torstai 15. tammikuuta 2015

Kohti kandia

 Pellikan johdolla kohti kandidaatin tutkintoa. Tästä se alkaa!

Tutkielman pääosat

  1. Johdaton = lukijalle kirjoitettu, mielenkiintoinen ja jännittävä
  2. Teoriatausta = Ilmiön nimi,  mitä käsittelen. Jos joku haluaisi otsikon lisäksi tietää, mitä käsittelen, on hyvä selvitä osion 2 nimessä. Ei tarvitse ottaa ulkomaista tutkimusta, jos ei halua, mutta ainakin 15 kotimaiseen tutkimukseen on hyvä viitata. Osoita, että tunnet mitä muut ovat tästä asiasta sanoneet viime vuosina. Tässä osiossa tulee ilmetä tutkimuksen keskeiset käsitteet. Samalla tässä tulee esille myös se, kuka on tutkinut aihetta aikaisemmin (tutkijat). Viime kädessä sinun tulee tässä osiossa näyttää, ettei kukaan muu ole ennen toteuttanut täysin vastaavanlaista tutkimusta. Osoita siis oman tutkimuksesi paikka. Kaikkein yleisin virhe; leikkaa/liimaa periaate, mitä tutkija on sanonut tästä aiheesta? Ei näin: Tutkija x teki sitä ja tätä, vaan näin: Tutkija x on tutkinut tätä aihetta ja on tullut tähän tulokseen, mutta minä en usko siihen. Tutkimuksen perusteella (joko oman tai jonkun toisen) voi asettaa vasta-argumentteja. Perehdy ensin kunnolla ja rauhassa kirjallisuuteen, et voi tehdä ennen tätä aineistonkeruuta. 5.3 kaikilla ryhmäni jäsenillä tulee olla teoriatausta valmiina. JOSKU - hakemistossa kannattaa käyttää asiasanahakua. Kandityö tai gradu ei ole mielipidekirjoitus, vaan minun tulee sanoa mielipiteeni aiemmin tehdystä tutkimuksesta. "Aikaisempi tutkimus ei osoita, miten oppilaat kokevat kyseisen ilmiön, joten minä lähden tutkimaan sitä." Teoriatausta voi olla myös oman tutkimuksen kehittelyä, jos aiempaa tutkimusta ei löydy. Tutkimusta käsitteleviä artikkeleita saa käyttää.
  3. Tutkimustehtävät (kvali)/Tutkimuskysymykset/Tutkimusongelmat (kvanti) = Jos teoriatausta on laaja ja monimutkainen, laita teoriataustaan selventävä kaava tai kuvio, joka tiivistää tutkimuksen taustalla olevan teorian. Tutkimustehtävä on tutkimuksen johtoajatus; mitä haluat selvittää tutkimuksella? Tutkimustehtäviä voi olla useita, mutta niiden pitää liittyä loogisesti toisiinsa. "Millainen on avoimen yliopiston opiskelijan opiskelumotivaatio?" Millainen, Mikä, Miksi (ei ko/kö kysymyksiä = esimerkiksi Onko avoimen yliopiston opiskelijalla opiskelumotivaatiota?, koska siihen voi vastata yhdessä sanalla) Jokaiseen tutkimuskysymykseen tulee vastat työn jäljellä olevassa osiossa.
  4. Tutkimuksen toteutus = tutkimushenkilöt, tutkimusaineiston hankinta, tutkimusmenetelmät, aineiston analyysi, luotettavuus ja eettisyys. Kuka tahansa, jolla on sama koulutus, pystyisi tämän luvun perusteella suorittamaan saman tutkimuksen. Millä perusteella juuri kyseiset haastateltavat on valittu? Kannattaako valita tuttuja henkilöitä? Perustele, miksi valitsit juuri nämä lapset tästä ikäryhmästä ja koulusta. Jokainen haastattelu tulee äänittää ja litteroida, tarkastaja haluaa nähdä litteroinnin (älkää laittako litterointia gradun liitteeksi!). Kyselylomakkeet liitteeksi. Verkkokysely huhtikuussa 2015, pohjoissuomalainen koulu yms.
  5. Tutkimustulokset = vastaa tutkimustehtäviin/kysymyksiin. Voit hyldyntää taulukkoa
  6. Pohinta = Mä päädyin tähän, mutta asia kaipaa silti paljon lisää tutkimusta. Sinne voi myös lisätä ajatuksia siitä, miten olen kasvanut ihmisenä? Mitä olisi kannattanut tehdä toisin?