Vuorovaikutustaidoissa on keskeistä puolensa pitäminen loukkaamatta toista henkilöä. Vuorovaikutus läheisten ihmisten kanssa ei ole koskaan kovin yksinkertaista, ja ainakin henkilökohtaisesti saatan välillä olla todella paha suustani. Haen sanoja, jotka kohahduttavat, jotka tuntuvat, mutta eivät silti ole aivan liian loukkaavia. Useinkaan sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä oikeasti ajattelen. Sehän on oikeastaan näin ajateltuna todella kamalaa, miksi haluaisinkaan loukata toista ihmistä, joka on minulle kovin tärkeä?
Sealttlen yliopiston Love Labissa, rakkauslaboratoriossa, tutkitaan videokameran avulla avioparien vuorovaikutustaitoja, heidän tavallisia ristiriitojaan ja elekieltään tavallaisissa riitatilanteissa. Tavanomaisia riidan aiheita ovat muun muassa raha-asiat, kotityöt ja lasten kavsatus. Suomessa aviopareja puhuttaa myös pöihteidenkäyttö ja appivanhemmat. Kamera rekisteröi kehon viestit, kuten ilmeet ja eleet, todella tarkasti. Professori Gottmanin ensimmäinen havainto on, että ei ole
olemassa onnellista pariskuntaa, toisin sanoen
kestävää pitkäaikaista ihmissuhdetta, ilman jatkuvia konflikteja. Toisen tärkeän havainnon mukaan viiden minuutin seuranta riittää arvioimaan 90 %:n todennäköisyydellä, mitkä pariskunnat päätyvät eroon. Melko uskalias havainto? Professorin mukaan mikään ei vaikuta aivojemme tunnekeskuksiin ja elimistömme fysiologisiin reaktioihin yhtä voimakkaasti kuin tunne, että olemme emotionaalisesti kaukana läheisistä ihmisistä (puoliso, lapsi, vanhempi). Jopa pieni sana tai aivan muomaamaton halveksunnan juonne läheisen ilmeessä aiheuttaa sen kohteessa sydämenlyötinopeuden muutoksia. Tarkkailemme toisen elekieltä jatkuvasti ja teemme siitä johtopäätöksiä: Käyttäydynkö tuon toisen mielestä hyvin? Pitääkö hän minusta? Hän on minulle tärkeä, olenko minä hänelle?
Riidan aikana tunne-elämän keskukset saavat hälytysmerkin, joka aiheuttaa häiriöirä konrollijärjestelmässsä. Nämä häiriöt voivat ajaa ihmisen "taistele tai pakene" - reaktioon, jolloin tällainen emiotionaalinen myrsky on usein tuhoisa: siitä seuraa arvostelua, halveksuntaa, hyökkäämistä tai täydellistä vetäytymistä. Taistele tai pakene - reaktio on kehittynyt ihmisille monien vuosien lajikehitysprosessin aikana, ja se onkin hyödyllinen monille muille lajeille. Ihmisille hyökkäys johtaa sotaan toisen ihmisen kanssa, joka näkyy suoraan maailmanpolitiikassa tai vaikka kaikkien ihmisten keittiöissä. Ihmissuhteissa nämä ritarit johtavat emotionaalisen kuilun
syventymiseen ihmisten välillä, yhdessäelämisen vaikeuksiin,
hylkäämiseen ja eroon.Täydelliseen vetäytymiseen turvautuvat usein miespuoliset henkilöt, eli aviomiehet. Mies jättää taistelukentän taakseen ja vetäytyy jonkun sijaistoiminnan, kuten lehden tai kaljatuopin taakse odottaamaan että "se menee ohi". "Se" on naiselle usein kovin raskas paikka, ja aiheuttaa voimakkaita fyysisiä reaktioita, kuten huutoa ja itkua. Nainen saattaa taantua pienen lapsen tasolle käytöksessään, joka muistuttaa itku-potkuraivareita. Miehen reagoidessa voimakkaasti asetelma voi johtaa fyysiseen väkivaltaan, joka on viimeinen keino saada yhteys toiseen ja saada tämä tuntemaan, kuinka kurjalta itsestä tuntuu.
Vuorovaikutus onkin joukko opittuja taitoja, joilla haluamme tehdä itsemme ymmärretyksi ja ilmaista omia tunteitamme. Sen avulla kuunnellaan ja saadaan vastakaikua. Tavallisiin vuorovaikutusongelmiin johtaa yleensä kolme tekijää:
- Se, mitä sanomme, ei vastaa sitä, mitä tavoittelemme.
- Vaikeus tuoda omia toivomuksiaan julki, "Ei minulla ole väliä", tai toisten jättäminen huomiotta, "Vain minulla on väliä."
- Ihminen ei oikeasti, aktiivisesti kuuntele, mitä toinen sanoo.
Nämä vuorovaikutus ongelmat johtavat ihmisten välisiin riitoihin, sillä emme selkeästi ilmaise, mitä haluamme ja syytämme sen jonkun puutteesta sitten toista ihmistä. Voimme olla myös niin keskittyneitä omiin ajatuksiimme, ettemme jaksa lainkaan kuunnella, mitä toisella on sanottavana. Minulla on tällaisesta omakohtaista kokemusta, ja voin sanoa, että jos ei kykene kommunikoimaan oman itsensä kanssa, ei tilaa jää kenellekään muullekaan.
Kun olemme löytäneen tien omaan hyvinvointiimme ja ottaneet vastuun
siitä, voimme paremmin olla arvostavassa vuorovaikutuksessa muiden
kanssa. Haluammeko nähdä kanssaihmistemme huonot vai hyvät puolet, on
meistä itsestämme kiinni. Arvostavan vuorovaikutuksen ydin on
erilaisuuden hyväksyminen: ihmiset näkevät maailmaa eri tavalla. Avain
toisten ymmärtämiseen on toisten kuunteleminen. Elämämme muuttuu todella
paljon helpommaksi ja voimme tulla toimeen aivan uudella tavalla
erilaisten ihmisten kanssa, kun emme
kanna murhetta heidän ajatustensa totuudellisuudesta. Voimme hyväksyä
heidät arvokkaina ja järkevinä ihmisinä, vaikka he ajattelevat eri
tavalla kuin me itse ajattelemme. Annamme kaikille ihmisille heille
kuuluvan arvostuksen, vaikka heidän mielipiteensä voivat olla kovin
erilaisia kuin omamme.
Kaikki ihmissuhteet eivät ole ongelmallisia. Voimme käyttää kaikkia
vuorovaikutustilanteita ihmissuhteittemme syventämiseen. Paras tapa on
olla kokonaan läsnä silloin, kun toinen ihminen kärsii ja tarvitsee
apuamme.
