Olen muutaman päivän aikana semmaillut (eli käynyt seminaareissa) ahkerasti. Ajattelin siis kirjoittaa muutaman ajatuksen niistä.
SEMINAARI 1
Elisessä seminaarissa oli aiheena TVT ja sen hyödyntäminen opetuksessa ja koulussa. Kuten jo aiemmin olen maininnut, käyttävät "koti" luokkani oppilaat kirjojen sijasta padeja. Oppilaat tekevät niihin omia kirjojaa, käyttävät sovellutuksia, kokoavat materiaaleja, jakavat materiaalia muille, saavat informaatiota, viestivät, luovat ja muokkaavat tekstiä, kuvaa ja ääntä. Meidän luokan oppilaat olivat hurjan söpöjä, kun esittelivät omia tekeleitään koko seminaariyleisölle. Oli kuvia, tekstejä ja videoita, ja ne saatiin hienosti näkymään Apple TV:n kautta, oppilaan padiin sykroimalla. Luulen, että lapsilla oli enemmän itsevarmuutta astua suuren yleiön eteen, kun oli padi turvanaan. Se oli sellaista sanatonta viestintää, ja kuitenkin oma tekele kyseessä. Lapset neuvoivat toisiaan sovellutusten avaamisessa, ja opettajatkin nyökyttelivät tyytyväisinä: "Lapset oppivat uudet sovellutukset niin äkkiä, ettei ehdi edes selittää niiden käyttöä. Usein viikonlopun aikana padeihin ajattu uusi sovellutus on jo maanantaina monelle täysin helppo nakki, ja sillä on tehty jo etukäteen vaikka minkälaisia juttuja"
Lapsista on tullut myös aktiivisia siinä mielessä, että omia tuotoksia tosiaan luodaan ja halutaan esittää muille. Padit kulkevat kodin ja koulun väliä, joka ehkä jollain tavalla häivyttää kontrastia kodin ja koulun välillä: Oppimista voi tapahtua myös vapaa-ajalla, koulussa tehdään tuttuja asioita eikä itsenäinen tekeminen ole sen yhtään hassumpaa. Näin päästään kiinni myös siihen, että läksyjä ja koulujuttuja pitää tehdä kotona. Padi on sinänsä jo niin kiva vempele, että sillä tekeekin mieli puuhastella vapaa-ajallakin. Se, että ei osaa kertotaulua ulkoa, ei kerro älykkyydestä tai
osaamisesta mitään. Se, osaako hyödyntää olemassa olevia tekniikoita
kehittyäkseen tai kehittääkseen taas osoittaa luovuutta ja sitä tässä
maailmassa tarvitaan. Tällaisia taitoja oppilaat oppivat hyödyntäessään padeja.
En voi olla tuomatta tähän kriittistä näkökulmaa. Toisaalta olisis mielestäni hyvä, että lapsilla oli edes yksi
elektroniikkavapaa vyöhyke, koulu. Perinteinen opetus, oppikirjat ja
vihkoon kirjoittaminen harjoittavat pitkäjänteisyyttä, yhteen asiaan
keskittymistä ja muita sellaisia vanhanaikaisia hyveitä. Levotonta
tietokoneopiskelua he harrastavat kodeissa, ja tietenkin erityiesti
kavereiden kodeissa ihan tarpeeksi. Oppiminen, siis oikea oppiminen ja
omaksuminen, vaatii aikaa ja keskittymistä - tietotekniikka ja tabletit voivat ehkä olla rauhattomia ja rauhattomuuta edistäviä, lyhytjänteistä
työskentelyä edistäviä vempaimia. On vedottu siihen, että oppilas joka tapauksessa vilkuilee simerkiksi puhelinta, käy facebookissa ym. eikä padi siis lisää tällaista keskittymispiikkiä, mutta
jos opettajakaan ei enää usko muuhun, mitä voisimme olettaa? Jos opettajien lisäksi oletetaan jatkuvasti kouluttautumaan ja pysymään uuden teknologian ja jäerjestelmien mukana, kun uutta konetta ja ohjelmaa tulee markkinoille, ei heillä jää samassa mittakaavassa aikaa oikeiden opetussisältöjen laatimiseen ja itse asiaan. Tällaisia vaaran paikkoja minä nään "tietotekniikkavaltauksessa".
SEMINAARI 2
Toisessa seminaarissa tänään puhuttii opettajan työnkuvasta ja siitä oikeasta arjesta. Ensin muutamia tärppeä luokanopettajuudesta, sitten itse asiaan, aineopettajuuteen.
LUOKANOPETTAJA
- Päivät alkavat yleensä klo 8.00, ja päättyvät noin klo 13.30. Sen lisäksi tehdään sunnittelutyötä, kukin niin kauan kuin haluaa.
- Oppituntien lisäksi työtä aiheuttaa tapaamiset vanhempien kanssa, opettajien kokoukset ja työryhmäkokoukset, henkilökohtaisten opetussuunnitelmien luominen (erityisoppilaat), jälki-istuntojen valvominen, WILMAN - päivittäminen (kysymyksiin vastaaminen, huomiot, poissaolot, viestit vanhemmilta)
- Opettaja on töissä käytännössä aina (sairaslomilla korjaillaan kokeita, lenkeillä kerätään oppimateriaaliksi erilaisia kasveja, puheluita vastaanotetaan iltaisin, tunteja suunnitellaan, oppilaisin törmätään kaupassa)
- Opettajan työtä voidaan pitää kutsumuksena
- Oma käytetty linja tulee perustella lapsille, heillä on siihen oikeus
- Viikkotiedotteet kannattaa laatia mahdollisimman hyvin, sillä silloin varmistetaan tiedon kulkeutuminen myös kotiin (ylimääräiset viestit ja puhelut jäävät)
- Kukaan ei tule koskaan valmiiksi opettajana, jatkuvasti pitää olla ajan hermolla, päivittyä ja kouluttautua. Lapsilta oppii eniten tässä ammatissa
- Lapsiin kiintyy, vääjäämättä. Heidän asioitaan ja huoliaan tulee mietittyä iltaisin kotona
- Vapaa-ajasta saa voimaa jaksaa, ei ole tarkoitus palaa loppuun (sen takia opettajilla on pitkä loma, lomailua varten)
Opettajan eettisiä periaatteita
- Rehellisyys itselle ja oppilaille on kaiken lähtökohta.
- Tasa-arvo (vaikka henkilökohtaiset kemiat eivät kohtaa, tulee jokaista kunnioittaa ja kohdella tasavertaisesti)
- Ihmisravon kunnioittaminen, erilaisuus
- Oikeudenmukaisuus
- Opettaja työyhteisössä (kollegojen hyväksyntä, verkostoituminen, työsuhteet, kehittyminen ja kehittäminen)
- Opettaja ja oppija (kasvatus, kiusaamisen ehkäisy)
Mitä painotan oppimisessa ja opetustyössäni?
- Rajat ovat "rakkautta"
- Perheiden kasvatustyötä tulee kunnioittaa
- Monipuolisia pedagogisia malleja tulee hyödyntää (kokeilu, päivittäminen, uudistaminen)
- Monipuolisen asiantuntijuuden hyödyntäminen on tulevaisuuden vahvuus ja haaste (kollegojen osaaminen, yhdysluokat, verkostoituminen)
- Päivittäiset tilanteet vaativat nopeaa ammattitaitoa ja tilannetajua (kaikkeen ei voi varautua, mutta hyvä suunnittelutyö auttaa)
- Arviointityö (yksilöllinen, suullinen, kirjallinen, tvt + oman työn kriittinen arviointi)
- Olen tekemisissä monen ihmisen kanssa (lapset, heidän perheensä, kollegat) = minulla on suuri vastuu
AINEENOPETTAJA
Oppilaat tulevat erilaisista lähtökohdista (jotkut osaavat hyvin perusteet, kuten erilaiset taikinatyypit. Jotkut taas eivät ole koskaan tehneet hiivataikinaa, tai käyttäneet pyykinpesukonetta. On tärkeää suunnitella tunnit niin, että jokainen oppilas voi saada uudesta asiasta jotain irti, oppia jotain. Haasteena on tehdä tunnista mielekäs asian jo osaaville, eikä toisaalta liian haastava uutta asiaa läpikäyville)
Kun suunnittelee työn viikoksi eteenpäin, ei tule kiireen tunnetta. On hyvä hahmottaa kokonaisuuksia, kuten kokonaisia jaksoja, ja ottaa ne lähtökohdiksi. Jaksojen alut ja loput ovat erityisen tärkeitä, jotta aikatalussa pysytään. Suunnitelutyö vähenee, mitä enemmän ammattitaitoa kerryttää: Ensimmäinen vuosi opettajana voi olla todella hektinen, koska mitään pohjatyötä ei ole olemassa. Sitten kun omat toimintatavat, asiantuntijuus ja materiaali kertyy, kiire vähenee. Voi olla puuduttavaa puhua aina samoista aiheista, aina samoista sisällöistä ja opettaa samat asiat vuodesta toiseen, mutta toisaalta suunnitelun ja valmistelutyön osalta siinä saa paljon takaisin. Oma pääaineemme on siitä otollinen, että sinne voi halutessaan ottaa paljonkin erilaisia aiheita (ainakin reseptejä) sen mukaan, millaisista oppilaista ryhmä koostuu. Matematiikassa on toki välttämättömiä perusteita ja sisältöjä, jotka ovat erityisen tärkeitä jo oppilaan jatko-opiskelun kannalta. Kotitalous oppiaineena ei jatku lukiossa, mutta jotkut saattavat haluta esimerkiksi kokin ammattiin. Sen takia on tärkeää, että sellainen "taiteellinen vapaus" pysyy pienellä alueella, ja opetus suunnitellaan OPS:in pohjalle.
Opettajilta odotetaan paljon. Lapset odottavat, vanhemmat odottavat ja yhteiskunta odottaa. Meillä tulisi olla ratkaisu vähän kaikkeen, ja oikeastaan vastuuta koitetaan kasvattaa ihan jatkuvasti. Jos esimerkiksi pohditaan, että suomalaisten tulisi nyt jollain tapaa hallita paremmin tietotekniikan käyttäminen tai esimerkiksi tilastolliset järjestelmät, haluaa joku päättäjä ihan ensimmäiseksi lisätä kyseisen asian peruskoulussa opetettaviin sisältöihin. On kyse sitten piirakkataikinasta tai auton renkaan vaihtamisesta, halutaan se ensisijaisesti "sysätä" peruskoulun ongelmaksi ja tavoitteeksi. Se on tietenkin hieman hankalaa, sillä jo nyt aihealueet pursuilevat liitoksistaan, eikä kaikkeen millään riitä aikaa. Kyllä opettajat varmasti haluaisivat kaataa kaiken maailman tiedon oppilaiden niskaan yhdeltä seisomalta, oppiainerajoja rikkoen, mutta se ei taida olla mahdollista. Vai onko?
Kesäloman voi toki viettää täysin lomaillen, ja opekansiota raottaa vasta suunnittelupäivänä, mutta silloin voi käydä hassusti. Näyttää siltä, että suunnittelemattomuus polttaa opettajat puhki. Pitkältä lomalta palaavat opettajat ovat jo aivan väsyksissä kahden viikon jälkeen, etenkin jos eivät ole tehneet kunnollista suunnitelmaa muutamaksi ensimmäiseksi viikoksi. Syyslomasta usein vitsaillaan, että sehän on silloin ihan parasta, kun vasta silloin ehtii tehdä kunnolla töitä. Se työ, minkä opettajat antavat ulospäin (oppitunnit), on oikeasti murto-osa.
Aineenopettajia voidaan pitää jonkun alan asiantuntijoina, ja silloin on vastuu innostaa ja jakaa tietoa kyseisestä asiasta. Me luomme tulevaisuuden leipurit, kemistit ja lääkärit, pohjan näille. Meillä on vastuu innostaa lapsia ja nuoria johonkin oppiaineeseen, sillä Suomi tarvitsee kaikkien alojen osaajia. Jos (ja kun) oppilas joskus kysyy, miksi tätä asiaa nyt pitää opiskella ja mihin minä tätä tarvitsen, voi siis selkeästi vastata: "Juuri sinä et ehkä mihinkään, mutta Suomi kyllä johonkin. Joku tästä ryhmästä voi jonain päivänä olla erityisen tarpeellinen. Ja koska sinä olet vielä nuori ja et ihan välttämättä tiedä mitä haluat isona tehdä, kaikki opiskelevat nämä kyseiset asiat"
Ala-asteella tehty työ vaikuttaa. Vaikka kuka väittäisi mitä, on opettajissa ja heidän "lähettämissään" oppilaissa eroja. Ala-asteella tehdään pohjatyö tiedollisten asioiden lisäksi myös käytöksessä, suvaitsevaisuudessa, myönteisyydessä, tutkijuudessa, toveruudessa, empaattisuudessa, paineensietokyvyssä, kilpailuhenkisyydessä ja monessa muussakin asiassa. Jotkut opettajat onnistuvat tässä, jotkut eivät, jolloin kyseessä on persoonaan liittyvät seikat. Ihan väistämättä meillä on erilaisia opettajia, jotka valmistavat lapsia maailmaan eritavalla, omista lähtökohdistaan ja omalla persoonallaan.
Opettaja on asiantuntija, joten hänen tulee jatkuvasti olla kriittinen myös omaa tekemistään kohtaan. Tämä kriittinen tarkastelu ajaa vääjäämättä siihen, että omaa asiantuntijuutta tulee päivittää ja kartuttaa. Emme siis ole koskaan valmiita tähän ammattiin. Hyvä tapa pysyä kartalla on hyödyntää ystävä kollegoita: Apua saa ja pitääkin pyytää, eikä opettajan "yksinäistä" työtä tarvitse oikeasti tehdä yksin. Myös lapset ovat tukena.
OPETUSTUOKIO
Vielä muutama sana tänään pidetystä ET-tunnin opetustuokiosta. Meillä oli siellä vain 5 lasta, kaikki 2 lk (eli minulle tuttuja). Tunti oli siis melko rauhallinen, joka sisälsi mukavaa pienryhmän kesken käytyä pohdiskelua, syvempää kontaktia yksilöihin ja erilaista tekemistä. Aiheena oli miten elän muiden kanssa?, ja omassa opetustuokiossani päätin vetää leikin/haasteen.
Haasteessa oli koko ryhmän tarkoitus mahtua seisomaan mahdollisimman pieneen tilaan. Ensin jokaiselle jaetaan oma sanomalehti, jonka jälkeen niitä aletaan poimia pois, ja pitää hypätä toisen seuraksi lehden päälle. Tilanne on lopulta se, että koko ryhmä kyyhöttelee esimerkiksi yhden tai kahden lehden päällä. Meidän pieni ryhmämme mahtui hienosti yhden lehden päälle, ja tunnelma oli oikein kannustava ja positiivinen. Leikki toimi tälle porukalle oikein hyvin.
Tässä on Satu Honkasen ja Ritva Tuomisen ajatuksia aiheesta
Kuinka voisimme olla hyviä
ystäviä ja hyviä ihmisiä? Tällaisen aiheen käsittely onnistuu parhaiten,
jos keskustelua ohjaava opettaja itse heittäytyy siihen vilpittömästi
mukaan ja pohtii samalla omia taitojaan. Millaisia ihmissuhdetaitoja
oppilaat opettajalta odottavat? Edellä mainittu Muksuoppi-linkki on
tässäkin käyttökelpoinen.
Edellä on viitattu filosofiaan ja tässä
voidaan myös ottaa esille Sokrateen ydinopetus ”Tunne itsesi”. Miksi
itsensä tunteminen on tärkeää? Hyvä itsetuntemus johtaa itsensä
hyväksymiseen. Kun hyväksymme itsemme vikoinemme ja puutteinemme, on
meidän helpompi hyväksyä myös muut epätäydellisyydessään. Koneet voivat
olla virtaviivaisia ja juuri tiettyyn tehtävään rakennettuina tietyllä
tavalla täydellisiä mutta ihmiset eivät ole sellaisia.
Nykymaailma
elättelee usein illuusiota täydellisyydestä. Kauneus, suorituskyky,
älykkyys ja kilpailussa pärjääminen ovat nousseet korkeimmiksi hyveiksi.
Tämä koskee myös lapsia. Peruskoulun ensimmäisten luokkien oppilaatkaan
eivät elä pimennossa yhteiskunnan trendien tai mainonnan ja viihteen
luoman ihanneihmisen suhteen.
Ihmissuhteita luodaan tänä päivänä
usein myös menestymistarkoituksessa. Erilaisten verkostojen rakentaminen
on tarpeellista jo henkisen hyvinvoinnin vuoksi. On tärkeää, että
osoitamme lapsille myös toisenlaisen suunnan. Verkostoja ja menestymistä
ei tarvitse tuomita tai vähätellä. Ei ole huono asia, jos on älykäs,
kaunis ja suosittu. Mutta oleellista on ymmärtää, että nuo ominaisuudet
eivät välttämättä takaa meille hyvää elämää. Ihminen voi elää hyvän
elämän olematta erityisen älykäs, kaunis tai suosittu.
Me haluamme
olla muiden kanssa tekemisissä, se kuuluu ihmisenä olemiseen. Vain
äärimmäisen harva yksilö luopuu muiden seurasta lähes kokonaan. On
hyödyllistä oppia tulemaan hyvin toimeen muiden kanssa. Ihmisyhteisöjen,
valtioiden ja koko ihmiskunnan elossa pysyminen perustuu yhdessä
elämisen taitoihin.
Tulipas taas puuduttava teksti, mutta ei se mitään! Nyt lounalle.