Kasvatus pähkinänkuoressa

Kasvatustieteen perusteet, luento 4

Olen aivan jäässä (Savonlinnaan iski syksy yhden viikonlopun aikana), päivä venähti tosi pitkäksi ja se ärsyttää, kauppaan meni pieni omaisuus, tiskivuori odottaa, pitäisi imuroida ja vaihtaa lakanat.. Silti päätin istua tähän ja syödä tummaa suklaata. Se lohduttaa vähän.

Porvoossa piipahtamassa

Kasvatustieteen luennolla tänään esittelimme pienemmissä ryhmissä toisillemme kasvatustieteen eri suuntauksia. Ryhmillä oli tiiviit 8 minuutti aikaa käydä läpi historiaa, keskeisiä periaatteita ja sen sellaista. Oman ryhmäni esitys meni oikein hyvin, mitä nyt sähläsin muistitikun kanssa tyhmästi ja söin ehkä yhden minuutin aikaa esityksestä, höh. Koska tällä keralla oli spesiaalimpaa asiaa, ajattelin väsätä blogiin jonkinlaisen tiivistelmän kaikista luennoista!

Tiivistelmä kaikista luennoista, joita tähän mennessä on ollut

Kasvatus ilmiönä

Kasvatus on kasvatuskäytäntöä ja kasvatustoimintaa. Kasvatus on eräs inhimillisen elämän alkuilmiö. Jokaisella kasvattajalla on oma käsityksensä hyvästä kasvatuksesta - siis oma kasvatusoppinsa.

Siljanderin kasvatusta tunnistettaessa on korostettu seuraavia piirteitä:
- intentionaalisuus
- interaktiviisuus
- interaktion epäsymmetrisyys ja
- pakon ja vapauden ristiriita

Intentionaalisuus tarkoittaa tavoitteellisuutta eli tietoisia tavoitteita. Kasvatus ei ole luonnonprosessien kaltainen tapahtuma, vaan pedagoginen prosessi, ihminen kasvatuksen tulos (J.F. Herbart). Kasvatus nähdään riippuvaisena omasta aktiivisuudesta.

Interaktiivisuus on vuorovaikutusta. Eri traditioissa vuorovaikutus ymmärretään eri tavoin, ja joissain kiistetää interaktion epäsymmetrisyys. Vanhimmissa epäsymmetrisyys liittyy jo sivistyideaan: Kasvatussuhde ei ole tasavertainen. Kasvattajalla on erityinen vastuu kasvavan itsenäisen toimintakyvyn kehittymisestä. Kasvatettavan ei ole vielä täysi-ikäinen (ainakaan statukseltaan).

Pakon ja vapauden ristiriita liittyy siihen, että kasvatuksen tehtävä on vapauttaa kasvatettava ohjausvallasta ja pakosta. Kasvatus on vierasmääräytymistä, pakkoa mutta samalla järjestelmällistä yritystä edistää kasvavan vapautta ja kykyä itsenäiseen toimintaan, kasvua täysi-ikäisyyteen, joka on halua käyttää omaa ymmärrystä. Pakon ja vapauden ristiriita on siis paradoksi.

Kasvatus, sivistys, sivistettävyys, sivistyksellisyys, sosiaalisaatio, opetus ja koulutus

Kasvatus vs. sivistys = Sivistyskäsitteellä on keskeinen asema kasvatuksessa, mutta toisaalta se on monen tieteenalan omaisuutta. Taustalla on käsite Bildung, johon liittyy idea paremmaksi tulemisesta, jalostumisesta, Jumalan kuvan kaltaiseksi tulemisesta.

Sivistyskäsitteeseen liittyy ajatus siitä että ihminen sivistyy omalla toiminnallaan. Sivistymisessä on kysymys ihmiseksi tulemisesta, joka ei toteudu ilman kasvatusta. (Immanuel Kant: Ihminen tulee ihmiseksi vain kasvatuksen avulla).

Valituksessa ajateltiin, että sivistys on pyrkimystä vapauteen itse aiheuttamastaan alaikäisyydestä (haluttomuus käyttää omaa ajattelua), vapautumista kaikkea järkeä rajoittavista siteistä. Mutta se on myös oman toiminnan sovittamista ulkoisen ympäristön pakkoihin ja vaatimuksiin (tässä sivistys ja sosialisaatio liittyvät läheisesti toisiinsa).

Jokaisen on käytävä sivistysprosessi itse läpi, mutta pedagogisessa sivistyksessä ajatellaan, että kasvu- ja kehitysprosessinsa keskeneräisyyden vuoksi kasvatettava ei kykene itsenäisesti toteuttamaan sivistysprosessiaan. Sivistys on siis pedagoginen tehtävä, joka edellyttää tarkoituksellista huolehtimista kasvattajalta. ( Comenius: Ihminen on sivistettävä, jotta hänestä tulisi ihminen).

Sivistyksen käsitteeseen liittyy muita käsitteitä. Sivistyksellisyys, eli Bildsamkeit, kasvatettavuus, ihmisen sivistyskykyisyys sekä alttius muutokselle ja jatkuvalle uusiutumiselle (plastisuus). Herbartin mukaan sivistyksellisyys on taustaoletus kasvatukselle, pedagogisen toiminnan alkuedellytys. Kasvatuksen edellytys on ihmisen plastisuus. Jos ihminen ei ole plastinen, on kaksi vaihtoehtoa. Determinsimin ja fatalismin mukaan kasvatus on turhaa, sillä kaikki on määritelty etukäteen. Transendentaalinen idealismin mukaan ihminen on täysin vapaa, jolloin myöskään kasvatus ei ole mahdollista.

Sivistyksellisyyden ideaan kuuluu, että sivistysprosessi ei toteudu itsestään; Kasvatettava tarvitsee ulkopuolista apua, kasvattajan pedagogista vaikuttamista. Sivistyksellisyys toteutuu kun sille annetaan tilaa, ja juuri se tekee kasvatettavasta arvoituksellisen. Mikä kasvatettavasta tulee, ratkeaa kasvattajan kasvatettavan ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa.

Sosialisaatio ja kasvatus

Sosialisaatio on prosessi, jonka kuluessa yksilöstä tulee yhteiskunnallisesti toimintakykyinen. Käsitettä tutkitaan muun muassa sosiologiassa ja kehityspsykologiassa. Pedagogiikkaan se tuli Emile Durkheimin ansiosta: Hänen mukaansa kasvatus on sosiaalisaation muoto, jonka avulla yhteiskunta uusintaa itseään eli tuottaa sukupolvien ketjussa yhä uudelleen eheyttään ja jatkuvuutta ylläpitävät toimintarakenteet. 

Sosialisaatio on
- sopeutumista
- siinä aikaisempien polvien tiedot ja taidot välittyvät
- siihen kuuluu sosiaalista kiinteyttä ylläpitävät tekijät tavat, arvot, normit, rituaalit, seremoniat jne,
- sosialisaatiossa tehdään jatkuvaa valintaa, kaikkea hyödyllistä ei ole mahdollista omaksua.
- se on sekä uusittavaa että uudistavaa.

Sosialisaatiolle ja sivistykselle on yhteistä idea yksilön ja maailman vuorovaikutuksesta (interaktiosta). Sosialisaatiossa toteutuu samanaikaisesti yksilölliseksi subjektiksi tuleminen ja toimintakykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi tuleminen (yhteiskunnallistuminen).

Siljanderille kasvatus on toimintakäsite ja sosialisaatio prosessikäsite.
Kasvatuksellä on tietoinen sosialisaatiotehtävä: Kasvatus edistää sosialisaatiota.
Myös sosialisaatioon liittyy paradoksi: Miten sosiaalistaa lapsi sellaiseen, joka tietoisesti kyseenalaistetaan. Vastaus on Siljanderin mukaan: omaksutaan vanhaa siinä määrin, että tulee hyväksytyksi. Sosialisaation minimiehdot määrätään laissa ja asetuksissa

Opetus ja kasvatus

Modernissa kasvatustieteessä opetukseen liittyy rajauksia niin kuin kasvatukseenkin =
Opetuksella on oltava pedagoginen tarkoitus (kasvatus on välitöntä kohtaamista ja opetuksen tarkoitus on edistää oppilaan tietyn sisältöainekseen kohdistuvaa oppimisprosessia)

Opetus on siis suunnitemallista ja tietoista (menetelmätietoisuus), institutionaalista (formaalia) ja ammatillista (opettajan erityisvaatimukset).

Mekaanisen opetuksen tilalle halutaan ymmärtäminen. Siljanderin mukaan opetus opettajan toimintaa. Oppiminen taas on oppilaassa tapahtuva prosessi ja opiskelun käsite jää niiden väliin.

Koulutus, sivistys, sosialisaatio ja kasvatus

Koulutuksen kantasana on koulu (Suomessa).

Termin käyttö yleistyi 1960-luvulla. Nykyään ajatellaan, että koulutus ei edistä sivistystä vaan erityistaitoja. Koulutus on suppeampi käsite kuin kasvatus. Se on organisoitua toimintaa, eräs yhteiskunnallisen säätelyn muoto. Sillä on erityinen sosialisaatiotehtävä: ohjata koulutukseen osallistuvat erilaisiin sosiaalisiin asemiin ja toimiin.

 Kasvatuksen kolme perustehtävää

1. sivistystehtävä
2. sosialisaatiotehtävä
3. ja identiteettitehtävä (sosialisaation yksilöllinen puoli) = modernissa kasvatustieteessä oleellisena pidettiin siveellistä luonnetta (luonne, joka sitoutuu hyvään).


2. Kuinka kasvatustiede ymmärtää itsensä tieteenä

"Kasvatustiede syntyi joko miljoonia vuosia sitten (kasvatusajattelulla pitkä perinne) tai sitten 1770/1780-lukujen taitteessa, jolloin Hallen yliopistoon perustettiin ensimmäinen pedagogiikan oppituoli".

Kasvatustieteen tiedekäsityksissä on kysymys siitä, millaista on kasvatustaustoimintaa koskeva tieto ja kuinka sitä tulee hankkia. Ideana on ottaa toiminta käsitteellisesti haltuun, joka voidaan tehdä joko kielellisesti (teoreettinen rekonstruktio) tai havainnoiden (empiirinen rekosntruktio).

Siljander erottelee ja esittelee viisi eri tiedetraditiota: 

1.       kasvatustiede kulttuuritieteenä (hermeneuttinen pedagogiikka)

2.       kasvatustiede kokemusperäisenä tieteenä (empiirinen kasvatustiede)

3.       kasvatustiede yhteiskuntatieteenä (kriittinen kasvatustiede)

4.       kasvatustiede kommunikatiivisena tieteenä (Interaktionistinen pedagogiikka)

5.       kasvatustieteen ja konstruktivismin suhde (kognitiivinen paradigma)

 Näiden lisäksi luennolla esiteltiin positivismi ja sosiokulttuurinen paradigma.

Otin asiat (ja suorat lainauksetkin) tähän tiivistelmään täältä.

Viikonloppuna käväisin taas kotona. Siitä tunnelmia kuvien kera.

Steffi iltaunilla

maailman söpöin

Aamiaista: tuoreita jogurttisämpylöitä ja munakasta

Äiti oli laittanut sisustuksen uusiksi

 Suklaakin jo loppu, joten voisin vaikka painua pehkuihin..