Apuaaaa, kuinka voi jännittää yhden äidinkielen tunnin pitäminen?
Ja kuinka hyvin sen voi mokata?
Jos aiheena on koko tunnin aikana taistella läpi käsialan iso ja pieni K, kannattaisiko kenties opetella K:n tekeminen hyvin etukäteen, ennen kuin menee taululle sähläämään ja opettamaan sitä lapsille? Menin siis ja piirsin ison K:n väärin, mutta onneksimitään muuta suurta vääryyttä ei tapahtunut ja tunti saatiin kunnialla vedettyä loppuun. Ei se opettajan työ helppoa ole, ja ilmeisesti hyvin valmistautuminenkaan ei aina auta ja yllättäviä tilanteita tulee eteen. Aikataulutuksen laitoin itselleni tavoitteeksi, ja sen puitteissa pysyttiin oikein hyvin. Tehtävät olivat ehkä hiukan yksitoikkoisia, mutta kiltisti lapset tavuttivat vihkoon "Ku" ja "Ke", ja vielä ympyröivät omat hienoimmat kirjaimensa.
Aloitimme siis demostroimalla K:n taululle, ja sitten lapsetkin pääsivät sitä kokeilemaan. Tiesimme etukäteen, että siitä lapset ainakin innostuvat. Kaikki eivät tietenkään ehtineet taululle tulemaan, joka toisaalta aiheutti harmia. Se on sääli, mutta jonnekkin se raja pitää asettaa. Kun jännitti, nimet katosivat ja muutenkin välillä tuli sellainen "piipittäjä" olo, kun koko luokka mölysi ja kuhisi, eikä otetta oikein saanut. Kyllä siellä sitten välillä tuli niitä hyviäkin hetkiä, ja ainakin olen oppinut käyttämään ääntäni paremmin. Silloin kun haluaa huomion, täytyy se ottaa asenteella, sen olen huomannut. Demostroimme myös K:n liittämisen muihin kirjaimiin taululle, ja sitten päästimme lapset tekemään tavuja ja kirjaimia omiin tarinavihkoihin. Palautetta tuli siitä, että joskus olisi kiva tehdä myös kirjasta tehtäviä. Me innokkaina olimme laatineet omia tehtäviä, koska kaikilla oli ensinnäkin erilaisia kirjoja käytössään (padien takia ei kaikille tilata yhtenäisen kirjasarjan kirjoja, vaan käytetään mitä on jäljellä). Ymmärrän kyllä pointin, ei ole ihan mukavaa raapustaa pelkkään tyhjään vihkoon kirjaimia, kun työkirjassa olisi kivoja kuvia, malli esimerkkejä ja muuta sellaista. Kiertelimme luokassa, painotimme hyvää työasentoa ja työrauhaa, ja tietenkin kehuimme minkä kerkesimme. Taitavia nämä lapset kyllä olivatkin, osasivat siis tehä K:n oikein hienosti ja oikeaoppisesti (toisin kuin minä). Voi siis sanoa, että tällä tunnilla lapset opettivat minulle K:n.
Opin ainakin sen, että itsestään selvyydetkin pitää kerrata ja muistella. Ei voi olettaa, että se K sieltä jostain vain kumpuaa ja on joskus opeteltu, sillä ei, en minä muistanut miten se tehdään.
Tehtävien teon jälkeen merkattiin läksyt vihkoihin, osa lähti kotiin ja osa jatkoi käsitöiden tekoa. Minä huokaisin helpotuksesta, ja lähen nyt syömään.
