Toinen viikko harkkaa pyörähti käyntiin.
Taas olin koko vkl melko pitkälti menossa kun pääsin käymään Porvoossa. Tänään olen aamu kahdeksasta lähtien ollut menossa tukka putkella, juuri äsken pidin vielä yhden jumpan. Onneksi oli sali täynnä naisenergiaa, ei valittamista!
Aamulla siis olin kiltisi 10 vaille 8 odottelemassa TT-luokan ulkopuolella kuin mitä kuuliaisin oppilas, että tunti alkaa. 8 b luokalla oli terveystietoa aiheesta alkoholi. Minulle tämä tunti oli eityisen törkeö seurata, sillä pidän tunnille jatkoa torstaina. Tunnilla tehtiin ryhmätöitä, yhteisen alkupriiffauksen jälkeen. Otin tällakertaa näkökulmakseni ryhmätöiden toimivuuden terveystieto oppiaineessa.
Katselimme ajankohtaisia aiheita ensin yhdessä (muun muassa taulukkoa siitä, mitä alkoholin käyttö meille suomalaisille maksaa (reilun miljardin euroissa + runsaasti pahoinvointia, syrjäytymistä, rikkinäisiä perheitä ja surullisia kohtaloita).Johan pojat heti alkoivat nokkelina tavailla "Maanantai aamuna krapula ja vapina" - biisiä, ja maanantai aamun tunnelmat ja levottumuudet kyllä hieman painoivatkin työrauhaa. Tässä täytyy kuitenkin korostaa, että oli kyse lähinnä yhdestä poikaporukasta. Voiko se olla niin, että jotkut henkilöt tässä kasin aikana hieman "taantuvat" ja alkavat häiriköidä ja olla levottomia, mikä menee sitten taas ohi ysille siirryttäessä. Itse muistan juuri 8 lk. pahimmaksi mahdolliseksi kapina ja kokeilu piikiksi, mitä olla ja voi. Tässä luokassa tytöt osasivat kuitenkin olla niin mallikkaasti, että ansaitsivat ihan ylimääräisiä kehuja.
Tehtävänä oli siis muodotaa 3 hengen ryhmä, jossa jokainen oppilas edustaa erilaista henkilöä.
- Henkilö 1 = ei käytä alkoholia
- Henkilö 2 = käyttää kerralla runsaasti alkoholia
- Henkilö 3 = käyttää jatkuvasti runsaita määriä alkoholia
Näiden henkilöhahmojen kautta opiskelijoiden tuli esimerkiksi koostaa ajatuskartta, jossa pohditaan henkilön asemaa yksilönä ja yhteiskunnassa. Millainen on henkilön terveydentila (fyysinen, psyykkinen sosiaalinen), millainen on asema yhteiskunnassa, millaiset ovat ihmissuhteet, millaiset ovat tulevaisuuden näkymät, mitä seuraa jos käytöstä ei muuteta/muutetaan?
Ryhmätyöt toimivat yleensäkin silloin, kun ryhmä koostuu oikeanlaisista tyypeistä. Siellä pitää olla osaava henkilö, rauhallinen henkilö ja sitten kenties joku sellainen aktiivinen pölpöttäjä. Sopivassa suhteessa erilaista osaamista. Yhdessä ryhmässä rauhallisten tyttöjen seurassa ollut vilkas poika teki hienosti töitä, kun ei saanut "bensaa liekkeihin". Oma poikaporukkani taas otti tilanteesta, ja open valvovan silmän poissaolosta kaiken irti. Alkoholi aiheena oli sen verran painava, että ikään kuin kevennykseksi oli mukavaa heittää huulta laitakadun kulkijoista ja sen sellaisesta. Välillä mukaan putkahti kommentteja omista vanhemmista, jolloin tulin tietenkin surulliseksi. Siellä ehkä kenties salaa haluttiin puhua asioita halki, mutta se onnistui ainoastaan vitsien kautta ja toisia naurattamalla. Mistä voimme koulussa aikuisina tietää, kuinka läheltä nämä aiheet oikein liippaavat oppilaiden arkea? Terveystiedon aihealueet ovat tosiaan henkilökohtaisemmalla tasolla käyviä, kuten jo aiemmin mainitsin.
Levoton poikaporukka keskittyi siis lähinnä naljailemaan "cittarin kulman Seppoa", mutta toisaalta näiden elävien esimerkkien kautta ydinkohdat tulivat esiin. En tiedä, sainko houkuteltua poikia tarpeeksi kirjaamaan niitä ylös. Ajatuskartta oli kuitenkin selkeästi mieleinen tapa työskennellä, ja muissa ryhmissä etenkin saatiin paljon asioita ylös. Luokkaan jäi meidän lisäksemme kaksi muutakin ryhmää, jotka sivukorvalla kuuntelivat jatkuvasti meidän keskustelujamme. Sieltä tuli myös kommenttia, joka on mielestäni hyvä asia. Myös ryhmät voivat kommunikoida keskenään, vaikka kaikilla onkin se oma juttu. Terveystiedossa onkin erityisen hienoa juuri se, että välillä keskusteluista muodostuu oikein antoisia. Painavaa asiaa, mutta rikastuttavia sanoja. Kaikkineen koen ryhmätyöskentelyn tätä ainetta tukevana tapana työskennellä, mutta ryhmien koostamista kannattaa miettiä. Onko aina tarpeellista antaa oppilaiden itse muodostaa ryhmiä, voisiko sitä kaavaa kenties rikkoa?
Seuraavaksi suuntasin 2 luokkaan havainnoimaan hieman opettajan kysymystekniikoita. Kirjasin ylös tällaisia asioita:
- Aloitus = Suorat kysymykset (Mikä päivä tänään on?), kysymyssanat, tietty haluttu vastaus, yksiselitteinen kysymys (toimii hyvin 2lk)
- Runo + eilinen myrsky = Lineaarisia kysymyksiä (Mitä näit ja koit?) henkilökohtainen näkökulma, omay pohdiskelut, tarinat. Lapset selkeästi innostuivat, kun saivat kertoa omia kokemuksiaan (ennen kaikkea siis tiesivät kysymykseen vastauksen), tällainen kannustaa lasta vastaamaan aina silloin, kun tietää vastauksen
- Lukuläksy = Strateginen kysymys (Oletko lukenut lukuläksyn?) sisälsi siis ennakkokäsityksen, asetti odotuksen. Kysymys oli helppo ymmärtää, ja siihen pääsi vastaamaan viittaamalla (sanaton vastaaminen)
- Tehtävien läpikäyminen = Mikä oli kysymys? (Oppilas vastaa) Mikä on vastaus? (Oppilas vastaa) Opettaja siis tukee oppilaiden välistä tiedon siirtoa suorilla kysymyksillä, johdattelulla ja ketjukysymyksillä. Tällainen tapa edistää omaa aktiivisuutta
- Uusi asia (pantomiimi) = Johdattelevat kysymykset, vahvistavat kysymykset (lapsilla oli erityisen hauskaa, kun he pääsivät tekemään asioita itse) Opettaja asettuu lasten sekaan, oppilaat siirtävät tietoa ilman kysymyksiä (vastausten arvaaminen)
- Huimat sankarit = Johdattelevat, strategiset kysymykset (Mitä ovat sankarit?). Lapset innostuivat, sillä saivat taas pohdiskella ja kertoa omia näkökulmia. Tämän ikäisiltä tulee hienosti vilpittömiä mielipiteitä, mitä vanhemmaksi kasvetaan, sitä enemmän jää sanomatta.
- Kappaleen käsittely = Esimerkkien hakeminen, suorat kysymykset (Mikä riimipari on?)
- Tehtävien purkaminen = Aktiivisuuden herättely kysymysten avulla, omaan työhön keskittyminen, johdatttelu, osallistuminen (Kukas tulisi näyttämään omansa?)
Siinä nyt opettajan kyselytekniikoiden pohjalta ajatuksia. Loppupäivä meni vähän siinä hössöttäessä, yläasteen opettajaa tavatessa ja tuntisuunnitelmaa tehdessä. Kävin myös valvomassa muutaman välitunnin, ja huomasin, kuinka sen aikana saa aivan eri tavalla kontaktia lapsiin, kuin luokkatilanteessa. Silloin puhutaan koulun ulkopuolisista asioista, harrastuksista, koirista, hepoista ja kaikesta kepeästä ja mukavasta. Sainkin painavaa palautetta siitä, kuinka koulussa on ihan kamalaa, paitsi lelupäivinä. Tämäkin teki minut surulliseksi. Miksi oppiminen on kamalaa, ei lapsilla saa olla koulussa kamalaa. Sitten kun/jos olen joskus opettaja, otan päällimmäiseksi tavoitteekseni sen, ettei kenelläkään ole köksän tunneilla kamalaa, vaikka sinne ei leluja saakkaan tuoda.
Menin välkällä mukaan lasten touhuihin (leikimme seuraa johtajaa ja sen sellaista) ja aloin jälkikäteen miettiä, onko se oikeastaan fiksua. Ainakin sellainen pointti siinä on, ettei jatkossakaan saa viettää välitunteja vain haahuillen ja vahtien, sillä nyt lapset tietävät, että sinut voi todella saada mukaan leikkeihin. Pahimmassa tapauksessa joudut myös keksimään ja järjestämään ohjelmaa myös välitunneilla, sen lisäksi että teet sitä koko ajan oppitunneilla. Välitunnin pitäisi olla vapaan leikin ja olemisen paikka, eikä opettaja saisi olla silloin ainakaan ohjaavassa asemassa. Toisaalta lapset itse keksivät leikit, ja minä vain menin mukaan. Onko se siis sama asia, yhtä paha? Ainakin koin, että lapset olivat kovin mielissään. On muuten hankalaa jakaa huomiota niin monille!
Loppuun vielä uusi tarina empatiasta. En ollut aiempaan tyytyväinen.
"Olipa kerran kaksi etanaa. Ne paistettalivat päivää
ilman kotiloita kannon juurella. Suuren sadepilven lähestyessä etanat
päättivät pujahtaa takaisin kotiloidensa suojaan, mutta toinen niistä ei
enää löytänyt omaansa. Sade alkoi ja etana joutui kyyhöttelemään
sateessa ilman suojaa. Ystävän kävi sitä niin sääli, että se päätti myös
olla pujahtamatta kotilonsa sisään. Asettumalla vierekkäin ne pysyivät
lämpiminä sateesta huolimatta, eikä kotiloita enää tarvittu. Mistä tässä
tarinassa oli kysymys?"
Nyt minun on paneuduttava enkun vastineeseen, en ehdi lisätä vieläkään yhtään kuvaa. Palataan huomenna.
