Uusi sivu elämässä

Tiedättekö sen tunteen, kun on ikään kuin aloittanut uuden luvun, joku jakso elämässä on päättänyt? Syksy on tuonut uusia tuulia ainakin henkisellä tasolla. Kaikki kesän epäselvyydet, vaivattomuus ja huolettomuus on tipotiessään. Minun piti viettää Savonlinnassa melko vähän aikaa, mutta täällä sitä ollaan jo kolmatta viikkoa putkeen. Porvoossa odottaa koti ja kaikki sellainen turvallinen ja stressitön. Oma treenis, pieni oranssi yksiö, koira ja perhe. 

 Tein viime viikolla kandin kypsyysnäytteen ja nyt olen herätellyt ajatusta gradusta. Pää lyö sen suhteen tyhjää. Mistä ihmeestä kirjoitan? Tutkimussuunnitelma tulisi esittää jo joulukuussa ja tällä hetkellä tuntuu kuin kaulan ympärillä kiristäisi panta. Lisäksi Savonlinnassa alkaneet työkuviot tuottavat lievästi sanottuna minulle harmaita hiuksia. Miten ihmeessä minä tulen selviytymään kaikesta tästä tässä minimalistisessa aikataulussa? Jouluun mennessä tulisi olla selvillä ohjaajat, liikuntatilat, tarramyynnit ja kaikki muu sellainen oheissälä, jota suuri hanke vaatii. Projektisuunnittelija hikoilee täällä ja laskee öisin lampaita.

Keväälle olen valinnut kauhen kasan opintoja. En edes tiedä, miksi minulla on niin kamala kiire tämän koulun kanssa. Haluan ihan toiseen kouluun, ja nyt on tämä on jo näinkin pitkällä, kannattaa se tehdä loppuun. Ihan kaueasti ei ensivuodelle mitään jää, jos saan nyt kaiken suunnittelemani pakettiin. Tosi osallistumiseni joillekkin opintojaksoille varmaankin evätään, kun ei ole ihan kaikki vaadittavat nallekarkit pussissa. 

Terveystieto netin kautta tuntuu oikealta ja hyvältä. Siellä vilahtelee ajatuksia ravitsemuksesta ja terveydestä, sairaudenkuvista ja psykologiasta. Voi että, kun koko pääaine olisikin jotakin nutriotason juttua. Toisaalta odotan tieteellistä opiskelua kauhulla (kvanti 2 tällä hetkellä lähinnä naurattaa, mutta onhan tässä vuosi aikaa sevittää tentti) toisaalta jollakin masokistisella innolla. Haluan viimein nähdä, onko minusta sellaiseen opiskeluun. Riittääkö motivaatio saavuttamaan unelmieni ammatin. 

Kaikkein luonnollisinta olisi suunnata ensi vuonna vielä himpun verran lähemmäs susirajaa Kuopioon. Jos parempi puoliskoni saa sieltä opiskelupaikan, lähden varmaan joka tapauksessa vaikka omalla kohdalla ensi vuosi tulee olemaan enemmän tai vähemmän tänne opintojen viimeistelyä. Pitäisikö koko luku-urakka unohtaa ensi keväältä, en osaa sanoa. Jatkuuko minulla vielä kaiken sen päälle työt ensi keväänä? Missä tehdä harjoittelu, täällä asioiden helpottamiseksi vai sitten Porvoossa omissa tutuissa ympäristöissä? Kallistun jälkimmäiseen. Joudun kuitenkin matkustamaan, elämän perässä Porvooseen.

Kaupassa käydessäni tarkastelen muuttolaatikko alennuksia ja muutenkin teen tiedostamatonta lähtöä täältä. Aika näyttää, onko täällä enää pian mitään, mihin palata. Erillisrahoituksen lakkauttaminen uhkaa meidän pientä kampusta pahemman kerran. Minä itse, jos vain voisin, lahjoittaisin Savonlinnan kampukselle ne muutamat tarvittavat miljoonat. Koska en voi sitä tehdä, voin vain seurata vierestä miten huoli kampuksen kohtalosta näkyy ja tuntuu yleisessä ilmapiirissä. Se kiristää gradupantaani vielä entisestään; entä jos ensivuonna kukaan ei ohjaa työtäni? 

Kauhukuvista mukavempaan, minulla on tällä hetellä myös aikaa. Olen liikkunut rennolla otteella, varmaan liian vähän mutta juuri nyt tämä tuntuu sopivalta. Nautin eniten kotipäivistä, jolloin saan möllöttää sängyssä viiman piiskatessa ikkunaruutuihin. Töitä olisi vaikka ja mitä, mutta olen tällä hetkellä hiukan jumissa. En ole lainkaan varma, onko minusta tähän työhön. Sen varmaan näkee sitten jouluna, olen varmaan ihan puhki palanut ja kaikkeni antanut.

Voihan pannari

Ihan pian alkaa kolmas vuosi vaimoakatemiassa ja esimerkiksi kaikki kotitalouden käytännölliset opintojaksot on käyty läpi. Harjoittelussa vastassa ovat ihka oikeat oppilaat ja pääsen viemään kaiken sen teoriankin viimein käytäntöön.

 

Eilen illalla ajattelin piristää kotona pötköttelevää potilasta ja tehdä pannukakkua. Vain puolikkaan pellillisen, jotta ei jää syömättä. Potilas huuteli minulle puolitettuja suhteita ja samalla tein taikinan keittiössä. Jauhojen suhde hieman särähti korvaa, mutta koska edellisestä pannaritaikinasta on ikuisuus, annoin mennä. Täytyykö pannaritaikinan todella olla näin paljon paksumpaa kuin lettujen vastaava? Sulattelin vielä voin mikrossa ja taikina oli valmis.

 

Se ruskistui ehkä liikaakin ollen todella syvän ruskea ottaessani sen ulos uunista. Lisäksi se painoi ihan kamalasti ja oli muutenkin aika kummallinen. Pinta oli rapea tai jopa kova? Siis häh? Pannaria leikatessa se oli pikemminkin todella tumakka kakkupohja tai joku sellainen. Se ei oikeastaan muistuttanut yhtään mitään olemassa olevaa leivonnaista. Sen maku oli jotakin kuivakan pannarin tapaista. Tarkistin ohjeesta suhteet ja totesin sitten laittaneeni taikinaan pellillisen mukaan jauhoja. Siinä oli siis tavittavan 2 dl sijaan 4 dl jauhoja. Ei ihmekkään että pannari oli vähän outo!

 

Tänään aamulla sain vielä viestin töihin että voi nököttää mikrossa. Pannarissa ei vain ollut liikaa jauhoja vaan siitä puuttui myös kokonaan voi.

 

Noh, väliäkös tuolla, sattuuhan noita. Hyvillä mielin kohti harjoittelua, ehkä opin paistamaan pannari!

Uudet haasteet, täältä tullaan

Viime kesä oli oikea seikkailukesä. Keskellä viikkoakin halusin intoa puhkuen päästä nauttimaan elämästä ihmisten keskuuteen, terasseille ja puistoihin. Vapaus oli voimaannuttavaa, se tuntui kaikissa jäsenissä. Kesäyön kosteus sai hiukset laineille ja lukuisat yökerhoissa tanssitut tunnit saivat hien virtaamaan. Vielä yksi biisi. ´Tanssimisesta ei saanut tarpeekseen, ja kun kotimatka alkoi, oli jo valoisaa. Heinäsirkat sirittivät kaupunginpuistossa ja teki mieli poimia kengät käsiin ja tepastella paljain varpain. Kotona noukittiin jääkaapista jotakin raikasta yöpalaa ja nukuttiin muutama hassu tunti ennen työpäivää.
 

Töiden jälkeen univajetta korjattiin muutamien tuntien mittaisilla päiväunilla. Treenit ajoittuivat myöhäiseen iltaan. Viikonloppuna elettiin sitten pitkän kaavan mukaan vaihtaen kaupunkia ja tutustuen uusiin kaupunginpuistoihin, ihmisiin ja elämään. Kesä oli täynnä musiikkia, hulluja ideoita, reissailua, auringon kuumentamia auton- ja bussin istuimia, terasseilla ja jokien varsilla nautittuja kylmiä huurteisia ja sellaista villiä tyttöelämää. Elämää rytmitti työ, mutta silti elin ainoastaan viikonlopuille ja vapaa-ajalle. Kassi lojui huoneen lattialla purkamatta, sinne vaihdettiin vain puhtaat alusvaatteet ja lompakossa notkui taas uusi matkalippu.
 

Tämä kesä on täysin erilainen. Ei samanlaista iltamyöhään jokirannassa notkumista, aamuyöllä kotiin kömpimistä tai rankkoja sunnuntai-iltaan saakka venähtäneitä reissuja. Viikonloppuiltoja kotona ja treenejä lauantaiaamuisin. Arkipäivinä työpäivän jälkeen liikkumaan, illalla päivällistä ja jotakin hyvää sarjaa (..muumeja) ja aikaisin nukkumaan. Ystäviä tavataan iltateellä, kotona verkkareissa, eikä muutenkaan mukavuusalueelta tulla pois kovin usein. Miltä se mahtaa tuntua ystävistä? Mikä on muuttunut sitten viime kesän?

 

Minä olen asettunut, rauhoittunut ja koen nauttivani nyt erilaisista asioista. Toki kun lähden juhlimaan, teen sen edelleen pitkän kaavan mukaan. Kesän juhlat ovat kuitenkin olleet pääasiassa sukulaisten tai perheen keskuudessa istuttuja pitkiä iltoja, joiden päätteeksi pääsee nukkumaan yön vielä hämärtäessä. Kesä on lisäksi vilahtanut ohi ennen kuin olen edes huomannut, eikä yksikään päivä ole ilmojen puolesta houkutellut rannalle. Poden tästä kuitenkin hieman huonoa omatuntoa, olenko unohtanut huomioida ympärilläni olevia rakkaita ystäviä. Onko kyse kliseisestä seurusteluilmiöstä, joka ajaa kissan kotiin, vai oikeasti siitä, että kaipaan tähän väliin rauhaa ja paikallaanoloa?

Pakko sanoa, että tämä kesä on päällisin puolin ollut ihana. Olen päässyt nauttimaan ihan tavallisesta arjesta ilman jatkuvaa matkalaukkuelämää. Töitä on jäljellä neljä kokonaista neljä viikkoa ja risat, jonka jälkeen koko syksy on yhtä suurta kysymysmerkkiä. Tiedän ainoastaan sen, että suoritan heti syyskuun alkajaisiksi muutamien viikkojen harjoittelun entisellä yläasteellani. Sen jälkeen minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulee tapahtumaan. Olen varma, että tällainen stressitön rutiininomainen elämä saa taas jäädä - pakkaan luultavasti elämäni taas laatikoihin ja kuljetan pakollisia  tavaroita matkalaukussa.

 

Mutta onkohan minulla opintoja tulevalle syksylle? Varmaankin, jos niin suunnittelen. Haaveilin alkujaan muutaman kuukauden mittaisesta reissusta harjoittelun jälkeen, mutta mahdolliset työkuviot sulkivat reissun pois syksyn kalenterista. Työkuvioni saattoivat kaatua uuden hallituksen leikkaukseen yliopistojen erillisrahoituksesta. Kyllä, kärsin opiskelijana pientä tappiota niin opintukialennuksen, opiskelija-asuntojen hintojen korotuksen kuin erillisrahoituksen lakkauttamisen muodossa. Meidän pieni koulumme kun toimii kyseisen rahoituksen varassa - olivatko 2015 valitut opiskelijat viimeinen sisäänotto meidän yliopistoomme?

 

Näistä uhkakuvista saamme varmaan tietää melko pian syksyn pyörähtäessä käyntiin. Omat opintoni ovat ennakoitua enemmän kesken. Minulta puuttuu sitä sun tätä, eikä ajatus Savonlinnasta karkaavista professoreista ole minunkaan kannaltani hyvä, saati sitten uusien opiskelijoiden. Joutuuko moni meistä kirjoittamaan gradunsa jollakin toisella paikkakunnalla vain sen takia, että yliopiston henkilökunta joutuu etsimään töitä muualta?

 

Säilytin Savonlinnassa kodin, eli minulla on onneksi paikka palata jos/kun niin aion tehdä. Olen kuitenkin nyt täysin varma siitä, että seuraavana keväänä tartun kirjaan ja luen itseni sisään toiseen kouluun. Kouluun, josta valmistuu unelmieni ammattiin. Moni ystäväni koki tänä keväänä onnistumisia ja pääsevät nyt aloittamaan opiskelun unelmiensa koulussa - minäkin haluan sitä. Ensimmäisen kerran en koe pääsykoeurakkaa edes mahdottomuutena, olen ajoissa ja ennen kaikkea motivoituneena liikenteessä. Menen vaikka valmennuskurssille, jos yksin pärjääminen tuntuu mahdottomalta.

 

Jos tästä kesään saakka selvitään, voin sitten huokaista. Tästä vuodesta on tulossa rankka, se on ihan varma. Jonkinlainen suunta elämään on kuitenkin viimein löytynyt, joten menen sitä kohti vaikka mikä olisi. Jos aloitan opiskelun ensi syksynä Kuopiossa ja myös muut asiat sujuvat kuten toivon, saan kenties elää kesän kaltaista paikalla pysyvämpää arkea myös opiskelujen aikana. Voisikohan kaikki todella mennä niin hyvin?
 

Perheeseen hivuttautuja?

Olen tämän pienen eliniäkäni aikana saanut todistaa sellaista mahtavaa ja toisaalta pelottavaakin ilmiötä, kuin perheeseen asettuminen. Kun joku ihminen tulee erityisen läheiseksi (se voi olla ystävä, poikaystävä, ratsastuksen opettaja..), tulee viettäneeksi paljon aikaa myös hänelle läheisten ihmisten kanssa. Tutuksi tulee niin perhe, sukulaiset kuin ystävätkin. Yhtäkkiä huomaa sopivansa tähän sakkiin kuin nenä päähän ja viettävänsä aikaa todella mielellään heidän kanssaan. Kertaheitolla elämään tulee monta uutta rakasta ihmistä.

 

Minä olen hyvin vahvasti laumaeläin. Vieraassa ympäristössä olen aina vähän varuillani, mutta kun rentoudun, jään mielelläni lauman hoiviin. En pyri ottamaan millään tavalla hallitsevaa asemaa vaan tykkään olla nimenomaan sivustaseurailija - sellainen seurasta nauttija. Olen myös saanut huomata, miten uusien ovien avautumienn elämässä tuo kertaheitolla kasan uusia rakkaita ihmisiä elämään. Siitäkö oikeasti onkin kaikessa kyse? Uusi työpaikka tuo tullessaan uuden työporukan, uusi kaupunki tai opiskelupaikka uusia ystävyys- ja ihmissuhteita. Kun jakaa kodin jonkun kanssa, haluaa ehdottomasti tietää tästä henkilöstä ihan kaiken. Tuntea hänen perheensä mahdollisimman hyvin.

 

Minä kiinnyn todella nopeasti, ja olen taas siinä pisteessä, että koen yhtäkkiä omaavani kaksi perhettä. Ensimmäisenä tulee tietenkin se ihan oikea biologinen perhe, joka sekin toki kasvaa oheisilla ihmisillä (veljeni tyttöystävä, tulevaisuudessa kenties lapset..) Sitten on se uusi ympäristö ja uusi perhe, johon saa tutustua kokoajan enemmän. Tässä perheessä riittääkin ohjelmaa yhdelle kesälle, sillä uusia tyyppejä onkin paljon.

 

Olen taas tilanteessa, jossa voin piirtää omasta rakkaastani lukuisia viivoja uusiin ihmissuhteisiin. Nämä ihmissuhteet eivät ole samalla tavalla ikuisia, kuin oman biologisen perheeni kanssa. Olen jo lapsuudessani viettänyt suuren osan vapaa-ajastani silloisen parhaan ystäväni perheen kanssa, tuntenut hyvin hänen mummonsa, setänsä ja tätinsä. Saanut heidän mökiltään oman hyllyn tavaroille ja heidän kotiinsa petivaatteet vain omaan käyttööni. Ystävyyssuhteen loppuessa muuton jälkeen menetin monta muutakin tärkeää ihmissuhdetta. Ensimmäisen pidemmän seurustelun jälkeen olin samassa ikävässä tilanteessa - otin sen todella rankasti.

 

Onko kyse vain minusta, vai onko tällainen perheeseen hivuttautuminen yleistäkin? En ole ainakaan oppinut näistä aiemmista menetyksistä mitään, sillä olen taas kovaa vauhtia asettautumassa uuteen ympäristöön. Ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä mietin tätä asiaa ja päätin edetä rauhallisesti. Tämä tarkoitti etenkin uuden suhteen tuomaan uuteen perheeseen asettautumista. Silti kaikki kävi taas niin äkkiä, ja olinkin nopeasti joulupöydässä ja lasten leikkimökissä.

 

Vaikka ajatus kaiken sen menettemisestä taas uudelleen tuntuu raastavalta, tällä ketaa en pelkää. Elän päivä kerrallaan ja ennen kaikkea nautin niistä rikkaista kokemuksista, joita kasa uusia ihmissuhteita minulle antaa. On kuitenkin huojentavaa huomata tällaiset isommat piirteet omassa itsessään - minä vain taidan olla sellainen perheeseen hivuttautuja, enkä mahda sille mitään. Tähän mennessä perheet ovat ottaneet minut vastaan todella lämpimästi, joten minulla ei ole mitään valittamista.

 

 

Lande vs. kaupunki

Missäköhän sitä mahtaa aikusiällä arkeansa asuttaa. Toisaalta ajatus siististä ja klassisesta omakotitaloasunnosta, kenties sellaisesta loft tyyppisestä, kiehtoo todella paljon. Kerrostalo asuminen on helppoa, ajatella jos olisi vielä pyykkitupa ja oma sauna. Talkoovoimin siistitään piha ja autolle löytyy oma ruutu sekä pyörälle paikka kellarista. Varaston virkaa toimittaa häkkikellari, ja koska ruohonleikkuri sun muuta ei ole, sehän riittää oikein hyvin. Kun asustelijoita on vain muutama, pääsee kerrostalokaksiossakin jo ihan mukavasti omaan rauhaan. Parvekkeella on korkeuksissa suojassa ihmisten katseilta ja jos on hyvä tuuri, asuntoon paistaa mukavasti ilta-aurinko. Keittiö on kompakti ja siinä valmistuu aamiaissämpylät ilman leivinuuniakin. Kasveja on juuri niin paljon kun haluaa, ja yrttejäkin voisi yrittää kasvattaa itse (minun pitäisi tätä kyllä rutkasti harjoitella, esimerkiksi kaktuksella). Koirakin sopeutuu kerrostaloon jos sen pienestä asti siihen opettaa, postin kolahdusta luukusta ei tarvitse haukkua ja kotiin tulee kiivetä muutamat portaat. Samaa reviiriä asuttaa muutama muukin narttu. Vessanvedot kuuluvat kun illalla harjaa hampaita, mutta sehän on läheisriippuvaiselle ihmiselle ihan OK asia - en ole yksin. Talossa tosiaan asuu kymmenkunta muutakin ihmistä. Tietynlainen kerrostalolähiö voi olla rasittava, jos talon lapset valtaavat aamu kahdeksasta hiekkalaatikon ja kiljuvat menemään. Mutta jos löytää kerrostalon aikuisempaan makuun vain pienellä puistikolla vain korttelin päässä keskustasta, on elämä helppoa. Parhaimmillaan toisella puolella taloa sijaitsee nurmialueita ja alkulämmön jälkeen myös kunnon pururata.

 

Minä asutan tällaista kotia koko kesän ajan. Sen sijainti on täydellinen. Keskustaan kävelee muutamassa minuutissa ja lenkkipolulle on matkaa samanmoinen. Ainoastaan parveke ja oma sauna puuttuu, mutta tätä varten on toisten saunat ja toisaalta asunnossa on pieni ranskalainen parveke. Mikä parasta, lapset puuttuvat talonyhtiöstä joten myös aamu-unet on turvattu.

 

Silti nyt kun vietin viikonloppua landella touhuten ja koiran kanssa metsää tutkien, on ilma kuitenkin jotenkin parempi hengittää ja mieli hieman rauhallisempi. En ole kokoajan tekemässä lähtöä salille tai miettimässä mikä kohta putäisi imuroida. Vesi maistuu luonnolle, se on kaivosta nostettu. Illan hämärtäessä pääsee nakuna järveen uimaan, eikä se päivälläkään kyllä mitään haittaa - ympärillä on vain hyppysellinen ihmisiä ja totaalinen rauha. Riippumatto sulkee sisäänsä kaksi ihmistä ja vaikka kesä olisikin viileä, on mökki täynnä vilttejä ja kynttilöitä. Television sijaan valitaan ajanvietteeksi kitara tai piano, iltapala valmistuu takkatulen lämmössä. Ne sämpylätkin ovat vähän parempia, johtuisiko suuren keittiön antamasta inspiraatiosta ja mahdollisuuksista vai kylän myllyssä jauhetuista puhtaista jauhoista. Kasvimaalta saa pöytään kaiken tarpeellisen, ja sen mitä ei saa, voi hakea lähiruokana erilaisilta pienemmiltä valmistajilta. Liha on silloin punaista ilman väriaineita ja makkarat on mausetttu omilla resepteillä - maistuvat jopa minulle, joka ei ole punaisen lihan suosija. Mökillä tepastellaan kumppareissa ja vedetään päälle vain mökkivaatteita, mitä kamalampia sen parempi. Kun tulee suihkusta saa kääriytyä kylpytakkiin ja istua sohvannurkkaan. Urheilla voi oman mielen mukaan laiturilla tai metsässä, tai ei ollenkaan jos ei huvita. Kun touhuaa mökillä koko päivän, ei liikuntaa tarvitse erikseen järjestää.

 

Onko maalla olemisen hienous kuitenkin juuri siinä, ettei siellä ole ihan koko aikaa? Jos asuisi maalla, lähtisikö siitä se hohto ja se rauha, jonka usein siellä käydessään saavuttaa? Minä olen aina haaveillut hevosesta ja koivutiestä, joka vie oman kodin pihaan. Toisaalta en saa pidettyä kasveja hengissä ja soitan mielelläni isännöitsijälle, jos rappukäytävän ovi vinkuu ja huutaa öljyä. Olisiko ratkaisuna oikeasti kaupunkiasunto mukavuuksineen ja mökki ajomatkan päässä luonnon rauhassa, vai selkeästi omakotitalo jossakin kaupungin laitamilla. Haluanko modernia vai maalaisromanttista? Luulen että jälkimmäistä. Haluaisin noin 100 neliötä, valkoiset lautalattiat, toimivan keittiön ja valtavan suuren sängyn. Kylpymahdollisuus olisi aika luksusta. Yhden kerroksen, mutta kenties sellaisen parven, johon voi kiivetä täydelliseen pimeyteen katsomaan elokuvaa tai vain nukkumaan ilman aurinkoa. Parvella olisi pimennysverhot, joiden taakse pääsisi pakoon maailmaa. Jos minulla olisi pieni piha tai parveke, olisi se pyhitetty yrteille.

 

Tärkeintä on, että kaikesta voi haaveilla ja kaikkea saa pohtia vaikka monta tuntia omassa rauhassaan, minä tällä kertaa mökillä viileänä alkukesän iltana viltin alla.

Kesä on täällä

Se on nyt virallista. Ensimmäinen puistotreeni on tehty T-paidassa. Extreme run on ohi ja siihen kuuluvan kylmän joen ylitys ei ollut ylivoimaisen hirveää. Ihmiset ovat iloisia. Tällainen käsittämätön onnellisuus näkyy kevyinä askeleina ja huolettomuutena - haaveillaan lomasta, hiekkarannoista ja kesäniityistä. Mökkitavarat pakataan autoon niin, ettei takaikkunasta enää voi nähä mitään, ja huristellaan järven tuntumaan. Veneet lasketaan vesille ja suolainen meri-ilma korvaa hoitoaineen taas muutamaksi kuukaudeksi. Tämän ajan suomalaiset hengittävät hieman syvempään. Grillit ovat kuumana ja tuoksu valtaa ihan tavanomaisetkin asuinlähiöt - nälkäisenä lenkkeilijänä tämä on ollut minulle aistijuhlaa.

 

Viikonloput buukataan jos minkälaisiin kissanristiäisiin ihan hetkessä. Minulle harmaita hiuksia aiheuttaa nimenomaan päällekkäisyydet - miksi niitä kesäviikonloppuja onkin niin kovin vähän? On suunnitteilla niin festaria, mini road-trippiä opiskelupaikkakunnalle, ihania aamu-uinteja mökillä, kuohuvaa piknik viltillä jokirannassa ja täydellistä päivää kesä-Helsingissä. Voitin taannoin Hietsun kauppahalliin ilmaiset jäätelöt koko kesäksi. Porvoosta käsin jäätelöä tulee kulutettua tosi vähän, harmi juttu. Täydelliseen kesäpäivään Helsingissä kuuluu kuitenkin ehdottomasti tämän voiton lunastaminen.

 

Viikonloppuna pääsee myös remuamaan serkkujen kanssa. Se vasta onkin hauskaa. Arkiviikot sujuvat lähinnä töissä ja uuden, ihanan liikuntakeskuksen viileissä saleissa. Olen menettänyt sydämeni toiminnalliseen harjoitteluun, vaikka tällä hetkellä kropan tottumattomuus sen tyyliseen treeniin ja huono tekniikka kipeyttävät lihakset häiritsevän pitkäksi aikaa. Maanantaina tehty treeni tuntuu vielä torstainakin - enkä silti millään malttaisi pysyä kyseisestä mestasta poissa. Lenkkeily on jäänyt vähemmälle, mutta kuuntelen tässä omia mielitekojani. Kohta pääsen myös hiukan tanssimaan, josta olen super-innoissani.

 

Savonlinnan koti on nyt siivottu kesää varten, nyt sen tehtävänä on asuttaa Savonlinnaan matkustavia vieraita. Tiedän kodin palvelevan jokaista asukasta hyvin. Syksyn reissuhaveet ovat kenties lykkääntymässä, sillä Savonlinnaan avautui uusia työkuvioita syksyn varalle. Katsotaan mihin suuntaan ne kehittyvät.

 

Kandidaatin tutkielman olen nyt palauttanut. Viilailin sitä kenties liian vähän. Haluaisin nyt samaan rykäykseen jatkaa graduun, mutta on hieman epäselvää, miten sen teen. Tarvitsen haastateltavakseni lapsia, koulua aloittavia lapsia. Syksyllä voisin sitten haastatella nämä lapsukaiset uudelleen, kun he ovat aloittaneet kouluruokailun. Mistä löytää nämä lapset? Se on varmasti seuraava ongelma.

 

Kesääni en vietä yksin, enkä tällä kertaa myöskään äidin luona. Se tuntuu ihan hyvältä. Pojan kanssa asuminen on loppupeleissä aika OK. Kukaan ei valtaa vessaa aamuisin kovin pitkäksia aikaa. Jääkaapista ei tyhjene sinun lempikasviksesi ja hedelmiäkin riittää. Saat vallata vaatekaapista reilusti tilaa. Kenkäsi mahtuvat eteiseen. Toisaalta et saa vastainnostusta uusiin kasvonaamioihin, terveellisiä kokeilujasi keittiössä katsellaan vähintäänkin epäilevästi ja mielipide uutta mekkoa kohtaan on pitkän tivaamisen jälkeen aina "ihan kiva". Joku kuitenkin jakaa kanssasi ruokalaskun ja pääset katsomaan salkkareita kainaloon.

 

Kesästä tulee kiva ja olen siitä innoissani!

 

Sadekuuroja ja T-paitakelejä

Kevääseen mahtuu monen laista säätä, mutta myös monenlaista puuhaa!

Olen kevään saatossa lähinnä työstänyt kandiani. Koulua on ollut vaihtelevasti, lähinnä ruoka- ja tapakulttuurin demoja ja kandiseminaareja. Meillä oli kyllä ihan mieletön ravitsemusinterventio painonhallintaryhmälle, josta ajattelin kirjoitella muutaman sanan.

Menimme muutaman opiskelitoverini kanssa ohjaamaan yhden illan keski-iässä olevia naisia ruoanvalmistuksessa ja painonhallintaa edistävässä ruokavaliossa. Käsittelimme muun muassa veden, kuitujen, terveellisten välipalojen, unen, proteeinin ja etenkin kasvisten merkitystä painonhallinassa. Pääpaino oli tavanoimaisen arjenhallinnassa ja erilaisten ylilyöntien, kuten iltamässyttelyn, ehkäiyssä. Liikuntaa emme juurikaan tässä yhteydessä käsitelleet, vaikka sen merkitys nimenomaan painonhallinnassa on todella suuri. Esitys oli melko kattava ja koska ryhmä oli kokoontunut jo aiemmin, oli heillä siinä jonkun verran myös kertausta. Paikalla oli myös muutama ravitsemusterapeutti - olimme siis kaikkiaan osaavassa ja innostavassa ympäristössä!

Naisten kanssa oli äärimmäisen antoisaa ja mielenkiintoista keskustella. Oli hauskaa huomata, kuinka he pitivät meitäkin asiantuntijoina. Pääsimme oikeasti jakamaan vinkkejä normaaliin ja tasapainoiseen arkeen, ja meitä kuunneltiin. Menuu koostui vihanneksilla ja yrteillä kuorrutetusta lohesta, uunijuureksista, kaurarieskasta, kasvissosekeitosta, tofupiirakasta, pähkinäisestä raejuustosalaatista ja kvinoa salaatista. Jälkiruoaksi oli marjasmoothieta sekä granolaa. Kasviksista saa tosiaankin valmistettua kaikkea kivaa, joiden lisäksi ne eivät kaipaa läheskään yhtä paljoa suolaa tai muuta ylimääräistä kaverikseen. Gratiiniin ei mielestäni tarvitse upottaa puolta kiloa juustoa tai erilaisiin kasviskastikkeisiin laittaa kermaa. Joskus kerma on tarpeen, mutta tässäkin tapauksessa on parempia vaihtoehtoja - kovin moni loppujen lopuksi ei edes huomaa, onko sosekeitossa kuohukermaa vai ruokakermaa. Itse suosin raejuustoa kaikessa, missä haen lisää "kermaisuutta". Fetakuutiot salaatista korvaa oivallisesti tofu ja hyvän pastakastikkeen saa soijarouheesta. Kvinoa on kivaa vaihtelua riisille ja seuraavaan kokeiluun lähtee varmasti uusin reseptilöytöni, kvinotto. Se on risottoa, mutta riisin tilalla toimii kvinoa - huippua! Tattaria upotimme piirakkapohjaan lisäämään rukiisuutta ja proteiineja. Ainoa hieno raaka-aine, jonka oikeastaan emme ottaneet tähän kokonaisuuteen mukaan, on kananmuna. Kananmuna on äärettömän monipuolinen ja vieläpä edullinen raaka-aine, josta kokeilevassa keittiössäni valmistuu yhtä sun toista joka viikko. Teen usein viikonloppuaamuisin ruokaisia munakkaita, joihin tulee munien lisäksi maitoa, kasviksia ja runsaasti mausteita - kananmunan kaveriksi sopii äärettömän hyvin esimerkiksi curry ja muskottipähkinä. Proteiininpommin saa aikaiseksi sekoitettua raejuustoa munakasmassaan.

Kasviksia saa helposti piilotettua melkein mihin tahansa. Puuro vetää ison kourallisen porkkana- tai kesäkurpitsaraastetta, säpylätaikinaan saa kivan värin punajuuresta, dippivihannesten lisäksi voi pyöräyttää myös lehtikaalisipsejä, kasvismuuseja (kukkakaali-pinaatti muusi on aivan taivaallisen hyvää), kasviksia saa pilkottua moniin laatikoihin, ne voivat esimerkiksi wokattuina olla sattumina salaatissa, niistä voi valmistaa täyteen piirakkaan tai uuniperunaan, nauttia raakana ripauksella laatusuolaa, säilöä etikassa, nauttia leivän päällisenä, käyttää jopa kakku- ja keksitaikinoihin (bataattimutakakku ta porkkanakeksit). Hedelmät ovat sitten jo luku ihan erikseen - avokaado ja banaani ovat niin monipuolisia, että en voi niitä kylliksi ylistää. Molemmat ovat täynnä hyviä rasvoja, vitamiineja ja magneessiumia. 

Minä viihdyin äärettömän hyvin ja ilta oli jokseenkin oman ajatusmaailman mullistaja - tällaista työtä tekisin niin mielelläni.

Kokoustin tänään liikuntatoimen kanssa, jossa minulle tarjottiin jonkun moista pestiä ensi syksyksi Savonlinnaan. Minulla oli vireillä vakavasti otettavia reissuhaaveita, mutta tämä työ ja toisaalta oma koti taitavat tällä kertaa viedä voiton. Toivottavasti pääsen reissaamaan heti vuoden päästä toukokuussa - tätä työtarjousta en millään malttaisi jättää vastaanottamatta.

Painonhallintainterventio

Ei hitsi, äsken olikin hauskaa! Pidettiin ryhmän kanssa interventiota ryhmälle, joka opettelee painonhallintaa. Kokkailtiin höpinän päätteeksi, ja keittiössä puuhaili ihan mahtavia naisia. Kyllä mä edelleen olen sitä mieltä, että tollainen työ olisi aika loisto juttu.

Esivalmisteluiksi teimme kattauksen ja virittelimme power point - diashown valmiiksi. Tulostelimme myös reseptit keittiöihin. Naiset lipuivat keittiöön pikku hiljaa, ja pääsimme aloittamaan minuutilleen puoli 5. 

Aloitimme esittelemällä itsemme ja päivän ohjelman. Ohjelmaan kuului tutustumiskierros, sähköpostien ja interventiomaksun kerääminen, power point - esitelmä, ruoanvalmistus ja ruokailu. Esittäytyessä jokaisen tuli kertoa oma nimi, ja oma tämän hetkinen suhde ruoanvalmistukseen. Lähes kaikki valmistivat ruokaa kotona, ja osalla oli jopa selkeää harrastuneisuutta. Myös tietämystä ravitsemuksellisista asioista oli jo ennestään paljon; hedelmiä välipaloina, proteiinia jokaisella aterialla, ravitsemussuositusten sisältöä ja kalaa monipuolisesti. Naisilla oli pakkasessa itse kaadettua riistaa ja kalaa saimaasta - ihan loistavaa! 

Power pointissa käsittelimme muun muassa ravitsemussuosituksia, hyviä välipaloja, unta, kasvisten merkitystä, uusia tuntemattomampia raaka-aineita (tofu, kvinoa, pavut ja linssit yms.), kaupassa asiointia ja erilaisia ennakkoluuloja koskien näiden ehkä tuntemattomampien raaka-aineiden käyttöä ruoanvalmistuksessa. Välipaloista olisimme voineet puhua vaikka muutaman tunnin - naisilta nousi hyviä kysymyksiä muun muassa kerman korvaamisesta, linssien käytöstä, siemennäkkileivän energiasisällöstä, proteiinien hamstraamisesta, useissa erilaisissa ruoaissa juuston kokonaan tai osittain korvaamista raejuustolla, valmismarinaadien terveellisyydestä ja tofun energiasisällöstä. Oli todella hauskaa jakaa omia vinkkejä esimerkiksi puuron tuunaamisesta kasviksilla, raejuuston käyttöä pizzan päällisenä ja jauhelihan korvaamista soijarouheella.Interventioon oli painonhallintaryhmän lisäksi tullut naisia, jotka halusivat ennen kaikkea oppia kasvisten hyödyntämisestä ja kasvisruokavalio noudattavalle henkilölle ruoanvalmistuksesta. Tämä sopi oikein hyvin - power pointissa painotimme jokaisessa osiossa juuri kasvisten käyttöä.

Lopulta oli keskustelut kuitenkin lopetettava ruoanvalmistuksen tieltä. Keittiöryhmiin jakauduttiin sopuisasti naisten omasta aloitteesta. Koko ryhmä oli oikein toimiva ja itseohjautuva - he myös oikeasti pitivät meitä asiantuntijoina, joka oli todella kivaa! Olimme kaikki hyvin innoissamme ohjaamassa keittiöissä ja jakamassa vinkkejä. Keittiöt otettiin hienosti haltuun ja sieltä löydettiin ruoanvalmistusastiat, padat, pannut ja leikkuulaudat helposti. Joidenkin mausteiden kohdalla jouduimme hieman soveltamaan, kun ihan kaikkea ei sitten löytynytkään - timjamin sijaan laitoimme rosmariinia, ja granola sai kaverikseen auringonkukan siemeniä. Se ei kuitenkaan haitannut, ja lopulta kaikki ruoat saatiin alulle ja valmiiksi. Meillä oli menussa lohta kasviskuorruutteella, kaurarieskaa, tofukasvispiirakkaa, uunivihanneksi, kasvissosekeittoa ilman kermaa, kahta erilaista salaattia (kvinosalaatti ja raejuusto-pähkin-avokado salaatti), marjakiisseli, itse paahdettu granola ja marjasmoothie. 

Piirakka ja uunijuurekset ottivat hieman suunniteltua enemmän aikaa, mutta aloitimme ruokailun niiden vielä ollessa uunissa. Keitto, salaatti ja rieskat toimittivat oivallisesti alkupalojen virkaa. Suullisen palautteen perusteella ruoat olivat onnistuneita ja niihin oltiin oikein tyytyväisiä. Uusia tuttavuuksia olivat muun muassa kvinoa ja tofu, sekä keitto ilman kermaa. Erityisesti keittoon oltiin kovin tyytyväisiä, ja kvinoan perään tiedusteltiin muitakin käyttömahdollisuuksia - niitähän meillä riitti. Suullisesti pyrimme antamaan paljon vinkkejä niin omasta arjestamme kuin yleisestä tietämyksestä, joka meillä on. Lohi oli oikein maukasta ja uunijuurekset juuri sopivan kypsiä. Tofupiirakka jäi maultaan aika miedoksi, mutta pohja (jossa oli tattaria ja moniviljajauhoa) oli oikein maistuva ja potentiaalinen esimerkiksi pizzapohjaksi. Salaatit maistuivat myös hyvin, niistä suosikiksi nousi rajuusto-avokaado-pähkinä salaatti. Avokaado toi ihanan kermaisen fiiliksen salaattiin - se oli silkin pehmeää ja täyteläistä. Avokaadon ja muiden hyviä rasvoja sisältävien hedelmien sekä myös pähkinöiden ja siementen puolesta koitimme puhua ahkerasti - vaikka niissä on paljon energiaa, on pehmeä rasva silti todella tärkeä myös painonhallinnassa. Se hoitaa kehon rasvatasapainoa sisältä käsin, piten esimerkiksi hiukset ja ihon hyvässä kunnossa. Jälkiruoat ihastuttivat - granolan makeutti vain 2 ruokalusikallista hunajaa, ja siinä oli rutkasti kuituja. Se toi mukavaa purutuntumaa smoothien päälle, joka tehtiin melko perinteisesti banaaneista ja mansikoista. Smoothie makeutettiin granolan tapaan hunajalla.

Kaikkineen interventio oli oikein onnistunut ja luulemme, että kaikilla oli ihan hauskaa. Lopuksi jaoimme vielä reseptivihkoset, johon oli koottu kaikki tunnilla valmistamamme ruoat.

Elämä mallillaan

Elämä on aika kivaa tällä hetkellä. Teen asioita joista pidän ja päivänä ovat täynnä ohjelmaa. Minua stressaa kyllä ja olen vähän saamaton edelleen, mutta pieni paine tekee työteliäämmäksi. Perusasiat luistavat, joten en jaksa enää samalla tavalla ahdistua aikatauluista tai valmistumisen paineesta. Ehkä voisin viipyillä Savonlinnassa vähän pidempään kun alkujaan suunnittelin. Ei minulla nyt ainakaan ole mihinkään kiire - töihin ei ole hinkua!

Mitä sitten olen alkuvuonna tehnyt? Viettänyt paljon aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, kirjoitellut juttuja opiskelijalehti Uljaaseen, järjestänyt ja ohjannut itse liikuntaa kampuksellamme, tehnyt paaaljon ruokaa koulussa ja kotona, nauttinut talvisista säistä kävellen ulkona, nukkunut paljon - yöllä sekä päivällä, vieraillut kotona ja ikävöinyt kotiin, katsonut lukuisen määrän elokuvia, lukenut koulun ulkopuolisia kirjoja, herkutellut pohjattoman paljon suklaalla ja jäätelöllä, juhlinut huomattavasti vähemmän, rakastunut uuniohrapuuroon, viettänyt aikaa nuhjuisella kotisalilla Savonlinnassa ja vieraillut Porvoon vastaavalla, viettänyt ihanan ystävänpäivän, ollut talonvahtina Turussa, vieraillut isän luona, tanssinut aina kuin mahdollista ja aloittanut kandin kirjoittamisen. Kyllä puuhaa riittää ja sama tahti jatkuu pitkälle kevääseen - toukokuussa pääsee taas töihin. Syksylle luvassa harkkaa ja reissuhaaveita, katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Kenties parasta ruokaa maailmassa - thaikkua!

Ystävänpäivä

Yksi pizzaperjantai

Savonlinnan suloiset pullasorsat

Kaunis helmikuu Savonlinnassa

Ruokajuhlaa

Kyllä on kuulkaa melkoista ruokajuhlaa tämä koulunkäynti nykyisin; minulla on jopa 4 riokademoa esiteltävänä! Ensimmäiseksi coctail - tilaisuus kevennetyllä menulla. Seuraavaksi juhannuks maanantailta; grilliruokaa, kesäisiä salaatteja, raikkaita hedelmiä, mansikoita ja boolia.. Tiistaina sitten vietettiin Suomalaisen ruokakulttuurin juhlaa, ja tänään keskiviikkona sitten vappua.  

 Coctail - tilaisuus 10.2

Tunnin alussa kävimme läpi perinteisiä etikettiin kuuluvia asioita ja seikkoja coctail - tilaisuuden pukukoodista, käyttäytymisestä ja tilaisuuden muodollisuudesta. Joillain oli kokemuksia myös coctail - tilaisuudessa tarjoilemisesta. Ohjeistuksen päätteeksi pääsimme keittiöön puuhastelemaan, menu oli seuraavanlainen;

• Meloni-vihersalaatti sitruuna vinaigretillä
• Kevennetty coleslaw
• Kreikkalainen peruna-tsatsikisalaatti
• Pesto-kanasalaatti
• Kasvis-rieskarullat
• Kasvis-minihampurilaiset
• Patonki      
• Syrnikit rahkamoussella ja hilloraidalla
• Suklaamoussekakku   

Ideana oli toteuttaa perinteisesti aika raskaiksi koettuja ruokia kevyemmin vaihtamalla käytetettyjä raaka-aineita. Meidän keittiössä tehtiin peruna-tsatsikisalaattia, jonka tsatsiki tehtiin rasvattomasta jogurtista. Leivoimme myös patonkia, jonka taikinaan piilotettiin suolakurkkua, juustoraastetta, fetajuustoa ja punajuurta. Patonki oli hassun värinen ennen uuniin menoa, suorastaan vaaleanpunainen! Patonkiin ei näin ollen tarvinnut mitään levitettä. Päivä oli hauska ja kaikki olivat pukeutuneet hienosti, korkkareita myöten.

Juhannus 16.2

Kävimme läpi omia juhannusperinteitämme, puheenvuoroissa tuli ilmi juhannuskokkoja, saunaa, mökkeilyä ja kaupungin tyhjenemistä asukkaista. Omat juhannukseni olen viettänyt kaupungissa, ja toisaalta sellainen rauha, joka kaupunkiin kyseisenä aikana laskeutuu on ihan kivaa sekin. Pienenä juhannus oli perhejuhla, nykyään vietän sen ystävien seurassa. Lempijuhlastani ei ole kyse, sillä meillä ei ole ikinä ollut omaa kesäpaikkaa. 

Meidän keittiössä valmistui crostinit parmakinkulla balsamicolla. Leivoimme myös patongin itse. Crostinien päälle leviteltiin creme fraiche täyte sekä viikuna kääräistynä parmakinkkuun. Helppoa ja herkullista!

Ohje

Puolikas patonki
2 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
1 dl Arla Keittiö Creme fraichea
1 dl Arla Apetina juustoa
5 aurinkokuivattua tomaattia
4 kpl viikunoita
4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
50 g rucolaa
1 rkl balsamicoa 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa patonki n. ½ cm paksuiksi viipaleiksi. Sivele patonkipalojen molemmat puolet oliiviöljyllä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Paahda viipaleita uunissa, kunnes ne saavat kullankeltaisen värin. Murskaa salaattijuustokuutiot ja hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita joukkoon creme fraiche. Levitä seos patonkiviipaleiden päälle. Leikkaa viikunat lohkoiksi ja kinkku pieniksi paloiksi ja aseta leipäviipaleiden päälle. Ripottele päälle rucolaa ja pirskota päälle balsamicoa.

 

Lisäksi teimme lettuja, joiden taikina oli seissyt viikon ennen paistoa! Taikinassa oli vehnäjauhojen lisäksi myös ohrajauhoja. Letut oli helppo paistaa pitsireunaisiksi.  Muissa keittiöissä valmistettiin ihanaa maustettua yrttiricottaa, ryynirieskaa munavoilla, avocado - vihersmoothieta, grillivartaita, kurkku-lime-korianterisalaattia, mansikkapiirakkaa, oliivi-mozzarellasalaattia, kanavartaita, sienivatruskoita, hunajamelonia ja ilmakuivattua kinkkua sekä raparparikiisseliä valkosuklaalla. 

Suomalainen ruokakulttuuri 17.2

Tämän kyseisen opetuskerran pidin minä työparini kanssa. Aloitimme kattavalla power point - esitelmällä, jonka jälkeen aloitettiin työt keittiöissä. Ruoanvalmistuksen osalta meidän oli tarkoitus perehtyä etenkin jälkiruokiin ja niissäkin paseeraukseen ja hyydyttämiseen. Suunnittelimme sitten hyvinkin modermia naposteltavaa, koska ajattelimme että perinneherkkuja tulee vastaan varmaan  muillakin kerroilla (esimerkiksi edellisen päivän juhannuksena oli joitakin tuttuja suomalaisia ruokia). Valmistimme sieni-saaristolaisleipiä, lakkavanukasta, puolukka-marenkipiirakkaa, pororullia, uunijuustoa ja lapinsalaattia leipäjuustolla. Ennen ruokailua lauloille lipun ympärillä lippulaulun ja ruokailun aikana meillä oli suomivisa. Kaikki sujui hyvin ja aikataulussa oli ilmaa. Koulussa oli tiistaina lisäksi liikuntapäivä, joka aiheutti minulle muutaman ylimääräisen harmaan hiuksen. Onneksi päivä sujui kaikkineen tosi kivasti ja menu oli onnistunut! Palautteessa meitä kuvattiin sanavalmiiksi, reippaiksi ja iloisiksi. Tästä on hyvä jatkaa matkaa opettajuuteen. 

  

 Vappu 18.2

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä sitten vappu. Tämä olikin hauskaa, sillä sain taas pitää tuntia, mutta nyt yhdessä ryhmän kanssa. Menimme jo hyvissä ajoin opetustilaan valmistelemaan; laitoimme paistin uuniin, paloittelimme hunajamelonin pakkaseen ja teimme paikkakortit. Yksi ryhmäläiseni oli osannut mennä kyselemään kaupoista tapettirullien jämiä, joista saimme kivoja paikkakortteja ja jopa tabletit pöytiin. Aloitimme myös pöytien roudaamisen ja koristelun ennen kuin "oppilaamme" saapuivat luokkaan. Sima oli tietenkin pullotettu jo aiemmin, noin viikko sitten, jotta sitä päästiin nauttimaan vappujuhlassa.

Kun opiskelijat saapuivat, aloitimme heti reippaasti rastityöskentelyn. Meillä oli 3 rastia:

1. Paloturvallisuus - palohälyttimet ja palon sammuttaminen (rastilla käytiin läpi paloturvallisuusasioita, tutustuttiin palohälyttimiin ja palopeitteeseen. Käytännön esimerkit, kuten vappumunkkien paistaminen)
2. Vappumarssi (banderollin valmistaminen, johon saa laittaa sloganeita, risuja ja ruusuja. Aiheet saivat olla globaaleja tai sitten ihan vain esimerkiksi yliopiston sisäisiä asioita. Yksi ryhmä kirjasi esimerkiksi "hinta nousee, laatu laskee", joka koski Amica ravintolan ruokia)
3. Omat vappuperinteet (rastilla juteltiin julisteen inspiroimana omista vappuperinteistä)  

Rastien jälkeen käytiin reseptit läpi. Omalla vastuualueellani oli vappumunkit, joiden valmistuksessa ja koristelussa sai olla luovuus valloillaan; munkin sai tehdä pyöreäksi tai rinkiläksi, kuorruttaa sokerikuorrutteella ja värjätä elintarvikevärillä, kuorruttaa suklaalla tai nutellalla ja koristella strösseleillä ja täyttää halutessaan hillolla tai esimerkiksi nutellalla ja hasselpähkinärouheella, kuten yksi ryhmä teki. Munkkitaikina oli sellainen internetin löytö, jossa taikinaa ei kohotettu taikinana vaan ainoastaan munkeiksi muotoiltuna. Toimi hyvin! Menussa oli lisäksi seuraavia ruokia;

• Alkumalja (appelsiinimehua, sitruunakivennäisvettä, granaattiomenaa, jäisiä hunajamelonipaloja)
• Välimerellinen makaroonisalaatti (tomaatti, sipuli, aurinkokuivattu tomaatti, maissipasta, mozzarella)
• Vihersalaatti hunajamelonilla (tomaatti, kurkku, rucola, oliiviöljy, hunajameloni, itsetehty krutonki)
• Bostonleipä (pestoa, juustoraastetta, persiljaa)
• Paahtopaisti ylämaankarjasta (esiruskistus, mausteiden hierominen lihan pintaan, sitruunaviipaleet ja uuniin 1,5 h)
• Hedelmärahkan (rahkaa, banaania, säilykemangoa, kuohukermaa, sokeria)
• Vappumunkit ja sima

 Ryhmällemme jäi kattamis, koristelu ja ohjausvastuu, mutta koska meitä oli monta, oli tunnelma aika rento. Laitoin meille vappumusiikkia pyörimään ja työt sujuivat joutuisasti. Ennen ruokailua lakitimme pässin (kuten Savonlinnassa on tapana) ja lauloimme caudeamus igiturin. Ruokailu oli tehty ympyrän muotoon, joten vappumarssit pystyttiin mukavasti käymään läpi suolaisen ja makean välissä. Iltapäivä oli oikein onnistunut ja saimme hyvää palautetta! Loppuun kuvapläjäys;