Kasvatuspsykaa ja ruokakulttuuriluento

Tässä tulee puuduttava setti, innostuin näin perjantai-illan ratoksi kirjoittelemaan!

Varhaislapsuus 1-3v, kehitys

Psykodynaaminen lähestymistapa

·         Freud: oraalinen, anaalinen vaihe (potalla käynti, suolen hallinta ensimmäistä kertaa ite)

·         Erikson: perusturvallisuus, luottamus – epäluottamus, itsenäisyys – häpeä (”ei”)

·         Mahler: minuuden syntyminen (kolmen ensimmäisen vuoden aikana)

·         Bowlby: kiintymyssuhdeteoria

·         Klein, Stern: objektisuhdeteoria

·         Winnicot: ”kyllin hyvä äiti”, kannattelu, transitionaaliobjekti

Ekologinen systeemiteoria

·         Bronfenbrenner: ensisijainen mikroympäristö (perhe, päivähoito)

·         Korostaa lapsen omaa biologiaa ensisijaisena mikroympäristönä, joka toimii kehityksen perustana

Kognitiivinen lähestymistapa

·         Piaget: ajattelun kehitys, lapsi on tutkija

·         Vygotsky: kieli ja ajattelu, kehitys sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, informaation prosessointi

Sosiaalinen oppimisen teoria

Vygotskyn keskeisimmät teoreettiset ajatukset liittyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen keskeiseen merkitykseen oppimisessa sekä kielen ja ajattelun väliseen yhteyteen.

Vygotskyn mukaan lapsen kehityksessä kieli on aluksi sosiaalisen vuorovaikutuksen väline, mutta kehityksen myötä siitä muodostuu myös ajattelun väline, jolloin kieli ”sisäistyy”. Ajattelun kielellisyyttä Vygotsky kuvasikin sisäisen puheen käsitteellä (inner speech) erotuksena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa käytettävästä puheesta.

Yksilön tietoisuus rakentuu sosiaalisissa suhteissa, yhteiskunnan kulttuurin ja tradition pohjalta. Tiedollisen kehityksen päämääränä on tällöin yhteisöön sosiaalistuminen. Vygotskyn mukaan lapsen sosiaalisuus on synnynnäistä ja juuri sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta yksilön ajattelutoiminta itsenäistyy ja yksilölliset kognitiiviset prosessit kehittyvät.

Fyysinen kehitys

·         leikki-ikää luonnehtii fyysinen ja motorinen aktiivisuus

·         Nopea kehitys yksinkertaisista liikkeistä monimutkaisiin liikkeisiin (esimerkiksi pallopelit)

·         Karkeamotoriikka = kehon kontrolli ja koordinaatio

·         Hienomotoriikka = kädet ja sormet (värien ja muotojen hyödyntäminen esimerkiksi piirtäessä)

·         Kätisyys vakiintuu = aivopuoliskojen harjaantuminen 

Kognitiivinen kehitys

·         Esittävän ja symbolisen toiminnan kasvu (kieli, mielikuvitus, esineellistyminen)

·         Ajattelussa loogisen toiminnan esiaste (yhdistely, erottelu ajattelun avulla)

·         Piaget: sensomotorisesta vaiheesta siirrytään esioperatiiviseen vaiheeseen (2-6/7 v.) = lukumäärän ymmärtäminen, massan havainnointi (onko iso möykky vahaa enemmän kuin litteä möykky vahaa?), koko, luokittelu, animistinen ajattelu, maaginen selitys

·         vuorovaikutusta sosiaalisen ja materiaalisen maailman välillä = ympäristön ongelmien ratkaisu, ”yksityinen puhe” (esimerkiksi leikin aikana lapsi saattaa puhutella itseään)

·         Vygotsky: toisen ihmisen tuki mentaalisille prosesseille on tärkeä = Lähikehityksen vyöhyke

 

LEIKKI

·         kognitiivinen, sosiaalinen ja emotiaalinen kehitys (ajattelu, kieli, vuorovaikutus, itsesäätely, arvot)

·         sosiaalisen leikin kehittyminen = yksinäisestä leikistä siirrytään vierekkäisleikkiin, josta sitten yhteisleikkiin

·         Leikki-ikä = siirrytään funktionaalisesta leikeistä mielikuvitusleikkeihin

·         funktionaalinen leikki, harjoitusleikki tai esineleikki, jossa käytetään joko kehoa tai esineitä leikin välineenä

·         mielikuvitusleikki, jossa on keskeisessä asemassa esiintyvyys ja symboliset merkitykset

·         sääntöleikki kuuluu operaation vaiheeseen: siihen liittyy myös yhteisöllisyys ja muiden kanssa leikkiminen. Lapsi on yleensä hyvin tarkka sääntöjen noudatuksesta, vaatii sitä sekä itseltään että muilta.

Fuksiaisissa mekin intouduttiin leikkimään, seippuakuplilla

  Leikin merkitys lapselle. Läheet täältä.

Leikki on lapsen tapa käsitellä todellisuutta tiedostetusti. Tiedostamaton käsittely tapahtuu esimerkiksi unien välityksellä. Leikki kehittää lasta kokonaisvaltaisesti, ja se on edellytys tasapainoiseen kasvuun.

Leikki on vapaaehtoista, erillistä, ennakoimatonta, tuottamatonta, säännönmukaista ja kuvitteellista toimintaa. Leikki erottuu muusta elämästä, vaikka saakin usein sisällön todellisista tapahtumista. Leikin tila ei vastaa ihmisen psyykkistä todellisuutta.

Leikin monet merkitykset

Leikin merkitystä ei voi liikaa korostaa, ja sitä voidaan pitää perustarpeen kaltaisena välttämättömyytenä. Leikki on välttämätöntä lapsen emotionaaliselle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Leikkiessä kehittyvät kieli, syy-seuraus ajattelu, joustava yhdisteleminen, luova ajattelu, assosiatiivisuus, ongelmanratkaisutaito ja kyky erottaa ulkoinen todellisuus leikistä. Leikkiessään lapsi oppii esineiden käsittely- ja toimintatapoja, yhteistoimintaa ja sääntöjä sekä tunteiden säätelyä. Leikki voi parantaa lapsen luottamusta itseensä ja omiin kykyihinsä. Leikki opettaa ymmärtämään sosiaalista vuorovaikutusta, moraalia ja arvoja sekä vastaanottamaan empatiaa toisilta leikkijöiltä.

Arjen terapiaa

Leikkiessään lapsi on motivoitunut tutkimaan ympäröivää maailmaa, sen ilmiöitä ja asioita. Hän haluaa kyseenalaistaa asioita, ja tekee tätä mielikuvituksensa avulla. Kehittyminen vaatii lasta harjoittelemaan, kokeilemaan ja etsimään mielekästä toimintaa. Kaikki kehityksen osa-alueet houkuttelevat lasta, ja siksi hän liikkuu, puhuu, ajattelee, kysyy, kuuntelee ja puuhaa jatkuvasti. Toimiessaan lapsi oppii, harjaantuu, käsittelee sisäistä maailmaansa ja käy läpi tunteitaan. Hän oivaltaa itsestään uusia asioita, näkee uusia näkökulmia sekä selkiinnyttää minäkuvaansa ja itsetuntoaan.

Toiminta, tekeminen, aikuisen näkökulmasta katsottuna "pelkkä leikki" on arkipäivän terapiaa. Leikki on lapsen tapa sopeutua ympäristöstä ja itsestä tuleviin paineisiin ja etsiä niille luovia ratkaisuja. Leikissä lapsi voi harjoitella erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa.

Paras tapa oppia

Leikin avulla lapsi omaksuu normeja, arvoja ja tietoa lähes huomaamatta. Lapsi ei leiki oppiakseen mutta oppii leikkiessään. Leikki on lapselle ainoa hyvä ja kestävä tapa oppia. Lapsen innostusta oppia ja omaksua leikinomaisesti voidaan hyödyntää, kun opetetaan hänelle arjen puuhia, tietoja, hyviä tapoja jne. Leikkien oppiminen on iloista ja elämänläheistä. Se luo myönteistä asennoitumista tiedon hankkimiseen ja tutkimiseen. Leikin pitää aina tapahtua lapsen ehdoilla.

Luovuuden kehittyminen ja ongelmanratkaisutaidot ovat myös oppimista. Ongelmanratkaisuun tarvitaan avointa mieltä ja uteliaisuutta.

Leikki kehittyy lapsen mukana

Vauva tutkii sormiaan ja oivaltaa vähitellen, että ne ovat osa häntä. Ensin lapsi leikki yksin, omalla itsellään, koskettelemalla, jäsenten liikuttelulla ja katselulla ja vasta sitten hän haluaa aikuisen mukaan. 2-3-vuotiaat leikkivät rinnakkain ja siirtyvät vähitellen vuorovaikutusleikkeihin. Niistä muodostuu roolileikkejä, joihin ilmestyy juoni.

Lapset kilpailevat rooleista

Ympäristöön suuntautuminen ja halu leikkiä ovat luontaisia lapselle. Koska leikin yllykkeet ja motiivit ovat lapsilla valmiina, tarvitaan vain otollinen tilanne ja lapset ryhtyvät leikkimään keskenään. Leikkitoverit vaikuttavat voimakkaasti sekä leikki-ideoihin että niiden toteuttamiseen. Yksin leikkivä voi päättää kaikesta itse, toisten kanssa joutuu tekemään kompromisseja.

Lasten yhteisöön kuuluminen merkitsee myös leikkiyhteisöön kuulumista. Päiväkodissa uuden lapsen ensimmäisiä haasteita on päästä leikkiin mukaan. Hyväksytyksi tuleminen ei ole itsestään selvää, varsinkin jos tulokas kohtaa vakiintuneen ryhmän. Päästäkseen mukaan leikkiin lapsi voi käyttää monenlaisia menettelytapoja aikaisempien kokemuksiensa, ominaisuuksiensa ja taitojensa mukaan.

Leikistä päättäminen ja roolijako ovat usein vaativia tehtäviä. Usein mieleisen roolin saaminen on leikkijälle äärimmäisen tärkeää, ja moni neuvottelu katkeaa siihen, että joku lähtee leikistä. Rooleista kilpaillaan, koska roolijaossa on kysymys vallasta ja hierarkiasta.

Leikki on uhattuna

Nykyään leikki on uhattuna. Lapsuus lyhenee, leikit loppuvat liian varhain. Monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus leikkimiseen ja heidän leikkimiskykyään rajoitetaan. Lapset eivät välttämättä vastaavalla tavalla enää osaa leikkiä, sillä leikkimaailma on köyhtynyt. Leikki saattaa mennä riehumiseksi, koska keskittymiskykyä ei ole. Monet leikkivät myös yksipuolisia, varsinkin television tuomia leikkejä, jotka eivät jätä tilaa mielikuvitukselle ja sisältävät väkivaltaa.

"Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme - vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen." Herbert Spencer

banskulettuja, joihin olen jäänyt koukkuun. Eivät taida edustaa ihan sitä suomalaista ruokaperinnettä?

Ulla Rauramon luento ”Lautasta laajemmalta”

Seuraavaksi omia pohdintojani, jotka nousivat luennon aiheauleista.

Ruuan mediasuosio on jatkuvasti kasvussa, vaikka ihmiset tekevät yhä vähemmän ruokaa kotona. Erilaiset puolivalmisteet ja ruoanlaiton oikotiet valtaavat hyllytilaa kaupoissa pelkiltä raaka-aineilta, vaikka toisaalta jatkuvasti vaaditaan lähellä tuotettua lihaa ja luomua. Luomu on etenkin todella tärkeää suomalasille, mutta lopulta hinta ratkaisee, ja luomu jää ostamatta. Onko kiinnostus ruokaa kohtaan jonkinlaista omantunnon puhdistamista, kun sitten taas tuli valittua eines? Eineksiä syynätään ja haukutaan, kouluruokakin on niin kamalaa, että on ymmärrettävää ettei meidän Maija sitä syö. Silti kotona jääkaapissa odottavat valmishampparit ja viikonloppuisin lapsia hemmotellaan pizzalla. Pöydälle jätetään aamulla muutamia euroja, jotta Maija voisi ostaa suklaata välipala-automaatista. Kunhan se nyt jotain söisi. Mielestäni on suorastaan huolestuttavaa, että lasten vanhemmilla käy edes mielessä, että suklaapatukka nyt sitten on maittavampi vaihtoehto kuin koulussa tarjottu lounas. Jos asenne kotona on tämä, onko ihme tai mikään, ettei lapsille maistu ruoka koulussa?

Koululounaassa on kaikki lähtökohdat tasapainoiseen ateriaan. Lapsi saa valita kasviksia, usein erikseen asetetuista vihanneksista, raasteista ja salaateista niitä mieleisiä ja lorauttaa sekaan hyviä öljyjä tai kastiketta. On harvinaista, että kotona nautittu päivällinen olisi kasvisvalinnoissa näin monipuolinen. Koululounaalla voi valita veden oheen ainakin rasvatonta maitoa tai piimää. Kotona saatetaan juoda makautettuja limuja, täysmehuja tai mitä nyt sattuu tekemään mieli, esimerkiksi energiajuomia. Nämä energiapitoiset juomat täyttävät hetkellisesti, jolloin ruokaa tulee nautittua vähemmän. Ne eivät korkeasta energiapitoisuudestaan huolimatta silti pidä kylläisenä kauan, vaan sokeriarvot laskevat nopeasti alas. Näillä juomilla ei siis voi korvata aterioita. Pääruokana voi olla esimerkiksi kastike, jonka ravintoarvot vastaavat yleisesti hyväksyttyjä säädöksiä. Ihan oikeasti, sitä ruokaa siellä koulussa tarkkaillaan, jotta lapset saisivat ravinto-aineita monipuolisesti. Kuinka moni vanhempi vastaavassa määrin miettii jauhelihapihvejä paistaessaan, onko tässä nyt rasva-arvot ja vitamiinit kohdillaan? Entä valitsee valmistettavat lisukkeet sen mukaan, mikä täydentää parhaiten kyseisen pääruoan ravintoarvoja? Koulussa saattaa usein olla valittavana sekä esimerkiksi perunoita, että riisiä. Koulussa tarjotun perunan vitamiinihävikki on toki varmasti suurempi kuin kotona keitetyn perunan, sillä valmistusajat ovat pidempiä ja massiivisempia. Lisäksi ruoan säilyvyyteen tulee kiinnittää valmistuksen osalta huomiota. Nämä perunat, mitä koulussa tarjotaan, ovat kuitenkin parempi vaihtoehto niille kotona pakkasesta uuniin heitetyille ranskalaisille. 

Ateriaa voi vielä täydentää ainakin näkkileivällä, jonka kansaa tarjoillaan margariinipohjaista levitettä. Kuulostaako tämä nyt jotenkin niin kauhealta, ettei sitä kerta kaikkiaan voi lapsille syöttää, tai sen voi helposti korvata suklaapatukalla?

Lapset saavat tänä päivänä 40 % kokonaisenergiasta napostelun myötä. Juuri sokeroidut juomat, jogurtit, murot ja karkit ovat käytössä kaikissa kotitalouksissa enemmän, kuin koskaan ennen.  Näissä tuotteissa ei ole lähes lainkaan suojaravintoaineita tai vitamiineja, sen sijaan usein paljon tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria. 

Suomessa perheet syövät yhdessä vähemmän, kuin missään muussa Pohjoismaassa. Ei ole ihme, että kauppojen valikoimista löytyy yhä enemmän ateriavalmisteita yhdelle henkilölle. Yleisin tapa ruokailla onkin juuri yksin. 10 vuotta vanhat lapset seurustelevat perheenjäsenten kanssa keskimäärin 12 minuuttia vuorokaudessa. Tämä on todella huolestuttavaa.

Lihavuusriski on yleistyvä ongelma, joka juontaa juuri vääristyneistä ruokatottumuksistamme. Kun emme valmista ruokaa kotona, emme ole samalla tavalla tietoisia, mitä ravintomme sisältää. Ostamme ruokapalveluita yhä enemmän yhteiskunnalta, ja valitettavasti kiireinen elämäntyyli ajaa meitä pikaruokaloiden pariin. Se ei kuitenkaan selitä koko totuutta, vaan makumieltymyksemme ovat muuttuneet paljon yhdysvaltojen kaltaisiksi. Erilaiset XL kokoiset ateriat joita on nykyään yhä enemmän saatavilla vääristävät sitä käsitystä, kuinka paljon ruokaa ihminen peruselintoimintoihinsa tarvitsee. Yhä enemmän istuva työskentely tapa ja liikkumattomuus vähentävät energian tarvettamme jatkuvasti, mutta silti nostamme annoskokoja ja markkinoimme kuluttajille ”mega-mättöhampurilaisia” ja ”tuplaranskalaisia”.

Jos nämä tuotteet eivät ole aina kuuluneet suomalaiseen ruokakulttuuriin, voidaan ne katsoa nyt kuuluvan siihen. On romanttista ajatella, että täällä nautitaan vain karjalanpaistia, uusia perunoita ja karjalanpiirakoita, koska se on kaukana todellisuudesta. Itse asiassa juuri kaupassa myytävät puolivalmisteet ja einekset ovat säilyttäneet joitakin perinneruokia suomessa, joita ei enää kotona samalla tavalla valmisteta tai edes osata valmistaa. Hyvänä esimerkkinä on maksalaatikko, joka erään suomalaisen julkkis kokin sanoin on ”koiranruokaa”. Entä milloin suomalaisissa ravintoloissa tarjotaan alkuruoaksi puuroa? Me täällä häpeämme omia, kerrassaan loistavia perinneruokiamme, ja jatkuvasti haemme vaikutteita eri kulttuurien keittiöistä. Omastamme löytyy kattava kirjo terveellisiä valintoja, joita suosimalla me emme olisi pohjoismaiden lihavin kansa. Kaikki eväät olisi saatavilla, mutta mielihalumme tietynlaista ruokaa kohtaan on liian voimakas. Siitä tuskin tulee syyttää esimerkiksi koululounasta, joka on paljon lähempänä näitä pyrkimyksiä kuin useimman suomalaisen päivittäiset lounasvalinnat.

Nälkä on biologinen tarve, ruokahalu opittu tapa. Tästä tavasta ei viime kädessä voi syyttää kuin itseään, tai sitten hieman vanhempia, jotka istuttavat lapsiin tiettyjä ajattelumalleja. Esimerkiksi taaperoikäisen maistellessa eri ruokia pitäisi olla rutkasti kärsivällisempi. Jos lapsi nyrpistelee tiettyä ruokaa, pitäisi sitä sinnikkäästi yrittää tarjota ainakin 10-15 kertaa. Useimmissa perheissä luovuttaminen tapahtuu viidennen kohdalla. Tämä yleinen pikkulasten nirsoilu onkin lähinnä vanhempien laiskuutta tai taistelutahdon puutetta. Liian usein tapaa kaupassa perheitä, joiden isit ja äidit juoksevat lapsien perässä kysellen, mitäs me tänään syötäisiin, haluatteko Maija ja Ville nakkeja? Aikuisen tulee aina valita ruoan laatu, lapsi saa valita ainoastaan määrän. Poimin luennolta hauskan Ville Vallattoman siteerauksen: ”Sinä syöt mitä sinä haluat, ja minä mitä sinä haluat”

Ruoan eettisyys oli toinen kattavampi kokonaisuus, joka tuli esiin luennolla. Yksi kammottava poiminta on muun muassa se, kuinka on tarvittu 10 miljoonaa afrikkalaista orjaa tyydyttämään eurooppalaisten sokerin tarve. Lähempään tarkasteluun haluan ottaa myös juottovasikat, jotka ovat mielestäni suuri surullinen epäkohta suomalaisessakin kulttuurissa. Lähde täältä.

”Juottovasikka sijoitetaan 1-2 viikon ikäisenä ahtaaseen, hämärään karsinaan, jossa se ei mahdu edes kääntymään tai makaamaan jalat ojennettuina. Vasikka voidaan myös sitoa kaulastaan kiinni parteen. Vasikka seisoo ritiläpohjalla, jossa ei käytetä olkea tai muuta kuiviketta. Ulosteen ja virtsan liukastamalla lattialla vasikan on vaikea käydä makuulle ja nousta ylös.

Vasikka viettää koko noin 4-6 kuukauden pituisen elämänsä tällaisissa oloissa, vailla mahdollisuutta liikkua ja olla tekemisissä toisten vasikoiden kanssa.

Juottovasikan kasvatus on kielletty Suomessa, mutta meille saa vapaasti tuoda – ja tuodaankin – valkoista vasikanlihaa. Myös eräissä muissa maissa tällainen tuotantotapa on kielletty, esimerkiksi Englannissa, mutta säädöksiä kierretään viemällä vasikoita kasvatettavaksi Hollantiin, Italiaan ja Ranskaan.”'

Siinä teille, ajatuksia herättämään!

Tässä muutamia Ulla Rauramon ajatuksia netistä poimittuna. 

Ruoka on positiivisen vallankäytön väline

Ruokamuistot syntyvät jo imeväisiässä. Kiinnostus ruokaan herää päiväkoti-iässä, ja murrosikäisillä monet tavat ja tottumukset ovat jo niin vahvassa, että ne säilyvät läpi elämän. Ruoka on nautinto ja ilo, keskustelun virittäjä ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Jo kasvuiässä omaksutut hyvät ruokailutavat auttavat terveyden ylläpitämisessä.

Ruuasta puhutaan nykyään paljon. Kokkiohjelmat ja ruokablogit ovat suosittuja, keittokirjat myyntimenestyksiä. Perheissä ruuanlaittoon käytetään kuitenkin yhä vähemmän aikaa ja ruokailu on ilotonta – kouluruokailutilanteista puhumattakaan.

Suomalaisia vaivaa halvan ruuan huuma, jonka takia ruuan laatu ja maku ovat jääneet sivurooliin. Kouluruoka ei ole enää tuttua lapsille, eikä se sen takia maistu. Kiirettä pidetään tekosyynä välinpitämättömään suhtautumiseen ruokaan ja ruokakulttuuriin.

Yhteiset ruokailutilanteet antavat lapselle ja nuorelle sellaista rauhaa ja turvallisuuden tunnetta, jota hänelle voi myöhemmin olla vaikea tarjota. Ruoka on ennalta ehkäisevä lääke – miellyttävä positiivisen vallankäytön väline, todetaan tänään ilmestyneessä teoksessa Makumatkalla – Innostavia ideoita ruokakasvatukseen.

”On hälyttävää, että Suomessa perheet syövät yhdessä niin vähän, koska kaikissa kulttuureissa se kuitenkin kuvastaa hyväksyntää, toisen arvostusta ja toisesta välittämistä. Lasten pöytätapoihin liittyvät kysymykset aiheuttavat huolta. Monet lapsista eivät osaa käyttää veistä ja haarukkaa vielä koulua aloittaessaankaan”, Rauramo toteaa.

Päiväkodeissa harjoitellaan syömistä ja tutustutaan ruokailuun liittyviin käytöstapoihin ja kulttuuriin. Kouluissa ruokailutilanteita pidetään yhä enemmän oppimistapahtumana ja sosiaalistavana tekijänä. Viimeistään siirryttäessä yläasteelle tilanne kuitenkin muuttuu, vaikka koululounas on usein yläasteikäisenkin päivän laadukkain ateria.

Koulun ruokailutilanteisiin liittyvillä säännöillä ja toimintatavoilla, esimerkiksi opettajien osallistumisella ruokailuun, voidaan edistää nuorten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. 

Lähteet täältä.

Parsakaali keittiössä

Ruokatalouden hoito ja perusteet, harjoitustunti 2

Köksän tunnilla meillä oli kasvispäivä ja valmisteltiin keittoja. Ensin saatiin hieno demonstraatio sipulin käsittelystä, ja sitten käytiin kaikkien omat raaka-aineet läpi.

Sipulin käsittely

• Anna sipulin olla hetken aikaa kylmässä vedessä, sillä silloin sipulin kuori irtoaa helpommin. Halkaise sipuli ja irrota puolikkaista kuoret. Leikkaa sipuliin viiltoja terävällä veitsellä, mutta jätä kanta ehjäksi. Leikkaa sitten viiltoja toisin päin.

• Sipulin maku muuttuu pehmeämmäksi, kun sen kypsentää. Jos sipulin hienontaa aivan pieneksi, kasvisolut hajoavat ja nesteet tulevat esiin, jolloin sipuli itkettää enemmän ja maku muuttuu kitkerämmäksi. Silloin sipuli täytyy käyttää pannulla.

Meille oli juttua myös veitsien teroituksesta. Hyvillä veitsillä pilkkominen on super helppoa, ja esimerkiksi tomaatilla on hyvä kokeilla, onko veitsi tylsä. Jos ei saa tomattimehua naamalleen ja voi vaivatta halkaista tomaatin, veitsi on kyllin terävä.

Tässä ohjeet veitsen teroitukseen

Vedä veitsen terää kevyesti teroituspuikkoa vasten noin 20 asteen kulmassa koko veitsen terän pituudelta (kuva 1). Toista sama toimenpide veitsen terän toiselle puolelle (kuva 2). Toista nämä liikesarjat yhteensä 3-5 kertaa.



Toinen tapa:  Aseta teroituspuikko pystyyn leikkuulautaa vasten.  Vedä veitsen terää kevyesti teroituspuikkoa vasten noin 20 asteen kulmassa koko veitsen terän pituudelta (kuva 1). Toista sama toimenpide veitsen terän toiselle puolelle (kuva 2). Toista nämä liikesarjat yhteensä 3-5 kertaa.



Teroita veitsesi yllä kuvatulla tavalla aina, kun siihen tuntuu olevan tarvetta. Koska teräksinen teroituspuikko ei poista veitsen terästä materiaalia, ei teroittaminen kuluta lainkaan veitsen terää, vaan ainoastaan palauttaa terän särmän kiteet oikeaan järjestykseen. Jos sinulla ei ole aiempaa kokemusta teroituspuikon käytöstä, tulet hämmästymään tämän pienen toimenpiteen suurta vaikutusta – teroituksen jälkeen veitsi on jälleen kuin uusi! Lähteet täältä.

Meidän oma kasvis oli siis parsakaali. 

Parsakaalihan on ristikukintokasvi, ja ei ole nimestään huolimatta sukua parsalle. Siitä käytetään yleensä kukinnot, jotka voi höyryttää, hauduttaa, keittää, paistaa, gratinoida, soseuttaa tai nauttia sellaisenaan. Liiallinen keittäminen lisääkin vitamiinihävikkiä, joten pikainen höyryttäminen on esimerkiksi hyvä vaihtoehto.

Tuore parsakaali sisältää rautaa, A-vitamiinia, C-vitamiinia, folaattia, kaliumia, kalsiumia, fosforia, kuituja ja K-vitamiinia. Se on myös proteiininlähteenä erinomainen, joten kasvisruokavaliota noudattavat, tarkkana siellä.

Itse pidän parsakalista kovasti, soseutan siitä usein muusin korvikkeen lihalle tai kalalle. Oikein toimivaa ja maukasta.

Kokkailu

kukinnot keittymään

 

Meidän parsakaalisosekeiton kanssa oli hiukkasen mutkia matkassa, kun parsakaalit osoittautuivat ilmeisesti ohjeen tarkoitusta suuremmiksi. Kattila oli täynnä kasviksia ja vesimäärä jäi pieneksi, joten keitosta tuli todella paksua. Kun laimensimme sitä sitten vedellä, maku kärsi. Tämä oli hiukan ärsyttävää ja lopputuloksena saimme suht paksun keiton, jota oli maustettu ehkä liikaakin rosmariinilla. Tästä ainakin itse opin, että mausteille pitää antaa aikaa. Ne eivät pongahda esiin heti lisäämisen jälkeen, vaan pitää odotella hetki. Suola tuo makuja paremmin esiin, joka tulee myös muistaa. Tähän keittoon olisi ehdottomasti tarvittu ainakin se toinen liemikuutio yhden sijaan, sillä nestemäärä nousi aika rutkasti lopputulosta parannellessa.

sipulien ja sellerien kuullotusta

Teimme oheen parsakaalirieskat, jotka eivät nekään ihan täysin vastanneet odotettua lopputulosta. Parsan maku katosi uunin lämmössä teille tietämättömille, ja rieskoja olisi voinut erehtyä luulemaan ihan tavallisiksi perunarieskoiksi. Joka tapauksessa niihin oli piilotettu parsaa, joten vitamiinipitoisempia ne ainakin olivat! 

Muut ryhmät loihtivat oikein ihania keittoja, joista täytyy mainita ainakin kukkakaalisosekeitto. Itse en käytä juurikaan punaista lihaa ja kammoksun hiukan pekonia, mutta tässä keitossa se toimi mielettömän hyvin. Kukkakaalit ja sipulit nimittäin ruskistettiin pekonin rasvassa, joka vaan toi keittoon taivaallisen sivumaun. Maistuisi varmaan jokaiselle kasvisten kohdalla nyrpistelevälle miehellekin? Laitan reseptiä tänne, jos saan sen jostain käsiini. Ja aion tehdä kotona, oli vaan niin hyvää. Paistetut pekonithan voi halutessaan ripotella keiton pinnalle.

rieskoihin tuli hiivaleipäjauhoja

Teimme jokaisesta keitosta myös levinneisyysindeksin. Keittoa asetettiin muotin sisään lasilevylle, ja muotin poistamisen jälkeen tutkittiin kuinka paljon keitto leviää muutaman minuutin kuluessa. Meidän keittomme ei luonnollisesti pitkälle pötkinyt. Toisaalta ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä keiton paksuutta, ja muilta kysyessämme paksuus jollakin hassulla tapaa sopi tähän parsakaalikeittoon. 

Hienoja makuja joka tapauksessa, sähläystä uudessa keittiössä, hiivajauhopöllyä ja teetä ihanan rahkaomenapiirakan kanssa. Siitä oli tämä köksän tunti tehty, assari kiittää ja kumartaa, odottaen innolla ensi kertaa!

keittiövaaka on kätevä: saimme helposti mitattua sopivan annoksen juuriselleriä

Tiistain liikkapäivänä zumpailtiin, keilattiin ja pelatttiin lenttistä. Ihan mukava päivä siis. Itse olin oikein vaihdussa keilailussa ja tein muutaman täykkärin! Olen sellainen, että joko en kaada ainuttakaan keilaa tai sitten sujuu super hyvin. Käytännössä minulla ei siis ole mitään tekniikkaa, ja välillä tuurilla onnistun?

keilaus-style

Maanantaina kävin hetken mielijohteesta (ja syyskuun aikana loppuvasta tarjouksesta) leikkaamassa tukan. Pallomasi ilmoittautuu! No ei, ihan kiva se on, vaatii totuttelua..

leikkasin tukan!

Viikonloppuun kuului herkkuja ja rentoutumista, vaikka tenttiin olisi pitänyt lukea. On muuten mieletön raaka-aine tuo banaani, siitä loihtii vaikka mitä herkkuja. Tällä kertaa uunissa "grillailua" pelkän ritilän päällä (jotta saa kivat raidat), muutama pala tummaa suklaata ja pähkinöitä uunituoreen banaanin sisuksiin ja siinä se. Täydellinen herkku.

Lettujen kanssa toimii tosi hyvin esimerkiksi tuo Skyr-vaniljarahka. Siinä on protskut kohdillaan. Makeutusaineuta ehkä liiaksikin, mutta kohtuudella niitäkin voi nauttia. Premium sarjan tummista suklaista ei varmaan tarvitse sanoa sen enempää, nehän ovat sulaa nautintoa.. Lisänä meillä suklaarusinoita, mulperimarjoja, maapähkinöitä, karpaloita ja mansikoita. Ja tietenkin teetä!

 

viikonlopun herkuttelua: rahkaa, lettuja, suklaata, uunibanaaneja, pähkinöitä ja marjoja

Kerrankin nainen

Kasvatusfilosofia, luento 4

Jatkoimme hiukan Topeliuksella, mutta sitten kuvioihin astuikin Maria Montessori, josta olen oikein iloinen. On virkistävää kuulla välillä naisen aatteita kaikessä tässä testosteronihistoriassa.

• Tarinoita kuunnellessa lapsi voi koe mielikuvat myös fyysisesti, eli kehollisesti. Lapset kokevat asioita kokonaisvaltaisemmin kuin aikuiset.
• Lapsen omat mielikuvat ovat hänen todellisuuttaan, aikuinen ei saisi sotkea ja puuttua niihin liiaksi toteamalla esimerkiksi tarinan jälkeen "eihän se oikeassa elämässä näin mene".
• Lapselle ei tule tuputtaa aikuisten ajattelumalleja
• Topelius on nyt katu-uskottava, sillä maailmamme on tänä päivänä visuaalinen ja olemme mielikuvahakuisia
• Nykypävän aivotutkimus tukee Topeliuksen idologiaa: opetuksessa painotetaan liikaa kognitiivisiin ominaisuuksiin, jolloin molemmat aivopuoliskot eivät kehity samassa suhteessa.
• Aikuisen tulee "kohota lapsen tasolle", sillä lapsen ajattelumaailma on moninkerroin rikkaampi.
• Lapsi ajattelee kokonaisvaltaisesti, eli holistisesti, joka on Topeliuksen mukaan tavoitelta ajattelumalli. Aikuinen ajattelee usein liian analyyttisesti, eli takertuu pieniin yksityiskohtiin ja näkökulmiin
• Topeliuksen filosofia tiivistyy laulussa varpunen jouluaamuna. Topelius menetti yhden tyttäristään ja molemmat poikansa pikkulapsina. Varpunen kertoo Rafaelista, joka kuoli yksivuotiaana isänsä syliin. Pikkulintu on pääosassa myös toisessa Topeliuksen klassikossa, Sylvian joululaulussa. Sekin kertoo kaipuusta ja ikävästä, jotka ovat joulun ytimessä. Vaikka kuinka leikiteltäisiin kuusen ympärillä, mieleen hiipivät ne rakkaat, jotka ovat jo lähteneet. 

"En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta."
  
Maria Montessori (1870-1952)



Koulussa Maria Montessori kiinnostui erityisesti matemaattisista aineista ja niin hän siirtyikin opiskelemaan vain pojille tarkoitettuun tekniseen kouluun vain 13 vuotta vanhana. 20 vuotiaana hän päätti vaihtaa alaa täysin, ja hakeutui lukemaan lääketiedettä. Tämä ei ollut helppoa sillä naisten opiskelua paheksuttiin, mutta hän onnistui ja väitteli lääketieteen tohtoriksi ensimmäisenä naisena vuonna 1896.

Valmistuttuaan Montessori perehtyi työssään vajaamielisten lasten hoitoon ja kiinnostui samalla heidän opetuksestaan. Tänä aikana hän tutustui yleisesti kasvatusopilliseen teoriaan muun muassa Rousseaun ja Fröbelin ajatusten kautta.

Hän ymmärsi, että vajaamielisten lasten oppiminen ja kasvatus eivät olleet lääketieteellinen vaan pedagoginen ongelma.

Varsinainen pedagoginen ura avautui Montessorille, kun hän vuonna 1907 avasi Rooman San Lorenzon slummialueella Case dei Bambini -nimisen koulun 3–6-vuotiaille lapsille, joilla oli erilaisia oppimisvaikeuksia ja poikkeavuuksia. Hänestä tuli koulun johtaja ja hän alkoi soveltaa opetuksessa omia ajatuksiaan kasvatuksesta. Oppimistulokset olivat huomattavia. Hän kehitteli tuolloin montessorivälineistön ja pedagogiikan, josta kiinnostuttiin ympäri maailmaa. 
 
Montessorityöt ja välineistö on jaoteltu viiteen pääalueeseen. Välineillä edetään askel askeleelta yksinkertaisesta monimutkaisempaan.

Käytännön elämän työt: lusikointi, kaatelu, lakaisu, tuolin kanto, kiillotus, käsien pesu, pöydän pesu, vaatteiden pesu jne.

Aistimateriaalit: välineitä aistien hienosäätöön, erottelukyvyn sekä luokittelun oppimiseksi, musiikin alkeet montessorikelloilla

Matematiikka: 10-järjestelmästä ja peruslaskutoimituksista murtolukuihin

Äidinkieli: äänteiden harjoittelusta ja hiekkapaperikirjaimista kieliopin erittelyyn

Kulttuurin alue: maantieto, kasvi-ja eläintiede, erilaiset tieteelliset kokeilut. Kirjat, kasetit, maalaus, piirtäminen, askartelu ovat myös käytössä montessorityöskentelyssä ja niitä lapsi saa oman vapaan tahtonsa mukaan valita.

Yksilöllistä oppimista

Kaiken oppimisen lähtökohta on lapsen oma, luontainen tiedonhalu ja aloitteellisuus. Montessori tunnisti lapsissa oppimisen herkkyyskausia, kehityksen jaksoja, joina tietyn toiminnan oppiminen sujuu erityisen helposti, kuin leikiten. Herkkyyskaudet ovat olemassa lapsella luonnostaan. Ne toimivat eri intensiteetillä eri lapsilla ja ovat osittain päällekkäisiä.

Herkkyyskausia ovat

    Kielellinen = 0-6 v.

    Järjestyksen herkkyyskausi = 9kk-3 v

    Kiinnostus pieniin esineisiin = 1-2,5 v

    Aistitoimintojen tarkentuminen = 0-5 v

    Sosiaalinen kehittyminen = 2,5-6 v

    Liikkumisen herkkyyskausi = 1-4 v

Pedagogiikka

Luottamus. Lapsen ja aikuisen välillä vallitsee moitteeton luottamus. Opettaja ei tuputa tai puutu lapsen oppimisprosessiin liikaa, vaan ohjailee ja muokkaa oppimisympäristön suotuisaksi.

”Aikuinen ei tyrkytä neuvojaan, ei keskeytä lapsen omia yrityksiä, vaan kunnioittaa jokaisessa lapsessa piilevää tarvetta itsenäistyä ja kehittyä.”

Iloa ja luovuutta omassa tahdissa. Kun lapsi selviää askareestaan, hänen itsetuntonsa kasvaa. Sopivasti haastavat tehtävät ja välineistö tarjoavat onnistumisen iloa. Lapset saavat toistaa samoja tehtäviä niin kauan kuin haluavat, on se sitten päiviä tai viikkoja, koska jokaisella on oma tahtinsa oppia.

Turvallisuutta ja rutiineja. Lapset opetetaan palauttamaan välineet työskentelyn jälkeen omille paikoilleen. Asioiden tietty järjestys ja rutiinit luovat turvallisuudentunnetta. 

Huomioi lapsen yksilönä.

Tukee lapsen luovuutta ja kehittymistä.  

Kannustaa lasta oma-aloitteisuuteen ja itsenäiseen työskentelyyn.

Auttaa lasta toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja kunnioittamaan ympäristöään.

Tarjoaa turvalliset puitteet ja selkeät rajat.

Lähteet täältä.

Kasvatusfilosofiaa ja Fröbelin palikoita

Kasvatushistoria, luento 3

Tällä kerralla tutustuttiin henkilöön, jonka ansiosta meillä täällä suomessakin lapset käyvät päiväkodeissa. Koko varhaiskasvatuksen ”isinä” voidaan pitää Friedrich Fröbeliä (1782-1852), joka myös Rousseaun tapaan oli lapsikeskeinen kasvattaja. Fröbelin ideologia elää todella voimakkaasti nykyisissäkin kasvatusihanteissa, eli hänen aatteitaan on hyvä tuntea ihan nykykasvatusta ajatellen.

Fröbelin ajattelussa ja teoksissa voi nähdä paljon vaikutteita Rousseaulta. Nämä kaksi herraa seisoivat kovin vahvasti juuri lapsuuden takana, eli meillä ei ole mitään pikkuaikuisia, vaan rehellisiä lapsia jotka tarvitsevat rehellisen lapsuuden.

kuva täältä.

1800-luvun lopulla yhteiskunta eli muutoksen aikaa: teollistuminen alkoi voimakkaasti näkyä kaikkialla. Tästä seurasi muun muassa sitä, että yhä useampi äiti hakeutui tekemään töitä. Perinteinen kotiäitiys ei ollut enää itsestään selvyys, ja lapsille toisaalta tarvittiin siis jokin muu päivähoitoratkaisu. Fröbelin vastaus tähän pulmaan oli päivähoitokoti, eli päiväkoti.

Fröbelin mielestä leikki oli erityisen tärkeää lapsen kehityksen, ja etenkin varhaisen kehityksen kannalta. Kotona lapset eivät välttämättä kylliksi saaneet leikkiä, joten Fröbelin mukaan päiväkodin tulisi olla etenkin paikka leikille. Leikkiessään lapsi käytti aisteja, mielikuvitusta ja vuorovaikutusta tavalla, jota ei voida mitenkään muuten saavuttaa. Leikki tuo myös lapselle iloa ja rauhaa, jota ei voi mitenkään muuten saavuttaa.

 Perinteinen mekaaninen opetus ei siis Fröbelin mukaan ole keino varhaiskasvatuksessa, vaan kaiken tulisi olla konkreettisemmin lapsesta itsestään lähtevää. Eron Rousseaun ja Fröbelin välille tekee kuitenki se, että Fröbel korosti silti aikuisen merkitystä: lapsi tarvitsee tiettyihin kognitiivisiin taitoihin ohjausta myös ulkopuolelta, ja aikuisen tulee myös luoda nämä suotuisat oppiympäristöt lapselle ja mahdollistaa esimerkiksi leikkiminen ja toiminnallisuus. Fröbel puhui aina etenkin äidin merkityksestä, sillä hän koki oman lapsuutensa rankaksi ja puutteelliseksi elettyään ilman äitiä. ”Kasvatuksen tulee koskettaa päätä, sydäntä ja kättä”, Fröbel kuvailee. Parhaiten tähän tehtävään kykenee läheinen huoltaja, etenkin siis äiti.

Fröbeliä on kuvattu sellaiseksi haaveilijaksi ja taivaanrannan maalariksi, joka myös pysytteli paljon yksinään. Hän muun muassa muutti pois kotoaan vain 10 vuotta vanhana. Fröbel suoritti opintoja matematiikan ja metsänhoidon saralla, ja vasta myöhemmin 30 vuotiaana syttyi todellinen kiinnostus kasvatustieteeseen. Siitä asti Fröbel onkin keskittänyt kaikki voimavaransa juuri kasvattajuuteen ja etenkin varhaiskasvatukseen.

Fröbel muun muassa:

1.       Perusti lastentarhainstituution (lähtökohdan koko 3-6 vuotiaiden varhaiskasvatukselle)

2.       Kehitti varhaiskasvatuksen pedagogiikan (jopa välineistön, esimerkiksi leluja ja oppimateriaaleja)

3.       Perusti lastentarhaopettajien koulutuksen

4.       Luennoi siellä kysyntää oli tai apua tarvittiin, ja toimitti kasvatuskeskeistä lehteä

Fröbelin kasvatusfilosofia ja käytännön ohjeet ja esimerkit halutaan usein pitää erillään, sillä filosofia sinällään on hyvin vaikea ja epäselvä ymmärtää. Käytännön ohjeet ovat selkeämpiä, niissä kororstuu esimerkiksi lapsen suojelu ja kiireetön kasvu sekä perheen, kodin ja äidin voimakas merkitys. Koti on siis ensisijainen paikka lapselle kasvaa, mutta päiväkoti tulee sitten hyvänä kakkosena. Rousseaun tapaan Fröbelkään ei allekirjoittanut lasten määräilevää kasvattamista, vaan lapsen tuli saada tehdä ja toimia melko vapaasti.

Jos halutaan leikkiä vertauskuvilla, Fröbel kuvasti lapsen usein kasviksi: opettaja on puutarhuri, joka hoivaa ja rakastaa kasveja tyydyttäen niiden kaikki perustarpeet ja mahdollistaa niille täydellisen kasvuympäristön. Koko ”lastentarha” käsitteen voidaan ajatella tulevan tästä vertauskuvasta. Fröbel oli hyvin tietoinen luonnosta ja kasveista, olihan hän toiselta ammatiltaan metsänhoitaja.

”Lapsi ei ole astia, joka pitäisi täyttää vaan tuli, joka pitäisi sytyttää”. Tämän voisi tulkita jotenkin niin, että kasvatuksen tehtävänä ei ole tuoda lapseen mitään, vaan auttaa häntä löytämään oman vahvuutensa ja voimavaransa. Opettaja tulee siis nähdä fasilitaattorina, eli ympäristötekijöiden säätelijänä. Holistinen tapa kasvattaa on ominainen, eli kasvatuksen tulee olla kokonaisvaltaista kaikkia jäseniä ja aisteja hyödyntävää toimintaa, jossa voidaan kaikkein keskeisimpänä nähdä leikki. Kasvatus kumuloituu, eli edellinen kehitysvaihe on aina seuraavan pohja. Tämä näkyy meillä nykypäivänäkin luokka-asteissa ja opetussuunnitelmassa, joka laaditaan lapsen kehitysvaiheiden pohjalta. Lapsi siirtyy luokka-asteelta toiselle, kun hänellä on riittävät tiedot ja taidot edelliseltä asteelta. Riittävä määrä asteita (peruskoulu) suoritettuaan lapsella on valmiudet siirtyä tekemään omia valintoja erilaisten instituutioidenkin välillä (lukio tai ammattikoulu). Tällainen kumuloituminen toteutuu myös esimerkiksi musiikkiopistoissa, joissa edetään aina omien suoritusten ja karttuneiden taitojen mukaan ylemmille asteille.

Jos lapsi sitten ei menesty koulussa tarvittavissa määrin, onko syy vanhemmissa? Fröbelin ajattelun pohjaten näin voidaan ajatella olevan. Lasta ei ainakaan missään vaiheessa saa leimata huonoksi, sillä lapsi ei ole voinut yksin päättää kasvatuksestaan vaan kyse on aina siitä, miten kasvatus on onnistunut. Onko lapselle kyetty luomaan oikeanlainen oppiympäristö ja mahdollisuus esimerkiksi leikkiin, onko häntä tarvittavasti rakastettu ja hoidettu? Käytännössä lapselle ei tule koskaan sanoa ”Sinä olet ilkeä” vaan ”Se mitä teet, on ilkeää”. 

Leikki houkuttelee lapsen luontaiset kyvyt esille. Kun leikki on kaiken perusta, Fröbelin voidaan sanoa olevan tyytyväinen. Hän ei ollut älyllistä oppimista vastaan (esimerkiksi kielet), mutta häntä kiinnosti erityisesti se, miten tämä älyllinen oppiminen tapahtuu ja miten sitä kaikista parhaiten voidaan tukea. Kasvatuksessa tulee hyödyntää sitä, mitä lapsi jo osaa. Lapsi on siis luontaisesti aktiivinen, hänellä on jo tietyn verran elämänkokemusta, hän ei missään nimessä ole aikuinen vaan erilainen toimija ja ajattelija. Fröbelin ajattelusta voidaan poimia myös tällainen piirre: ”Jos leikit lapsena, olet myös aktiivinen ja sosiaalinen aikuinen”. Kaikki perusta luodaan siis varhaisvuosina, eikä ole ollenkaan se ja sama, missä olosuhteissa lapsi kasvaa tai miten häntä kasvatetaan.

Omassa lapsuudessani Fröbel oli läsnä esimerkiksi Fröbelin palikoiden ansiosta. Kuuntelin kyseistä yhtyettä yhdessä isoveljeni kanssa läpi varhaislapsuuden, ja muistan olleeni ihan oikea fani. Fröbelin palikat koostuu kokonaan luokanopettajista, jotka siis halusivat edistää tätä toiminnallisen oppimisen ideologiaa. Mielestäni he onnistuivat siinä kerrassaan mainiosti, tuoden leikin ja musiikin hauskalla tavalla yhteen. Täältä voi kuunnella ylen haastettalun.

Toinen luennolla esitelty henkilö oli Zachris Topelius (1818-1898). Hänet voidaan tunnistaa ja tunnustaa näistä piirteistä:

1.       Yleisen tietopainotteisuuden kriitikko (mukaan lukien tietopainotteinen kasvatus)

2.       Tieto, tunne ja tahto yhdessä muodostavat ymmärryksen. Oppimista ei tapahdu ilman ymmärrystä, eli esimerkiksi tylsistä kirjoista ei kukaan voi oppia mitään. Ne eivät herätä kylliksi mielikuvia. Mahtoikohan Topelius koskaan lukea yhtäkään yliopiston kirjaa?

3.       Topelius esitti modernin näkemyksen lapsuudesta, jossa keskeistä on lapsen kokonaisvaltainen ajattelutapa. Lapsi siis havaitsee, toimii ja oppii kokonaisvaltaisesti, joten hänen tulee saada toteuttaa oppimista mahdollisimman monipuolisesti.

4.       Mielikuvitus  ja –kuvat tekevät tiedon eläväksi, ennen sitä se on vain kirjaimia.

5.       Satujen ja kertomusten asema kasvatuksessa on keskeinen, sillä ne synnyttävät mielikuvia ja tuottavat näin ollen ymmärrystä. Ne ovat lapsiläheisiä, leikinomaisia.

6.       Topeliuksen teokset viestivät rivienvälistä: lasten tulisi peuhata ulkona, eikä kököttää sisällä, siihen aikaan kuului tehdä.

7.       Lapsen tunne ja tahto liian usein unohdetaan: yhteiskunta ja koulu painottavat liikaa kognitioon (tietoon). Tällöin unohtuu se, miten ”ihmistä kasvatetaan”, sillä ihmistä ei opi tietopainotteisesti.

8.       Lukijan on saatava tunneside opittavaan asiaan, ennen kuin hän voi sen ymmärtää. Jos hän taas ei ymmärrä, hän ei voi oppia.

Mietityttää näin jälkikäteen etenkin se, miksi lapsikeskeisien ajattelijoiden tuli kerta toisensa jälkeen puskea aatteitaan läpi. Miksei jo Rousseauta otettu tarvittavasti tosissaan, jotta muutos lapsikeskeiseen kasvatukseen olisi tehty? Tähän liittyy ilmeisesti se, kuinka jyrkästi asiat tuodaan esiin, ja se ettei maailma ole vielä valmis muutokseen. Johonkin tiettyyn tapaan toimia on totuttu, ja vaatii ilmeisesti monen filosofin ja ajattelijan verran työtä ja vuosia jotta jotain oikeasti voidaan vakiinnuttaa käytäntöön. Tällainen lapsikeskeisyys näkyykin tarvittavalla tavalla vasta meidän nykyisissä kasvatusihanteissa. Muutos on siis todella hidas, joka toisaalta voi myös johtua siitä, ettei 1800 luvulla ideologia tavoittanut riittävästi ihmisiä. Ei ollut mediaa, nettiä tai edes kirjallisuutta, jota jokainen kansalainen olisi voinut hyödyntää (käännöstyö, riittämätön lukutaito). Ehkä päättäjät halusivat myös ”suojella” tavallista kansaa liian provosoivilta aatteilta, etteivät nämä keksisi alkaa vaatia jotain, mihin ei oltu valmiita. Olen jostain kuullut, että Rousseaunkin teoksia poltettiin yleisillä rovioilla. 

Tässä muutama ajatus historiasta. Tänään kokkailimme sen parsakaalisosekeiton, ja olenpas edelleen ihan ähkyssä, vaikka siitä on jo monta tuntia, zumpa ja tämän tekstin väsääminenkin välissä. Meillä on tänään liikuntapäivä, joten kohtapuolin valmistaudun keilaamaan. Hiphei, hyvät tiistait!