutta ei sellaisiin, joilla pyydetään puheenvuoroa. On muutenkin selkeästi itsekseen, eikä ota kontaktia luokkakavereihin.
  • Junnauskoe (kokeen tekeminen ajan puitteissa) = Istuu polvien päällä, raapustaa hyvällä tahdilla, ei levottomuutta. Tämä polvien päällä istuskelu on selkeästi sellainen "työasento", jonka tyttö ottaa kun pitää keskittyä. Ei vilkuile muiden papereita, pyöri paikoillaan tai vastaa vierustoverin kysymykseen, keskittyy vain omaan työhön.
  • Toiseen luokkaan siirtyminen (ryhmä jaetaan kahtia) = Odottaa, että yleinen häly vähenee, ja nousee vasta sitten paikoiltaan. Ottaa vihkot ja kirjat esiin rauhassa, pinoaa ne syliin, katselee ja tarkkailee, siirtyy vasta sitten viimeisten joukossa toiseen luokkaan. Vaihtaa luokkaa kävellen.
  • Laskujen läpikäyminen (allekkain laskeminen) = Viittaa ajoittain, mutta ei kovin "aktiivisesti". Nostaa käden lähinnä silloin, kun kysymys on jo  mennyt ohi. Pyörii tuolilla, seisoskelee puoliksi, ei puhu. Välillä katselee jonnekkin ihan muualle, ei keskity ihan täysin. Pötköttelee pulpetilla, ei edelleenkään vastaa vieruskavereille. On ehkä vähän väsynyt, seuraa silti opetusta. Aloittaa tuolilla keikkumisen muutaman tehtävän jälkeen (joko osaa asian jo, tai ei ymmärrä asiaa, joka turhauttaa). Vastaa asiallisesti ja reippaasti, kun opettaja kysyy kysymyksen ilman viittaamista. Ei halua jutella toisen tytön kanssa (murisee, kuin koira!)
  • Laskujen tekeminen = Ottaa kontaktia vierustoveriin, jos ei osaa tehdä tehtävää (hyötyy muiden avusta). Istuu taas polvien päällä, eli keskittyy. Käyttää palikoita apunaan kun tekee laskuja, taitavat olla aika vaikeita? Höpöttelee nyt enemmän, hymyilee ja jopa lauleskelee! Hakee ehkä jotain muuta puuhaa laskemisen tilalle, haluaa välttää tehtävien tekemisen. "Mä en kestä tätä melua" tokaisee jossain vaiheessa (laittaa kynää korvaan). Tarvitsee opettajan viereen, että jaksaa keskittyä laskemiseen.
 
Musiikin tunti
 
  • Tunnin aloitus = On selkeästi enemmän innostunut, ottaa kontaktia vierustovereihin
  • Rytmit (perusrytmeihin tutustuminen) = taputtaa, osallistuu. On melko temperamenttinen, eikä juuri välitä, kun opettaja kehottaa keskittymään olennaiseen.
  • Omat rytmit (omien rytmien luominen) = "Tähdään näin!" "Ei ainakaan noin" , ottaa selkeästi johtajan roolia, joka on mielestäni vähän yllättävää. Lyöttäytyy ryhmän toisen tytön kanssa yhteen, ja keksii omia juttuja muusta ryhmästä välittämättä.
  • Loppulaulu = Availee suuta ja tavailee sanoja, eli on mukana riittävissä määrin. On hieman levoton, ja keskittyy leikkimään teippirullalla, jonka löysi opettajan pöydältä.
  • Tunnin lopetus = ei pidä kiirettä, poistuu luokasta vasta viimeisten joukossa, kuten ennenkin.


Kävimme myös seuraamassa yhden köksän tunnin. 7 luokkalaiset valmistelivat sianlihakastiketta ja pullavanukasta, aiheena oli siis suomalainen ruokakulttuuri 1900-luvulla. Reseptit oli päivitetty nykypäivään, kastikkeeseen lisättiin appelsiinin kuorta ja se tarjoiltiin riisin kera. Koska oli kyseessä oikea juhla-ateria, laitettiin kastikkeeseen kuohukermaa. Ryhmä oli pieni ja toimelias, ja vuoat oli hetkessä voideltu margariinilla ja lihat kattilassa ruskistumassa. Sipulit osattiin pilkkoa jo melkein oikeaoppisesti. Nuoret kyselivät meiltä opiskelijoilta apua rohkeasti, nyt pääsi ensimmäistä kertaa oiekasti ohjailemaan ja näyttämään, miten kannattaa tehdä. Tämäkin tunti oli valinnainen, joten ryhmään tietenkin valikoituu hieman tavallista motivoituneempaa porukkaa. Silti jäi sellainen hyvän tekemisen meininki ja osaaminen päällimmäiseksi tunnelmaksi tältä tunnilta, joka on kiva asia.



lauantai 23. marraskuuta 2013

Perjantai puistokadulla

Eilinen vietetiinkin vanhan kansakoulun tunnelmia fiilistelemällä. Meillä oli 2 luokassa Savonlinna päivä, jolloin oli tarkoitus tutustua kaupunkimme historiallisesti mielenkiintoisiin kohteisiin. Täältähän niitä löytyy, myös Olvaninlinnan lisäksi. Oma kohteemme olis siis Puistokadun entinen kansakoulu. Koko ryhmä oli jaettu neljään pienempään ryhmään, jotka tutustuivat kukin ainoastaan yhteen kohteeseen. Ensiviikolla muut saavat sitten jakaa tietoja omasta kohteestaan koko luokalle, jolloin lapset pääsevät taas "opettamaan" uutta toisilleen. Meidän mukanamme Puistokadulle lähti 7 lasta. Ensin hieman historiaa:

  • Puistokadun koulu valmistui 1893. Se sijoitettiin "uuteen kaupunginosaan" paikan terveellisyyden ja liikenteen rauhallisuuden takia. 
  • 1903 koulua laajennettiin kahdella luokkahuoneella ja voimistelusalilla. Koulun "puupuoli" oli valmiina. 
  • 1910-luvun vaikeuksia: täydellinen vuoroluku, suuret luokat, kylmät ja vetoiset luokkahuoneet, ei sähköä, ei vesijohtoa, kaupungissa lavantautia. 
  • 1920 koulua käytiin myös Olavintorin kansakoulussa Olavinkadun ja Koulukadun kulmauksessa. 
  • 1921 oppivelvollisuuslaki. Melkein kaikki kävivät koulua jo ennen "koulupakkoa".
  •  1926 valmistui kivirakennus, suunnittelijana arkkitehti Wivi Lönn. Kaupunki oli köyhä, ja vain ns. dollarilainan turvin rakennus valmistui. Olavintorin koulu lakkasi. 
  • 1930 alkoi jatkokoulu.
  • 1939-1945 sotavuodet, jolloin koulu toimi osin keskeytyneenä. Kouluthan olivat yleisesti sotasairaaloina.
  • 1952-1960 Savonlinnan seminaari Puistokadun koulun ylimmässä kerroksessa ja harjoituskoulu "puupuolella".
Lähteet täältä
 
Lapsille tuota kaikkea oli tietenkin hieman tarpeetonta avata, ja rakensimmekin kierroksemme koulupäivän muotoon. Meillä oli padit käytössä, joilla lapset ottivat kuvia, tekivät tehtäviä ja loivat Book Creator - sovellutuksen avulla ihan uudet kansakoulusta kertovat kirjat. Pisteet oli jaettu näin:
  • Cafe Alegria = äidinkielen tunti, kahvilan pitäjän info + siitä kirjoittaminen, vanhojen valokuvien tutkiminen ja kuvaaminen
  • Tanssikoulun edusta = "joulutansseihin" valmistautuminen, lyhyen tanssipätkän opettalu
  • Sisustusliike Butterfly = matematiikan tunti, taikarahalla asioiden ostaminen (20€ taikarahaa, jolla saa ostaa haluamiaan tuotteita. Tuotteet ostetaan ottamalla kuva, lauseke tehdään padiin)
  • Arkkitehtitoimisto = historian tunti, aiheena paikan arkkitehti Wivi Lönn
  • Ravintola Kansakoulu = kouluruokailu, entisajan perinneruoat
  • Taito Shopin talo = työntekijän pitämä info (käsityö, kuvataide), erilaisia pieniä tehtäviä liikkeen sisällä (etsi niin monta Olavinlinnaa, kuin löydöt)
Tällä kaavalla mentiin, ja yritettiin aina väleissä kertoa rakennuksesta kaikkea oleellista. Padit olivat siinä mielessä vähän hankalat, että lapset joutuivat jatkuvasti laittamaan ne reppuun ja ottamaan taas esille, ja se aiheutti turhautumista. Ulkovaatteissa sisällä oleminen ei myöskään ollut ihan toimivaa. Book Creatoriin muistiinpanojen tekeminen oli todella hidasta, ja aikaa kului sellaiseen ylimääräiseen istuskeluun ja odotteluun todella paljon. Toiset olivat tietenkin nopeampia kuin toiset, joten sekin aiheutti levottomuutta. En ollut myöskään ajatellut, että esimerkiksi vuosiluvut (eli suuret numerot) eivät ole tämän ikäisillä vielä ihan hallussa. Olisi pitänyt sekin ottaa paremmin huomioon. Kaikkineen kierroksella tuli aika paljon vain oettua kuvia, mutta toisaalta siitä lapset tykkäävät, se on nopeaa ja kuviin saa liitettyä paljon informaatiota (koska esimerkiksi metallisissa muistolaatoissa oli myös tekstiä). Aikaa tällä jutulle oli varttuna noin 2 h, joka voi olla joko lyhyt tai pitkä aika, miten sen nyt ottaa. Emme ehkä ihan täysin saaneet aikaa kulumaan sellaisiin asioihin, joihin olisi oikeasti jaksanut koko ajan keskittyä. Ohjeistukseen olisi varmasti tarvittu lisää tarkkuutta, ja muutenkin koko paketti olisi voinut olla paremminkin kasassa. Meillä oli vielä yksi vähän haastavampi lapsi mukanamme, joka esimerkiksi saattoi lähteä kiellosta huolimatta ulos ovesta ja muutenkin vaati vähän tarkempaa huomioimista. Onneksi mukana ja apuna oli koulunkäyntiavustaja. 

En osaa sanoa, kuinka hyvin lapsille jäi mieleen asioita talon historiasta. Välillä keskustelu oli ihan oikeanlaista, ja hyviä mielipiteitä ja kommenttejakin tuli. Aikataulu piti, eli kaikki suunniteltu saatiin kyllä käytyä läpi. Taito Shopin talossa työntekijän pitämä kierros ja kerronta oli kyllä oikein hieno juttu, ja lapset pääsivät tutustumaan muun muassa kudospuihin, mosaiikkeihin, huovutettuihin tossuihin, valaisimiin, lankoihin ja muihin kauniisiin asioihin. Talosta löytyi myös upea, 100 vuotta vanha takka. 

Kansakoulu ravintolasta taas ei esimerkiksi löytynyt vanhaa pulpettia, kuten olin ajatellut. Kun saavuimme sen luokse, tuli sellainen tyhmä hetki, että mitäs nyt? Jotain varasuunnitelmaa kannattaa siis laatia asioille, joista ei ole ihan varma. Luulen muutenkin, että tällaisilla kierroksilla sellainen opettajan kokemus ja taito prganisoida on todella tärkeää, että paketti pysyy jollain tavalla kasassa. Luokassa käytänteet ovat lapsille tuttuja ja helppoja, eikä ihan kaikkea tarvitse koko ajan hallita (ostaan istua omilla paikoilla, osataan viitata, tehdään tehtäviä, asiat ovat tuttuja ja on muodostunut rutiineja). Uuteen ympäristöön meneminen ja tällaiset kierrokset ovat paikkoja, joihin rutiineja ei ole luotu ja pohjatyötä tehty. Kaikki toiminta pitäisi saada organisoitua kasaan niin, että lapsillakin on sellainen olo, että näin tämän jutun pitääkin mennä. Siinä emme ihan täysin vielä onnistuneet.

Sellaisia asioita perjantaista, nyt ihan muiden koulutehtävien pariin. Milloinkohan ehdin lisätä kuvia?

torstai 21. marraskuuta 2013

Asiaa alkoholista

Pidin juuri tunnin alkoholista, 8 b luokalle. Oli taas luokka täynnä fiksuja nuoria, miksi ihmeessä olen pelännyt yläasteella opettamista? Voiko kyse olla siitä, että tällaisessa pienessä kaupungissa on leppoisampaa nuorisoa? Joka tapauksessa, minulla on tunnista oikein hyvä fiilis!

Tulin luokkaan vähän niin kuin oppilaiden kanssa yhtä aikaa, johon oli muutamakin syy. A) laitoin herätyksen aivan liian myöhään, olin siis tuntia myöhemmin liikkeellä, kuin piti. Tarkasta siis kalenteri ihan kunnolla edellisenä iltana, monelta ja missä sinun pitää olla. B) Aamiainen jäi hutaisuksi, josta tulen kiukkuiseksi. Aamiainen kun on päivän parhaan aterian lisäksi rauhoittumista ja aikaa lehtien lukemiseen. Onneksi ulkona ei kuitenkaan satanut vettä! Kouluun saapuessani menin kaikessa rauhassa tekemään alkoholimatematiikka lausekkeet, muokkailin ja valitsin siinä aikani hienoimmat piirrokset. B) Elin siinä käsityksessä, että tunti alkaa 15 yli, joten en pitänyt mitään kiirettä piirrosten kanssa. Lopputulos oli se, että laitetiden ja ohjelmien avaamiseen jättämääni 15 minuuttia ei ollutkaan, koska tunti alkoikin jo tasan klo 10! Tästä seurasi pieni paniikin omainen youtuben selailu ja muistitikun haparointi koneeseen kiinni, mutta ainakaan en ehtinyt sen enempää jännittää. Laitteet toimivat onneksi moitteettomasti..

Aloitin siis tunnin siltä seisomalta, näyttämällä tämän videon. Keskustelimme videon jälkeen oppilaiden kanssa, mitä on kohtuu käyttö, mitä eroa on nuorten ja aikuisten alkoholinkäytöllä ja ennen kaikkea siitä, miksi asioista pitää puhua. Oli kerrassaan hienoa, että välillä sai oikeasti kontaktia nihin luokan "hulivili" poikiinkin. Keskustelu oli hyvää, sitä syntyi, nuorilla oli mielipiteitä.

Videon jälkeen kehotin kaivamaan muistiinpano välineet, ja aloin tylsän osuuden, eli luennoimisen. minulla oli visuaalisesti kivaksi tehty powerpoint, ja ainoastaan yhden sanan mittaisia muistiinpanoja (muutamia per dia). Sanat olivat lähinnä minulle muistettavaksi, että osaisin kertoa asioista tarpeeksi laajassa mittakaavassa, eikä mitään unohdu. Olen aika kova papattamaan, ja keksin kyllä johdattelevia kysymyksiä ilman, että kirjaisin niitä ensin ylös. Jos jokin seikka on vähän epäselvä (kuten minulle nyt sattui olemaan myyntirajoitusten kellonajat!) on kätevää kysyä vastausta oppilailta. Onneksi joku heistä osasi asiaan vastata! Tästä opin siis sen, että minun tuleekerrata asiat kunnolla, ennen kuin menen niitä opettamaan. Tuossa kuitenkin yksi vinkki selviytyä sellaisestakin tilanteesta..

Sainkin palautetta juuri siitä, että osasisin suht hyvin sattaa oppilaita aktiiviseksi kysymällä heiltä paljon kysymyksiä. Aihe oli aika painava, ja siinä mentiin ajoittain henkilökohtaisellekin tasolle. Kysyin nuorilta esimerkiksi, onko heidän lähipiirissään esimerkkejä alkoholin liikakäytöstä. Monta kättä nousi ilmaan, ja sitten olinkin pian tilanteessa, joka ei ole ehkä ihan toivottu. Mitä minä osaisin nuorille sanoa? Voinko sanoa, että voisitte kenties yrittää auttaa alkoholisoitunutta läheistänne? Silloin saatan sysätä nuoren harteille vastuun, joka ei todellakaan heille kuulu. Tuollaisia kysymyksiä, joissa piilee ehkä vähän vaaroja, tulee välttää.

Powerpoint loppui sitten ryhmätehtävään, jossa jaoin kaikille ryhmille yhden lausekkeen "alkoholimatematiikkaa".

kuva täältä

Ryhmissä piti pohtia kyseistä yhtälöä ryhmän kesken, ja demostroida tilanne sitten jotenkin ensi tunnilla koko luokalle. Siellä lähti tekeytymäämn näytelmiä ja tarinoita, harmi etten pääse ensi kerralla niitä seuraamaan. Oli kuitenkin mukavaa huomata, että nuoret ovat melko tietoisia näistä asioista. Tunneilla osaamista voidaankin siis jo enemmän syventää.

Nyt kiiruhdan jo seuraavalle tunnille, hyvää torstaita kaikille!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Semmailua

Olen muutaman päivän aikana semmaillut (eli käynyt seminaareissa) ahkerasti. Ajattelin siis kirjoittaa muutaman ajatuksen niistä.

SEMINAARI 1

Elisessä seminaarissa oli aiheena TVT ja sen hyödyntäminen opetuksessa ja koulussa. Kuten jo aiemmin olen maininnut, käyttävät "koti" luokkani oppilaat kirjojen sijasta padeja. Oppilaat tekevät niihin omia kirjojaa, käyttävät sovellutuksia, kokoavat materiaaleja, jakavat materiaalia muille, saavat informaatiota, viestivät, luovat ja muokkaavat tekstiä, kuvaa ja ääntä. Meidän luokan oppilaat olivat hurjan söpöjä, kun esittelivät omia tekeleitään koko seminaariyleisölle. Oli kuvia, tekstejä ja videoita, ja ne saatiin hienosti näkymään Apple TV:n kautta, oppilaan padiin sykroimalla. Luulen, että lapsilla oli enemmän itsevarmuutta astua suuren yleiön eteen, kun oli padi turvanaan. Se oli sellaista sanatonta viestintää, ja kuitenkin oma tekele kyseessä. Lapset neuvoivat toisiaan sovellutusten avaamisessa, ja opettajatkin nyökyttelivät tyytyväisinä: "Lapset oppivat uudet sovellutukset niin äkkiä, ettei ehdi edes selittää niiden käyttöä. Usein viikonlopun aikana padeihin ajattu uusi sovellutus on jo maanantaina monelle täysin helppo nakki, ja sillä on tehty jo etukäteen vaikka minkälaisia juttuja"

Lapsista on tullut myös aktiivisia siinä mielessä, että omia tuotoksia tosiaan luodaan ja halutaan esittää muille. Padit kulkevat kodin ja koulun väliä, joka ehkä jollain tavalla häivyttää kontrastia kodin ja koulun välillä: Oppimista voi tapahtua myös vapaa-ajalla, koulussa tehdään tuttuja asioita eikä itsenäinen tekeminen ole sen yhtään hassumpaa. Näin päästään kiinni myös siihen, että läksyjä ja koulujuttuja pitää tehdä kotona. Padi on sinänsä jo niin kiva vempele, että sillä tekeekin mieli puuhastella vapaa-ajallakin. Se, että ei osaa kertotaulua ulkoa, ei kerro älykkyydestä tai osaamisesta mitään. Se, osaako hyödyntää olemassa olevia tekniikoita kehittyäkseen tai kehittääkseen taas osoittaa luovuutta ja sitä tässä maailmassa tarvitaan. Tällaisia taitoja oppilaat oppivat hyödyntäessään padeja.

En voi olla tuomatta tähän kriittistä näkökulmaa. Toisaalta olisis mielestäni hyvä, että lapsilla oli edes yksi elektroniikkavapaa vyöhyke, koulu. Perinteinen opetus, oppikirjat ja vihkoon kirjoittaminen harjoittavat pitkäjänteisyyttä, yhteen asiaan keskittymistä ja muita sellaisia vanhanaikaisia hyveitä. Levotonta tietokoneopiskelua he harrastavat kodeissa, ja tietenkin erityiesti kavereiden kodeissa ihan tarpeeksi. Oppiminen, siis oikea oppiminen ja omaksuminen, vaatii aikaa ja keskittymistä - tietotekniikka ja tabletit voivat ehkä olla rauhattomia ja rauhattomuuta edistäviä, lyhytjänteistä työskentelyä edistäviä vempaimia. On vedottu siihen, että oppilas joka tapauksessa vilkuilee simerkiksi puhelinta, käy facebookissa ym. eikä padi siis lisää tällaista keskittymispiikkiä, mutta jos opettajakaan ei enää usko muuhun, mitä voisimme olettaa? Jos opettajien lisäksi oletetaan jatkuvasti kouluttautumaan ja pysymään uuden teknologian ja jäerjestelmien mukana, kun uutta konetta ja ohjelmaa tulee markkinoille, ei heillä jää samassa mittakaavassa aikaa oikeiden opetussisältöjen laatimiseen ja itse asiaan. Tällaisia vaaran paikkoja minä nään "tietotekniikkavaltauksessa". 

SEMINAARI 2

Toisessa seminaarissa tänään puhuttii opettajan työnkuvasta ja siitä oikeasta arjesta. Ensin muutamia tärppeä luokanopettajuudesta, sitten itse asiaan, aineopettajuuteen.

LUOKANOPETTAJA
  • Päivät alkavat yleensä klo 8.00, ja päättyvät noin klo 13.30. Sen lisäksi tehdään sunnittelutyötä, kukin niin kauan kuin haluaa.
  • Oppituntien lisäksi työtä aiheuttaa tapaamiset vanhempien kanssa, opettajien kokoukset ja työryhmäkokoukset, henkilökohtaisten opetussuunnitelmien luominen (erityisoppilaat), jälki-istuntojen valvominen, WILMAN - päivittäminen (kysymyksiin vastaaminen, huomiot, poissaolot, viestit vanhemmilta)
  • Opettaja on töissä käytännössä aina (sairaslomilla korjaillaan kokeita, lenkeillä kerätään oppimateriaaliksi erilaisia kasveja, puheluita vastaanotetaan iltaisin, tunteja suunnitellaan, oppilaisin törmätään kaupassa)
  • Opettajan työtä voidaan pitää kutsumuksena
  • Oma käytetty linja tulee perustella lapsille, heillä on siihen oikeus
  • Viikkotiedotteet kannattaa laatia mahdollisimman hyvin, sillä silloin varmistetaan tiedon kulkeutuminen myös kotiin (ylimääräiset viestit ja puhelut jäävät)
  • Kukaan ei tule koskaan valmiiksi opettajana, jatkuvasti pitää olla ajan hermolla, päivittyä ja kouluttautua. Lapsilta oppii eniten tässä ammatissa
  • Lapsiin kiintyy, vääjäämättä. Heidän asioitaan ja huoliaan tulee mietittyä iltaisin kotona
  • Vapaa-ajasta saa voimaa jaksaa, ei ole tarkoitus palaa loppuun (sen takia opettajilla on pitkä loma, lomailua varten)
 Opettajan eettisiä periaatteita

  • Rehellisyys itselle ja oppilaille on kaiken lähtökohta. 
  • Tasa-arvo (vaikka henkilökohtaiset kemiat eivät kohtaa, tulee jokaista kunnioittaa ja kohdella tasavertaisesti)
  • Ihmisravon kunnioittaminen, erilaisuus
  • Oikeudenmukaisuus
  • Opettaja työyhteisössä (kollegojen hyväksyntä, verkostoituminen, työsuhteet, kehittyminen ja kehittäminen)
  • Opettaja ja oppija (kasvatus, kiusaamisen ehkäisy)
Mitä painotan oppimisessa ja opetustyössäni?
  • Rajat ovat "rakkautta"
  • Perheiden kasvatustyötä tulee kunnioittaa
  • Monipuolisia pedagogisia malleja tulee hyödyntää (kokeilu, päivittäminen, uudistaminen)
  • Monipuolisen asiantuntijuuden hyödyntäminen on tulevaisuuden vahvuus ja haaste (kollegojen osaaminen, yhdysluokat, verkostoituminen)
  • Päivittäiset tilanteet vaativat nopeaa ammattitaitoa ja tilannetajua (kaikkeen ei voi varautua, mutta hyvä suunnittelutyö auttaa)
  • Arviointityö (yksilöllinen, suullinen, kirjallinen, tvt + oman työn kriittinen arviointi)
  • Olen tekemisissä monen ihmisen kanssa (lapset, heidän perheensä, kollegat) = minulla on suuri vastuu
AINEENOPETTAJA

Oppilaat tulevat erilaisista lähtökohdista (jotkut osaavat hyvin perusteet, kuten erilaiset taikinatyypit. Jotkut taas eivät ole koskaan tehneet hiivataikinaa, tai käyttäneet pyykinpesukonetta. On tärkeää suunnitella tunnit niin, että jokainen oppilas voi saada uudesta asiasta jotain irti, oppia jotain. Haasteena on tehdä tunnista mielekäs asian jo osaaville, eikä toisaalta liian haastava uutta asiaa läpikäyville)

Kun suunnittelee työn viikoksi eteenpäin, ei tule kiireen tunnetta. On hyvä hahmottaa kokonaisuuksia, kuten kokonaisia jaksoja, ja ottaa ne lähtökohdiksi. Jaksojen alut ja loput ovat erityisen tärkeitä, jotta aikatalussa pysytään. Suunnitelutyö vähenee, mitä enemmän ammattitaitoa kerryttää: Ensimmäinen vuosi opettajana voi olla todella hektinen, koska mitään pohjatyötä ei ole olemassa. Sitten kun omat toimintatavat, asiantuntijuus ja materiaali kertyy, kiire vähenee. Voi olla puuduttavaa puhua aina samoista aiheista, aina samoista sisällöistä ja opettaa samat asiat vuodesta toiseen, mutta toisaalta suunnitelun ja valmistelutyön osalta siinä saa paljon takaisin. Oma pääaineemme on siitä otollinen, että sinne voi halutessaan ottaa paljonkin erilaisia aiheita (ainakin reseptejä) sen mukaan, millaisista oppilaista ryhmä koostuu. Matematiikassa on toki välttämättömiä perusteita ja sisältöjä, jotka ovat erityisen tärkeitä jo oppilaan jatko-opiskelun kannalta. Kotitalous oppiaineena ei jatku lukiossa, mutta jotkut saattavat haluta esimerkiksi kokin ammattiin. Sen takia on tärkeää, että sellainen "taiteellinen vapaus" pysyy pienellä alueella, ja opetus suunnitellaan OPS:in pohjalle. 

Opettajilta odotetaan paljon. Lapset odottavat, vanhemmat odottavat ja yhteiskunta odottaa. Meillä tulisi olla ratkaisu vähän kaikkeen, ja oikeastaan vastuuta koitetaan kasvattaa ihan jatkuvasti. Jos esimerkiksi pohditaan, että suomalaisten tulisi nyt jollain tapaa hallita paremmin tietotekniikan käyttäminen tai esimerkiksi tilastolliset järjestelmät, haluaa joku päättäjä ihan ensimmäiseksi lisätä kyseisen asian peruskoulussa opetettaviin sisältöihin. On kyse sitten piirakkataikinasta tai auton renkaan vaihtamisesta, halutaan se ensisijaisesti "sysätä" peruskoulun ongelmaksi ja tavoitteeksi. Se on tietenkin hieman hankalaa, sillä jo nyt aihealueet pursuilevat liitoksistaan, eikä kaikkeen millään riitä aikaa. Kyllä opettajat varmasti haluaisivat kaataa kaiken maailman tiedon oppilaiden niskaan yhdeltä seisomalta, oppiainerajoja rikkoen, mutta se ei taida olla mahdollista. Vai onko?

Kesäloman voi toki viettää täysin lomaillen, ja opekansiota raottaa vasta suunnittelupäivänä, mutta silloin voi käydä hassusti. Näyttää siltä, että suunnittelemattomuus polttaa opettajat puhki. Pitkältä lomalta palaavat opettajat ovat jo aivan väsyksissä kahden viikon jälkeen, etenkin jos eivät ole tehneet kunnollista suunnitelmaa muutamaksi ensimmäiseksi viikoksi. Syyslomasta usein vitsaillaan, että sehän on silloin ihan parasta, kun vasta silloin ehtii tehdä kunnolla töitä. Se työ, minkä opettajat antavat ulospäin (oppitunnit), on oikeasti murto-osa.

Aineenopettajia voidaan pitää jonkun alan asiantuntijoina, ja silloin on vastuu innostaa ja jakaa tietoa kyseisestä asiasta. Me luomme tulevaisuuden leipurit, kemistit ja lääkärit, pohjan näille. Meillä on vastuu innostaa lapsia ja nuoria johonkin oppiaineeseen, sillä Suomi tarvitsee kaikkien alojen osaajia. Jos (ja kun) oppilas joskus kysyy, miksi tätä asiaa nyt pitää opiskella ja mihin minä tätä tarvitsen, voi siis selkeästi vastata: "Juuri sinä et ehkä mihinkään, mutta Suomi kyllä johonkin. Joku tästä ryhmästä voi jonain päivänä olla erityisen tarpeellinen. Ja koska sinä olet vielä nuori ja et ihan välttämättä tiedä mitä haluat isona tehdä, kaikki opiskelevat nämä kyseiset asiat"

Ala-asteella tehty työ vaikuttaa. Vaikka kuka väittäisi mitä, on opettajissa ja heidän "lähettämissään" oppilaissa eroja. Ala-asteella tehdään pohjatyö tiedollisten asioiden lisäksi myös käytöksessä, suvaitsevaisuudessa, myönteisyydessä, tutkijuudessa, toveruudessa, empaattisuudessa, paineensietokyvyssä, kilpailuhenkisyydessä ja monessa muussakin asiassa. Jotkut opettajat onnistuvat tässä, jotkut eivät, jolloin kyseessä on persoonaan liittyvät seikat. Ihan väistämättä meillä on erilaisia opettajia, jotka valmistavat lapsia maailmaan eritavalla, omista lähtökohdistaan ja omalla persoonallaan.

Opettaja on asiantuntija, joten hänen tulee jatkuvasti olla kriittinen myös omaa tekemistään kohtaan. Tämä kriittinen tarkastelu ajaa vääjäämättä siihen, että omaa asiantuntijuutta tulee päivittää ja kartuttaa. Emme siis ole koskaan valmiita tähän ammattiin. Hyvä tapa pysyä kartalla on hyödyntää ystävä kollegoita: Apua saa ja pitääkin pyytää, eikä opettajan "yksinäistä" työtä tarvitse oikeasti tehdä yksin. Myös lapset ovat tukena. 

OPETUSTUOKIO

Vielä muutama sana tänään pidetystä ET-tunnin opetustuokiosta. Meillä oli siellä vain 5 lasta, kaikki 2 lk (eli minulle tuttuja). Tunti oli siis melko rauhallinen, joka sisälsi mukavaa pienryhmän kesken käytyä pohdiskelua, syvempää kontaktia yksilöihin ja erilaista tekemistä. Aiheena oli miten elän muiden kanssa?, ja omassa opetustuokiossani päätin vetää leikin/haasteen.

Haasteessa oli koko ryhmän tarkoitus mahtua seisomaan mahdollisimman pieneen tilaan. Ensin jokaiselle jaetaan oma sanomalehti, jonka jälkeen niitä aletaan poimia pois, ja pitää hypätä toisen seuraksi lehden päälle. Tilanne on lopulta se, että koko ryhmä kyyhöttelee esimerkiksi yhden tai kahden lehden päällä. Meidän pieni ryhmämme mahtui hienosti yhden lehden päälle, ja tunnelma oli oikein kannustava ja positiivinen. Leikki toimi tälle porukalle oikein hyvin. 

Tässä on Satu Honkasen ja Ritva Tuomisen ajatuksia aiheesta

Kuinka voisimme olla hyviä ystäviä ja hyviä ihmisiä? Tällaisen aiheen käsittely onnistuu parhaiten, jos keskustelua ohjaava opettaja itse heittäytyy siihen vilpittömästi mukaan ja pohtii samalla omia taitojaan. Millaisia ihmissuhdetaitoja oppilaat opettajalta odottavat? Edellä mainittu Muksuoppi-linkki on tässäkin käyttökelpoinen.

Edellä on viitattu filosofiaan ja tässä voidaan myös ottaa esille Sokrateen ydinopetus  ”Tunne itsesi”. Miksi itsensä tunteminen on tärkeää? Hyvä itsetuntemus johtaa itsensä hyväksymiseen. Kun hyväksymme itsemme vikoinemme ja puutteinemme, on meidän helpompi hyväksyä myös muut epätäydellisyydessään. Koneet voivat olla virtaviivaisia ja juuri tiettyyn tehtävään rakennettuina tietyllä tavalla täydellisiä mutta ihmiset eivät ole sellaisia.

Nykymaailma elättelee usein illuusiota täydellisyydestä. Kauneus, suorituskyky, älykkyys ja kilpailussa pärjääminen ovat nousseet korkeimmiksi hyveiksi. Tämä koskee myös lapsia. Peruskoulun ensimmäisten luokkien oppilaatkaan eivät elä pimennossa yhteiskunnan trendien tai mainonnan ja viihteen luoman ihanneihmisen suhteen.

Ihmissuhteita luodaan tänä päivänä usein myös menestymistarkoituksessa. Erilaisten verkostojen rakentaminen on tarpeellista jo henkisen hyvinvoinnin vuoksi. On tärkeää, että osoitamme lapsille myös toisenlaisen suunnan. Verkostoja ja menestymistä ei tarvitse tuomita tai vähätellä. Ei ole huono asia, jos on älykäs, kaunis ja suosittu. Mutta oleellista on ymmärtää, että nuo ominaisuudet eivät välttämättä takaa meille hyvää elämää. Ihminen voi elää hyvän elämän olematta erityisen älykäs, kaunis tai suosittu.

Me haluamme olla muiden kanssa tekemisissä, se kuuluu ihmisenä olemiseen. Vain äärimmäisen harva yksilö luopuu muiden seurasta lähes kokonaan. On hyödyllistä oppia tulemaan hyvin toimeen muiden kanssa. Ihmisyhteisöjen, valtioiden ja koko ihmiskunnan elossa pysyminen perustuu yhdessä elämisen taitoihin.

Tulipas taas puuduttava teksti, mutta ei se mitään! Nyt lounalle.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Lapset opettivat minulle K:n

Apuaaaa, kuinka voi jännittää yhden äidinkielen tunnin pitäminen?
Ja kuinka hyvin sen voi mokata?

Jos aiheena on koko tunnin aikana taistella läpi käsialan iso ja pieni K, kannattaisiko kenties opetella K:n tekeminen hyvin etukäteen, ennen kuin menee taululle sähläämään ja opettamaan sitä lapsille? Menin siis ja piirsin ison K:n väärin, mutta onneksimitään muuta suurta vääryyttä ei tapahtunut ja tunti saatiin kunnialla vedettyä loppuun. Ei se opettajan työ helppoa ole, ja ilmeisesti hyvin valmistautuminenkaan ei aina auta ja yllättäviä tilanteita tulee eteen. Aikataulutuksen laitoin itselleni tavoitteeksi, ja sen puitteissa pysyttiin oikein hyvin. Tehtävät olivat ehkä hiukan yksitoikkoisia, mutta kiltisti lapset tavuttivat vihkoon "Ku" ja "Ke", ja vielä ympyröivät omat hienoimmat kirjaimensa.

Aloitimme siis demostroimalla K:n taululle, ja sitten lapsetkin pääsivät sitä kokeilemaan. Tiesimme etukäteen, että siitä lapset ainakin innostuvat. Kaikki eivät tietenkään ehtineet taululle tulemaan, joka toisaalta aiheutti harmia. Se on sääli, mutta jonnekkin se raja pitää asettaa. Kun jännitti, nimet katosivat ja muutenkin välillä tuli sellainen "piipittäjä" olo, kun koko luokka mölysi ja kuhisi, eikä otetta oikein saanut. Kyllä siellä sitten välillä tuli niitä hyviäkin hetkiä, ja ainakin olen oppinut käyttämään ääntäni paremmin. Silloin kun haluaa huomion, täytyy se ottaa asenteella, sen olen huomannut. Demostroimme myös K:n liittämisen muihin kirjaimiin taululle, ja sitten päästimme lapset tekemään tavuja ja kirjaimia omiin tarinavihkoihin. Palautetta tuli siitä, että joskus olisi kiva tehdä myös kirjasta tehtäviä. Me innokkaina olimme laatineet omia tehtäviä, koska kaikilla oli ensinnäkin erilaisia kirjoja käytössään (padien takia ei kaikille tilata yhtenäisen kirjasarjan kirjoja, vaan käytetään mitä on jäljellä). Ymmärrän kyllä pointin, ei ole ihan mukavaa raapustaa pelkkään tyhjään vihkoon kirjaimia, kun työkirjassa olisi kivoja kuvia, malli esimerkkejä ja muuta sellaista. Kiertelimme luokassa, painotimme hyvää työasentoa ja työrauhaa, ja tietenkin kehuimme minkä kerkesimme. Taitavia nämä lapset kyllä olivatkin, osasivat siis tehä K:n oikein hienosti ja oikeaoppisesti (toisin kuin minä). Voi siis sanoa, että tällä tunnilla lapset opettivat minulle K:n.

Opin ainakin sen, että itsestään selvyydetkin pitää kerrata ja muistella. Ei voi olettaa, että se K sieltä jostain vain kumpuaa ja on joskus opeteltu, sillä ei, en minä muistanut miten se tehdään.

Tehtävien teon jälkeen merkattiin läksyt vihkoihin, osa lähti kotiin ja osa jatkoi käsitöiden tekoa. Minä huokaisin helpotuksesta, ja lähen nyt syömään.

maanantai 18. marraskuuta 2013

1 takana, 2 jäljellä

Toinen viikko harkkaa pyörähti käyntiin.

Taas olin koko vkl melko pitkälti menossa kun pääsin käymään Porvoossa. Tänään olen aamu kahdeksasta lähtien ollut menossa tukka putkella, juuri äsken pidin vielä yhden jumpan. Onneksi oli sali täynnä naisenergiaa, ei valittamista!

Aamulla siis olin kiltisi 10 vaille 8 odottelemassa TT-luokan ulkopuolella kuin mitä kuuliaisin oppilas, että tunti alkaa. 8 b luokalla oli terveystietoa aiheesta alkoholi. Minulle tämä tunti oli eityisen törkeö seurata, sillä pidän tunnille jatkoa torstaina. Tunnilla tehtiin ryhmätöitä, yhteisen alkupriiffauksen jälkeen. Otin tällakertaa näkökulmakseni ryhmätöiden toimivuuden terveystieto oppiaineessa. 

Katselimme ajankohtaisia aiheita ensin yhdessä (muun muassa taulukkoa siitä, mitä alkoholin käyttö meille suomalaisille maksaa (reilun miljardin euroissa + runsaasti pahoinvointia, syrjäytymistä, rikkinäisiä perheitä ja surullisia kohtaloita).Johan pojat heti alkoivat nokkelina tavailla "Maanantai aamuna krapula ja vapina" - biisiä, ja maanantai aamun tunnelmat ja levottumuudet kyllä hieman painoivatkin työrauhaa. Tässä täytyy kuitenkin korostaa, että oli kyse lähinnä yhdestä poikaporukasta. Voiko se olla niin, että jotkut henkilöt tässä kasin aikana hieman "taantuvat" ja alkavat häiriköidä ja olla levottomia, mikä menee sitten taas ohi ysille siirryttäessä. Itse muistan juuri 8 lk. pahimmaksi mahdolliseksi kapina ja kokeilu piikiksi, mitä olla ja voi. Tässä luokassa tytöt osasivat kuitenkin olla niin mallikkaasti, että ansaitsivat ihan ylimääräisiä kehuja. 

Tehtävänä oli siis muodotaa 3 hengen ryhmä, jossa jokainen oppilas edustaa erilaista henkilöä.
  1. Henkilö 1 = ei käytä alkoholia
  2. Henkilö 2 = käyttää kerralla runsaasti alkoholia
  3. Henkilö 3 = käyttää jatkuvasti runsaita määriä alkoholia
Näiden henkilöhahmojen kautta opiskelijoiden tuli esimerkiksi koostaa ajatuskartta, jossa pohditaan henkilön asemaa yksilönä ja yhteiskunnassa. Millainen on henkilön terveydentila (fyysinen, psyykkinen sosiaalinen), millainen on asema yhteiskunnassa, millaiset ovat ihmissuhteet, millaiset ovat tulevaisuuden näkymät, mitä seuraa jos käytöstä ei muuteta/muutetaan?

Ryhmätyöt toimivat yleensäkin silloin, kun ryhmä koostuu oikeanlaisista tyypeistä. Siellä pitää olla osaava henkilö, rauhallinen henkilö ja sitten kenties joku sellainen aktiivinen pölpöttäjä. Sopivassa suhteessa erilaista osaamista. Yhdessä ryhmässä rauhallisten tyttöjen seurassa ollut vilkas poika teki hienosti töitä, kun ei saanut "bensaa liekkeihin". Oma poikaporukkani taas otti tilanteesta, ja open valvovan silmän poissaolosta kaiken irti. Alkoholi aiheena oli sen verran painava, että ikään kuin kevennykseksi oli mukavaa heittää huulta laitakadun kulkijoista ja sen sellaisesta. Välillä mukaan putkahti kommentteja omista vanhemmista, jolloin tulin tietenkin surulliseksi. Siellä ehkä kenties salaa haluttiin puhua asioita halki, mutta se onnistui ainoastaan vitsien kautta ja toisia naurattamalla. Mistä voimme koulussa aikuisina tietää, kuinka läheltä nämä aiheet oikein liippaavat oppilaiden arkea? Terveystiedon aihealueet ovat tosiaan henkilökohtaisemmalla tasolla käyviä, kuten jo aiemmin mainitsin.

Levoton poikaporukka keskittyi siis lähinnä naljailemaan "cittarin kulman Seppoa", mutta toisaalta näiden elävien esimerkkien kautta ydinkohdat tulivat esiin. En tiedä, sainko houkuteltua poikia tarpeeksi kirjaamaan niitä ylös. Ajatuskartta oli kuitenkin selkeästi mieleinen tapa työskennellä, ja muissa ryhmissä etenkin saatiin paljon asioita ylös. Luokkaan jäi meidän lisäksemme kaksi muutakin ryhmää, jotka sivukorvalla kuuntelivat jatkuvasti meidän keskustelujamme. Sieltä tuli myös kommenttia, joka on mielestäni hyvä asia. Myös ryhmät voivat kommunikoida keskenään, vaikka kaikilla onkin se oma juttu. Terveystiedossa onkin erityisen hienoa juuri se, että välillä keskusteluista muodostuu oikein antoisia. Painavaa asiaa, mutta rikastuttavia sanoja. Kaikkineen koen ryhmätyöskentelyn tätä ainetta tukevana tapana työskennellä, mutta ryhmien koostamista kannattaa miettiä. Onko aina tarpeellista antaa oppilaiden itse muodostaa ryhmiä, voisiko sitä kaavaa kenties rikkoa?

Seuraavaksi suuntasin 2 luokkaan havainnoimaan hieman opettajan kysymystekniikoita. Kirjasin ylös tällaisia asioita:
  • Aloitus = Suorat kysymykset (Mikä päivä tänään on?), kysymyssanat, tietty haluttu vastaus, yksiselitteinen kysymys (toimii hyvin 2lk)
  • Runo + eilinen myrsky = Lineaarisia kysymyksiä (Mitä näit ja koit?) henkilökohtainen näkökulma, omay pohdiskelut, tarinat. Lapset selkeästi innostuivat, kun saivat kertoa omia kokemuksiaan (ennen kaikkea siis tiesivät kysymykseen vastauksen), tällainen kannustaa lasta vastaamaan aina silloin, kun tietää vastauksen
  • Lukuläksy = Strateginen kysymys (Oletko lukenut lukuläksyn?) sisälsi siis ennakkokäsityksen, asetti  odotuksen. Kysymys oli helppo ymmärtää, ja siihen pääsi vastaamaan viittaamalla (sanaton vastaaminen)
  • Tehtävien läpikäyminen = Mikä oli kysymys? (Oppilas vastaa) Mikä on vastaus? (Oppilas vastaa) Opettaja siis tukee oppilaiden välistä tiedon siirtoa suorilla kysymyksillä, johdattelulla ja ketjukysymyksillä. Tällainen tapa edistää omaa aktiivisuutta
  • Uusi asia (pantomiimi) = Johdattelevat kysymykset, vahvistavat kysymykset (lapsilla oli erityisen hauskaa, kun he pääsivät tekemään asioita itse) Opettaja asettuu lasten sekaan, oppilaat siirtävät tietoa ilman kysymyksiä (vastausten arvaaminen)
  • Huimat sankarit = Johdattelevat, strategiset kysymykset (Mitä ovat sankarit?). Lapset innostuivat, sillä saivat taas pohdiskella ja kertoa omia näkökulmia. Tämän ikäisiltä tulee hienosti vilpittömiä mielipiteitä, mitä vanhemmaksi kasvetaan, sitä enemmän jää sanomatta.
  • Kappaleen käsittely = Esimerkkien hakeminen, suorat kysymykset (Mikä riimipari on?)
  • Tehtävien purkaminen = Aktiivisuuden herättely kysymysten avulla, omaan työhön keskittyminen, johdatttelu, osallistuminen (Kukas tulisi näyttämään omansa?)
Siinä nyt opettajan kyselytekniikoiden pohjalta ajatuksia. Loppupäivä meni vähän siinä hössöttäessä, yläasteen opettajaa tavatessa ja tuntisuunnitelmaa tehdessä. Kävin myös valvomassa muutaman välitunnin, ja huomasin, kuinka sen aikana saa aivan eri tavalla kontaktia lapsiin, kuin luokkatilanteessa. Silloin puhutaan koulun ulkopuolisista asioista, harrastuksista, koirista, hepoista ja kaikesta kepeästä ja mukavasta. Sainkin painavaa palautetta siitä, kuinka koulussa on ihan kamalaa, paitsi lelupäivinä. Tämäkin teki minut surulliseksi. Miksi oppiminen on kamalaa, ei lapsilla saa olla koulussa kamalaa. Sitten kun/jos olen joskus opettaja, otan päällimmäiseksi tavoitteekseni sen, ettei kenelläkään ole köksän tunneilla kamalaa, vaikka sinne ei leluja saakkaan tuoda.

Menin välkällä mukaan lasten touhuihin (leikimme seuraa johtajaa ja sen sellaista) ja aloin jälkikäteen miettiä, onko se oikeastaan fiksua. Ainakin sellainen pointti siinä on, ettei jatkossakaan saa viettää välitunteja vain haahuillen ja vahtien, sillä nyt lapset tietävät, että sinut voi todella saada mukaan leikkeihin. Pahimmassa tapauksessa joudut myös keksimään ja järjestämään ohjelmaa myös välitunneilla, sen lisäksi että teet sitä koko ajan oppitunneilla. Välitunnin pitäisi olla vapaan leikin ja olemisen paikka, eikä opettaja saisi olla silloin ainakaan ohjaavassa asemassa. Toisaalta lapset itse keksivät leikit, ja minä vain menin mukaan. Onko se siis sama asia, yhtä paha? Ainakin koin, että lapset olivat kovin mielissään. On muuten hankalaa jakaa huomiota niin monille!

Loppuun vielä uusi tarina empatiasta. En ollut aiempaan tyytyväinen.

"Olipa kerran kaksi etanaa. Ne paistettalivat päivää ilman kotiloita kannon juurella. Suuren sadepilven lähestyessä etanat päättivät pujahtaa takaisin kotiloidensa suojaan, mutta toinen niistä ei enää löytänyt omaansa. Sade alkoi ja etana joutui kyyhöttelemään sateessa ilman suojaa. Ystävän kävi sitä niin sääli, että se päätti myös olla pujahtamatta kotilonsa sisään. Asettumalla vierekkäin ne pysyivät lämpiminä sateesta huolimatta, eikä kotiloita enää tarvittu. Mistä tässä tarinassa oli kysymys?"

Nyt minun on paneuduttava enkun vastineeseen, en ehdi lisätä vieläkään yhtään kuvaa. Palataan huomenna.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Yläastekammo

Neljäs harjoittelu päivä oli sopiva tuollaiseen yläastekammosiedätykseen. Aloitin päivän menemällä reippaasti kasien terveystiedon tunnille.

14.11 Terveystieto, seksuaalikasvatus

Aihe ei ollut mikään helpoin, sillä tunnin aiheena oli seksuaalikasvatus. Se sellainen, joka saa nuorte pyörimään penkeissä, kikattelemaan ja päästämään suustaan tyhmiä välikommentteja. Ja joka kiinnostaa, kiinnostaa ihan hirveästi, mutta sitä ei tietenkään saa näyttää vieruskaverille. Pojat menivät ensin toiseen luokkaan tekemään tehtäviä liittyen alkoholiin, ja tytöt jäivät luokkaan. Opettaja oli aiemmin kerännyt oppilailta mieltä arkarruttavia kysymyksi, joita purettiin ensin auki. Siellä tuli asiaa äänenmurroksesta, kuukautisten pois jäämisestä ja tarveystiedon tarpeellisuudestakin. Itse jäin pohtimaan tuota terveystiedon tarpeellisuutta, sillä itse en ole koskaan herännyt kyseenalaistamaan sitä oppiaineena. Onhan se vähän eri kastia kun esimerkiksi matematiikka ja uskonto, mutta sitä voisikin nimittää vaikka ihmistieteeksi. Se on sellaista psykologiaa ja biologiaa, joka on kaikkein lähimpänä meidän omaa olemistamme ja arkeamme. Niitä asioita, jotka ovat muka ihan selkeitä, mutta joista kuitenkin ei tule puhuttua tarpeeksi. Terveystiedon tunnilla saa eväitä elämään, ja pääsee tutustumaan siihen, mitä minulle oikeastaan tapahtuu. Siellä saa vastauksen niihin kysymyksiin, joita ei äidiltä kehdata/haluta/voida kysyä, ja joista ei kaveriporukassa jutella. Liian painavia asioita jopa poikien saunaan.

Ensin käytiin läpi tyttöjen kanssa sellaisia asioita, kuin tuplaehkäisy, jälkiehkäisy ja seksuaalinen vastuu. Tyttöjen kanssa on ehkä hyvä painottaa sitä, että vastuu ehkäisystä on ihan yhtä lailla molemmilla osapuolilla. Poika ei voi vaikuttaa siihen, muistaako tyttö syödä esimerkiksi e-pillerit ajallaan ja oikeaoppisesti, eikä tyttö saa missään nimessä olettaa, että kondomin hankkiminen olisi joku poikien asia. Tytöt olivat mielettömän kypsiä ja fiksuja, eikä esiin noussut mitään häiritsevää, hassua tai tyhmää, ja muutenkin meininki oli aika valveutunut.

Puolivälissä tuntia ryhmät vaihdettiin päikseen ja pojat tulivat vuorostaan luokkaan kuuntelemaan. Pojat olivatkin sitten heti hieman levottomampia, mutta se oli odotettavissa, ja kaikkineen tunti meni oikein hyvin. Itse pääsin poikien kohdalle esittelemään kondomin, mikä sen nyt oikeastaan on, mistä niitä saa, missä niitä tulee säilyttää (ei muuten ainakaan lompakossa!), miten niitä käytetään ja miten ne sitten hävitetään käytön jälkeen. Tuollaisesta asiasta puhuminen teki varmaan hyvää omalle "yläastekammolleni", sillä nuorten vastaanotto olisi voinut olla paljon haastavampi. Tässä luokassa oli kuitenkin pelkästään fiksuja ja mukavia tapauksia, joten en joutunut piipittämään tai päätynyt masistelemaan tyttöjen vessaan opetustuokion jälkeen. Kyllä pojat tietenkin sitten puhaltelivat kondomeista ilmapalloja ja muuta hassua sähläystä, mutta se on vielä aika pientä (kunhan eivät mene käytäville puuhailemaan samaa).

Seuraavalla tunnilla luokkaan tepasteli seikoja, joilla oli aiheena miesten ja naisten sukupuolielimet. Millaisista osista sukupuolielimet koostuvat, mitä eroja on naisilla ja miehillä, mitä tehviä on esimerkiksi munanjohtimilla tai munasarjoilla ja mikä merkitys on esinahalla. Ja voi että, kuinka pieniä nuo seiskat vielä olivat! Kuinka kiltisti ne kuuntelivat, ihan hiljaa. Yläastekammoni laski ainakin muutaman asteen alaspäin. Kysymyksen olivat sitä luokkaa, että tuntui, ettei kellään ollut asiasta oikeastaan mitään käsitystä. Silti oli hauskaa huomata, että heti jos jokin tuntuma löytyi, halusivat opiskelijat viitata ja sanoa ääneen. Paikoittainen hiljaisuus ei siis johtunut ujoudesta tai jostain muusta, vaan tällä kertaa puhtaasti siitä, että nämä asiat olivat vieraita. Tässä taas oodi terveystiedolle, sillä on todella tärkeää, että edes jossain pääsee näkemään ja vähän pohtimaan omaa fyysistä olemustaankin. Tuskin kovin monessa perheessä sitä paitsi demostroidaan kondomin käyttö, paketin avaamisesta paikoilleen rullaamiseen (sormien ympärille). Koulussa on hyvä harjoitella sellaisiakin asioita, ja itse olen jo etukäteen iloinen siitä, kuinka tämänkin tunnin asiat saattavat vaikuttaa edes yhden paikallaolijan tuleviin tekemisiin. Jos edes yksi oppilas tämän ansiosta nyt esimerkiksi valitsee kondomin ehkäisyksi ja osaa käyttää sitä oikein, on se varmasti kaiken tämän arvoista.

Kun puhutaan tällaisista melko henkilökohtaisistakin asioista, tulee opettajan tulla ihan vähän lähemmäs oppilaita. Ei tietenkään alkaa jakaa mitään henkilökohtaisia kokemuksia, mutta vastata kysymyksiin sillä lailla rehellisesti. Tällä tunnilla opettajalta kysyttiin, että onko tämä koskaan käyttänyt kondomia, ja silloin opettaja päätti vastata että "Kyllä, olen käyttänyt kondomia". Mielestäni se on ihan hyvä juttu, miksi siihen pitäisikään jättää reagoimatta tai väittää jotain muuta. Tietty raja pitää vetää ja tiedostaa milloin mennään liian pitkälle, mutta jonkun verran voi itsestään antaa enemmän, kun puhutaan tällaisista aiheista. Opettajan ote oli muutenkin sellainen rennon napakka, joka varmasti osaltaan vähensi kikattelua. En pidä siitä, kun jotkut jatkuvasti korostavat että "Tämä on vakavaa", sillä asioiden vakavuus tai tärkeys kyllä selviää rivien välistä: Oppilaat aistivat äänenpainosta, eleistä ja olemuksesta, minkäluonteisesta asiasta on milloinkin kysymys. Ainakin toivon niin, ja haluasin sitten joskus itse opettajana olla sellainen, että minusta sen pystyy aistimaan. Muutenkin oppilaan ja opettajan välinen sanaton vuorovaikutus (katseet, ilmeet, eleet) ovat tärkeitä, ja jokaiseen oppilaaseen pitäisi päviän aikana ehtiä luoda edes jonkin lainen kontakti. Aineen opettajana tämä tietenkään ole aina lainkaan mahdollista, mutta luokan opettajana kyllä. Sellainen tasa-arvo on oppilaallekkin tärkeää. Itse muistan omista kouluajoistani sen, kuinka hyvältä tuntui, että opettaja esimerkiksi ensimmäisen kerran puhutteli nimellä. Itse olen äärettömän huono oppimaan nimiä, joten siinä on minulle tsempattavaa.

14.11 Ryhmänojaus

Meillä oli iltapäivällä vielä ryhmänojausta 2 lk. vastaavien opettajien kanssa, ja puhuimme hieman käyttäteorioista. Ne eivät olekaan mikään ihan yksinkertainen juttu, vaan esimerkiksi lähes aina opettajan virkaa haettaessa niitä tiedustellaan ja kysytään ainakin haastatteluvaiheessa. Itse olin aluksi vähän ahdistunut koko termistä, mutta lopulta se onkin jotain melko yksinkertaista: Jokaisella on omat tavoitteet siitä, millainen opettaja haluaa olla, ja käyttöteoria on niitä tapoja ja toimia käytännössä, joilla näitä tavoitteita saavutetaan tai niihin pyritään. Toiminassaan voi miettiä sitä, millaisiksi haluaisi näiden lasten kasvavan. Millaisia aikuisia haluaisi heistä tulevan, arvomaailmaltaan ja tavoiltaan. Meidän vastaavien opettajiemme käyttöteorioissa korostui tällaisia asioita.
  • Hyvän itsetunnon tukeminen (kehuminen, onnistumisten huomaaminen, palaute)
  • Vahvuuksien tukeminen (jokainen on hyvä jossakin asiassa)
  • Aktiivisuus ja innostuneisuus (tuetaan ja kannustetaan lasta aktiivisuuteen, tiedonhankintaan ja kriittisyyteen)
  • Erilaisuuden hyväksyminen (suvaitsevaisuus luokassa lähtee opettajasta. Lapsi on lähes aina puhtaan vilpitön ja hyväksyy erilaisuuden, kielteisyys ja ennakkoluulot opitaan aikuisilta)
  • Työnteko (Pitää nähdä vaivaa, jotta voi saavuttaa jotakin. Esimerkiksi pyörällä ajaessa joutuu pinnistelmään, ja apupyörät välillä palauttamaan takaisin paikoilleen. Sitten kun kova harjoittelutyö on tehty, ei pyörälläajamisen taito unohdu oikeastaan koskaan)
  • Hyvät perustaidot ja eväät elämään (tietoyhteiskunnassamme korostuu nykyään enemmänkin se, että osaa kaikessa tässä tietotulvassa valita oikeanlaista tietoa. Lapsia tulee valmentaa ja valmistella siis kriittiseen ajatteluun hyvillä perustaidoilla ja tiedoilla etenkin tiedonhausta)
Nyt minulla on oikeastaan jo kiire, pitäisi lenkittää koira ja käydä vielä suihkussa ennen lounastreffejä ystävän kanssa. Ja nehän ovat tunnin kuluttua! Hyvää perjantaita kaikille.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tarina empatiasta

 Tulin juuri Sapkon pelistä, joka tällä kertaa ei päättynyt toivotulla tavalla. Pojat pelasivat silti hienosti, hyvä Savonlinna!

13.11 Harjoittelun kolmas päivä

Aloittelin harjoittelun kolmatta päivää yheteisellä seminaarilla. Siellä oli aiheena käyttöteoriat, joten ensiksi muutama sana niistä.

Käyttöteorian lanseerasivat ensimmäisinä Argyris& Schön, ja se liittyy yksilön arvomaailmaan ja kuvastaa sitä, kuinka todellisuudessa käyttäydymme. Käyttöteoria on ihmisen toimintaa, valintoja ja päättelyä. Se on tosiasiallisesti sisältä ohjautuva malli, joka vaikuttaa toimintaamme. Käyttöteoriaan liittyy ristiriitoja, eikä ihminen toimi aina ajatuksensa mukaisesti. Tämä voi olla myös tiedostettua, josta juontaa sanonta ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon”

Opettajuuden käyttöteorioihin vaikuttaa:
  • Muistot kouluajoilta (ennakkoluulottomuus, vuorovaikutussuhteet)
  • Omat arvot (suvaitsevaisuus, kestävä kehitys, yhteiskuntakriittisyys, taide, "learning by doing")
  • Koululuokan tehtävät (opinnolliset- ja ihmissuhdetehtävät, ympäristö, yhteisöllisyys, turvallisuus)
Uskontoa pienille (2 lk)

Kävin pyörähtämässä kakkosten ussassa, lähinnä pääsin katselemaan ja seurailemaan omien tarinoiden kirjoittamist. Uskonnon kirjasta oli luettu opettavainen satu, ja nyt siitä tuli keksiä oma, viiden lauseen tarina. Tarinassa esiintyi isoja aihealueita, kuten "elämä". Oli hauskaa päästä tällaiseen vanhanmallin opetustilanteeseen, jossa padit lepäsivät pulpeteilla ja lapsilla oli edessään rehellisesti kynä ja tarinavihko. Läksyksi jäi lukea satu vielä uudelleen, ja kirjoittaa tarina loppuun. Opettaja herätteli lapsia tunnin päättymiseen sanomalla "Kirjoita aloittamasi lause loppuun, kirjoita sitten loput läksyksi ja näytä aikuiselle ennen kuin siivoat tavarat". Selkeää ohjeistusta seurasi selkeä toiminta, ja lapset puuhastelivat lauseet loppuun ja näyttivät (ilokseni) minullekkin läksymerkinnät. 

Toisen uskonnon tunnin vietin hieman isompien lasten, ihan oikeasti jo nuorten, kanssa. Menin siis seuraamaan 7 lk. uskontoa, jossa käsiteltiin tänään Abrahamia. Opettajalla oli hyvä ote lapsiin, sellainen "ystävä auktoriteetti", joksi sitä haluan kutsua. Opettaja on oppilaille ystävä ja rento niin kauan, kun mielenkiinto ja rauha säilyy luokassa. Tarpeen tullen ote on napakka, ja kerrasta uskotaan. Sellainen haluaisin varmaan itsekin olla, sillä "valta" on piiloista, eikä kukaan nuorista laita opettajaa millekkään ikävälle jalustalle, vaikka luokassa ei teekkään mieli kokeilla rajoja. Olen huomaannut, kuinka mies opettaja saa tällaisen ystävä-auktoriteetin luotua kuin tyhjästä. Voi olla poikaporukan silmissä se "mukava ja just rento" - uskonnon maikka, jonka kanssa työskentely sujuu silti rauhallisesti ja oppimista tapahtuu. Jos minä olen joskus yrittänyt ottaa kaverillista otetta nuoriin, tulee minusta lähes välittömästi yksi heistä, eli ihan kiva vissiin, mutta myös kaiken kunnioituksen menettäjä. Olen samalla viivalla, en siis enää opettaja, jota vähän niin kuin pitäisi totella ja kuunnella. 

Oppitunnin rakenne oli samankaltainen kun aiemmissakin luokissa on ollut, hieman tiivimpi vain kun kyse on vanhemmista oppilaista. Ensin kerrattiin läksy, melko napakalla otteella kuullustellen. Opettaja ei kokenut tarpeelliseksi herättää viittaamaan, vaan rehellisesti esitti oppilaille kysymyksiä ilman näiden omaa aloitetta. Toisaalta toimii, toisaalta saattaa ahdistaa joitain, jotka ovat hieman hiljaisempia. Tällainen menettely saattaa luoda kuitenkin sellaista positiivista painetta tehdä ne läksyt oikeasti, kun tunnilla saattaa joutua avaamaan suun. En tiedä, kannustaako sellainen kuitenkaan oppilaan omaan aktiivisuuteen, sillä asetelma on on selkeästi valtaa käyttävä ja vallan alla oleva. Nuori ei pääsee tässä menetelmässä päättämään ainoastaan siitä, miten muotoilee vastauksen. Suoraan kysymykseen kaivataan kuitenkin suora vastaus, ilman omaa pohdintaa, variaatiota tai kyseenalaistamista. Silloin oppimistapahtuma on mekaaninen, ja vastataan juuri sitä, mitä tuo toinen haluaakin.

Uusi asia kästeltiin niin, että taululle heijastettiin avainsanoja ja henkilöiden nimiä. Muodostui sukupuu ja muuta sellaista, joiden pohjalta opettaja sitten kertoi tarinoita ja kulki luokassa. Hän ei fyysisesti ollut työpöydän takana, mikä oli mielestäni ihan mukavaa. On jotenkin luontevampaa siirtää tietoa, kun tulee rehellisesti oppilaiden sekaan. Silloin auktoriteetti asetelmakin on heti pehmeämpi. En myöskään luokkatilaan tullessani ihan heti hahmottanut, missä opettaja istuu eli mihin suuntaan ne pulpetit nyt oikeastaan osoittavat. Oppilaat istuivat vähän sikin sokin eri suuntiin, opettajan pöytä oli toisella edustaalla ja sen vastakkaisella seinällä oli liitutaulu ja valkokangas (en muista tälle sitä oikeaa nimitystä). Se oli oikeastaan ainoastaan piristävää ja positiivista, sillä miksi opettajan pitäisikään olla aina helposti bongattavissa ja keskiössä. Tällainen asetelma tosin pakottaakin opettajaa liikkeelle tuolinsa takaa, kun katseet ovat usein kuitenkin kohdistettu juuri taulun suuntaan. Tätä ideaa voisi hyvinkin hyödyntää omassa luokassa!

Kun nyt pääsin vauhtiin tämän uskonnon kanssa, olin vielä kolmannenkin tunnin. Nyt oli vuorossa ysiluokkalaiset, ja erilaisiin uskontoihin keskittyneet esitelmät. Oppilaat työskentelivät ATK-luokissa ja puuhailivat siis omia esitelmiään valmiiksi. Oma roolini oli pyöriä ympyrää, ihastella, kommentoida ja jakaa vinkkejä. Pääsin esimerkiksi yhden ryhmän makutuomariksi meditaatiomusiikkia valitessa, heidän uskontonsa oli mikäpä muu kuin buddhalaisuus. Ysiluokkalaisissa näkyy sellaista selkeää jakautumista niihin tunnollisiin tyttöihin ja poikiin, jotka kulkeva reppuselässä, ovat hymyileviä ja ujoja, usein sellaisia hiljaisia tai vähän välinpitämättömiä. Koulumenestys vaihetelee, mutta usein ainakin tytöt ovat tunnollisia ja pärjäävät hyvin. Sitten on niitä "kovistelijoita", joissa tytöt meikkaavat vahvasti, repläävät kännyköitä ja avaavat facebookin kun silmä välttää. Pojat taas poksauttelevat energiajuomia, käyvät salaa kaupassa ja keikkuvat tuolilla. Housut roikkuu ja kielenkäytössä on parantamisen varaa. Toisaalta nämä nuoret ovat oikein fiksuja ja mukavia, ja kyllä heidänkin kanssaan pärjää. Luulen, että oma "yläastekammoni" kohdistuu juur tällaisiin tyttöihin. Minä en osaa käsitellä murrosikäistä, vaikka omasta vastaavasta vaiheestani ei ole kauan aikaa. En oikein tiedä, haluavatko nämä nuoret esimerkiksi minun huomiotani, jutteluani, vai pitäisikö pysyä niin kaukana kuin suinkin. Jos huomautan purkkapallon poksuttelusta tai juuri siitä avatusta facebookista, saanko murhaavan katseen ja haukut tyttöjen vessassa jälkeenpäin, vai ymmärtävätkö nämö nuoret etten tee sellaista kiusatakseni. Minun vain täytyy tehdä niin. 

Uskonnon tuntien jälkeen meillä oli vielä tapaaminen työpajan merkeissä. Harjoittelussa on tarkoitus vetää yhdessä ryhmän muiden opiskelijoiden kanssa työpaja, jonka aiheena on tapakasvatus. Työpajaan osallistuvat sekä kotiluokkamme 2 lk, että yksi luokallinen seiskoja. Koska on kyse yhdyskoulusta, on kivaa ja tärkeääkin tehdä välillä jotain yhdessä "pienten ja isojen" kesken. Me hahmottelimme jakaantumista 8 ryhmään, ja erilaisten aiheiden pohtimista pienten tarinoiden avulla. Teemme kartongista ison ihmisen hahmon, jonka jaamme 8 osioon: jalat, kädet, keskivartalo + sydän, korvat, suu ja silmät + pää. Jokaiseen osioon liitetään tarina, jota sitten pohditaan ryhmän kesken: Mistä keskeisestä asiasta tässä tarinassa on kyse? Mikä on tarinan opetus?

Minulle jäi keksittäväksi tarina empatiasta, sillä vastuullani on keskivartalo + sydän -ryhmä. 

"Olipa kerran kaksi perhosta. Eräänä päivänä niiden leikkiessä hieman liian lähellä suuren hämäkin verkkoa, toinen perhosista takertui siivistään siihen kiinni. Illan hämärtyessä suuri hämähäkki palaisi takaisin verkolleen, ja silloin perhonen olisi pulassa. Koska perhoset olivat mitä parhaimmat ystävät, sai toinen perhosista idean siitä, miten auttaa ystävää pulassa: Perhonen päätti tarketua tahallaan verkkoon kiinni. Perhoset olivat nyt samassa tilanteessa, kiikissä verkossa, mutta yhdessä ne pystyivät puolustautumaan suurta hämäkkiä vastaan. Perhoset sinnittelivät aikansa yhdessä, kunnes vanhemmat tulivat apuun. Molemmat perhoset pääsivät turvallisesti kotiin. Asettumalla ystävänsä asemaan toinen perhosista ratkaisi todella pulmallisen tilanteen. Mistä tässä tarinassa oli kysymys?"

Tässä olisi ensimmäinen versio empatia tarinasta, mutta saatan kyllä tekaista vielä muutamia lisää. En ole täysin tyytyväinen. Nyt kuitenkin alan pakkailla kimpsuja ja kampsuja, sillä huomenna menen pitkästä aikaa kotikotiin käymään. Hyvää yötä!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Harjoittelu

Päivät ovat taas vierähtäneet. Olen ehtinyt tehdä yhden tentin, käydä soittotunnilla, pyykätä, istua autossa liian paljon, syödä liikaa todella hyvää ruokaa, syödä ihanaa suklaakakkua, tanssia aamun pikkutunneille asti tyttöjen kanssa, nauttia Himoksella J-Karjalaisen ja Popedan keikoista, tutustua uusiin ihmisiin, käydä thaimaalaisessa raflassa isänpäivälounaalla (ilman isää tosin), vetää jumppaa ja tanssikerhoa ja aloittaa harjoittelun.

Viimeisimpään takerrun enemmän, sillä minun pitäisi tästä kyseisestä harjoittelusta myös koota raportti. Tietenkin kaikki havainnointi, pohdiskelu, tutkiskelu ja kokeilu on oikein suotavaa ja aionkin ottaa tästä kolmeviikkoisesta kaiken mahdollisen irti.

Harjoittelen siis opena oloa 2 lk, josta on varmaan hyvä ensin sanoa muutama sananen. Luokka ei ole ihan perinteinen, sillä se on eräänlainen yhdistelmäluokka, jossa kaksi pienempää ryhmää on yhdistetty yhdeksi suuremmaksi. Luokassa toimii näin ollen myös kaksi opettajaa, ikään kuin työparina. Lapsia on reilu 30, joten hulinaa riittää! Koska tämä ei tietenkään vielä riitä, on lapsilla luokassa kirjojen sijaan padit, eli tablet-tietokoneet, joilla he tekevät suurimman osan koulutöistä ja tehtävistä. Vanhat kirjat ja perinteiset vihot kulkevat kyllä mukana, mutta esimerkiksi uusia kirjoja ei luokkaan ole tilattu ollenkaan. 

Ja voi, kuinka taitavia nuo lapset noiden padien kanssa ovatkaan. Sieltä löytyy vaikka minkälaista appsia, päiväkirjasta matikkabingoon. Pienet kätöset käyvät näppärästi, eikä onneksi kukaan lapsista ole kiikuttanut laitetta luokseni kysymyksen kera, sillä tuskin osaisin vastata: Lapset ovat paljon näppärämpiä laitteiden kanssa kuin minä! 

Lapsilla ei ole ollenkaan omia pulpetteja, vaan he säilyttävät kirjoja lokerikossa. Käytössä on kaksi luokkatilaa. Yhteisopettajuuden keskeisiä teemoja on ainakin yhteinen asiantuntijuus (kaksi eri vahvuuksia omaavaa asiantuntijaa, jotka voivat hyödyntää omia taitojaan tehokkaammin), samanaikaisopetus, oppiaineiden rajojen hämärtyminen,(suunnittellutyötä tekee kaksi yhden sijaan), rikkaus sosiaalisissa suhteissa (lapsilla on tupla määrä luokkalaisia, siis tupla määrä kavereita) ja opetuksen yhtenäisyys (koska luokassa on useampi aikuinen, ei jokainen kysymys tai pulma tee opetuksesta katkonaista, vaan se voi jatkua toisen ollessa vapaana auttamaan).

Ensimmäinen harjoittelu päivä, 11.11 maanantai

Aloitimme harjoittelun sillä itsellään, eli hyppäsimme keskelle englannin tuntia. Meitä köksäläisiä on 3, kässäläisiä 2 ja lukoja 5. Koska lapsia on tosiaan se 34, on heidät jaettu pienempiin ryhmiin. Nyt puolet luokasta oli liikuntatunnilla, ja puolet kyseisillä englannin tunnilla. Välitunnin aikana ryhmät vaihtuivat päikseen, ja oli mielenkiintoista seurata kaksi samaa tuntia eri ryhmille: Kuinka luokassa olevat lapset vaikuttavat tunnin kulkuun, sujuvuuteen ja onnistuneisuuteen?

Tunti aloitettiin edellisen kertaamisella. Etenkin ensimmäisessä ryhmässä lapset olivat äärettömän taitavia englannissa, osasivat jopa ääntää melko vaikeitakin sanoja aivan oikein, kuten esimerkiksi "draw" tai "suprised". Edellisellä tunnilla oli käsitelty verbejä jollakin padin ohjelman avulla, liittämällä tekeminen kuvaan. Nyt lapset saivat muistella sanoja, ja selkeästi kuviin yhdistäminen auttoi. Lapset kirjoittivat sanat joko suomeksi tai englanniksi omiin vihkoihin, muistamisen mukaan. Yhdessä ne käytiin läpi pantomiinin avulla: Lapset saivat vuorotelle viittaamalla luvan tula luokan eteen ja esittää jonkun verbeistä. Lapset saivat myös hetkeksi hypätä "open rooliin" kun saivat valita verbin arvaajan muista viittaavista lapsista. Kaikki esitetyt verbit koottiin vielä taululle, jonka jälkeen muutamia lapsia pääsi karttakepin kanssa osoittelemaan verbejä luokan eteen, ja muiden tehtävänä oli toistaa osoitettu sana. Tämäkin oli hauska, omaan tutkijuuteen ja lapsilähtöisyyteen kannustava juttu, jota voisin hyvin hyödyntää joskus tulevaisuudessa omassa työssäni.

Kertaamisen jälkeen siirryttiin uuteen asiaan: How do you feel today? Taas oikein sulavaa ja virheetöntä lausumista, joka loksautti suuni auki. Lapset aloittavat jokaisen aamun kertaamalla päivämäärän, kuukauden, lukujärjestyksen, viikonpäivän ja lämpöasteet englanniksi. Näin jokaiselle tulee lähes huomaamatta todella tarpeellisia sanoja sanavarastoon, todella kätevää! Lapset saivat värilliset A5 kokoiset paperit, joissa oli tyttöjen ja poikien kuvia. Kuvissa näkyi jokin tunnetila, ja se oli myös kirjoittettu niihin. Lapset leikkasivat kuvakortit irti, ja sitten he saivat kiertää luokassa ja kysellä toisiltaan: How do you feel today? Vastaukseksi sai näyttää jotakin kuvallisista korteista. Mielestäni hauska yksityiskohta oli se, että kortista sai valita joko tytön tai pojan, molemmat sukupuolet oli otettu huomioon. Tämän ikäiset lapset ovat vilpittömän ehdollisia tasa-arvosta, joten tällaisia pieniä yksityiskohtia tulee ottaa huomioon. 

Uutta asiaa käsiteltiin vielä esittelemällä uusi sovellutus (Kid´s journal), joka oli ajettu lasten padeihin edellisenä viikonloppuna. Sovellutuksessa pääsi tekemään omaa päiväkirjaa: Sai valita päivän tunnetilan, fyysisen tilan (koulu, koti), sään, kirjoittaa omia sanoja ja muistiinpanoja ja vielä lisätä päivän kuvan. Kuvan sai halutessaan näpätä padilla vaikka taululle kirjoitetuista verbeistä. Tällä tavalla lapset saivat koostaa hauskoja, kuvilla varustettuja muistoja päivistä ja kuin huomaamatta kartuttaa sanavarastoaan. Appsin sivut olivat tietenkin myös visuaalisesti hienoja, kivat värit ja hauskat hahmot. 

Tunti lopetettiin oivallisesti: Viittaamalla olet valmis. Mielestäni se kannusti lapsia siistimään paikat rivakasti, ja toisaalta kukaan ei päässyt livistämään ilman kirjoja tai vihkoa.

Huomioita luokassa
  • Tabletit aiheuttivat yllättävän vähän mitään häiriötä (yksi "hassu kuva" näkyi olevan esittelyssä jonkun pojan tabletissa, mutta se on mielestäni aika pieni juttu)
  • Tunnilla tuettiin hienosti lapsen omaa aktiivisuutta (pääsivä opettajiksi)
  • Ohjeistuksessa selkeämpää oli suulliset vaiheet, esimerkiksi se, että lapsia kehotettiin leikkaamaan palaset irti ja vasta kaikkien suoriuduttua tästä kerrottiin seuraava vaihe. Ensimmäisessä ryhmässä ohjeet kirjoitettiin numeroiden avulla taululle, joka vei selkeästi enemmän aikaa, aiheutti enemmän kysymyksiä ja hälyä.
  • Oppilaat opettivat myös opettajaa: "Sanna, tästä kohdasta voi halutessaan vaihtaa myös värin"
  • Kun halutaan työrauha, nostetaan käsi ilmaan. Jokainen liittyy eleeseen sen huomattuaan, ja sulkee suun.
  • Peukaloarviointi: Hyvä = peukalo alas, Huono = peukalo ylös
Toinen päivä, 12.11 Matematiikka

Aamu tosiaan aloitettiin englanninkielisellä kertailulla (kalenteri, sää). Sitten oli vuorossa oikein ihana aamujumppa: Järjestäjät saivat valita numeron, ja sitten tehtiin muutamia hauskoja liikkeitä numeron mukainen määrä. Todella kiva tapa!
Matematiikan tunnilla tehtiin ensin junnauskoe, jossa oli yhteen- ja vähennyslakuja. Suurin luku, joka tuli osata, oli 20. Laskuissa oli sydänpareja, tuplia (- ja +) ja 10 lisää sekä 10 pois, minulla tuttuja termejä viime vuoden jaksosta koulunkäyntiavustajana. Kokeessa oli noin 60 kohtaa, ja siitä tuli suoriutua 5 minuutissa. Koetta tehdään niin kauan, että se läpäistään hyväksytysti. Kokeen jälkeen lapset saivat peukalon avulla arvioida, saivatko tällä kertaa laskettua laskuja kenties jo enemmän, kuin viimeksi.

Tämän jälkeen hypättiin uuteen aiheesee, eli vähennyslaskuun allekkain. Lapsille tehtiin asia tutuksi käyttämällä Apple TV:tä: Sieltä heijastettiin video, jossa lapsi opetti laskun säännöt vaihe vaiheelta. Lapset olivat heti jotenkin hieman valppaampia, koska opetusääni oli heidän ikäisensä lapsen oma. Lapset harjoittelivat laskuja ensin taululta heijastettuna, sitten hakivat lisää tehtäviä omien padiensa avulla Edmodosta. Edmodo on tila, jonne me harjoittelijatkin olemme liittyneet. Sinne voi luoda työtiloja, verkoistoitua ja lukea polttavista puheenaiheista kasvatusta koskien. Se on ikään kuin opettajien "facebook". Myös lapset löytävät sen alta juuri esimerkiksi kotitehtäviä. Voisin sanoa, että padeihin siirryttäessä melutaso himan kohosi: Oli mukavaa esitellä juttuja esimerkiksi vierustoverille. Toisaalta kaksoistunti (90 min) on melko pitkä aika tuon ikäisille, joten levottumuus varmasti kasaantui muutenkin loppua kohti. Moni lapsista käytti vielä sormia laskiessaan laskuja, josta minun käsitykseni mukaan tulisi pikkuhiljaa oppia pois. Viime vuonna ykkösluokassa ollessani lasten tulli käyttää laskuhelmiä, jos he tarvitsivat apua laskujen tekemisessä.

Äidinkielen tunnin vietin erään pojan kanssa Allu-testin merkeissä. Luimme tekstin aamujumpasta ja vastailimme sen pohjalta kysymyksiin. Se sujui oikein näppärästi.

Iltapäivällä tapasimme yläasteen vastaavan opettajamme, jonka kanssa teimme aikatauluja. Meidän tuli laatia tavoitteita harjoitteluun liittyen, joten tässä ovat omani:
  • Haluan siirtyä oppilaan roolista opettajan rooliin, eli saada käsityksen siitä, mitä on istua opepöydän takana. Olisi ainakin mielenkiintoista saada jokin käsitys siitä, minkälainen työmäärä opettajalla loppujen lopuksi onkaan. Tuntien pitäminen muodostaa varmaan vain pienen osuuden kaikesta siitä, mitä opettajuus oikeasti on.
  • Olisi hienoa, jos minulla harjottelun jälkeen olisi osaamista suunnitella oppitunteja. Haluaisin sisäistää muutamia tuntirakennemalleja, joita voisi hyödyntää monipuolisesti erilaisissa oppiaineissa.
  • Terveystieto oppiaineena kiinnostaa erityisesti, ja olen valinnut terveystiedon myös pitkäksi sivuaineekseni. Tavoitteenani on havannoida ainakin sitä, minkälainen asenne lapsilla ja nuorilla on kyseistä ainetta kohtaan: Kiinnostavatko aihealueet yleensä, miten asennoituminen eroaa esimerkiksi matikan tunnilla olemiseen? Toivottavasti pääsen mukaan monelle terveystiedon tunnille ja saan kaikenlaisia vinkkejä, materiaaleja ja ideoita tulevaisuuden varalle. Terveystiedon aihealueet menevät edes hieman yksiin kotitalouden kanssa, joten sisältöjen kattava tunteminen tukee myös sitä. 
  • Tavoitteena on päästä "yläastekammosta": Olen jo aikoja sitten päättänyt, että en koskaan halua toimia opettajana yläasteella, mutta kotitalouden opettajat toimivat vääjäämättä juuri siellä. Täytyy siis purkaa nämä kielteiset asenteet ja ehkä hankkia joitakin keinoja rakentaa sellainen auktoriteetti, että pärjää myös yläasteikäisten kanssa.
  • Tietotekniikan ihmeellisessä maailmassa otan lisäksi tavoiteekseni tutustumisen padeihin opetuskäytössä. Olen ollut hieman varpaillani aiheeseen liittyen, mutta nyt on oiva tilaisuus päästä katselemaan ja kokeilemaan. Tilanne on kuitenkin se, että kun me valmistumme sitten aikanamme opettajiksi, yhä useammassa koulussa käytettään padeja ja ties mitä muutakin uutta tekniikkaa. Niiden käyttö täytyy siis vain hallita, ja nyt on oikea aika harjoitella!
Ensimmäinen kotitaloustunti, 12.11 

Pääsimme myös tutustumaan kotitaloustunteihin, jee! Kyseessä oli 8 lk. valinnainen, pieni ja mukava ryhmä. Tänään käytiin läpi erilaisia taikinoita, ja nuorille esiteltiin tämän kaltaisia kysymyksiä: Mikä on kohottava aine hiivataikinassa? Mitä esimerkiksi kääretorttutaikinaan tulee lisätä, jotta leivonnainen kohoaa?

Tällaisiin perus kysymyksiin ei vielä ihan jokainen tiennyt vastausta, joten niitä tulee siis käydä läpi valinnaisen tunneillakin. Ihan hyvä tietää. Keittiöön päästessään nuoret olivat oikein omatoimisia, mutta joitakin vinkkejä olisi tehnyt mieli antaa, jo vaikka ajan säästämiseksi. Esimerkiksi piirakkavuokaan leikattua leivinpaperia ei ehkä olisi kannattanut survoa vuokaan ja yrittää sitten leikata pyöreää muotoa, vaan kääntää vuoka reilusti nurin päin ja leikata sitten pohjan mukaan. Huomasin myös, että hiiva lisättiin rehellisesti hanasta otettuun lämpimään veteen. Minä kai kuulun siihen koulukuntaan (kiitos äidin), joka lämmittää vettä vaikka liedellä. Lämmin hanavesi kun ei ehkä sovellu ruoanlaittoon, siinä on kai enemmän pöpöjä. Vai onko?

Keittiöissä valmistui smpylöitä, patonkeja, sarvia ja keikauskakkuja. Ananaskeikauskakku valmistettiin niin, että vuoan pohjalle siveltiin ensin hieman öljyä. Sitten lisättiin fariinisokeri ja ananasrenkaat, ja vasta viimeiseksi munasta ja sokerista vatkattu taikina. Kakkua paistettiin ohjeen mukaan alatasolla, mutta tähän saimme viisaamman vinkin: Kotitaloustunneilla on aina niin kiire, että ohjetta uhmaten kannattaa leivonnaiset paistaa ainakin keski, ellei jopa ylätasolla.

Ryhmät saivat sämpylät kohoamaan ihan kiitettävästi, poikanelikkoa luukuunottamatta. Siellä juustosarvet menivät uuniin ilman kohotusta, koska se ilmeisesi unohtui. Sämpylöiden kypsyyden voi kokeilla kopauttamalla niien pohjaan (jos kuuluu TUM, se on valmis, jos PUM, se on raaka) ja kakun kypsyysaste kokeillaan tutusti viistosti puutikulla. Jos tikkuun jää taikinaa, kakku nopeasti takaisin uuniin (oikeasti sitä ei saisi ottaa lämpimästä pois lainkaan). Lämpöise sämpylät tulee muovisen pussin sijaan säilöä mieluummin paperisiin pusseihin, jotta nesteet pysyvät sämpylöiden sisässä eivätkä lihvaannu kiinni muovisiin pusseihin. Saimme myös vinkin siitä, kuinka esimerkiksi käytetyt jauhelihapaketit kannattaisi säästää: Hyviä esimerkiksi pakastamiseen ja ruoan kuljettamiseen.

Seuraavalla kerralla pääsemme ehkä jo opettajan puuhiin, ainakin osaksi. Tunnilla valmistuu silloin omenamunkkeja, kuulostaa hyvältä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

10 kuppia kiisseliä

Tänään valmistelimme kiisseleitä, oli hauskaa ja leppoisaa. Aiheena oli siis hiilihydraatit. Vertailimme ensin sokerin ja tärkkelyksen toimintamalleja, miten ne vaikuttavat koostumukseen, rakenteeseen ja makuun.

Tärkkelyks vaikuttaa rakenteen muodostumiseen, viskositeettiin, liisteröitymiseen ja energiapitoisuuteen. Sokeri taas vaikuttaa  myös rakenteeseen, osmoottiseen paineeseen (säilyvyys), käymiskykyyn, ruskettumiskykyyn, jäähtymis- ja kiehumispisteisiin, makeuteen ja tärkkelyksen tavoin energiapitoisuuteen.


SOKERI

Sokeri ei pelkästään anna makua ja energiaa, vaan sen avulla voidaan lisätä monien elintarvikkeiden tilavuutta ja parantaa niiden rakennetta. Sokerilla on myös säilöviä ja kosteutta säilyttäviä ominaisuuksia, esimerkiksi marmeladeissa ja leivissä. Sokeri korostaa hedelmän makua juomissa ja hilloissa ja auttaa säilyttämään hillojen ja marmeladien värin.

Leipä- ja pullataikinassa sokeri ja siirappi antavat ravintoa hiivalle. Lisäksi ne antavat leivonnaisille kauniin värin, ja niiden avulla syntyy tyypillinen vastaleivotun leivän tuoksu. Jäätelössä sokerin tehtävä on alentaa jäätymispistettä, minkä ansiosta jäätelöä voidaan syödä heti, kun se on otettu pakastimesta.

Elintarvikkeen rakenne aistitaan sen suutuntumana. Sokeri parantaa monien tuotteiden, esimerkiksi leipien, hillojen ja juomien rakennetta ja lisää niiden tilavuutta. Leivissä sokeri lisää tilavuutta nopeuttamalla käymisprosessia. Näin leivän rakenteesta tulee huokoinen ja leipä on rakenteeltaan pehmeää.

Hillojen, marmeladien ja hyytelöiden valmistuksessa on tärkeää varmistaa, että sokerin, pektiinin ja hapon suhde on oikea. Sokerin kyky muodostaa pektiinin kanssa hyytelömäinen rakenne on olennaista lopputuotteen rakenteen kannalta. Tuotteen koostumus voi vaikuttaa hyytelöitymiseen.

Liika sokeri voi kiteytyä, kun taas liian pieni määrä sokeria aiheuttaa hyytelöitymisen epäonnistumisen. Jos pH-arvo on liian korkea, hyytelöityminen on epätäydellinen. Liian alhainen pH-arvo taas tekee hyytelöstä epätasaista ja vetelää.

Kun sokerin, pektiinin ja hapon suhde on oikea, sokeri antaa hyytelölle, marmeladille tai hillolle oikean rakenteen. Joidenkin hedelmien pektiinipitoisuus on kuitenkin niin alhainen, että hyytelömäisen rakenteen aikaansaamiseksi tarvitaan lisättyä pektiiniä.  Sokeri antaa juomille täyteläisyyttä. Täyteläisyys vaikuttaa suutuntumaan ja sitä kautta makuelämykseen.

Sokeri
  • säilöö luonnollisesti
  • suojaa marjojen ja hedelmien C-vitamiinia, myös pakastettaesssa
  • korostaa marjojen omaa makua ja aromia
  • parantaa hillojen rakennetta
  • auttaa säilyttämään marjojen värin pidempään

TÄRKKELYS

Vehnätärkkelys = eturuokakeittojen, kastikkeiden ja vihannesten suurustaminen

Maissitärkkelys = (maito) kiisseleiden ja kastikkeiden suurustaminen (sakeuttaa, joten ei sovellu niin hyvin esimerkiksi marjakiisseleihin)

Perunatärkkelys = kiisselit, marjakeitot ja jälkiruoat

Tärkkelys parantaa tuotteen rakennetta. Esimerkiksi keitot kestävät paremmin lämmittämistä, kun niihin lisätään tärkkelystä.

Maillardin reaktio

Maillardin reaktiossa aminohapot (proteiineista) ja hiilihydraatiti (sokerista) reagoivat keskenään tarpeeksi korkeassa lämpötilassa synnyttäen maku- ja hajuaineita. Sen takia leivänkin paras ja maukkain osa on ehdottomasti kuori ja merimiespadassa ne rapsakat perunat on ihan herkkua.

Aloitimme tunnit tärkkelyskokeilla, jotta tietäisimme tulevaisuudessa "kiisselivahinkojen" sattuessa, mistä on kyse. Saimme siis mokailla käskystä, joka oli ihan kivaa! Tässä siitä havaintoja.

KOE 1

  1. Perunajauhot sekoitettiin kylmään veteen
  2. Seosta kuumennettiin puuhaarukalla sekoittaen
  3. Sekoittaminen lopetettiin, kun seos sakeni ja kirkastui
  4. Seos oli valmis, kun kiehumisen ensimmäinen kulpa nousi seoksen pintaan
Tällä tavoin valmistetaan siis oikea kiisseli, jolloin rakenne ei ole liisterimäinen. Tällä kokeelle syntyi siis onnistunut lopputulos!

KOE 2

  1. Vesi kuumennettiin kiehuvaksi
  2. Perunajauhot lisätään kireevatkaimella sekoittaen kiehuvaan veteen
  3. Seos on valmista heti vakaamisen jälkeen
Lopputulos oli kökköinen ja paakkuinen. Perustuu siihen, että jauhot lisättiin kerrallaan kuivina kiehuvaan veteen.

KOE 3

  1. Perunajauhot sekoitettiin kylmään veteen
  2. Seosta kuumennettiin vispaten kokojan kierrevatkaimella
  3. Vispaamista jatkettiin saostumisen jälkeen
Lopputuloksena oli liisteröitynyt, kylläkin sileä seos, jota ei kauhen mielellään lusikoisi suuhunsa..

KOE 4

  1. Perunajauhit sekoitettiin kylmään veteen
  2. Seos kuumennetaan, eikä hämmennetä lainkaan
Lopputulos on kuin "sammakon kutua" - aineet sekoittuvat vain epämääräisesti.

Osanestesuurustuksella saadaan aikaan löysempi lopputulos, kuin kokonestesuurustuksella. Ideana on siis se, lisätäänkö perunajauhot kokonaan nestemäärään, vai sekoitetaanko ne ensin pienempään nestemäärään ja lisätään seokseen pikkuhiljaa valuttaen.

Maissijauhoilla valmistettaessa kiisselistä tulee usein leviävämpää, ja perunajauhoilla saa paksumman lopputuloksen.

KIISSELIEN VALMISTUS


Meidän keittiössä valmistui raparperikiisseli ja valniljakiisseli. Raparperikiisselin kanssa pehmennettiin ensin kohmeiset raparperit, ja lisättin sitten osasuurustuksen avulla maissijauhot jäähtyneisiin raparpereihin ja sokerikeitinliemeen. Meidän raparperimme olivat vierailleet pakkasessa jo melkein kaksi vuotta, joten lisäsimme huoletta niiden sekaan sokeria, sillä väri ja maku olivat ehkä jo hieman kärsineet. Pitkä pakastus lisää myös vitamiinihävikkiä.

Vaniljainen kiisseli valmistui keittämällä ensin maito-perunajauhoseoksen sakeaksi, ja sitten vielä jälkilämmöllä haudutellan. Maidon kanssa tehtäessä tulee olla erityisen tarkkana, ettei seos pääse palamaan pohjaan. Teräskattilaa ei ainakaan saa käyttää, vaan kannattaa valita jokin pinnoitettu kattila. Seosta tulee lisäksi koko valmistuksen ajan pohjia myöten hämmentää, mutta ei siis vispata. Ei sitten halua liisteriä!

Seos maustetaan vaniliinisokerilla vasta jäähtymisen jälkeen. Me halusimme sinne lisäksi jotain väriä ja ehkä pientä purutuntumaa, joten laitoin pakkaseen suklaakoristeet tekeytymään. Suklaakoristeet ovat todella helppo ja nopea tapa luoda hieman visuaalista ilmettä arkijälkkäreihin. Sulatin siis muutaman palan tummaa pandaa miksrossa, siirsin sulaneen suklaan pussiin ja pursottelin leivinpaperille ristikuvioita. Sitten vain pakkaseen jähmettymään, ja hienot suklaiset koristeet ovat valmiit!

Muissa keittiöissä valmistui mansikka-, puolukka- ja omenakiisseleitä, joista omaksi lempparikseni nousi juuri kanelilla maustettu omenainen kiisseli. Siihen sopi kuin nenä päähän tavallinen, suklaaton vaniljakiisseli. Mannasuurimoista kiehauteltiin puolukkainen puuro ja pöytää rikastutti myös pienet suolaiset naposteltavat, kun halusimme tyhjentää jaakaappia turhista juustoista ja tomaateista. Yksi keittiö teki myös pieniin shottilaseihin todella suloisia kerroskiisseleitä, joissa maistui puolukka. Samaan lusikalliseen sai kätevästi kermaisempaa (maidosta valmistettua) kiisseliä, ja happamampaa sokerilla maustettua puolukkaa. Näitä marjashotteja voisi hyvin hyödyntää jossakin illan istujaisissa, mihin kaivataan vieraiden iloksi pientä makeaa.


Viikonloppuna onkin vuorossa kivaa, kun lähdemme Himokselle juhlimaan!