tiistai 11. marraskuuta 2014

Saako opettaja olla persoonallinen?

Pellikan kanssa pohdittua luvassa.

Opettajan persoonallisuus ja opettajuus
 
Opettajan persoonallisuutta ei saa tukahduttaa, muuten työ käy liian raskaaksi. Näin on tehty aikanaan Suomessakin, kun esimerkiksi harjoitteluun tuli pukeutua tietyllä tavalla. Persoonallisuus on oikeastaan opettajan kaikkein tärkein työväline; kuka olen? mitä annettavaa minulla on?
 
Persoonallisuus on näkyvillä jatkuvasti, opettaja ilmentää sitä työssään ihan koko ajan. Miten suhtaudut muihin? Miten olet pukeutunut? Miten reagoit erilaisiin tilanteisiin? Opettajan persoonallisuus on lisäksi jartkuvan arvioinnin kohteena. Oppilaat tarkkailevat, punnitsevat, arvioivat ja antavat välitöntä palautetta. Persoonallisuuden pohjalta oppilaat voivat myös päättää, haluavatko lukea valinnaisena historiaa vai tietotekniikkaa. Innostava, ja niin sanottu hyvä opettaja saa minkä tahansa aineen tuntumaan mielenkiintoiselta. Onko oikeasti olemassa hyviä opettajia, vai oikeastaan hyviä persoonia? Onko oppiaineellakaan enää siinä kohtaa niin paljon merkitystä, kunhan tiedonjakajana toimii innostava opettaja?
 
Huoltajat luovat paineita ihanteelliselle opettajalle. Huoltajat ovat kenties hieman puolueellisia, kun on oman lapsen sana vastaan opettajan sana. Itse muistan huonosti ikävät kokemukset opttajista, mutta sen sijaan ne todella innostavat, kannustavat ja ihanat persoonat kulkevat mukana varmasti koko loppuelämän. Opettaja voi todellakin olla merkittävä henkilö elämässä ihan loppuun saakka, vaikka hänen kanssaan ei enää olisi tekemisissä esimerkiksi yläasteen jälkeen.
 
Oppilaat havainnoivat opettajaa koko ajan, ja painavat mieleen tiettyjä seikkoja opettajasta. Nyt hän mainitsi vaimon, eli onkin naimisssa. Jaa, ainakin yksi tytär. Audimiehiä siis. Oppilaat luovat näiden havaintojen pohjalta tiettyä kuvaa opettajastaan, ja etsivät jopa heikkouksia. Mistä naruista voi tarpeen tullen vetää?
 
Opettajan ammatti on ihmissuhdeammatti, joten ajoittain voi olla vaikeaa erotella työminää ja kotiminää. Erilaisten roolien laittaminen päälle ja taas pois päältä voi myös olla rankkaa. Kasvatusvastuun kohdalla herää myös kysymys, voiko kukaan oikeasti kasvattaa olematta täysin oma itsensä? Kokemus kasvattaa opettajaa tässäkin asiassa. Oman persoonan käyttötaito kehittyy työvuosien ja erilaisten oppilaiden kautta. Opettajan on kuitenkin todellisuudessa aina pidettävä teitty etäisyys oppilaisiin, hän ei voi heittäytyä oppilaiden kaveriksi. Tietynlainen oppilaiden suosion kalastelu ei lisäksi lähes koskaan toimi lainkaan. Opettajan pitäisi ikään kuin tietoisesti säilyttää smanakaltainen identiteetti niin kotona kuin koulussa, vaikka pienet hienovaraiset erot ovat kuitenkin lopulta todella merkittäviä. Paljon on myös kiinni omasta kokemuksesta; jotkut opettajat pystyvät huoletta lukemaan alansa kirjallisuutta kotona yhdistämättä sitä millään tavalla töihin tai työtaakkaan.
 
Vaikka pasta opettajaa ei oikeastaan voi määritellä, sillä meillä ei ole mitään tiettyjä kriteerejä sellaiselle, ei vallanhimoinen nöyryyttäjä silti sovellu alalle. Tietty ammatillinen ote täytyy tekemisessä aina säilyttää. Opettajan pitää rakentaa oma pedagogiikkansa ajanjakson ja oppilasaineksen mukaan; pelkkien ismien ja mallien omaksuminen ja ulkoaopettelu ei tee kenestäkään hyvää opettajaa. T'ärkeintä on löytää oma tapansa olla opettaja, oma tapansa soveltaa ja käyttää oppimaansa ja tietämystänsä oman persoonansa rajoissa. Suomessa "opettajakorsetti" on itsesidottu, sillä täällä ei ylipäätään pakoteta ketään tietynlaiseen muottiin. Paras opettaja löytyy parhaimmassa tapauksessa pelistä, sillä juuri sinä toimit niin, kuin itse parhaaksi näät. Hyvän opetuksen tunnistaa A) kun saa sitä itse B) kun antaa sitä itse.
 
Luennolla lausuttiin metafora, joka kiteytti hyvin koko käsitellyn aiheen:
 
Opettan työ on kuin heittäisi maalia seinään. Täytyy vain toivoa, että jotain jää kiinni.