Kotikasvatus?

Alan koota blogiini myös kuluttajakasvatuksen verkkokurssin portfoliota. Tämä on minulle helppo ja tuttu työtila, jonne voin kätevästi tulla pohtimaan kuluttajakasvatuksen sisältöjä mistä vaan koneelta käsin. 

 

Kuluttajakasvatus on minulle tuttua luonnollisesti oman yläasteaikani lisäksi yhdeltä opintojaksolta yliopistossa. Tällä opintojaksolla kokosimme kuluttajakasvatuksen opetuskokonaisuuden, jossa suunniteltiin joitakin tunteja näistä aihealueista. Kuluttajakasvatus on mielestäni monipuolista ja mielenkiintoista, ja siinä mennään hieman oman mukavuus- ja tietämysalueen ulkopuolelle. Nämä aihealueet antavat nuorille tietoa vastuullisuudesta ja kuluttamisesta, eli antavat hyviä eväitä oman itsenäisen arjen hallintaan ja rakentamiseen. Se on vähintään yhtä tärkeää kotitaloudessa, kuin karjalanpaistin valmistus tai pyykkien mankeloiminen. Siksi haluan perehtyä tähän verkkokurssiin kaikella mielenkiinnolla, ja toivon sen antavan minulle paljon ideoita ja tietämystä tulevaa kuluttajakasvatuksen opettamista varten.

Oppimistehtävä 1, Kotikasvatus ja kodissa kasvaminen

1) Pohdi kotikasvatusta kuvaavasta tiedostosta kolmea sinun mielestäsi mielenkiintoista esiin noussutta asiaa esim. vertaisryhmän vaikutus lapsiin, mallioppiminen ja kotikasvatuskulttuuri. 

Vertaisryhmän vaikutus lapsiin on aina ilmeinen. Lapsi saa ryhmästä tukea, tietoa ja palautetta, ja hän voi ryhmän avulla edistää ja muokata omaa toimintaansa kehittyen sekä tietotaidollisesti että sosiaalisest. Ryhmässä toiminen edistää siis uusien aioiden oppimisen lisäksi tärkeitä yhdessä tekemisen ja ryhmässä olemisen taitoja ja sosiaalista vuorovaikutusta. Vertaisryhmään kuuluminen ja siihen samaistuminen on lapselle tärkeää; ryhmässä toimitaan kenties itsenäisesti, mutta siihen halutaan peilata ja ryhmälle muodostuneita "normeja" noudattaa. Ryhmä elää siinä olevien toimijoiden mukaan kehittäen sen jäseniä lähes itsestään. Lapsen on todella tärkeää saada tutustua uusiin asioihin ja oppia uusia taitoja aikuisen lisäksi oman ikäistensä lasten kanssa. Lapset käsittelevät asioita juuri omalla lapsenomaoisella ja vilpittömällä tavallaan, ja heidän ymmärryksensä on monessa asiassa samalaisempi toisten lasten, kuin aikuisen kanssa. Vertaisryhmässä on voimaa, siitä saa motivaatiota ja siinä oppii itseohjailevuutta. Lapsen toiminnansäätely kehittyy nimenomaan vertaisryhmässä toimimisen johdosta, kun hän tarkkailee ja seuraa, miten muut reagoivat erilaisiin asioihin tai millä tavalla muut ratkaisevat erilaisia ongelmia. Lapsen voi olla joskus myös helpompi omaksua tietoa ja taitoa oman ikäiseltään, kuin esimerkiksi opettajalta. 

Hyvä vertaisryhmä motivoi lasta tekemään oman parhaansa. On tehty tutkimuksia siitä, että lapsen taidot muokkaantuvat helposti siihen suuntaan, millä tasolla koko ryhmän taidot ovat. Ryhmä jossa on paljon taitavia lapsia saa myös jossakin asiassa hieman heikommin pärjäävän lapsen yltämään omaan parhaaseensa. Samoin huonosti keskittyvä ja hälyinen ryhmä saattaa saada asiasta normaalisti paljon tietävän lapsen "alisuoriutumaan". Vertaisryhmään kuuluu usein lapsia samasta ikäryhmästä. Onkin tärkeää, että lapsi saa kokea olevansa suunnilleen samassa elämäntilanteessa ja tuntevansa suunnilleen samoja tunteita, kuin muut ryhmän lapset. 

Vertaisryhmässä lapsi ikään kuin sopeutuu yhteiskunnassa toimimiseen, sillä aikuiselle ihmisille esimerkiksi muut kunnan asukkaat voivat muodostaa vertaisryhmän. Asioiden jakaminen samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa on yleensä kehittävää.

 

2) Onko opettajilla mielestäsi kasvatusvaltaa lapsiin suhteessa kotikasvatukseen? 

Opettajilla on yhä etenevässä määrin kasvatusvaltaa lapsiin. Nykyajan kiireinen ja yksilökeskeinen elämäntyyli vaikuttaa esimerkiksi siihen, ettei perheellä ole enää kotona samalla tavalla yhteistä aikaa. Lapsi ei opi kaikkia samoja taitoja tai hänelle ei aseteta samoja rajoituksia kotona, kuin joskus aikaisemmin. Kotona yhdessä vietetty aika halutaan tehdä lapselle usein "mahdollisimman mukavaksi", lapsia saatetaan suorastaan hemmotella ja tehdä paljon heidän lempiasioitaan. Mielestäni jonkun hiljaisen luvan myötä opettahat saavat puutua enemmän lasten kasvatukseen koulussa, sillä sen tila kotona on myös muuttunut oleellisesti. Toki on edelleen monia henkilökohtaisia alueita, joihin koulun ei ole sopivaa puuttua tai jotka luonnollisesti hoidetaan kotona. Tällainen kasvatusvalta ei ole jokaiselle opettajalle mieluinen, sillä se lisää oleellisesti vastuuta oppilaista. Opettajan tulee yhä paremmin tuntea oppilaidensa lähtökohdat ja yksilölliset taustat. Kotitaloudenopettaja kohtaa varmasti usein työssään tilanteita, jossa pitää miettiä kotikasvatuksen ja koulussa tapahtuvan kasvatuksen rajaa. Se on häilyvä, ja tällainen tapoihin ja arkisiin taitoihin painottuva oppiaine sisältää paljon kähytöstapoihin ja yleiseen olemiseen ja elämiseen liittyviä asioita. Toki kotitalouden oppitunnit käydään yläasteikäisenä, jolloin kasvatusvalta on mielestäni paljon pienemmässä roolissa, kuin vaikka ala-asteella. Tulevaisuudessa koti tehdään yhä enemmän kouluun, jolloin opettajien kasvtuskasvastuu korostuu entisestään.  

3) Onko lapsilla valtaa?

Jos koulun ajatellaan olevan päivän ajan lapsen huotajan virkaa toimittava laitos, on oppilaalla myös koulussa vapaus valita tiettyjä asioita. Koulussa sääntöjä on enemmän, sillä siellä on enemmän lapsia, aikataulu ja tietenkin opiskeltavia sisältöjä. Lapsi saa kuitenkin myös päättää joistakin asioista. Hän saa kenties päättää, minkä värisen vihon ottaa (usein kuitenkin muutamasta vaihtoehdosta), kuinka paljon jotakin tiettyä ruokaa hän haluaa ottaa (ruoka on määritelty) tai leikkiikö hän välitunnilla hippaa vai kenties hyppää ruutua. Lapsella on siis tiettyjen rajojen puitteissa myös valtaa valita asioista koulussa. Usein opettaja määrittelee oppilaalle vaihtoehdot. Valtaa on myös vapaus sanoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Lapsen pitää siis voida sanoa mielipiteensä ja aikuisen tulee kuunnella, mitä lapsella on sanottavana. Lapsella on myös lukuisia muita oikeuksia, kuten rauhallinen ja turvattu koulunkäynti. Lasta ei myöskään pakoteta leikkimään jonkun tietyn lapsen kanssa, vaan hänellä on vapaus valita omat kaverinsa. Lapsella on usein niin paljon vapauksia, kuin hänen käyttäytymisensä sallii; rajoitteita aletaan asettaa vasta sitten, kun jossakin asiassa ilmenee ongelmia. Työrauhan ja sääntöjen puitteissa lapsella on kuitenkin myös valtaa ja vapauksia valita.

 

3) Voiko vanhemmuudesta ja kotikasvatuksesta tehdä yleistyksiä?  Esim. kaikki lapset ovat huonosti kasvatettuja. 

Ihmisillä on varmasti tapana yleistää kotikasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyviä asioita. Ihmiset asettavat myös todella helposti ennakko-oletuksia. Kaikkai lapsia ei kuitenkaan ole kasvatettu huonosti. Yleiset tavat ja käytänteet ovat muuttuneet, ja tänä päivänä kouluun astuva lapsi on kenties kasvatettu hyvin eritavalla kuin ennen. Se johtuu myös siitö että tiedon luonne ja tarvaittavat taidot ovat muuttuneet. Elämme kaiken kaikkiaan hyvin erilaista arkea, kuin vaikka 50 vuotta sitten. Lapset kasvavat ja heidät kasvatetaan nyt hyvin erilaiseen elämään. Opettajan on otettava tämä huomioon ja oltava myös itse suvaitsevainen ja tilannetajuinen; koulu ei ole enää sama paikka kuin silloin, kun itse olimme oppilaita. Erilaisista "edellytyksistä" aloittaa koulu, kuten perunoiden kuorimistaito, ei ole enää ajankohtainen (vaikka se tärkeä taito onkin). Kotikasvatuksessa suuressa roolissa on varmasti rakkaus ja yhteinen aika perheen kanssa, joka saattaa olla kaikkein merkittävimmin vähentynyt perheissä. Lapsi kenties hakee tällaista välittämistä tai huomiota koulusta, jonka opettaja voi helposti tulkita myös "tuhmuudeksi". 

Kasvatukseen on myös niin paljon erilaisia koulukuntia, ettei niitä pidä lähteä sokeasti arvostelemaan. Jokainen koti kasvattaa oman tapansa mukaan, eikä se oikeastaan saisi vaikuttaa siihen, millä tavalla koulu ottaa oppilaan vastaan. Oppilaan tulee myös omalla tavallaan sopeutua koulussa vallitseviin kasvatuskäytänteihin. Joksus kotona on tehty kaikki kuin oppikirjan mukaan, mutta lapsi voidaan leimata koulussa "huonosti kasvatetuksi". Huonosti kasvatettua lasta ei mielestäni ole olemassakaan, vaan lapsella saattaa olla puutteita jossakin käyttäytymisen osa-alueessa. Koti on lapselle myös hyvin erilainen ympäristö kuin koulu, joten ihan kaikkeen ei kotonakaan lasta voida valmistaa. Kodin ja koulun yhteistyö on siis ensiarvoisen tärkeää, jotta jokainen lapsi saadaan sopeutumaan ja tottumaan koulun käytänteisiin. Erilaisissa ongelmatilanteissa on myös tärkeää selvittää, mistä lapsen toiminta voi johtua. Koti on ensimmäinen paikka, josta vastauksen voi saada. 

 

4) Mitä mieltä olet isovanhempien roolista lasten kasvatuksessa?

Isovanhemmilla on todella paljon sellaista elämänkokemuksen tuomaa hiljaista tietoa, joka on todella hyödyllistä kasvavalle lapselle. Isovanhempi on ainutlaatuinen ihminen lapsen elämässä, sillä hän on kokenut ja nähnyt paljon. Isovanhempi myös tuntee lapsen vanhemmat ja normaalisti myös muut lapsen läheiset sukulaiset. Näin ollen isovanhemmista muodostuu todella merkittävä osa lapsen sosiaalista verkostoa. Isovanhemmista tulee usein lapselle kuin toiset vanhemmat, tietenkin riippuen siitä, kuinka paljon lapsi on tekemisissä heidän kanssaan. Isovanhemmilla on usein jo entuudestaan hyvin toimiva auktoriteetti, lapsi kunnioittaa usein isovanhempiaan ihan luonnostaan. Isovanhemmat ovat sen vuoksi oivallisia kasvattajia ja tiedonvälittäjiä, sillä lapset yleensä omaksuvat helposti heiltä saamansa ohjeet ja neuvot. Lapsen vanhemmat saattavat useissa tapauksissa noudattaa hyvin samanlaista kasvatuslinjaa, kuin mitä heidän omassa kodissaan on aikanaan noudatettu. Tämä tukee tietekin sitä, että myös isovanhempi on todella hyvä kasvattaja lapselle. Joissakin tapauksissa vanhemmat voivat myös tietoisesti päättää tekevänsä jonkun asian täysin eritavalla, kuin heidän omassa lapsuudessaan on tehty. Isovanhempien tulee kunnioittaa tätä päätöstä ja muutenkin lapsen vanhempien määrittelemää kasvatustapaa.

Myös isovanhemmat saavat lapsenlapsiltaan paljon. Lapset tuovat vanhuksien elämään sitä toivottua iloa ja energiaa, joka pitää vanhukset touhukkaina. Isovanhemmat osallistuvat usein mielellään lapsenlapsensa elämään.