Mitä pitäisi oikein syödä?

Kesä ilmeisesti inspiroi minua kirjoittamaan. Töissä on hiljaista, ja kerrankin oikein miellyttävää olla - tajusin avata toimiston ikkunan, josta käyvä pieni ilmavirta vilvoittaa oikein ihanasti.

Lähes kaksi vuotta takaperin tuijottelin opiskelijaravintolassa lautastani ja aloin miettiä, että mitäs kaikkea siinä onkaan. Vatsassa tuntui raskaan lounaan jälkeen kurjalta ja kärsin lähes jatkuvasta närästyksestä. Googlen ihmeellinen maailma selvitti minulle, minkälaiset ruoka-aineet aiheuttavat yleisesti närästystä. Tein listoja ja aloin kiinnostua yhä enemmän - miten haen ruokavaliosta terveyttä? Samoihin aikoihin treenasin kovaa, ja olo ei ollut lainkaan hyvä.

Ensimmäisenä aloin karsia ruokavaliosta viljoja ja maitotuotteita. Rahka vaihtui soijajogurttiin ja patonki happamaan tattaririeskaan. Näihin purkkeihin ja paketteihin oli rustattu myös kaksinkertainen hinta, joten automaattisesti niiden osuus myös väheni ruokavaliossani. Lautaselta alkoi viedä tilaa kasvikset, salaatti ja hedelmät. Närästys jäi, joten viilasin lisää. Seuraavaksi en valinnut ostoskoriin punaista lihaa, ainoastaan kanaa, kalkkunaa ja kalaa. Mahdollisimman vaaleaa lihaa, jota ei koskaan valmistettu paistinpannulla. Banaanin jälkeen ruokatorvessa tuntui, jonka takia myös hedelmät jäivät pikkuhiljaa pois. Aamiaiseksi saatoin keittää porkkanaa ja parsakaalia, lounaaksi syödä keittoa ja päivälliseksi pilttiä ja marjoja. Jossain vaiheessa leivän ja viljan lisäksi myös gluteeniton pasta, riisi ja peruna jäivät koskemattomiksi kaappiin. Valkoinen sokeri oli jäänyt jo aikoja sitten, enkä nauttinut enää edes suurinta herkkuani suklaata. Olo oli heikko, sellainen kuin olisi oikeasti kipeä. Lenkkejä juoksin tyhjään vatsaan ja ihmettelin, miksi minua huippaa ja miksi minulla on huono olo. Miksi oloni ei ollut hyvä, vaikka olin puhdistanut ruokavalioni lähes kaikesta mahdollisesta?

Niinhän siinä kävi, ettei minulle jäänyt oikein mitään, mitä syödä. Ruokavaliossani ei ollut nimeksikään proteiinia, rasvoja tai edes energiaa peruselintoimintoihin. Jaksan jälkikäteen ihmetellä, millä energialla ylipäätään nousin sängystä ylös. Paino putosi kuin lehmän häntä ja treenit menivät kankkulan kaivoon. Menetin kropastani kaikki lihakset, samalla lähtivät myös hiukset. Palelin jopa saunan lauteilla, ja juoksin lääkäristä toiseen. Vatsassa tuntui kamalalta ja minulla oli kokoajan paha olo. Olin tottunut syömään niin vähän, että normaalit annokset aiheuttivat epämukavaa oloa.

Tiesin ruoasta enemmän kuin ikinä, ja voin huonommin kuin ikinä. Erilaiset erityisruokavaliot ovat minulle hyvin tuttuja, kokemuksia on gluteenittomasta, laktoosittomasta, paleosta ja lakto-ovovegetaarisesta ruokavaliosta. Pääsykokeisiin lukemisen ohella käytin kaiken  vapaa-aikani joko treeneihin tai kirjojen ja internetin selaamiseen. Kävin kirjastossa, katselin dokumentteja, luin blogeja, julkaisuja, lehtiä. Olin varma, että suunta on oikea.

Tiesin tarkalleen, missä suhteessa mitäkin ravinteita tarvittiin ja mistä raaka-aineesta mitäkin saa. Miksi en silti toteuttanut kaikkea tätä käytännössä? Miksi minun oli vaikeaa lisätä ruokavaliooni avokadoa, pähkinöitä ja hyviä öljyjä, vaikka tiesin että se olisi suorastaan välttämätöntä kohdallani. Ravintoainesisällöt erilaisissa tuotteissa tulivat tutuiksi ja noudatin kaupassa rutiininomaista reittiä, jossa poimin ostoskoriin aina samat tuotteet. Sekään ei ole pidemmän päälle järkevää, sillä liian yksipuolinen ruokavalio ei koskaan ole pidemmän päälle terveellinen, vaikka se koostuisi hyvistä aineksista. Onneksi aloin viilata ruokatottumuksiani oikeaan suuntaan, ennen kuin ehti käydä pahemmin. Sen myötä vatsani tila rauhoittui ja palasin takaisin omiin mittoihini. Muutos oli hidas, ja se vaati tiettyjen rutiinien murtamista ja ulkopuolisen ihmisen ohjeistusta.

Olin kova paasaamaan terveellisestä ruoasta, ja tein paljon ruokaa itse. Terveellistä ruokaa ja superfoodeja tyrkytin perheelleni ja ystävälleni. Juhla-aikaan kokkasin herkkuruokia, joita en itse syönyt. En uskonut vatsani kestävän tortilloita tai muita entisiä lempiruokiani. Päädyin myös opiskelemaan alaa, jossa häärättiin keittiössä ja tehtiin ruokaa. Sieltä sisäistin paljon tärkeitä asioita, kuten kohtuuden ja sen, ettei juuri mitään tarvitse kieltää itseltään kokonaan. Oikeastaan syömättä jättäminen on paljon suurempi paha kuin ajoittainen nautiskelu.

Ensin syömiseni olivat totaalinen fiasko, sitten hetken aikaa hakuammuntaa kunnes löysin ruokavalion, joka sopii minulle. Olen mennyt ääripäistä toiseen ja äärimmäisen rajoittamisen jälkeen syönyt koko viikonlopun pelkkää jäätelöä ihan vain sen takia, että koko kevät koostui lähinnä porkkanasta ja parsakaalista ja elimistö kaipasi jotain energiatiheää. Armollinen pitääkin olla, ja omaa kroppaa hieman kuulostella. En toki kehota ketään syömään suklaalevyä päivässä, vain siksi että tekee mieli.

Mieliteot pitäisikin aivan ensiksi erottaa todellisesta tarpeesta. Jos työpäivä on ollut raskas ja yöllä on tullut nukuttua huonosti, saattaa tehdä aivan äärimmäisen paljon mieli herkkuja. Toisaalta aamupala voi jäädä välistä tai lounaan ja päivällisen väli venyä aivan liian pitkäksi, josta seuraa taas mieletön sokerin kaipuu. Liikunnan endorfiini aiheuttaa toisille raikkaan ja virkistävän olon, jonka jälkeen salaattia popsii mielellään. Toisille tuo mielihyvä ei ihan riitä, vaan jumpan jälkeen sohvalle rojahdetaan sipsikulhon kanssa hyvällä omallatunnolla. Kulutamme liikuntasuorituksen aikana usein kuitenkin vain noin 200-400 kcl, joka taas vastaa korvapuustia tai muutamia kourallisia sipsejä. Kova työ on hetkessä herkuteltu takaisin. Yksi rivi tummaa suklaata päivässä ei hetkauta vaakaa suuntaan tai toiseen, jos sen jättää siihen. Ihanteellisinta olisikin pystyä tällaiseen kohtuullisuuteen. Jos se taas on vaikeaa, ja kotiin päätynyt suklaalevy viimeistellään saman illan aikana, ei kotiin kannata noita houkutuksia ostaa laisinkaan. Askel kohti terveellisempää elämää alkaa jo ruokakaupassa: lado ostoskärryyn paljon vihreää ja erilaisia muita värejä lautasmallin mukaan. Kärryssä pitäisi siis olla yli puolet vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, 1/4 lihaa tai mieluiten kalaa ja kanaa ja 1/4 hyviä hiilihydraatinlähteitä, kuten täysjyvätuotteita, kvinoaa ja tattaria. Aterian jälkeinen turvotus ja "ruokakooma" johtuvat usein liiallisesta valkoisen viljan, pastan tai riisin nautiskelusta. Nämä nopeat höttöhiilarit aiheuttavat suolessa kaasuja useimmalle meistä, joten vatsan toimintaa voi edistää jättämällä niiden osuuden pienemmäksi. Hiilihydraatteja ei kuitenkaan saa unohtaa lautaselta kokonaan, sillä muun muassa aivomme tarvitsevat niitä energianlähteekseen ja lihakset rakennuisaineikseen.

Miltä ostoskorini sitten näytti noin reilu vuosi takaperin? Kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa, baanaania, 100% ruisleipää, kananmunia, kalkkunaleikkeitä, raejuustoa, rahkaa, soijajogurttia, pilttia, ruisleseitä, kaurahiutaleita ja mustikoita. Ajoittain kanaa, papuja tai soijarouhetta. Aamupalani oli lähes poikkeuksetta samanlainen, ja jokaisena päivänä vedin purkin rahkaa. Tai kaksi. Vatsa temppuili edelleen vaikka olin aivan varma, että ruokavalioni on priimaluokkaa. Energiaa sain toki jo enemmän kuin aikaisemmin, mutta liian yksipuolinen ja kaikesta ylimääräisestä riisuttu ruokavalio ei edelleenkään sopinut minulle.

Mitä ostan kaappiini nyt? Runsaasti kasviksia vaihtelevasti, kauraleipää tai 100% ruisleipää, kananmunia, kalkkunaa, vaaleaa lihaa ja riistaa, kalaa, marjoja vaihtelevasti, hedelmiä vaihtelevasti, YOSA - kauravalmistetta, soijajogurttia, kaurahiuraleita ruisleseillä, tofua, soijaa, katkarapuja. Herkkuhetkinä juustoja ja suklaatakin. Olen löytänyt tiettyjä hiirenloukkuja, jotka lähes järjestäen aiheuttavat minulle närästystä. Näitä ovat isommista tuoreryhmistä FOMAP - tyyliset hiilihydraatit, joita saa kotimaisesta viljoista, joistakin hedelmistä ja joistakin kasviksista. Muuten listallani on yksittäisi raaka-aineita, kuten sipuli, paprika, vesimeloni, savutettu lohi, hivaan leivottu leipä ja tuore ruisleipä, makeutusaineet ( -oli päätteiset, esim. sorbitoli, ksylitoli), kananmunan keltuaiset, maitotuotteet ja punainen liha.

Olen loputon maidon suurkuluttaja ja joisin päivässä varmasti litran maitoa, söisin pari purkkia rahkaa ja raejuustoa puhumattakaan maitosuklaasta tai jäätelöstä. Olen kuitenkin huomannut, että maito ei sovi masulleni, vaan saan kiuksakseni ilmavaivoja ja närästystä. Laktoosittomista tuotteista on vain ensiapua, ja toisaalta myös esimerkiksi rasvattoman maidon pitkä prosessointi voi olla ongelmieni alku ja juuri. Maitoa en voi hylätä ihan kokonaan, ja herkkuhetkiin kuuluu edelleen rivi maitosuklaata. Syön kuitenkin arkena hyvin maitotietoisesti, jotta helpotan omaa oloani.

Jos maito jää pois, täytyy proteiinin ja kalsiumin lähteitä etsiä muualta. Soijajogurttia suosin itse, mutta en voi sitä suurina määrinä kenellekkään suositella. Alprolla on kuitenkin muitakin huippuhyviä tuotteita, kuten mantelimaito, josta saa kalsiumia ja hyviä rasvoja. Proteiinia omaan ruokavaliooni haen linsseistä ja kikherneistä, kalasta, kanasta ja valkuaisista. Suosin leivällä juuston sijaan kalkkunaa, ja vihreän salaatin sijaan tai kylkeen tuon tummanvihreitä vihanneksia. Parsakaali on suosikkini, ja onkin ravintoarvoiltaan hippuvihannes; paljon rautaa, proteiinia, vitamiineja ja hivenaineita.

Jotta voi polttaa rasvaa, täytyy sitä saada ruokavaliosta. Täysin rasvaton ruokavalio ei ole terveellinen, sillä jo lähtökohtana kaiken rasvan eliminoiminen merkitsee suurta prosessointia. Elintarvikkeesta puuttuva rasva korvataan aina jollakin, jonka lisäksi tuotteeseen jää jonkun verran haitallisia trans-rasvoja, joita elimistömme ei osaa käsitellä sellaisenaan. Myöskään rasiamarganiin kanssa ei kannata sortua kevyt-tuotteisiin; alle 60% margariini on varsin teollinen tuote, jossa rasva on korvattu jollakin täydenneaineella. Rasiamargariinissa rasvahapot eivät muutenkaan ole täydellisimmässä muodossa, jolloin hyvien rasvojen osuus jää todella alhaiseksi kevyt-tuotteissa. Omalle leivälleni levitän aina levitettä, jossa on sekä omega - 3 että omega - 6 rasvahappoja, lorautan salaattiin ajoittain oliiviöljyä ja käytän rypsiöljyä ruoanvalmistuksessa. Lohta nautin mahdollisimman rasvaisena ja napsin pähkinöitä ja manteleita. Avokaado ei kuulu suosikkeihini, mutta piilotan sitä salaattiin, jälkiruokamousseen ja dippeihin. Ruokavaliosta saa lähes aina riittävästi tyydyttynyttä rasvaa, jonka oheen tarvitaan reilusti hyviä rasvoja, jotka kuljettavat huonoa LDL kolesterolia pois elimistöstä. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, rasvaisen pihvin kanssa olisi erityisen tärkeää voidella leipä kasvisrasvalevitteellä ja nauttia öljypojaista salaatinkastiketta, jotta rasvatasapaino pysyy oikeana. Suomalaiset saavat liian vähän hyviä rasvoja, sillä rasvat mielletään lähes poikkeuksetta haitallisiksi. Jos on tullut syötyä jotakin rasvaista elintarviketta, saatetaan rasva jättää pois leivältä tai jätää sen vuoksi salaatinkastike ottamatta. Pihvistä saatava rasva (joka tokin sekin on tietyissä määrin välttämätöntä) on kuitenkin eri asia, kun avokaadosta saatava rasva. Se on hyvä muistaa.

Sitten katse proteiineihin. On muodikasta nauttia jokaisella aterialla proteiinia, ja tällainen ihannoitu fitneselämähän suosii kananmunia jokaisessa muodossa, rahkaa, broileria ja erilaisia protskujauheita. Proteiinin saantiin tulee kiinnittää huomiota kuitenkin vasta sitten, kun treenaa oikeasti tavoitteellisesti. Saliharrastuksen ruokavalioksi riittää varsin hyvin tavallinen kotiruoka ja ruokavalio, joka sisältää kasviksia, lihaa, kalaa, kanaa, hedelmiä ja marjoja. Erilaisten protskupatukoiden ja jauheiden kanssa tulee olla tarkkana; ne sisältävät lähes poikkeuksetta sokeria ja paljon energiaa, jolloin niiden hyöty kääntyy äkkiä haitaksi. Jos salilla käy 1-3 kertaan viikossa, ei ravinnosta saatavaa energiaa oleellisesti tarvitse lisätä. Jos kaipaa heti salin päätteeksi jotakin syötävää, suosittelisin kaikkien patukoiden ja palkkarien sijaan banaania tai lasillista maitoa, josta saa sopivasti magneesiumia ja no, sitä proteiinia. On totta, että rasituksen ainaka lihaksiin muodostuu ikään kuin "haavereita", kun ne venyvät maksimaaliseen suoritukseen ja väsyvät maitohapoille. Nämä "haaverit" elimistö sitten pyrkii paikkaamaan rakentamalla tilalle aina hiukan vanhvemman lihaksen. Tällaista rakennusoperaatiota varten tarvitaan proteiineja, ja niiden helppo saatavuus tietenkin jouduttaa prosessia ja edistää palautumista. Jos lihaksissa ei treeninjälkeisenä päivänä tunnu arkuutta, on vaihtoehtoja oikeastaan kaksi: onnistunut palauttelu, venyttely ja ruokavalio, tai sitten vain liian lepsu treeni. Salilla voi toki viipyillä kauemmin ja tehdä pienillä painoilla pidempiä sarjoja, mutta tällainen harjoittelu lisää lähinnä lihasten toimintakykyä ja liikkuvuutta, eikä kasvata niiden kokoa. Energiaa palaa ehkä hiukan enemmän itse suorituksen aikana, mutta jälkipoltto (jonka raskas maksimaalinen harjoittelu aiheuttaa) jää pienemmäksi. Kumpi sitten on järkevämpää? Siihen ei ole oikeaa vastausta, koska jokainen hakee treenistä eri asioita. Itselleni tällä hetkellä kaikkein tärkeintä on mennä salille, pyöriskellä lattialla, kuunnella musiikkia ja viipyillä siellä niin kauan kuin huvittaa. Aina parempaa, jos saa ystävän pyörimään seurakseen. Omaa fiilistä kannattaa kuunnella ja treeneihin hakea motivaatiota myös ryhmäliikuntatunneista: näin kesällä body pumpissa on ihanasti tilaa ja ohjaajalta saa henkilökohtaisempaa palautetta. Suosittelen! Proteiinin yksi hyvä puoli on varmasti sen ominaisuus tehdä kylläiseksi. Kun leivälle latoo pelkän levitteen lisäksi juustoa tai kalkkunaa, pärjää ilman kurnivaa vatsaa hiukan pidemmälle.

Kasvisruokavaliota noudattaessa tulee kuitenkin muistaa muutama seikka: missään muussa raaka-aineessa kuin lihassa proteiini ei ole yhtä täydellisessä muodossa. Vähärasvainen liha silloin tällöin on siis ihan ok, ja kannattaa suosia esimerkiksi riistaa luomuna. Kalaa ja kanaa voi nauttia huoletta lajia vaihdellen, jolloin saa myös hyvää rasvaa kaiken sen hyvän proteiinin lisäksi. Jos jättää pois punaisen lihan (kuten itse teen) pitää se korvata ruokavaliossa jollain. Minulla lihan virkaa toimittaa soija, pavut, herneet, linssit, tofu, kananmuna ja tottakai kana ja kala.

Liian kauan ei vatsan saa silti antaa olla ilman täytettä, vaikka nälkäkeskus ei viestejä välittäisikään. Vatsa tyhjentyy joka tapauksessa 3-4 h, jonka jälkeen tarvitsemme lisää täytettä. Tällaisilla ruokaväleillä aineenvaihdunta pyörii hyvin ja erilaiset repsahdukset jäävät vähemmälle. Vaikka kokonaisen työpäivän jaksaisi pelkällä mandariinilla eikä vielä kotiinpäästyäänkään suoranaisesti heikota, kostautuu aamupäivän pihtailu iltapäivän ja illan sokerikoukulla. Yhtäkkiä energiavarastot ja aivan liian alhaalle tippunut verensokeri alkavat huutaa tyhjyyttään ja käsi kaappaa sen, minkä ensimmäisenä kiinni saa. Puhumattakaan siitä, että jaksaisi nälkäisenä alkaa valmistaa jotakin oikeaa ruokaa. Kaapissa saattaa olla hyviäkin vaihtoehtoja, kuten hedelmiä, rahkaa tai ruisleipää, mutta suuren nälän edessä tulee huomaamatta napsittua tällaisia välipaloja todella paljon. Jogurttia, juustoa, leikkelettä, muutama näkkäri.. Yhtäkkiä kasassa on jo enemmän kaloreita, kun isossa annoksessa katkarapupastaa. Suurin osa piilevistä kaloreista saadaankin juuri välipalojen ja napostelun myötä. Ajatellaanpa vaikka näin: aamulenkki tyhjään vatsaan (30-40 min.) vai pelkästään niiden muutaman suklaakonvehdin syömättä jättäminen? Reipaskin lenkki kuluttaa 20 minuutissa noin 200 kcal, joka taas on helposti herkuteltu 3 suurella suklaakonvehdilla. Keittiössä tulee siis huomaamatta "mokailtua", ja kiinnittyneet kilot ovat ja pysyvät, vaikka lisäilee liikunnankin osuutta.

Älä siis huijaa itseäsi. Kirjoita ylös jokainen suupala, jonka luukustasi alas menee. Pienien (viattomiltakin näyttävien) herkkujen lisäksi (keksit, konvehdit, karkit, suklaapalat) pahoja paikkoja ovat sokeroidut mehut ja limut, eli juodut kalorit. Myös maito on siinä mielessä hiukan ongelmallinen, että se sisältää myös runsaasti energiaa. Sitä ei siis kannata nauttia janojuomaksi, vaan siihen tarkoitukseen sopii parhaiten suomalainen kraanavesi (joka on muuten puhtaampaa kuin pullotettu lähdevesi). Salaaattia ja vihanneksi saa syödä niin paljon kuin napa rustaa, kasviksia ja lähes kaikkia marjoja niin paljon kuin napa rustaa ja hedelmiä ainoastaan kohtuudella. Kaikki terveellinenkään ei ole enää terveellistä ja kevyttä, jos määrissä liioitellaan. Hedelmistä esimerkiksi banaani on melkoinen hiilaripaukku, ja avokaadossa taas todella paljon rasvaa. Tietenkin ne ovat paljon parempia vaihtoehtoja kuin suklaapatukka tai keksi, mutta kohtuus myös näiden kohdalla. Samaan kastiin menevät ah niin ihanat pähkinät ja erilaiset kuivatut hedelmät, jotka ovat todella energiapitoisia. Hyvä välipala on hedelmä ja pieni kourallinen pähkinää. Kaikessa kannattaa aina suosia juuri tuoretta, kokonaista hedelmää: mehuna tulee saatua liikaa sokeria ja turhaa enegiaa, ja kuivatuissa versioissa on jäljellä pelkkä hedelmäsokeri. Hyvää ja makeaa, mutta ei niin kovin järkevää, sillä niistä tulee todella huonosti kylläiseksi.

Kylläisyyttä saa ja pitääkin hakea ruoasta. Jos ladot yli puolet lautasesta vihreällä salaatilla ja oheisilla, laitat viereen vielä reilun desin parsakaalia, iso palanen maustamatonta ja esimerkiksi uunissa valmistettua broileria, salaattiin loraus öljyä, ruisleipä levitteellä, lasiin vettä ja kuppiin annos pensasmustikoita, niin kyllä nälkä lähtee! Terveellinen ruoka on maittavaa eikä se kanssa tarvitse kitsestella. Itseasiassa terveellistä ja raikasta ruokaa jaksaa syödä paljon enemmän, kuin esimerkiksi tuhtia lasagnea. Tästä esimerkkinä pastaan tehty lasagne ja kesäkurpitsaan tehty lasagne. Kumpaa voi syödä enemmän tuntematta poksahdusta farkkujen napin seudulla?

Nyt olemme käsitelleet hiilihydraatit, rasvat, proteiinit ja ruokarytmin. Veden tärkeyttä unohtamatta. Kahviin en voi ottaa kantaa, koska sitä en itse nauti laisinkaan. Ajoittain koen jotakin todella mullistavaa lusikoidessani kahvilla maustettua rahkaa (olisikohan tiramisu suuri herkkuni?) mutta muuten kahvin maku ei ole mieleen. Sen ainakin tiedän, että kahvi vaikuttaa jonkun verran vatsan toimintaan. Se voi kovettaa mahaa tai toisaalta saada juoksemaan vessassa. Nestettä se ainakin poistaa. Jos kahvi on ainoa pahe, ei sitä varmaankaan kannata laittaa pannaan. Seinään lopetetun kahvin juonnin voi sitä paitsi alkaa korvata jollakin muulla, usein paljon haitallisemmalla tavalla (kuten suklaan jyrsiminen kofeiinikaipuuseen). Vihreä tee olisi kaikkein ideaalein lämmin juoma, jos kupposeen tekee mieli tarttua usein.  Vihreän teen vaikutuksia terveyteen on tutkittu runsaasti ja tutkimustoiminta jatkuu vilkkaana kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Tee virkistää ja rauhoittaa ja poistaa väsymystä. Se myös parantaa keskittymis- ja reagointikykyä. Vihreä tee luetaan täsmäruokiin, koska sillä on useita edullisia vaikutusta terveyteen.

Kumpi sitten kannattaa valita, light cocis vai tavallinen cocacola? En edes uskalla aavistella, mitä kaikkea cocola zero sisältää. Epämääräisen näköisestä mustasta juomasta maistaa kaikki ne täydenne- ja makeutusaineet jopa läpi. Cocacolassa paheena on rellinen valkoinen sokeri, jota on runsaasti ja sen myötä tietenkin cola on myös energiatiheää tavaraa. Silti sen kohdalla saat mitä tilaat, ja elimistösi tunnistaa valkoisen sokerin. Se tietää, mihin tällaisen varastoida ja toisaalta miten se poltetaan. Satunnaiseen cocacolan nautiskeluun suosittelen siis ehdottomasti tavallista, sokerillista cocacolaa. Joidenkin mielestä esimerkiksi hampurilaista ei vain voi syödä ilman colaa (ystäväni haluaa juomansa vielä ilman jäitä, se on ehdottoman tärkeää). Jos cokis kuuluu satunnaiseen harkutteluun, ei se kaada kuppia suuntaan tai toiseen, mutta jos sitä pitää saada joka päivä, saattaa vaa'an viisaari jo heilahtaa. Siinä tapauksessa uskallan suositella lisäainemörköä, ihan vain ajatellakseni hampaita ja saatua energiamäärää. Toinen ongelmallinen juoma onkin sitten alkoholi, jossa on energiaa lähes rasvan lailla (alkoholissa 7 kcal/g, rasvassa 9 kcal/g). Jos jokaisena päivänä ottaa reilun tuopin olutta, voisi se jo sinällään tuoda kuukaudessa 1-3 kg lisää painoa. Viikonlopun juhlinnassa tulee toisaalta helposti otettua 6-8 annosta alkoholia, joka toisaalta vastaa tällaista pitkin viikkoa lipittelyä. Arkipäivänä noudatetusta hyvästä ja terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta on jäljellä muisto vain, jos viikonloppuna pistää täysin ranttaliksi syömisen ja juomisen suhteen. Jos mietitään, että jokaiselle päivälle on jättänyt n. 200 kcal vajeen, tekee se viidessä päivässä 1000 kcal. Tämä voisi tarkoittaa grammoissa 600-700g. Viikonlopun koittaessa tulee nautiskeltua pizza ja pullollinen punaviiniä, josta energiaa kertyy helposti 2 000 kcal. Viikon työ on ikään kuin hukkaan heitetty. Julimisessa on sekin huono puoli, että seuraavan päivän urheilun voi käytännössä unohtaa ja toisaalta krapulapäivänäkin ihmiset "sallivat" itselleen rasvaista ruokaa ja herkkuja. Jopa muutaman tasoittavan. Yhden illan hulinasta kärsitään oikeastaan muutaman päivän tappio niin treeneissä kuin syömisissäkin.

Mitä tällainen tasapainoinen ruokavalio sitten tarkoittaa käytännössä? Voisin havainnoida sitä oman ruokapäiväkirjani avulla, joka oli joltakin hyvin tavanomaiselta päivältä tällä viikolla.

Aamu: 2 palaa 100% ruisleipää, becel cold levitettä, kalkkunaa, avomaankurkkua, tomaattia, mehukeittoa, lasi vettä
Lounas: salaattia, kurkkua, tomaattia, herkkusieniä, papuja, porkkanraastetta, loraus oliiviöljyä, 5 kasvispyörykkää, herneitä, ruisleipä + levitettä, iso lasi vettä
Välipala: appelsiini, lasi vettä
Treenin jälkeen: Banaani, monta desiä vettä
Päivällinen: 1,5 dl kaurahiutaleita + ruisleseitä, porkkana, pellavansiemenrouhetta, 1,5 dl soijajogurttia + 1 prk ananasta, lasi vettä
Iltapala: Mehukeittoa, 0,5 dl mustikoita, lasi vettä

T'ällaiselta syömiseni näyttää usein viikolla. Viikonloppuna hölläilen suht reilusti, herkuttelen ja pidän taukoa treeneistä. Minulla on hieman huono tapa nauttia ainoastaan 1 lämmin ateria päivässä, mutta näin kesäisin tekee mieli lähinnä jotakin raikasta. Yritän kompensoida yhden aterian puuttumista tekemällä joka päivä reilun annoksen puuroa lisukkeilla. Vanhan viisauden mukaan tulee syödä aamulla kuin kuningatar, päivällä kuin työläinen ja illalla kuin kerjäläinen. Suurin osa päivän energiasta pitäisi olla saatuna ennen klo 16, jolloin aineenvaihduntamme on vilkkaimmillaan. Satsaa siis lounaaseen ja syö illalla kevyemmin salaattia tai keittoa, tai keitä puuroa kuten itse teen. Hiilaripitoinen ateria illalla auttaa nukahtamaan ja täydentää mukavasti hiilarivarastoja treenin päätteeksi. Esimerkkipäivässäni selkeästi liian vähän proteiinia, koska olen tehnyt myös rankan salitreenin. Jos tarjolla on vaihtoehtoisesti maukas kasvisruoka, valitsen lähes aina sen, joka ei kohdallani ole aina kaikista fiksuinta.

Kaikessa syömisessä pitäisikin yleisten normien sijaan katsastaa omaa tarvetta. Vaikka hiilihydraatit ovat naisten lehdissä mörköjä ja ne pois jättämällä paino saattaa tosiaan pudota, paljon liikkuva voi sanoa moiselle rajoittamiselle höpsis. Kuka muutenkaan voisi tietää oman kehon toiminnasta enemmän kun sen omistaja itse? Kokeilemalla, kuulostelemalla ja tunnustelemalla jokainen löytää ruokavalion, jonka seurauksena on hyvä olo.

Uusi koti

Nyt on midsommarkin jo juhlittu ja muutenkin tää on niin kesää. Suurimman osan ajasta olen vain nauttinut olostani ja tehnyt juuri niitä asioita, joita haluankin. Ilmat ovat hellineet ja tämä albiino on saanut ehkä pienen päivetyksenkin - ilman auringonpalvontaa!

 

Rannalle en ole vielä ehtinyt, mutta muuten olen oikein tyytyväinen kesäohjelmaani. Arkipäivät teen töitä (siisti sisätyö jossa ei ole mitään jännittävää, mutta viihdyn) ja illat treenailen. Viikonloppuisin tulee sitten lähes aina vaihdettua kunnolla vapaalle, valvottua ystävien kanssa kesäyön pikkutunneille ja muutenkin vain sekkaillen. Tästä kesästä piti tulla kaikkien aikojen seikkailukesä, jolta se alkaa nyt selkeästi näyttääkkin.

 

Edessä on vielä muutamia festareita ja Suomalaisen kesän herkkuja, kuten saunomista ja grillailua. Porvoo näyttää parastaan myös näin kesäisin, vaikka olen ihaillut sitä lähinnä lenkkipolkujen kautta. Luonto on kuitenkin kaunis siellä kaupungin ulkopuolellakin, ja jokikadun terassilaivojen maisemat on oikeastaan jo hieman nähty. Olenkin laajentanut kaupunkirepertuaariani Porvoon ulkopuolelle ja valloittanut useampaan otteeseen esimerkiksi Tampereen ja Hämeenlinnan. Tässä kuussa pääsee piipahtamaan vielä ainakin kesäisessä Jyväskylässä ja Kuopiossa. Mikäs sen parempaa, etenkin jos sen tekee vielä hyvässä seurassa?

 

Koska rakastan tiivistää asioita muutamaan lauseeseen, kerron kuluneesta kesästä taas samalla tavalla. Kesään on kuulunut vaputta, seikkailua, ennakkoluulottomuutta, jäätelökioskilla uusien makujen tilaamista ainaisen päärynän sijaan, julkisilla matkustamista ja junassa nukkumista, lukuisia päiväunia sadepäivänä, onnensekaista univelkaa, uusia ruokapaikkoja ja kummallisia mielitekoja (kuten kanttarellikastike..), stressitöntä ruoanlaittoa ja etenkin raikkaita smoothieita, pakattuja ja purkamattomia laukkuja, matkapakkauksia, pienen koiran iloa juoksemisesta nurmikentällä, kesämökin hirsien tuoksua, laiturinnokkaan paahtavaa aurinkoa ja liian kylmää vettä, tanssimista yökerhoissa, laitureilla, saunoissa, veneessä - kaikkialla! , karaokea huumorimielessä, lavatansseihin ihastumista, parhaan ystävän viereen käpertymistä onnistuneen illan päätteeksi, auringonnousu veneestä käsin, polttarit ihanalle ja kauniille morsiamelle, särkänniemessä kiertelyä ilman ranneketta, ylihintaista katuruokaa, kirpputoreja, kotisalilla viihtymistä ja muutenkin ihania supernaisia.

 

Elämässäni on monta ihanaa supernaista, jotka tekevät tästä kesästä niin hyvän. Äitini on yksi sellainen, sen lisäksi monia ihania ystäviä ja kavereita. Juuri äsken lukaisin s-postista viestin, jossa ilmoitettiin kimppakämpän saamisesta ystävän kanssa. Syksyllä S-linnassa odottaa siis uusi koti yhden ihana supernaisen kanssa!

 

Viettäkää tekin yhtä hyvä kesä.

 

Loppuun vielä raikas smoothie ohje kahdelle

 

 

1/2 vesimelonia

2 passionhedelmää

1 banaani

1/2 pussia pakastepinaattia

minttua

jäämurskaa

 

Paloittele vesimeloni ja banaani. Kaavi passionhedelmät tehosekoittimeen ja lisää kaikki muut aineet. Vesimelonin takia smoothiesta ei tule liian paksua, vaikka ei lisätä ylimääräistä nestettä. Raikasta, hy

vää, terveellistä!

Mitä kuuluu kesään?

Viimeisimmästä kirjoituksesta on kulunut jo pieni ikuisuus, mutta niin on opinnoistakin. Pääsiäiseen päätettiin käytännössä eka vuoksi köksää, mitä nyt rustailin vielä muutaman tentin ja roikuin pari ylimääräistä viikkoa Savonlinnassa - kotona.

 

Savonlinnasta tulikin yllättäen koti numero 1 ensimmäisen vuoden aikana. Mun pieni (ja kylmä..) asunto, Villa Aria, puistokatu ja kello viideltä tyhjentyvä kaupunki. Kaikkine vikoineen, hiljaisine katuineen ja pysähtyneisyydenkin alla Savonlinna oli juuri sellainen paikka, jota tarvitsinkin. Ystävän sohvalla notkutut talvi-illat, pieni ja nuhjuinen sali lähellä omaa kotia, yliopistolle vievä raivostuttava mäki ja pieni luomukahvila, jossa tuli käytyä aivan liian harvoin. Elämää nähnyt ja vanhalla fiiliksellä ladattu elokuvateatteri ja tiistai-illan elokuvat (jotka joko katsoi loppuun tai ei, sinä päätät), maailman paras perjantaipizza Caperosta syntisen hyvällä gluteenittomalla pohjalla, koulussa valmistetut ja koetut makuelämykset, rutiiniksi muotoutunut lenkkirupeama, Villa Arian kerhohuoneella vietetyt tunnit tanssien ja pilkun jälkeen kotiin raahautuminen - kaikessa hiljaisuudessa. Citymarketin epäkäytännölliseen järjestykseen tottuminen ja sitä täällä Porvoossa jopa kaipaaminen, ihmiset, keskustelut, kirkkaan oranssit haalarit, unelmointi ja nuoruus. Vilpittömät keskustelut lasten kanssa ja syttynyt (ajoittainen) mielenkiinto kasvua, kehitystä ja kasvatusta kohtaan, päiväunet äidin vanhalla matolla, istuminen autossa ja bussissa kyllästymiseen asti ja kyydeissä käydyt keskustelut, ilo päästä ajoittain Porvooseen ja perheen ja ystävien kanssa vietetty aika (joka vain tuntuu monta kertaa paremmalta, kun hetkiä on hieman harvemmin), ihmisenä kasvaminen ja jollakin tavalla entisestä irti päästäminen, asioiden hyväksyminen ja eteenpäin jatkaminen. Parantuminen, suruttomuus ja maailman ihanin naapuri, jonka kanssa alkoi yllättäen todella ihana ystävyys. Ihastuminen ja taas uudelleen ihastuminen - poikiin, mutta myös tanssiin ja elämään. Liikaa viiniä ja valitusta mutta ei huonoa omaatuntoa, juhlimista myös hillitysti. Filkkarin irtokarkkeja vain sen takia, että saa paperisen bussin biojätettä varten sinkkutalouteen, lukuisia jäätelöhetkiä (kyllä, keskellä paukkuvia pakkasia), erilaisia rämäreissuja ympäri Suomea, edustustakin ja oikeaa asiaa. Myös opiskelua, vaikka näin keväällä hieman vähemmän. Perfektionismin kuoppaamista jonnekkin, mistä sitä toivottavasti ei tarvitse enää kaivaa esiin.

 

Täydellisestä vuodesta puuttuu ainoastaan täydellinen reissu Suomen rajojen ulkopuolelle. Se toivottavasti korjaantuu elokuussa, kun lähdemme valtaamaan Eurooppaa. Alkuperäinen unelmieni koulu Jyväskylässä jää myös haaveeksi, sillä pääsykoekirjoja en vain saanut auki. Ne oli kenties liimattu kiinni tai sitten joku vain juksasi minua? Tai sitten tein tietoisen (tai alitajuntaisen) päätöksen olla panostamatta kokeeseen, joka veisi minut pois Savonlinnassa. Sillä sinne minä haluan syksyllä palata - en malta odottaa!

Mitä kuuluu kevääseen?

Millainen kevät nyt sitten on ollut. Olen laiskotellut, kuunnellut lintujen laulua, jättänyt juttuja viimetippaan, haahuillut kaupassa ja haaveillut uutuuksista (lähinnä herkuista), istunut koneen ääressä tekemättä yhtään mitään, kuunnellut ylen radiota ja yrittänyt sivistää itseäni, juhlinut oman mittapuuni mukaan paljon ja treenin myötä kehittynyt niin että toleranssini on kasvanut, ollut himoksella pelkässä afterski tarkoituksessa, ollut kahdella keikalla (Elli <3), soittanut isälleni synttäri puhelun Turkuun, löytänyt juoksun uudelleen ja ollut levoton jos en ole päässyt lenkkipolkuja kuluttamaan, käyttänyt liian vähän aikaa ja energiaa kouluun ja stressannut liian vähän, järjestänyt ensimmäisen pitopalvelun ikinä, valvonut myöhään ihan vain tekemättä mitään, nauttinut hiljaisuudesta, ollut sopivasti onnellinen,  ravannut työhaastatteluissa ihan vain kokemusmielessä sillä kesätyö on varmistunut jo kauan sitten, sopinut asioita ja vältellyt myöhemmin vastuuta, potenut huonoa omaatuntoa ja pärjännyt todella lyhyillä unilla. Kevät on ollut ihan hyvä.

 

 

Tenttikirjat kuumottelevat joka nurkassa (keskiviikkona olisi kolme!!) ja huomenna järjestän ystäväni kanssa juhlat. Järjestän juhlat myös kotikotona lauantaina. Aloin jo miettiä, että ikääntymiseni ei ole niin hieno asia tosiaankaan, että sitä pitäisi näin kovasti juhlia. Mutta toisaalta juhlien järkkääminen on ihan kivaa, varsinkin näin kun ei itse tee juuri mitään asioiden hyväksi. Olen ollut kauhean laiska ja parannan huomenna tapani leipomalla juhliin edes jotain.

Koulu päättyy keskiviikkona, ainakin joltakin osin. Fyysistä läsnäoloa ei enää ole. Aion kuitenkin palata tänne Savonlinnaan jo heti ensi viikolla pääsiäisen jälkeen, noutamaan pyöräni ja pakkaamaan tavaroita. Muuton hoidan vasta joskus toukokuussa, sen olen ihan tahallani jättänyt sinne. Olen todennut, että elän liian saamatonta vaihetta muuttaakseni nyt huhtikuussa.

Hyvä, paha motivaatio

Tulin kehitys ja oppiminen - opintojakson puitteissa pohtimaan Kasvatuspsykologia teosta (Lehtinen & kumppanit 2007).

Teos ei ollut helpoimmasta päästä lukea, ja sisältöön piti keskittyä ihan toden teolla. Pidän teoksista, jotka noudattavat selkeää rakennetta ja joista on löydettävissä säännönmukaisuuksia. Teokset on usein jaettu päälukuihin, joita tästäkin kirjasta löytyi 10. Luvut eivät olleet suunnilleen samanpituisia, mitä voisi olettaa, vaan lukujen sivumäärissä oli huimia eroja; pisin oli yli 100 sivua, lyhyin vain muutaman sivun mittainen. Tällainen pituuksien vaihtelu vaikutti jo siihen, että joistakin aihealueista raapaistiin vain pintaa. Esimerkiksi kasvatuspsykologian metodit ikään kuin huitaistiin läpi, mittavan pesoonallisuutta käsittelevän luvun jälkeen.

Ihan untuvikkona kirjaa ei myöskään kannata lähteä lukemaan. Siitä huolimatta, että teos on suunniteltu juuri meille aloittelville opiskelijoille. Sen kautta tulisi ensisijaisesti saada ote kasvatuspsykologiaan, joka on siis yksi kasvatustieteen osa-alueista. Kirjaa lukiessani minulle tuli vahvasti tunne, että lukijan oletataan tunnistavan ja hallitsevan erilaiset persoonallisuus- ja oppimisteoriat jo entuudestaan. Tämä varmaankin toteutuu niiden kohdalla, jotka ovat käyneet lukion laajemman psykologian oppimäärän ja vieläpä tunnollisesti, tai jotka ovat siitä vasta viime keväänä ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaneet. Omista psykologian opinnoistani on jo ehtinyt vierähtää tovi, ja ajoittain olin hieman hämmentynyt kirjaa lukiessani. Kirjassa viitataan esimerkiksi Blosin teoriaan nuoruuden tehtävistä, olettaen sen olevan lukijalle entuudestaan tuttu. Minulle tästä heräsi tietenkin mielenkiinto tutustua kyseiseen teoriaan muuta kautta. Onneksi saatoin milloin vain tukeutua googleen ja tarkistaa teorioiden ydinkohtia. Jäin silti kaipaamaan sellaista perusteosta, joka esittelisi käsikrijanomaisesti sitä, mitä näistä asioista tänä päivänä tiedetään.

Kirjassa oli silti paljon hyvää. Se avaa hyvin nykynäkemyksi ihmisen jatkuvasta kehityksestä läpi elämän. Sen pohjalta on helpompi ymmärtää ilmiöitä, joihin tulee varmasti työelämässä törmäämään. Lisäksi olen nyt valmiimpi arvioimaan erilaisten toimintamallien tarkoituksenmukaisuutta. Kirjassa esitellään tarkasti ja elävästi Eriksonin teoria ja hänen ajatuksiaan, mutta esimerkiksi persoonallisuuden kehitystä käsittelevästä luvusta Freud on sivuutettu lähes kokonaan. Tiedon ja oppimisen problematiikkaa  avataan oikein hyvin esimerkiksi pohtimalla kehityksen ja opetuksen välistä suhdetta. Eriksonin lisäksi Piaget ja Vygotsky ovat teoksessa läsnä, ja behaviorismista uskalletaan tuoda eisin myös myönteisiä asioita. Minulle on opintojen aikana herännyt tunne, että behaviorismi saa nykypäivänä osakseen lähinnä kritiikkiä. SIlti se on hakuvasti ihmisten ja tutjoiden huulille, eli herättää ajatuksia. Eikö se jo pelkästään tämän seikan takia ole todella merkittävä? Minua ilahdutti myös kirjan erittäin kattava osuus motivaatiosta ja metakognitiosta, joka ei myöskään ole ollut helppo asia käsittää.

 

Opetuksen ja kasvatuksen arjesta ollaan melko kaukana, joka tietenkin selittyy kirjan kirjoittajien taustoista (he ovat kaikki kasvatuspsykologeja). Kasvatusopilliset piirteet jäävät myös hieman varjoon. Toisaalta näkökulma ei rajoitu vaan opettajille tai kasvatusinstituutioille, vaan tavoitteena on valottaa myös työelämässä ja muissa yhteiskunnallisissa toiminnoissa tapahtuvan oppimisen ja ongelmanratkaisun kasvatuspsykologisia perusteita.

 

Kirjan luettuani jäin pohtimaan etenkin motivaatiota ja sen merkitystä oppimiselle. Motivaatiossa on kyse toimintaa suuntaavista, ylläpitävistä ja estävistä tekijöistä. Motivaatioon liittyvillä käsitteillä kuvataan sitä, miksi ihmiset kiinnostuvat jostakin tietystä toiminnasta ja miten he pystyvät itse säätelemään ja ylläpitämään ponnistelujaan tehtäväsuorituksen aikana. Opiskelussa oman toiminnan ja tavoitteiden joustava ja tarkoituksenmukainen säätely tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen.

 

Yleensä jokainen suoritustilanne, opiskelutilanteet mukaan lukien, sisältää sekä mahdollisuuden onnistua että epäonnistua. Näin kaikkiin suoritustilanteisiin liittyy toisaalta sekä ennakoitua toivoa onnistumisesta että pelkoa epäonnistumisesta. Pyrkimys onnistua ja pyrkimys välttää epäonnistuminen määrittävät sen, miten henkilö ennakoi tulevia seuraamuksia. Jos toivo onnistumisesta on vallitseva, on tuloksena lähestymismotivaatio. Opiskelija pystyy käymään tehtävään käsiksi innostuneena ja valmiina ponnistelemaan tavoitteidensa saavuttamiseksi. Lisäksi mitä vaikeammin tavoite on saavutettavissa, sitä suurempi mielihyvä on sen saavuttamisen tuloksena. Tämä vaikeasti saavutettavan tavoitteen suuri ”yllykearvo” saa henkilön lisäämään yrittämistä ja ponnisteluja ”vaikka läpi harmaan kiven…”. Helposti saavutettavissa oleva tavoite ei saa pinnistelemään samassa määrin eikä tuo samanlaista tyydytystäkään onnistumisen seurauksena. Itselle sopivan haasteellisten tavoitteiden ja osatavoitteiden asettamisen jalon taidon hallinnassa piileekin osa asiantuntijaksi kehittymisen salaisuuksista. Liian kaukainen, ja mahdottoman suuri, epämääräinen, mahdollisesti muiden itselle asettama tavoitemöykky tuskin riittää kantamaan ketään riittävän pitkälle. Itse tekemiseen liittyvien osatavoitteiden asettamisen kautta on myös helpompi nautiskella matkalla olemisesta ja oppia pitämään myös itse tekemisestä, oppimisesta. Pienempien osatavoitteiden saavuttamisen kautta havaitsee helpommin että onkin jo saanut jotakin aikaiseksi. Omaan toimintaan, toiminnan suuntaan, intensiteettiin ja laatuun voi jokainen itse vaikuttaa. Puuduttavan tehtävän voi kekseliäisyyttä käyttämällä myös muuttaa mielenkiintoiseksi. Esimerkiksi jokaviikkoinen ruohonleikkuu-urakka muuttaa luonnettaan huomattavasti jos innostaa itsensä pyrkimään mahdollisimman vähiin ylimääräisiin käännöksiin leikkuria työnnellessä.

Jos pelko epäonnistumisesta leimaa ajatuksia hallitsemattomassa määrin ennen suoritusta, seurauksena on välttämismotivaatio. Tällöin toiminta koetaan epämiellyttävänä ja suoritetaan ainoastaan ulkoisen paineen tai pakon sanelemana. Olennaista on ”kasvojen säilyttäminen” ja ”tilanteesta selviäminen”. Virheitä tai epäonnistumista ei kuitenkaan ollenkaan pitäisi pelätä. Itse asiassa virheen tai oman epäonnistumisen huomatessaan on pitkän askeleen edellä siitä tilanteesta, jossa mennä hötköttelisi virheestä autuaallisen tietämättömänä tehtävässä vain eteenpäin. Noviisi suunnistaja saattaa huomata vasta usean sadan metrin matkan kulkemisen jälkeen valtatielle tullessaan, että jotakin on pielessä, kun huippusuunnistaja huomaisi samalle rastipisteelle mennessään jo mäenrinteen pienistä muotoeroista sen, että melkein jo meinasi ohittaa rastin vasemmalta. Virheiden havaitsemistarkkuuden kasvu onkin itse asiassa merkki oman osaamisen kasvusta.

Gardnerin älykkyystesti

Jännitän täällä pääsykoemateriaalien julkaisemista, 1.4 ne julkaistaan, vielä ei näy! Minulla on edessäni taas samainen pääskoerumba, kuin viime vuonna. Tänä vuonna eron tekee se, että ei oikeastaan haittaa, vaikka en pääse. Viihdyn täällä hyvin, ja saan tätä kautta hankittua itselleni myös sellaisen ammatin, jonka haluankin. Toisaalta en ole vielä unelmieni koulussa, joten kerran täytyy vielä yrittää.

Tulin tänne pohtimaan älykkyystestiä ja siitä saamiani tuloksia. Howard Gardnerin mallissa (1983) on älykkyys jaettu 7 lahjakkuuteen eli ”intelligenssiin”. Kullakin älykkyyden alalajilla on oma hermostollinen perustansa. Gardnerin teoria on vastakkainen älykkyyden tutkimuksen perinteiselle oletukselle, että on olemassa vain yksi älykkyys. Ongelman ydinhän on siinä, mitä mitataan ja miten sitä voidaan mitata. Erilaisilla ihmisillä on siis erilaisia lahjoja, eri älykkyyden osa-alueet ovat meissä eri tavalla kehittyneet. Testissä oli 70 kysymystä, joissa ajattelin koko ajan piilevän joitakin hiirenloukkuja; olenko ristiriitainen vastaaja jos laitan tässä nyt näin, kun tuonne tuli tuolla tavalla? Myöhemmin asiaa läpikäydessämme kuitenkin selvisi, että totta kai ihminen voi viihtyä ihmisten seurassa nelosen edestä, vaikka viihtyy myös todella hyvin yksin [nelonen tarkoittaa enimmäkseen samaa mieltä, sitä korkeampaa pistemäärää ei ole, jotta vältetään joidenkin totaalinen kolmosen syöttäminen paperiin. Meillä on taipumusta haluta sijoittaa itsemme sinne puoliväliin, jotta olisimme mahdollisimman normaaleja emmekä ainkaan millään tapaa ääripäitä tai "epänormaaleja". Tätä seikkaa kannattaa miettiä haastatteluja pisteyttäessä; neljän asteikko on aika toimiva, ja siihen oli yllättävän kiva vastata. 5 on liikaa vaihtoehtoja!]

Joukossa oli muun muassa kysymykset "Kun pitää oppia jotakin uutta, tartun toimeen ja yritän" ja "Olen ollut koko ikäni fyysisesri hyvässä kunnossa". Sosiaalisuudesta ja muiden tarkkailemisesta oli paljon kysymyksiä, samoin taiteellisuudesta. Olen aina ennen ihaillut taiteellisuutta ja mieltänyt (ainakin pyrkinyt) itsekin sellaiseen. Viimevuosina olen kuitenkin huomannut, että en minä ole taiteellinen tai kovin musikaalinenkaan. Tykkään toihuilla musiikin parissa mutta se kiehtoo minua oikeastaan usein vain tanssin kautta. Hiljaisuus on ihanaa; minulla harvoin kotona pauhaa musiikki, paitsi jos kehittelen jotakin tanssipätkää. Musiikin miellän hyvin vahvasti yhteen juhlien ja irtioton kanssa, sillä on sellainen sosiaalinen ja voimaannuttava puoli.

Sitten niihin tuloksiin. Omaan TOP kolmoseeni sain intrapersoonallisuuden (37/40 pistettä), interpersoonallisuuden (35/40 pistettä) ja keho-kinesteettisen (34/40 pistettä). Vaihtoehtojen joukossa oli vielä lingvistinen, loogismatemaattinen, musiikillinen ja spatiaalisvisuaalinen.

Intrapesoonallisuus on sellaista itsensä ja motiiviensa syvällistä tiedostamista. Tämä tulos ei minua ihmetytä, sillä koenkin olevani todella tietoinen itsestäni. Analysoin itseäni ja otan itselleni aikaa; kaiken hääräämisen keskellä voi joskus kadottaa oman minän. Meille on annettu tämä yksi keho ja mieli, jonka kanssa vain pitää tulla toimeen. Ainoastaan sitä kautta voi olla mukava myös muille, tai rakastaa muita. Keväällä minulla oli vaihe, jossa en voinut ymmärtää omia ratkaisujani ja en viihtynyt itseni kanssa lainkaan. Tämä heijastui ennen kaikkea lähipiirini ihmisiin valtaisalla kiukulla, arvostelulle, tunteiden heittelyllä ja kummallisilla päätöksillä. Onneksi tilanne on nyt paljon parempi, ja minulla on voimia olla taas mukava. Ei ole enää niin paha olla minä, joten uskon siihen, että muutkin voivat ajoittain tykätä seurastani.

Entisaikaan älykkyyttä on ajateltu hyvin yksilökeskeisesti, mutta nykyisin sitä tutkitaan jo sosiaalisenakin ilmiönä olettaen, että älykkyys rakentuu myös sosiaalisessa yhteisössä ja ympäristössä eikä pelkästään yksilön puitteissa. Jos kognitiivinen älykkyys on ajattelemista, tunneäly tuntemista, niin henkinen älykkyys on olemista. Tällainen intrapersoonallisuus voisi olla sellaista henkistä älykkyyttä ja olemisen tasapainoa. Korkea henkinen älykkyys edellyttää, että olemme itsellemme rehellisiä. Se vaatii, että otamme vastuun valinnoistamme ja tiedostamme, että joskus oikeat valinnat ovat vaikeita. Korkea henkinen älykkyys vaatii, että emme kiellä vaikeita, tai tuskallisia totuuksia itsestämme tai elämästämme. Mutta ennen kaikkea henkinen älykkyys vaatii, että pysymme avoimina elämälle, että uudistamme kykymme nähdä elämää tuorein silmin. Lisää henkisestä älykkyydestä voi lukea täältä.

Interpersoonallisuus taas on kyky ymmärtää muita. Kuten jo aiemmin mainitsin, mielestäni ei voi ymmärtää muita riittävästi ellei ole sujut itsensä kanssa. Näin ollen minulla tämä järjestys menee oikein päin, eikä tämäkään tulos ihmetytä lainkaan. Interpersoonallisuus on näistä älykkyydentasoista eniten tunneälyä. Tunneäly on metataito, joka ohjaa muiden taitojemme hyödyntämistä. Tunneäly on kykyä tunnistaa, ilmaista, analysoida ja säädellä omia ja toisten ihmisten tunteita erilaisissa tilanteissa. Tunneäly on taktinen taito, jota voidaan kehittää ja valmentaa – jos vain halua ja resursseja riittää.Tunneäly liittyy mielestäni olennaisena osana siis myös toisten hyvään kohteluun ja erilaisiin tunnetaitoihin, kuten empatian kokemiseen. Tunneäly merkitsee myös persoonallisuuden eheyttä: ajattelu, tunne ja tahto kulkevat käsi kädessä. “Todella älykkäästi voi toimia vain ihminen, joka hyväksyy omat tunteensa, tiedostaa ne ja osaa hallita niitä”,  Daniel Goleman kiteyttää teoksessaan Tunneäly työelämässä. 

Tunneälyyn voisi kuulua myös optimistisuus tilanteessa kuin tilanteessa, joka ei toteudu omalla kohdallani. Haluan uskoa hyvään ja ajatella positiivisesti, mutta harvoin siinä onnistun. Olen ikuinen pessimisti ja lannistun aika helposti ajatuksen tasolla. Toisaalta olen huomannut, että jonkun asian mennessä metsään aloitan manaamisen "kaikki on pilalla, ei voi tehdä mitään, antaa olla, yhyy buu" - joka todellisuudessa antaakin minulle tarvittavan potkun lisämotivaatiota. Tunneälyyn kuuluu varmasti myös sellaisia piirteitä, kuin harkitsevaisuus ja sanojen oikea asettelminen. Minä saatan laukoa suustani vaikka mitä, ja syyllistyn pessimismiin todella usein. Lähimmäiseni onneksi jo tunnistavat nämä piirteet ja osaavat ottaa ne toisesta-korvasta-sisään-ja-toisesta-ulos periaatteella. Tunneälyni ei ole ollenkaan täydellistä, mutta sitä voi onneksi harjoitella.

Kolmas tulos on oikein mieleinen. Keho-kinesteettinen ihminen on omimillaan liikkuessaan ja tuntoaistiessaan. Kehollinen ilmaisu on hänelle tärkeää ja vapauttavaa, ja liike symboloi usein muitakin asioita kuin vain esimerkiksi paikasta A paikkaan B siirtymistä. Mielestäni liike on kaikkein kokonaisvaltaisin keino viestiä omia tunteita. Mikään sana, ääni tai muu sellainen ei ole yhtä selkeää juuri minulle. Kun puhun, elehdin paljon, ja jos minulla on kiukkupäivä se purkautuu parhaiten fyysisesti esimerkiksi lenkkipolulla. Suruissani en jää sängynpohjalle vaan teen jotakin toiminnallista. On mielestäni loogista, että keho-kinesteettinen ihminen myös reagoi somaattisesti elämän kriiseihin, kuten itse teen. Järkytys tuntuu vatsassa ja vie ruokahalun, ja toisaalta ilo saa unohtamaan pienen flunssan. Liikunnasta saatu endorfiini on erityisen voimaannuttava, ja nyrjähtäneen nilkan kipuilun saattaa huomata vasta myöhään päätettyään 10 kilometrin juoksulenkin. 

Kuuntelijana keho-kinesteettinen ihminen on kärsimätön, koska vaatii toimintaa. Olen ajoittain liiankin levoton, ja minulle esimerkiksi television katselu saattaa olla joskus vaikeaa, "kun olisi niin paljon muitakin asioita, joita pitäisi edistää". Toisaalta nautin pitkistä keskusteluista ja kuuntelen kyllä toisten huolia mielelläni A:sta Ö:hön. Keho-kinestettinen ihminen koskettelee mielellään ja tulee lähelle. Minusta esimerkiksi anteeksipyytäessä viimeinen silaus on kosketus olkapäälle tai jokin muu fyysinen ele. Minä kosketan usein viestiessäni ihmisten kanssa, joka saattaa joidenkin mielestä olla tukalaakin tai yllättävää. Nautin läheisyydestä silläkin tavalla, kun vaikka pieni huone on täynnä ihmisiä. Sellainen fyysinen läsnäolo on miellyttävää. Hän huomaa ilmapiirin ja epämukavat huonekalut sekä kylmän ja kuuman. Tarkkailen usein etenkin fiilistä ja muiden ihmisten olemista ja tekemistä. Kun astun huoneeseen, lämpötila on ensimmäisiä asioita, joita havaitsen. Miellän myös esimerkiksi kylmän todella epämiellyttäväksi, ja se oikeasti häiritsee valtavasti tekemisiäni.  Puhuessaan kinesteettinen ihminen ei pidä vahvaa katsekontaktia kuulijoihin.  Tämän huomaan itsessäni todella vahvasti. Saattaa olla, että olen jutellut jonkun kanssa hyvänkin tovin, enkä silti osaa tunnistaa henkilöä kasvoista. Tanssiopettajani ratkaisi tätä "ongelmaa" niin, että minun pitäisi katsoa ihmisiä nenään. Kun kohdistaa katseensa toisen nenään, näyttää siltä kuin katsoisi silmiin, eikä näin ollen ole epäkohtelias. Silmiin katsominen on jotenkin todella henkilökohtaista, ja se on minulla äärimmäisen vaikeaa. Jos katson silmiin vängertelemättä, ihmisen tulee olla minulle äärimmäisen tuttu. En kiinnitä huomiota yksityiskohtiin, vaan ehkä juuri tunteeseen ja tunnelmaan. Kun vierailen toisen kodissa, minulle jää päällimmäisenä mieleen, miltä matto tuntui jalkojen alla, kuin se, minkä värinen matto oli.

Kielellisestä tasosta (ligvistinen) sain myös korkeat pisteet, 32/40. Lingvistiselle sanat ja kieli ovat tärkeitä. Minä pidän kovasti kirjoittamisesta, ja liikkeen ohella se on varmasti yksi voimakkain keinoni ilmaista itseäni. En rustaile runoja tai muuta sellaista, mutta pidän päiväkirjaa. Tosin päiväkirjan pitäminen loppuu aina siihen, kun tuntuu liian ahdistavalta. Kun asian kirjoittaa ylös päiväkirjaan, siitä tulee ikään kuin todellinen. Viime keväänä päiväkirjan kirjoittaminen jäi hetkeksi siihen, sillä se tuntui liian kipeältä. Nyt olen palaillut siihen, mutta erilaisessa muodossa. Tykkään kirjoittaa jokaisesta päivästä vain yhden lauseen, tyylillä päivä jona lähikauppasta sai kevätsesongin tuoretta parsaa. Lause voi olla ihan tyhjänpäiväinen, mutta jollakin tapaa se oli minun mielestäni merkittävä.

Tulipas pitkä teksti, ja tuntikin vierähti. Nyt menen taas katsomaan, joko pääsykoematskut olisi julkaistu, jännää!

”Elämä on vain silmien avaamista ja jälleen sulkemista. Tärkeätä on, mitä tuona lyhyenä väliaikana joutuu näkemään” - Friedrich Hebbel

Pitopalvelua

Tekisi mieli vain hautautua tyynyjen sekaan ja nukkua vaikka viikko. Ja nyt on vasta maanantai.

Hoidimme juuri hulivili pitopalvelun 60 henkilölle ystävämme pienessä keittiössä, jossa oli yksi uuni. Paistettavia piirakoita oli 7 pellillistä. Aloitimme 9 aamulla kauppareissulla ja viimeiset tiskit saatiin kuivumaan seitemältä illalla. Tuntipalkoille ei päästy, mutta ainakin kaikki saivat ruokaa ja olimme laskeneet kaiken hilkulleen oikein (jäljelle jäi muutama pala piirakkaa ja 1 teepussi, huh)

Laitoin aivot narikkaan ja juoksin äsken eilisen pitkiksen palauttelevan lenkin. Nyt oli hyvä iskeä peppu penkkiin ja tulla tekemään muutama testi. Tässä on oppimistyylitestin tulos:

Visuaalinen hahmottaminen:15%, Kinesteettinen:38%, Luetun ja kirjoitetun:0%, Auditiivinen: 46%

Pitävät mahdollisuudesta voida soveltaa kurssilla esitettyä materiaalia uusissa tilanteissa ongelmanratkaisuun. Opettajan tulisi pysyä poissa tieltä ja antaa heidän häärätä ja keksiä asioita itse.

Oppimistyylissäsi on myös abstract, active piirteitä. Hyötyvät eniten opetuksessa, jossa he voivat ohjatusti ja aktiivisesti työskennellä hyvin määriteltyjen tehtävien parissa. Oppiminen tapahtuu erehdyksen ja oppimisen kautta. Opettaja toimii valmentaja. 

En ymmärrä aivan kaikkea tässä tuloksessa. Minä olen ennen kaikkea yksin puuhasteleva, ja en todellakaan tykkää mistään käytännön kikkailusta. Haluan, että opettaja opettaa asian ensin taululla, ja sitten minulle annetaan kasa tehtäviä. Pääsen hyvään flow'hun ihan yksinäni nenä kiinni kirjassa, enkä halua mitään ylimääräisiä härpäkkeitä tai kokeiluja pöydille. Vain minä, kirja ja kynä. Ei muita, ei opettaa (paitsi jos en saa juttua ratkottua) eikä puhetta. Muiden pölinä ja hälinä ei haittaa.

Luetun ja kirjoitetun 0% on aika hämäävää. Kyllä minä tykkään lukea kirjoja ja tekstiä ja opinkin siitä hyvin. En opi käytännössä kokeilemalla. Visuaalisen hahmottamisen 15% taas ymmärrän oikein hyvin. En oikein tykkää kaavioista, kuvista tai muusta sen sellaisesta. Luulin kuitenkin, että nimenomaan teksti korvaisi minulla kuvan ja muun sellaisen. Mutta ilmeisesti tarvitsenkin vain opettajan!

Seuraava oppimistyylien arviointitesti perustuu D.A. Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoriaan, jota usein pidetään aikuisiän saavuttaneen henkilön oppimisen perusmallina. Peter Honey ja Alan Mumford laativat sen pohjalta vuonna 1992 oppimistyylien arviointilomakkeen, josta testin kysymykset on suomennettu vapaasti mukaillen.

Osallistuja  18 (38%)

Osallistuja elää nykyhetkessä, "tässä-ja-nyt". Tyylilleen uskollisena hän haluaa kokeilla kaikkea mahdollista. Hän on taipuvainen toimimaan ensin ja ajattelemaan vasta jälkeenpäin. Hän nauttii tajunnanvirtatekniikoista ja aivoriihistä, on luonteeltaan seurallinen ja pitkästyy herkästi asioiden hitaaseen etenemiseen.

Tarkkailija  5 (11%)

Tarkkailija jättäytyy mielellään taka-alalle pohdiskelemaan asioita hankkimansa tiedon ja kokemusten pohjalta. Hän on hyvin harkitsevainen ja varovaisuuteen taipuvainen. Hän kuuntelee muita ja tekee heistä havaintoja, pitää itse omista toimistaan matalaa profiilia ja on suvaitsevainen muita kohtaan. 

Päättelijä    12 (26%)

Päättelijä yhdistää mielellään teoriat ja käytännön kokemukset ja tekee näiden perusteella omat päätelmänsä. Hänen toimintansa on loogista ja kokonaisvaltaista. Usein hänellä on taipumusta täydellisyyden tavoitteluun ja pitkälliseen harkintaan mahdollisimman suuren varmuuden saavuttamiseksi ennen käytännön toimiin ryhtymistä.

Toteuttaja  12 (26%)

Toteuttaja haluaa kokeilla uusia ideoita ja teorioita selvittääkseen, toimivatko ne käytännössä. Hän ryhtyy herkästi tuumasta toimeen ja on kärsimätön asioiden tyhjänpäiväiseen märehtimiseen. Hän on käytännöllinen ongelmien ratkoja, jonka mielestä aina on olemassa jokin uusi, parempi ja toimivampi tapa asioiden ratkaisemiseksi.

Testin tehtyäni sain oppimistavakseni tällaisen jakauman. Testin pitää mielestäni melko hyvin paikkaansa: tykkään osallistua keskusteluun, olen usein aktiivinen ja jos tiedän vastauksen, sanon sen. Tykkään myös analysoida muiden vastauksia ja toimintatapoja, haastaa muita ja saatampa joskus myös moralisoida. En varmaankaan ole mikään kaikista mukavin keskustelukumppani, ja inhoan olla väärässä. Tuttujen ihmisten kesken minun saattaa olla jopa mahdotonta myöntää olevani väärässä, vaikka huomaisin asian itsekkin. Toteuttajan melko suurta prosentuaalista osuutta ihmettelen, sillä en useinkaan (laiskuuttani) jaksaisi viedä asioita käytäntöön. Rakastan ideoimista ja romantisoin kaikenlaiset hullunkurisetkin jutut. Haluan jatkuvasti kehitellä kaikkea, kunhan joku muu toteuttaa ideani. 

Haluan varmasti kokeilla kaikkea mahdollista, ja olen myös kovin äkkipikainen. En jaksa pohtia ja analysoida selkeitä asioita turhan päiväisesti, ja pitkästyn helposti. Ryhmätöiden kohdalla haluisin usein vain rustata vastaukset enempää pohtimatta, ja olen huono kuuntelemaan muita. Pidän myös liikaa kiinni omista mielipiteistäni; minun on vaikea ymmärtää, että omat ideani ovat ajoittain tosi tyhmiä. 

Tarkkailijaksi jään varmasti vain harvoin, ainoastaan, jos en oikeasti tiedä asiasta mitään. Silloin saatan olla hiljaa ja pohdiskella muiden ideoiden pohjalta. Tarkkailen kyllä jatkuvasti ihmisiä, miten he toimivat, osallistuvat tai reagoivat.Havaintojen pohjalta teen päätelmät siitä, miten näiden ihmisten kanssa toimin. Olen sikäli melko varovainen, että en halua pahoittaa kenenkään mieltä enkä antaa liian hyökkäävää vaikutelmaa. Spontaanissa ja idearikkaassa seurassa en kuitenkaan pelkää olla rohkea ja "päällepäsmäri", sillä tunnistan muutkin vahvoiksi persooniksi. Minulla saattaisi siis olla tilannetajua, ja ehkä hieman tunneälyä. Osaan olla huomaavainen arkoja tyyppejä kohtaan, ja tykkäisin mielelläni tehdä asiat niin, että kaikilla on mukavaa.

Toteuttajan kohdalla asia on varmaan vähän niin ja näin. En jaksa tyhjänpäiväistä jauhamista, ja tykkään tehokkuudesta. Ihannoin tehokkuutta oikeastaan vähän kaikessa; treeneissä, koulutöissä, kokouksissa ja asumisessa (kompakti pikku yksiöni). Ammattikorkekoulu ei ollut paikkani ennen kaikkea sen takia, että päivät olivat pitkiä ja asiaa vähän. Teimme paljon ryhmätöitä, joita pohdittiin ja väännettiin monta tuntia. Päässäni pyöri jatkuvasti ajatuksia siitä, kuinka saisin tämänkin päivän hommat kasattua kotona puolessa tunnissa. Koko koulutuksen saisin siis käytyä varmaan parissa vuodessa, jos saisin tehdä asiat omalla tavallani. Tällainen rahauttomuus on ajoittain suurikin heikkous; minulla jää asioita huomaamatta. En myöskään välttämättä perehdy juttuihin tarvittavan paljon. Jos pintavilkaisulla saa tietää vastauksen kysymykseen, en ole kiinnostunut tutkimaan juttua sen enempää. Ellei aihe ole oikeasti jotenkin aivan mielettömän kiinnostava.

Persoonallisuustesti Big-five (täältä)

Testissä sai pisteitä asteikolla -10 - +10.

Ulospäinsuuntautuneisuus = 6

Jos olet saanut korkeita pisteitä ulospäinsuuntautuneisuus-ulottuvuudella, viihdyt todennäköisesti hyvin ihmisten ympäröimänä. Olet verbaalinen ja puhelias, esteetön ja tarmokas. Uskallat tehdä aloitteen ja ryhtyä toimeen. Vuorovaikutustilanteissa osaat pitää puolesi

Osaan selkeästi pitää puoleni, ja teen kyllä paljon alotteita. Aloittaminen on minulle joskus hieman hankalaa, mutta kun pääsen vauhtiin, olen hyvin tehokas. Viihdyn ihmisten seurassa, mutta hyvin myös yksin. Ehkä sen takia sainkin vain kuutosen, se ei kuitenkaan ole maksimi.

Sovinnaisuus = 5,5

Jos olet saanut korkeita pisteitä sovinnallisuus-ulottuvuudella, olet todennäköisesti lämmin, sydämellinen ja ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan. Olet innokas yhteistyöhön, luotat ihmisiin ja autat muita silloin kuin sinulla on siihen mahdollisuus. Olet todennäköisesti mukava ja miellyttävä sekä ystäviesi että tuntemattomia ihmisiä kohtaan. 

Tämä tulos oli mielestäni aika osuva. Olen ajoittain hyvinkin ymmärtäväinen, mutta minulla on huonot hetkeni. Silloin minulla ei ole voimia välittää; kenties olen itse jotenkin liian romuna. Tuntemattomia kohtaan olen lähes poikkeuksetta mukava, ja haluan antaa mukavan vaikutelman. Sitten, kun ei enää tarvitse miellyttää (perhe, ystävät..), saatan olla ajoittain aika tyly ja raskas. Siksi tuo 5,5 on varmasti ihan ymmärrettävä tulos.

Tunnollisuus = 1,5

Jos olet saanut korkeita pisteitä tunnollisuus-ulottuvuudella, sinuun voi luottaa, sillä pyrit aina pitämään lupauksesi ja saavuttamaan päämääräsi. Olet työssäsi todennäköisesti järjestelmällinen, systemaattinen ja perusteellinen. Muut näkevät sinut kunnollisena ja järkevänä ystävänä tai työntekijänä. 

Tämä hieman yllätti. Olen ainakin ajatellut olevani suht tunnollinen, mikä pätee ainakin koti- ja koulutöissä. Tässä suhteessa olen kyllä muuttunut hieman hulttiompaan suuntaan. Yritän kyllä aina pitää lupaukseni, vaikka välillä minulla on taipumusta luistaa epämiellyttävistä asioista. Syytän siitä kuitenkin enemmän laiskuutta. Jos minulla on päämäärä, jonka saavuttamista pidän oikeasti tärkeänä, yleensä minulle ei tuota mitään ongelmia saavuttaa tätä päämäärää. En osaa sanoa, olenko ystävieni mielestä kunnollinen ja järkevä, mutta uskoisin näin olevan. Testin mukaan en kuitenkaan ole tunnollisemmasta päästä, missä voi olla perää myös!

Emotionaalinen tasapaino = -5,5

Henkilö, jolla on vähemmän pisteitä emotionaalisen tasapainon ulottuvuudella, on herkempi, tunteellisempi ja alttiimpi kokemaan liikkuvia tunteita. Hän on todennäköisesti temperamenttinen ja loukkaantuu helposti. Hän saattaa joissakin tilanteissa olla pelokas, epävarma, jännittynyt tai kateelllinen. 

Tämä on aivan totta. Olen herkkä, mielialani vaihtelee ja otan asiat syvästi itseeni. Tämä piirre on sellainen, josta en pidä lainkaan. Tämä vaikeuttaa elämääni ihan oleellisesti, ja teki esimerkiksi viime vuodesta todella rankan. Pelokkuutta, jännittyneisyyttä tai epävarmuutta en itsessäni tunnista, mutta kateellinen olen kyllä. Kateus usein ilmenee ajatuksen tasolla, ja sekoittuu sellaiseen ihailuun. Olen usein kateellinen toisen pystyvyydestä ja toisen elämäntilanteesta; ihailen matkustelvia ihmisiä, jotka uskaltavat jättää Suomen ja aloittaa alusta jossakin muualla. Olen näille henkilöille myös kateellinen. Ihailen ja kadehdin ihmisiä, joilla on toimiva parisuhde tai jotka ovat vastikään tavanneet jonkun. Tiedän, millainen tunne se on, ja haluaisin kokea sen myös itse. En juuri koskaan ole ollut kateellinen jostakin materialistisista seikoista, sillä sellaiset asiat eivät tee minua onnelliseksi. Voisiko sanoa, että joillakin ihmisillä on sellaista rakkautta, josta olen kateellinen?

Älyllisyys ja mielikuvituksellisuus = 7

Jos olet saanut korkeita pisteitä älyllisyys-ulottuvuudella, olet todennäköisesti luova, kekseliäs ja innovatiivinen. Olet avoin uusille ajatuksille, ja pidät syvällisistä keskusteluista. Haluat ymmärtää itseäsi ja maailmasi, ja olet ehkä kiinnostunut filosofiasta tai taiteesta. Muut näkevät sinut intellektuaalisena, älykkäänä ja ehkä myös kompleksina ja omaperäisenä persoonana. 

Olen ilmeisesti aika luova, ja tykkään puuhailla kaikkea innovatiivista. Tässäkin pätee kuitenkin toteuttamisen vaikeus, koska olen laiska. Rakastan syvällisiä keskusteluja yli kaiken, ja voisin ajoittain istua vaikka koko päivän hyvässä seurassa vain pohtien ja analysoiden elämän ihmeellisiä piirteitä. Mitö syvemmälle keskustelu menee, sitä enemmän inspiroidun. Minua kiehtoo monenlaiset aiheet, joita en ymmärrä ja joihin ei ole selkeää oikeaa vastausta. Minulla on todella kova tarve ymmärtää muita, mutta etenkin itseäni. Kaikista läheisimpiä ihmisiä analysoin aika rankalla kädellä; joskus osun oikeaan, joskus aivan metsään, ja tästäkin jaksaisin keskustella loputtomiin. Myös omasta itsestäni keskustelu on kiintoisaa, ja sitäkin jaksan ajoittain tehdä paljon. Itseanalysointia teen varmaan koko ajan. En ole mikään taiteilija enkä tiedä, tuonko persoonaani mitenkään erityisesti esiin. Ajoittain haluan olla vain osa massaa enkä pyri erottumaan. En myöskään ole kiinnostunut taisteesta. Kauheaa myöntää, mutta näin se vain on. Maalauksia katsellessani saan usein kaiken tarvittavan informaation muutamassa sekunnissa. Tässäkin on kuitenkin poikkeuksia. 

Enempää en jaksa, ja sinkkuelämääkin jo alkoi. Hyvät yöt!