Saako opettaja olla persoonallinen?

Pellikan kanssa pohdittua luvassa.

Opettajan persoonallisuus ja opettajuus

 

Opettajan persoonallisuutta ei saa tukahduttaa, muuten työ käy liian raskaaksi. Näin on tehty aikanaan Suomessakin, kun esimerkiksi harjoitteluun tuli pukeutua tietyllä tavalla. Persoonallisuus on oikeastaan opettajan kaikkein tärkein työväline; kuka olen? mitä annettavaa minulla on?

 

Persoonallisuus on näkyvillä jatkuvasti, opettaja ilmentää sitä työssään ihan koko ajan. Miten suhtaudut muihin? Miten olet pukeutunut? Miten reagoit erilaisiin tilanteisiin? Opettajan persoonallisuus on lisäksi jartkuvan arvioinnin kohteena. Oppilaat tarkkailevat, punnitsevat, arvioivat ja antavat välitöntä palautetta. Persoonallisuuden pohjalta oppilaat voivat myös päättää, haluavatko lukea valinnaisena historiaa vai tietotekniikkaa. Innostava, ja niin sanottu hyvä opettaja saa minkä tahansa aineen tuntumaan mielenkiintoiselta. Onko oikeasti olemassa hyviä opettajia, vai oikeastaan hyviä persoonia? Onko oppiaineellakaan enää siinä kohtaa niin paljon merkitystä, kunhan tiedonjakajana toimii innostava opettaja?

 

Huoltajat luovat paineita ihanteelliselle opettajalle. Huoltajat ovat kenties hieman puolueellisia, kun on oman lapsen sana vastaan opettajan sana. Itse muistan huonosti ikävät kokemukset opttajista, mutta sen sijaan ne todella innostavat, kannustavat ja ihanat persoonat kulkevat mukana varmasti koko loppuelämän. Opettaja voi todellakin olla merkittävä henkilö elämässä ihan loppuun saakka, vaikka hänen kanssaan ei enää olisi tekemisissä esimerkiksi yläasteen jälkeen.

 

Oppilaat havainnoivat opettajaa koko ajan, ja painavat mieleen tiettyjä seikkoja opettajasta. Nyt hän mainitsi vaimon, eli onkin naimisssa. Jaa, ainakin yksi tytär. Audimiehiä siis. Oppilaat luovat näiden havaintojen pohjalta tiettyä kuvaa opettajastaan, ja etsivät jopa heikkouksia. Mistä naruista voi tarpeen tullen vetää?

 

Opettajan ammatti on ihmissuhdeammatti, joten ajoittain voi olla vaikeaa erotella työminää ja kotiminää. Erilaisten roolien laittaminen päälle ja taas pois päältä voi myös olla rankkaa. Kasvatusvastuun kohdalla herää myös kysymys, voiko kukaan oikeasti kasvattaa olematta täysin oma itsensä? Kokemus kasvattaa opettajaa tässäkin asiassa. Oman persoonan käyttötaito kehittyy työvuosien ja erilaisten oppilaiden kautta. Opettajan on kuitenkin todellisuudessa aina pidettävä teitty etäisyys oppilaisiin, hän ei voi heittäytyä oppilaiden kaveriksi. Tietynlainen oppilaiden suosion kalastelu ei lisäksi lähes koskaan toimi lainkaan. Opettajan pitäisi ikään kuin tietoisesti säilyttää smanakaltainen identiteetti niin kotona kuin koulussa, vaikka pienet hienovaraiset erot ovat kuitenkin lopulta todella merkittäviä. Paljon on myös kiinni omasta kokemuksesta; jotkut opettajat pystyvät huoletta lukemaan alansa kirjallisuutta kotona yhdistämättä sitä millään tavalla töihin tai työtaakkaan.

 

Vaikka pasta opettajaa ei oikeastaan voi määritellä, sillä meillä ei ole mitään tiettyjä kriteerejä sellaiselle, ei vallanhimoinen nöyryyttäjä silti sovellu alalle. Tietty ammatillinen ote täytyy tekemisessä aina säilyttää. Opettajan pitää rakentaa oma pedagogiikkansa ajanjakson ja oppilasaineksen mukaan; pelkkien ismien ja mallien omaksuminen ja ulkoaopettelu ei tee kenestäkään hyvää opettajaa. T'ärkeintä on löytää oma tapansa olla opettaja, oma tapansa soveltaa ja käyttää oppimaansa ja tietämystänsä oman persoonansa rajoissa. Suomessa "opettajakorsetti" on itsesidottu, sillä täällä ei ylipäätään pakoteta ketään tietynlaiseen muottiin. Paras opettaja löytyy parhaimmassa tapauksessa pelistä, sillä juuri sinä toimit niin, kuin itse parhaaksi näät. Hyvän opetuksen tunnistaa A) kun saa sitä itse B) kun antaa sitä itse.

 

Luennolla lausuttiin metafora, joka kiteytti hyvin koko käsitellyn aiheen:

 

Opettan työ on kuin heittäisi maalia seinään. Täytyy vain toivoa, että jotain jää kiinni.

OPS 2016 suuret linjat

Tiistai aamupäivä ja Pellikan hoivissa.

Opettajien V sanat

Valta

Opettajan olet vallankäyttäjä. Sinulla on todella paljon valtaa suhteessa oppilaisiin, heidän huoltajiinsa ja myös suhteessa kollegoihin. Työkavereiden kanssa yhdessä toteutetut hankkeet voivat olla joissakin tapauksissa jopa sinusta kiinni, tai voit olla kaikkein keskeisin innovaattori ja kehitysprojektien alullepanija. Opettajalla on todella paljon valtaa työssään, joten tämän käsitteen luona kannattaa hetken ajan viipyä.

Voidaan jopa sanoa, että luokkahuoneessa opettaja on diktaattori. Mihinkään tätä ei ole kirjoitettu, ei perusopetuslakiin tai opetussuunnitelmaan, mutta todellisuudessa opettajan sana luokassa on käsky. Asiasta ei puhuta kenties sen takia, että tämä tosiasia on ääneen sanottuna hieman kärkäs. "Et saa poistua koulun alueelta", ja jos oppilas silti lähtee ja jää auton alle, ei vastuu ole enää sinlla. Oppilas on rikkonut käskyä. Opettajalla on valtaa jota hänen pitää käyttää. Kaikkein konkreettisin esimerkki vallan käytöstä on numeraalinen arviointi. Tai se, että opettaja asettaa oppilaille vaatimuksia, esimerkiksi laittaa tekemään tehtäviä. Jos opettaja siis on itsevaltias, hänen pitää olla valistunut itsevaltias; valtaa tulee käyttää tietoisesti, ei mielivaltaisesti. Alakoululainen ei osaa kyseenalaistaa opettajan valtaoikeuksia. Tai ainakaan ei tule ajatelleeksi, että opettaja käyttäisi valtaa väärin (huomaa, että kiukuttelu on valtaa vastaan asettumista, ei sen kyseenalaistamista). 

Parlamentaarinen diktatuuri. Voisiko siitä olla kyse? 

Opettajan vallasta on paljon tutkimusta, se on yksi tutkituimmista ilmiöistä. Tutkimus ei kuitenkaan muuta sitä tosiasaa, että valta on käsissä. Suomalaisessa ajattelussa pidetään itsestään selvänä sitä, että opettajan sanan mukaan toimitaan, sitä ei tarvitse kirjoittaa mihinkään. Ongelmaksi nousee se, miten valtaa käyttää.

Vastuu

Kun on valtaa, on myös vastuuta. Ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Viimeisten vuosikymmenien aikan suomalaisten opettajien vastuu heidän omasta toiminnastaan on kasvanut kokoajan, ja se vain lisääntyy edelleen. Yhä vähemmän Helsingistä annetaan yksityiskohtaisia määräyksiä opettajalle, yhä vähemmän viranomaiset puuttuvat opettajan työhön. Vielä 1970-kuvulla tilanne oli aivan toinen, mutta siitä asti tilannetta on purettu opettajien vastuulle; kyllä opettaja itse osaa käyttää järkeään. Opettaja joutuu yhä enemmän käyttämään omaa harkintaansa koulutyön eri tilanteissa. Valitettavasti nämä tilanteet ovat usein hyvin nopeita. 

Puhutaan kasvatusvastuusta. Kasvatusvastuussa on kyse siitä, että suhtautuu vakavasti rooliinsa opettajana ja kasvattajana. Vastuu tulee yrittää kantaa niin hyvin kuin vain suinkin pystyy. Tämä ei ole helppo, mutta arvokas tehtävä se on. Missä tilanteissa opettaja joutuu pohtimaan kasvatusvastuuta?

Esimerkki: Kaupungissa on huomattu, että alakoululaiset katsovat tableteilla pornoa koulupäivän aikana. Erityisen hälyttävää tilanteesta teki se, että koulutakseissa puskaradio sai pikkuoppilaat ahdistuneiksi. Taksissa oltiin suljetussa tilassa, jossa pienet eivät päässeet poistumaan. Mitä tehdään? Estot oppilaat pystyvät blokkaamaan. Mitä opettaja tekee? Koulu on ikävässä tilanteessa, sillä jos asia nostetaan esiin, koulun maine on pilalla. Opettajat eivät siis enää opeta vain aineita, vaan kasvatusvastuuseen kuuluu todella paljon enemmän. 

Kasvatusvastuuseen liittyy käsite kasvatustietoisuus. Jos sinulla ei ole kasvatustietoisuutta, eli et tiedä miksi teet kyseistä työtä, on kasvatusvastuun kriteeri vaikea täyttää. Säännöllinen tuumaus tuokio on siis todella tarpeellinen; miiksi käytän aikaa tähän koulutukseen? Miksi teen juuri tätä työtä? Onko tämä työ minua varten? Kasvatusvastuu on jaettu koulun ja kodin kesken. 

Usein unohdettu asia on se, että oikeasti kasvava lapsi haluaa rajoja ja rajoitteita. Lapsi haluaa, että joku sanoo hänelle, mitä tehdään. Lapsi ei halua "epäonnistua" kaikessa mitä hän tekee, eli oppia kantapään kautta. Rajat ovat rakkautta lapselle, ja jos kotona ei rajoiteta, lapsi alkaa oireilla tästä koulussa. Lapset leikkivät pihalla iltamyöhään saakka, ja jokaisesta kodista aletaan pikkuhiljaa huudella omiaan takaisin sisään. Entä se lapsi, jota ei huudeta? 

Lapsi ja nuori kaipaa tukea, ohjeita, rajoja ja kannustusta. Viimeisin on näistä kaikkein merkittävin. Suomalaisen koulun suurin ongelma voisi olla se, että liian harva oppilas kävelee suomalaisesta peruskoulusta ulos niin, että tietävät missä ovat oikeasti hyviä. Huonot puolet ovat kyllä tiedossa. Kannustus on asia, joihin jokaisen pitäisi opettajana kiinnittää huomiota. 

Jokainen opettaja opettaa paitsi tiettyä oppiainetta, hän opettaa myös suhtautumista tiettyyn oppiaineeseen. Onko käsityö tarpeellista? Onko ne hyviä taitoja? Onko matematiikka hauskaa vai ihan syvältä? Onko liikunta tarpeellista? Opettaja ei opeta aineita, vaan suhtautumistapoja. Suhtautuminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti käsiteltyyn aihealueeseen, sillä suhtautumisen kautta asian oppii. 

Vastuun jako

Kaikki vastuu ei ole opettajalla. Vastuun jakautuminen koulussa on määritelty hyvinkin tarkkaan. 

1. Kunta = Kunta vastaa oppimisympäristön turvallisuudesta, työvelineistä, koneista, rakennuksista ja laitteista.
2. Koulu = Koulu vastaa oppilaiden turvallisuudesta. Rehroti vastaa koulunsa järjestelyistä.
3. Opettaja = Opettaja vastaa hänelle määrätyistä tehtävistä, opetusjärjestelyistä ja niiden turvallisuudesta
4. Kaikki = kaikki ovat vastuussa yhteisestä turvallisuudesta

Rehtori vastaa itseasiassa kaikesta; hän vastaa perusopetuslain mukaan koulun kasvatustoiminnasta. Opettaja on koulupäivän aikana juridisesti oppilaan vanhemman asemassa. Koulussa tai kouluun liittyvissä tilanteissa sinulla on siis melkoisen paljon enemmän lapsukaisia.  Sääntö koskee myös sijaisia. Esimerkkinä välituntivalvonta; jos et ole paikalla, kun ulkona lapsille sattuu jotain, vaikka olet määrätty välituntivalvontaan, olet melko pulassa. Esimerkki 2; lähdette espanjaan luokkaretkelle, jonne lähtee mukaan myös muutama lapsen vanhempi. Vanhemmat eivät ole vastuussa lapsista, et voi laittaa vanhempia yövalvontaan. Esimerkki 3; lähdet hakemaan varastosta jotakin, ja annat vastuun siksi aikaa jollekkin oppilaista. Näin ei ikinä voi tehdä.

Virkamies

Opettaja on  virkamies. Näin ollen hänellä on tiettyjä virkamievelvollisuuksia. Hänellä on oikeus tehdä oppilasarviointeja.Opettaja voi myös käyttää rankaisuvaltaa; jälki-istunto, huomautus, kasvatuskeskustelu ja luokasta poistaminen. Kellä tahansa ohilkulkijalla ei ole oikeutta antaa oppilaalle jälki-istuntoa. Opettajan virkamiehenä pitää noudattaa voimassa olevia lakeja ja määräyksiä. Edelleen sanotaan että virkamies on velvollinen suorittamaan kaikki hänelle kuuluvat tehtävät. Virkamiehen täytyy käyttäytyä virka-asemansa edellyttämällä tavalla. Virkamiehenä olon hyvä puoli on se, että jos kohdalle osuu hankala vanhempi, joka alkaa käyttäytymään sopimattomalla tavalla, voi virkamiehisyydestä muistuttaa. Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on rangaistettava teko. Opettajilla on siis olemassa tietty lainsuoja. 

Vapaus

Uusien opetussuunnitelmien myötä opettajalla on enemmän vapautta kuin koskaan ennen opetuksen suunnittelun ja toteutuksen suhteen. Globaalisti tämä on hyvin poikkeuksellista. Opettajalla on suuri vapaus oppikirjojen ja materiaalien valinnassa, luokan hallintaan liittyvissä ratkaisuissa ja oppilasarvioinnissa. Opettajan ei työssään tarvitse käyttää kirjaa ollenkaan. Opetussuunnitelman rajoissa on kuitenkin toimittava, siinä menee vapauden rajat. Opetussuunnitelman vastainen toiminta on opettajan virkavirhe (yksi niistä harvoista..). Opettajan pitää noudattaa myös koulun työsuunnutelmaa, joka laaditaan vuodeksi kerrallaan. Siitä näkee, mitä koulussa kyseisen vuoden aikana tapahtuu, eli se  toimii opetusohjelmana. Suomalaista opettajaa ei käytännössä kukaan valvo. Globaalisti suomalainen opettaja on maailman parhaiten koulutettu. Luokanopettajakoulutukseen on Suomessa tungosta jatkuvasti.

Pellikka is back in business

Tänään aloiteltiin pedagoginen etiikka Pellikan kanss, jihuu! Mun lemppari.

Oppimiskäsityksen murros 1/2

Elämme murrosaikaa. Opetuskäsitykset, pedagogiset mallit, opetussuunnitelmat ovat valtavassa muutoksessa. Saattaa olla, että elämme toista suurta muutoskautta sitten peruskoulun muodostumisen 1970-luvulla. Murros on välttämätön, riippumatta siitä, mitä me siitä ajattelemme. Jos jatkamme samalla mallilla kuin nykyään, yhä suurempi osa lapsista ja nuorista joutuu mielekkään oppimisen ulkopuolelle. Nykyinen tapa käydä koulua ja opiskella, siis viettää koulupäivää, ei sovi yhä suuremmalla osalle lapsia ja nuoria. Haaste on todella suuri, ja tehtävä koskettaa meitä kaikkia. Myös me opettajaopiskelijat olemme vastuussa.

Oppiminen on tiedon ja informaation jakamista. Oikeasti tieto on kuitenkin sitä, että nämä irralliset palaset tietoa muodostuu oikeiksi kokonaisuuksiksi ja kokomuksiksi. Meidän tulee nähdä, miten asiat liittyvät toisiinsa, miten suuret kokonaisuudet muodostuvat, ennen kuin voimme puhua oppimisesta. Opimme jatkuvasti kaikkialla, paikasta ja ajasta riippumatta. Saamme jatkuvasti informaatiota ja teemme havaintoa ympäristön ja ympärillämme olevien ihmisten toimesta. Tärkein ja paras oppimisympäristö tänä päivänä ei siis välttämättä ole koulu; sen merkitys on ilemisesti pienenemässä jatkuvasti. Kirjoitat googleen "miten leivon kuppikakun?" ja sinulla on 2 minuutissa monta reseptiä saatavilla. Oppimista ja informaatiota saa jatkuvasti sosiaalisen median, harrastusten ja ystävien kautta.

Tiedon opettamisella koulussa ei ole enää samalla tavalla merkitystä, sillä saman tiedon saa hankittua muualtakin ja paljon helpommin. Tiedon hankkiminen ja tiedon tuottaminen on "demokratisoitunut". Kuka tahansa voi hankkia tietoa ja kuka tahansa voi tuottaa tietota. Tiedon opettamisella ei ole merkitystä, vaan merkitystä on sillä, mihin asiat liittyvät ja mitä merkitystä niillä on juuri minulle? Irrallisella tiedolla ei ole enää niin väliä, kokonaisuus ratkaisee. 

Murrosvaihe missä suomalainen koulu nyt on, on seurausta maailmalla tapahtuvasta myllerryksestä. Kun tietoa on saatavissa helposti ja paljon, koulun perinteinen tehtävä on arvioitava uudelleen. Näin ollen myös opettajien tehtävä ja työnkuva on arvioitava uudelleen. Jos kysyt asiasta tutkijoilta, yksimielinen vastaus on jotakuinkin tämän kaltainen; opettajan tehtävä on olla niin sanottu sillan rakentaja oppilaiden ja oppimisympäristöjen välillä. Opettaja on oppimisen mahdollistaja, joka luo oppimisympäristöjä. Opettaja on fasillitaattori, eli rakentaa mahdollisuuden oppimiseen. Tämä voi konkreettisesti tarkoittaa esimerkiksi reissua museoon tai heurekaan, jonnekkin, missä lapsi tai nuori pääsee tutustumaan, havainnoimaan ja ihmettelemään. Tämän lisäksi opettajalla on toinenkin, vielä suurempi rooli. Tämä ei välttämättä ole kovin mieluinen, eivätkä kaikki sitä oikeastaan haluaisi ollenkaan. Tämä on kuitenkin välttämätön, ilmaisee OPS:in perusosio. Opettaja on aikuinen kasvattaja (Opettajuudella ei ole iän kanssa mitään tekemistä. Aikuisuudessa on kyse ihan muista aioista kuin numeroista). 

Opettajalla on vastuullaan myös oppilaiden hyvinvointi. Yhteiskunnassa on valtavan paljon ihmisiä, jotka voivat huonosti. Tämä heijastuu eittämättä myös kouluun; tänä päivänä kouluissa on kenties ennätysmäärä huonosti voivia ihmisiä, niin luokassa kuin opettajien huoneessakin. OPS 2016 kirjoittaa; koko kouluyhteisön pitää olla vastuussa sen jäsenten hyvinvoinnista. Siellä sanotaan kutakuinkin näin; koulun pitää ennen kaikkea olla hyvinvointia lisäävä kasvatusyhteistö. 

Kun voidaan hyvin, niin opitaan. Kun opitaan, niin voidaan hyvin. Kun saa itselleen jotain uutta, voi paremmin, ja toisinpäin. Loogista, selkeää ja helppoa? Ei aina.

Hyvinvointi on oppimisen edellytys. Nyt uudistuksen yhteydessä, joka meillä on käsillä, sanotaan että hyvinvointia saavutetaan lisäämällä oppilaiden osallistuvuutta. Ratkaisu olisi siis kuuntelu, huomiointi ja kenties rakkaus. Passiivisen pulpetissa nököttämisen sijaan oppilaasta tehdään aktiviinen toimija, joka on kiinnostunut tutkimaan ja havainnoimaan ympäristöään.

Miten tämä kaikki liittyy pedagogiseen etiikkaan? Jos sen tehtävä on se, millaiset ratkaisut opetuksessa on hyviä ja huonoja, miten kohdataan oppilas, mikä on oppilaan ja opettajan suhde, olemme nimenomaan asian ytimessä. Intomielisimmät uudistajat vastaavat meillä näin; oppikirjat häviävät sähköisen oppikirjan tieltä, tulee muutos kuin entisestään. Mikään näistä ei oikeastaan vaikuta yhtään mihinkään, uudistus ei todellakaan lähde materiaalista. Muutos lähtee ihmisitä, ja siitä on juuri nytkin kysymys.

Meillä on suomalaisessa koulussa ja sen tulevaisuudessa 3 vaihtoehtoa;

1. Jatketaan entiseen malliin (istutaan pulpetissa ja tehdään tehtävät kirjasta) Tämä tie on kuljettu loppuun, tästä on seurannut paljon työrauhahäiriöitä, motivaatio-ongelmia, oppimisvaikeuksia ja kouluvastaisuutta. Tämä malli ei ole enää toimiva, vaikka se suosii tavallaan poikia.
2. Tieto- ja viestintäteknologia ottaa suuremman roolin opetuksessa. Se on hyvä, jos se niin sanotusti ei karkaa käsistä, jos se tehdään hallitusti ja jos se tehdään niin, että kaikki oppilaat säilyttävät saman mahdollisuuden oppimiseen (demokratia oppimisessa). Mieluiten vielä niin, että se ei ole Applen monipoli ja valtaus. Käytännössä tämä vaatii sitä, että jokaisella toimijalla tulee olla oma näyttöpääte tai esimerkiksi tabletti.
3. Täysin oppilaslähtöinen opiskelutapa. Käytännössä romutetaan kaikki, jota tähän mennessä on saatu aikaan. Taide, leikki, työ ja kokoamainen on suuremmassa roolissa, ja tämä on kenties jopa pyrkimys tänä päivänä. Uusi OPSi ottaa suuria askelia tähän suuntaan. Painopiste koulussa pitäisi kertakaikkiaan siirtää pois siitä, mitä opiskellaan siihen miten opiskellaan. Tärkeämpää kuin oppiminen on oikeastaan oppimisprosessi. Painopiste siirtyy sisällöstä pedagogiikkaan.

Kaikki tämä on äärimmäisen mielenkiintoista. Mitä aikaa elämmekään! Millaisena koulu näyttäytyy 10 vuoden päästä? Mitä kaikkea globalisaatio tuo suomalaiseen kouluun? Millaisessa ympäristössä itse kenties työskentelen tulevaisuudessa? Ja mitä haittaa minulle on siitä, että en kenties saa omasta koulutuksestani eväitä tulevaisuuden kouluun, sillä opettajakoulutus ei ole vielä uudistunut. Murros koskettaa kenties ensin koulua, ja vasta sitten meitä opiskelijoita. Mitä annettavaa minulla on lapsille, kun he ovat tässä pyörteessä osaavia, kriittisiä ja itsenäisiä?

Tulavaisuuden koulussa kannustetaan ottamaan kantaa ja keskustelemaan asioista. Onko tämä kaikki meille hyväksi, mitä voimme jättää vähemmälle ja mihin pitää keskittyä? Sivistys ja laaja-alainen osaaminen on tulevaisuuden arvostettavia piirteitä. Taito ja taide korostuu, se kenties ohittaa tietosisällöt. Monipuoliset oppimisympäristöt ja koulun avautuminen maailmaan. Kiireettömyys, viipyily, jopa viipyilymisen pedagogiikka, pohdiskelu ja ei pakollisen kirjan läpi käyminen ja suurten asiakokonaisuuksien omaksuminen.

Mikä edes on opettajan vaikutusmahdollisuus? Opettajan vaikutusmahdollisuus tulee nimenomaan aikuisuuden, elämänkokemuksen ja esimerkkien kautta; Jos teet näin, seuraa seuraavaa. Opettaja on keskustelukumppani, koska hän saattaa olla jopa ainoa tai yksi harvoista järkevistä aikuisista. Viesti on hiukan sellainen, että emme voi enää luottaa koteihin tai lapsen lähtökohtiin. Meidän on luotava lapselle koti. 

Olemmeko menosssa siihen, että lapsen koti tehdäänkin tulevaisuudessa kouluun. Koulussa puututaan yhä enemmän lapsen tapakasvatukseen, ja lapsi saa kenties koulusta kodinomaista rakkautta ja hellyyttä. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä niin, että kodista tulee toimintaohjeet; jos Pekka ei herkuttele viikolla kodin tapojen mukaan, valveutunut opettaja ei anna Pekalle koulussakaan kiisseliä. Pallon voi heittää toiselle puolle eli kotiin; Miten me sitten tehdään Pekan kohdalla? 

Koulu on avautunut ympärsitöön kerran ennenkin 15 vuoden aikana. Yhä useampi vanhempi ottaa yhetyttä kouluun yhä enemmän ja pienempien asioiden kohdalla. Tämä voi olla hyväkin asia, jos oikeasti on yhteinen huoli oppilaasta. On kerrassaan hienoa, jos asian kohdalla voidaan tehdä toimivaa yhteistyöstä kodin ja koulun välillä. Osa vanhemmista on kuitenkin omaksunut niin sanotun asiakkuusajattelun; heidän perhe ja heidän lapsensä on yhteiskunnan opetuspalveluiden asiakas, joten heillä olisi oikeus vaatia mitä tahansa (asiakas on aina oikeassa). Opettajalta saa siis vaatia kaikkea mahdollista. Osa vanhemmista on omaksunut amerikkalaisesta kasvatuksesta mallin, jossa kaikki asiat ratkaistaan juridisesti. Opettaja ei kamppaile ongelmissaan yksin; esimies (rehtori) tai sitten myös OAJ. Miksi teet työtä ja mihin se perustuu? Opetussuunnitelma ja opetuslaki ovat puolellasi, sillä pääsee jo pitkälle. 

Meillä on sellainen käsite kuin opettajuus. Se on tärkeää, siitä pitää puhua. Se on koko opintojakson sisältönsä kannalta tärkein käsite. Opettajuus on ensinnäkin täysin suomalainen käsite. Kaikilla suomalaisilla on joku käsitys opettajuudessa. On olemassa tiettyjä tapoja olla opettaja ja tiettyjä asioita, joita kuuluu opettajuuteen. Opettajuuteen kuuluu ajattelua, tunnetta, toimintaa, osaamista, mutta se on silti kaikkineen hyvin monimutkainen asia. Opettajuuden pohtiminen tuo omaan työhön mielekkyyttä. Voi mennä jopa 20 vuotta, että ymmärtää oman toimintamallinsa ja oman opettajuutensa lähtökohdat. Pellikan kohdalla tämä ymmärrys tapahtui uuden opetussuunnitelman kanssa painiessa. Jokaisella on oma tapansa olla opettaja; oma opettajuus syntyy omasta kokemuksesta, pohdiskelusta ja toiminatavoista. Erilaisia opettajia on suomessa juuri niin paljon kuin meillä on opettajia, sillä täällä kannustetaan juuri siihen, että oma opettajuus rakennetaan itse. Opettajiin kohdistetaan ristiriitaisia odotuksi; opettajien pitäisi olla psykologeja, poliiseja, pappeja tai terapeutteja tilanteen mukaan. Hyviin ja pidettyihin opettajiin aletaan turvautua vähän kaikessa. Vanhemmat saattavat konsultoida jopa perunan keitossa. Opettajuuteen kypsytään, kuten ihmisyyteenkin. Opettaja ei koskaan ole valmis. Se on lodullista myös sen takia, että virheet ovat sallittuja, vaikka olisi kuinka paljon elämänkokemusta. Opettajan työ opitaan tekemällä työtä, ei harjoittelussa tai tenttimällä opintojaksoja. Parhaita tiedonvälittäjiä ovat oppilaat, vanhemmat opettajat ja vasta sitten opetuksen ohjaajat.