Viimeisimmästä kirjoituksesta on kulunut jo pieni ikuisuus, mutta niin on opinnoistakin. Pääsiäiseen päätettiin käytännössä eka vuoksi köksää, mitä nyt rustailin vielä muutaman tentin ja roikuin pari ylimääräistä viikkoa Savonlinnassa - kotona.
Savonlinnasta tulikin yllättäen koti numero 1 ensimmäisen vuoden aikana. Mun pieni (ja kylmä..) asunto, Villa Aria, puistokatu ja kello viideltä tyhjentyvä kaupunki. Kaikkine vikoineen, hiljaisine katuineen ja pysähtyneisyydenkin alla Savonlinna oli juuri sellainen paikka, jota tarvitsinkin. Ystävän sohvalla notkutut talvi-illat, pieni ja nuhjuinen sali lähellä omaa kotia, yliopistolle vievä raivostuttava mäki ja pieni luomukahvila, jossa tuli käytyä aivan liian harvoin. Elämää nähnyt ja vanhalla fiiliksellä ladattu elokuvateatteri ja tiistai-illan elokuvat (jotka joko katsoi loppuun tai ei, sinä päätät), maailman paras perjantaipizza Caperosta syntisen hyvällä gluteenittomalla pohjalla, koulussa valmistetut ja koetut makuelämykset, rutiiniksi muotoutunut lenkkirupeama, Villa Arian kerhohuoneella vietetyt tunnit tanssien ja pilkun jälkeen kotiin raahautuminen - kaikessa hiljaisuudessa. Citymarketin epäkäytännölliseen järjestykseen tottuminen ja sitä täällä Porvoossa jopa kaipaaminen, ihmiset, keskustelut, kirkkaan oranssit haalarit, unelmointi ja nuoruus. Vilpittömät keskustelut lasten kanssa ja syttynyt (ajoittainen) mielenkiinto kasvua, kehitystä ja kasvatusta kohtaan, päiväunet äidin vanhalla matolla, istuminen autossa ja bussissa kyllästymiseen asti ja kyydeissä käydyt keskustelut, ilo päästä ajoittain Porvooseen ja perheen ja ystävien kanssa vietetty aika (joka vain tuntuu monta kertaa paremmalta, kun hetkiä on hieman harvemmin), ihmisenä kasvaminen ja jollakin tavalla entisestä irti päästäminen, asioiden hyväksyminen ja eteenpäin jatkaminen. Parantuminen, suruttomuus ja maailman ihanin naapuri, jonka kanssa alkoi yllättäen todella ihana ystävyys. Ihastuminen ja taas uudelleen ihastuminen - poikiin, mutta myös tanssiin ja elämään. Liikaa viiniä ja valitusta mutta ei huonoa omaatuntoa, juhlimista myös hillitysti. Filkkarin irtokarkkeja vain sen takia, että saa paperisen bussin biojätettä varten sinkkutalouteen, lukuisia jäätelöhetkiä (kyllä, keskellä paukkuvia pakkasia), erilaisia rämäreissuja ympäri Suomea, edustustakin ja oikeaa asiaa. Myös opiskelua, vaikka näin keväällä hieman vähemmän. Perfektionismin kuoppaamista jonnekkin, mistä sitä toivottavasti ei tarvitse enää kaivaa esiin.
Täydellisestä vuodesta puuttuu ainoastaan täydellinen reissu Suomen rajojen ulkopuolelle. Se toivottavasti korjaantuu elokuussa, kun lähdemme valtaamaan Eurooppaa. Alkuperäinen unelmieni koulu Jyväskylässä jää myös haaveeksi, sillä pääsykoekirjoja en vain saanut auki. Ne oli kenties liimattu kiinni tai sitten joku vain juksasi minua? Tai sitten tein tietoisen (tai alitajuntaisen) päätöksen olla panostamatta kokeeseen, joka veisi minut pois Savonlinnassa. Sillä sinne minä haluan syksyllä palata - en malta odottaa!
