Olen tämän pienen eliniäkäni aikana saanut todistaa sellaista mahtavaa ja toisaalta pelottavaakin ilmiötä, kuin perheeseen asettuminen. Kun joku ihminen tulee erityisen läheiseksi (se voi olla ystävä, poikaystävä, ratsastuksen opettaja..), tulee viettäneeksi paljon aikaa myös hänelle läheisten ihmisten kanssa. Tutuksi tulee niin perhe, sukulaiset kuin ystävätkin. Yhtäkkiä huomaa sopivansa tähän sakkiin kuin nenä päähän ja viettävänsä aikaa todella mielellään heidän kanssaan. Kertaheitolla elämään tulee monta uutta rakasta ihmistä.
Minä olen hyvin vahvasti laumaeläin. Vieraassa ympäristössä olen aina vähän varuillani, mutta kun rentoudun, jään mielelläni lauman hoiviin. En pyri ottamaan millään tavalla hallitsevaa asemaa vaan tykkään olla nimenomaan sivustaseurailija - sellainen seurasta nauttija. Olen myös saanut huomata, miten uusien ovien avautumienn elämässä tuo kertaheitolla kasan uusia rakkaita ihmisiä elämään. Siitäkö oikeasti onkin kaikessa kyse? Uusi työpaikka tuo tullessaan uuden työporukan, uusi kaupunki tai opiskelupaikka uusia ystävyys- ja ihmissuhteita. Kun jakaa kodin jonkun kanssa, haluaa ehdottomasti tietää tästä henkilöstä ihan kaiken. Tuntea hänen perheensä mahdollisimman hyvin.
Minä kiinnyn todella nopeasti, ja olen taas siinä pisteessä, että koen yhtäkkiä omaavani kaksi perhettä. Ensimmäisenä tulee tietenkin se ihan oikea biologinen perhe, joka sekin toki kasvaa oheisilla ihmisillä (veljeni tyttöystävä, tulevaisuudessa kenties lapset..) Sitten on se uusi ympäristö ja uusi perhe, johon saa tutustua kokoajan enemmän. Tässä perheessä riittääkin ohjelmaa yhdelle kesälle, sillä uusia tyyppejä onkin paljon.
Olen taas tilanteessa, jossa voin piirtää omasta rakkaastani lukuisia viivoja uusiin ihmissuhteisiin. Nämä ihmissuhteet eivät ole samalla tavalla ikuisia, kuin oman biologisen perheeni kanssa. Olen jo lapsuudessani viettänyt suuren osan vapaa-ajastani silloisen parhaan ystäväni perheen kanssa, tuntenut hyvin hänen mummonsa, setänsä ja tätinsä. Saanut heidän mökiltään oman hyllyn tavaroille ja heidän kotiinsa petivaatteet vain omaan käyttööni. Ystävyyssuhteen loppuessa muuton jälkeen menetin monta muutakin tärkeää ihmissuhdetta. Ensimmäisen pidemmän seurustelun jälkeen olin samassa ikävässä tilanteessa - otin sen todella rankasti.
Onko kyse vain minusta, vai onko tällainen perheeseen hivuttautuminen yleistäkin? En ole ainakaan oppinut näistä aiemmista menetyksistä mitään, sillä olen taas kovaa vauhtia asettautumassa uuteen ympäristöön. Ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä mietin tätä asiaa ja päätin edetä rauhallisesti. Tämä tarkoitti etenkin uuden suhteen tuomaan uuteen perheeseen asettautumista. Silti kaikki kävi taas niin äkkiä, ja olinkin nopeasti joulupöydässä ja lasten leikkimökissä.
Vaikka ajatus kaiken sen menettemisestä taas uudelleen tuntuu raastavalta, tällä ketaa en pelkää. Elän päivä kerrallaan ja ennen kaikkea nautin niistä rikkaista kokemuksista, joita kasa uusia ihmissuhteita minulle antaa. On kuitenkin huojentavaa huomata tällaiset isommat piirteet omassa itsessään - minä vain taidan olla sellainen perheeseen hivuttautuja, enkä mahda sille mitään. Tähän mennessä perheet ovat ottaneet minut vastaan todella lämpimästi, joten minulla ei ole mitään valittamista.
